sunnuntai 27. marraskuuta 2011

She-Death

Ajan puute, varsinkin yhteisen sellaisen, aiheuttaa joskus hassuja asioita, kuten halloweenjuhlien pitämistä komeasti myöhässä. Mutta kukapa siitä rankaisee! Mieluummin näin päin, kun jättäisi kokonaan välistä.
Bileet oli tosi pienet, mutta en itse kaipaa kovinkaan suurta ihmisjoukkoa tekemään kivoja juhlia... se on se laatu xD


Jenni ja allekirjoittanut



Oma asuni oli siis tuollainen... kuolotar, nais-reaper, viikatenainen, miksikä sitä nyt haluaa sanoa. Paikalla oli myös mm. nukke, koulutyttö ja hoitsu.
Ai saamari, miten hieno on tuo minun wc-paperihylsyistä ja pizzalaatikoista tehty viikate <234 Vääsin sitä koko päivän. Mutta älkää keskittykö siihen!


Ompelin tätä päivää varten siis tällaisen mustan huppu-mekko-kaavun. Olin ihan varma etten kerkiä saamaan tätä valmiiksi, mutta sitten vääntäydyin sängystä ylös kukonpierun aikaan, ja valmista tuli.

Huomaan ilokseni jatkuvasti kehittyväni ompelijana. Se on hahmotushäiriöiselle vähän kova paikka, kun et huomaa ajoissa jotain kaavoituksessa tapahtuvaa mokaa, ja sitten se pistää lopputuloksessa silmään kuin kärpänen tuulilasissa... Mutta tästä tuli täysin sellainen kuin halusin :) Tällaisten keskiaikaishenkisten tai leffamaisten pukujen ompelu on ihan parasta.


Tein tästä tarkoituksella säkin sijasta vähän paremman muotoisen, koska ajattelin käyttää tätä myöhemminkin. Ehkä muissa naamiaisissa ja miksei jonain rituaalikaapunakin, jos nyt sellaisia innostun kokeilemaan xD Lisäilen ehkä myöhemmin reunuksiin koristelua.


Hommasin Punanaamiosta ripset jotka ei olleetkaan sellaiset kun luulin, kun pakkaus hämäsi ;( Halusin ulokkeiden sojottavan ylöspäin eikä sivuille. Byy.


Kaulassa killui yksi rakkaimmista (ja vanhimmista) koruistani, tuommoinen Alchemyn luurankokäsillä varustettu risti. Se on symboliikan puolesta ehkä hieman ongelmallinen, mutta koska risti ei symboloi itselleni mitään uskonnollista (tai oikeastaan juuri mitään :D) ja tykkään tästä kovasti, käytän sitä. In your face, puritans >:)

Haikein mielin jätän siis Halloweenin taakseni ja, öh.. siirryn odottamaan joulua ^^)
Kiitos paikalla olijoille!

2 kommenttia:

  1. Kiitos itsellesi! Hauskaa oli :) Ja tuo kaapu oli kyllä tosi upea. <3 ja varsinkin loppuillasta loppunsa kokenut pizzalaatikko-wc-rulla-viikate.. :D

    VastaaPoista
  2. Kiitti Jenni! Hyvä ku en edes huomannu että se meni palasiks, no toisaalta kertakäyttöön se oli tarkoitettu... olis varmaan pitäny tehä siitäkin tänne joku tee-se-itse-tutorial x'D

    VastaaPoista