torstai 21. heinäkuuta 2011

Paloja



Tällainen omin kätösin kokoamani 1000 palan palapeli päätyi makkarin seinälle kehyksiin.

Löysin tuon jonkun kaupan pelihyllystä joskus aikoja sitten ja ostin, kun kuva oli mielestäni niin kaunis <3 Kyseessä siis Ana Cruz -nimisen taiteilijan kuva "flirtatious" (jonka poikakaveri ystävällisesti nimesi goottihoroksi -_-). Luulin tätä aluksi Victoria Francesin kuvaksi, kun tyyli on hyvin samankaltainen. Victoria on ihana! Ja aivan mahtavia kuvia näköjään Cruzillakin, kun laittoi googlen kuvahakuun.

Vielä keskeneräinen palapeli
Kokoamisessa minulla meni ehkä hieman kauemmin kun muilla menisi, koska kärsin eräänlaisesta hahmotushäiriöstä. Tosin osittain siitä syystä tämän hommasinkin; sai kyllä aivonystyrät kyytiä. Ei kyllä ollut kokoaminen mistään helpoimmasta päästä, saamari. Noi tietyt yksityiskohdat oli suorastaan mahdottomia. Vuoden verran tätä taisin koota, ja sain tämän valmiiksi juuri ennen muuttoa. Tai se oli saatava valmiiksi, koska sitä ei keskeneräisenä olis oikein saanut kuljetettua xD

Wilma aina hengasi palapelin päällä <3
Palat oli melko pieniä, ja on maailman suurin ihme että ne kaikki pysyi lopulta tallessa, koska niitä oli milloin imurissa ja milloin jossain kissojeni takapuolessa, jne jne. Kehittelin jo kauhuskenaarioita, että miten täytän puuttuvat palat, mutta ei onneksi tarvinnut :)

Eikä tämä tähän jää... seuraava palapeli on jo tiedossa samalla koolla, siinä on vielä hienompi kuva! Täytyy johonkin raivata tilaa sen kokoamiseen ennen kun pystyn sen tilaamaan.

Jos jotakuta kiinnostaa, täältä löytyy aivan upeita kuvia eri kokoisina.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Batbag



Hurautin ihan yhdeltä istumalta asenteellisen kassin tuosta lepakosta, kun siitä oli pakko aikaansaada heti jotain käytettävää ^^ taittelin jo kasaan ja tungin käsilaukkuun mukaan kulkevaksi. Vähän vaihtelua sille tylsälle, luonnonvalkoiselle kangaskauppakassille jota normaalisti kiikutan.




Tuon reunapitsin (joka taitaa oikeasti olla sukkanauha... LOL) olis kyllä aivan hyvin voinut jättää pois, mutta kun mulle nyt on kertynyt laatikkokaupalla tuollaisia härpäkkeitä, niin laitetaan nyt joka paikkaan niitä sitten. Saahan ne pois jos rupeaa ahdistamaan.
Vuoritin tekeleen vielä ohuella puuvillalla, eli ei ihan heti pitäis hajota käytössä.

Kangasta jäi vielä ylikin vähän, mmm... Sitten siellä kangaskaupassa oli vielä samaa sarjaa olevaa söpöä kummituskangasta :D Ehkä haen sitäkin, jos sitä vielä on, ja jos keksin jotain kivaa.

Ensi viikonloppuna meillä on tuparinaamiaiset, woop woop! Valmistelen asua parhaillaan... En jaksa tehdä itse, joten lainailen sopivia vaatteita ja kokoan niistä sellaisen tarpeeksi hyvän jutun.

torstai 14. heinäkuuta 2011

CandyShop

Kävin kangasostoksilla pitkästä aikaa. Löytyi tällaista kaapintäytettä (muiden miljoonien kankaiden sekaan, jotka odottavat kohtaloaan parhaimmillaan jotain viidettä vuotta...)



Pinkki leopardipuuvilla, josta tuli heti semmoinen (puhelin)laukkuvisio. Olis mukavan härski laukku höystettynä vaikka jollain tekokarvalla! :D Lahjaideoita tästä tuli myös, mutta en niitä voi tähän vielä paljastaa.
Vähän erikoisempi heroin chic -henkinen lyyli tarttui mukaan, kun ei maksanut kun jotain pari euroa koko kuvio. Teen varmaan jonkun pitkän topin tästä.


Löyty myös nättiä ohutta pitsiä (jolle kuva ei tee oikeutta), oli melko hintava, mutta se oli laitettu näytteille niin hienosti, että hurahdin... Tästä syntyy varmaan joku mahtaisa pitkä mekko yhdistettynä johonkin raikkaanväriseen aluskankaaseen. Siis kyllähän mä nyt iltapukuja käytän!?
Ihania lepakkoisia! Teen tästä varmaan jonkun kassin, tai laukun, tai jotain söpöjä pussukoita...

Mulla on kunnon tekemisen flow päällä. Pitäis varmaan alkaa tekemään asiakastöitäkin, eikä vaan näitä omia juttuja... Ei sillä, että mitään tilauksia olis edes tullut hetkeen, ainoastaan lastenvaatteita. No eipä tarvitse ottaa stressiä mistään. Haluan kuollakseni tehdä ihmisille kaikkea, mutta se stressi pienimmästäkin työstä, jonka teen muille, on ihan omaa luokkaansa.

Meinasin jo saada tehdä ihka oikean hääpuvun, mutta se sitten peruuntui tiukentuneiden aikataulujen takia. Noh enpä varmaan olisi sitä tällä mun halvalla Brotherilla pystynyt edes ompelemaan kovin kunniallisesti :'D tarkoitus olisi vuoden loppuun mennessä saada rahat kasaan ihan ammattilaiskäyttöiseen koneeseen, uh <3

maanantai 11. heinäkuuta 2011

RR 2011


Tuli siis käytyä Ruisrockissa pitkästä aikaa ja nähtyä keikkoja enemmän kun tarpeeksi, bongailtua kivoja tyylejä (ja käveltyä huonoilla kengillä montakymmentä kilometriä... ottakaa ihmiset lenkkarit jos menette Ruissiin!)

Tässä ajattelin eritellä mielestäni mainitsemisen arvoiset keikat kehnoilla kuvilla(ni) höystettynä:

The Prodigy (lainasin kuvan sivuilta, kun en ehtinyt ottaa omaa). Ei tähän edes ole sanoja!!! En muista keikkaa, jonka jälkeen olisi ollut noin puhkiryskätty ja tajuton fiilis. Jos ne tulee tännepäin vielä, lähden aivan varmasti! Prodigyn lavaolemuksessa on jotain hienolla tavalla pelottavaa. Ja kuinka moni muu bändi nykypäivänä kehtaa käskeä koko yleisön polvilleen? :D
Ihanaakin ihanampi Hurts! Theon ääni on tämän hetken mieslaulajien parhaimmistoa, ja tuo hillity tyylikkyys nyt vaan puree. Suomalaiset naiset ylistettiin välispiikeissä taivaisiin xD
Sabaton. Tätä bändiä on moni mulle suositellut, koska pidän tän tyylisestä musasta. Ei musta nyt varsinaisesti mitään fania tullut, mutta veto oli yksi parhaita silti, yleisö otettiin kivasti.

Paramore. En nähnyt koko keikkaa, mutta se mitä jäi mieleen oli loistava lavaenergia ja että Hayley on tosi söpö :D

PMMP. Tästäkin näin puolet ja olihan se melkosta revittelyä :p
Paleface. Yleisesti ottaen inhoan suomiräppiä, koska jengi tuppaa vaan mussuttamaan jotain yhteiskuntakritiikkiä tai huonon biitin päälle (puhumattakaan mistään biletysräpistä), mutta Karri osaa kyllä leikkiä suomen kielellä, tehdä ihan oikeasti musiikkia ja myöskin esiintyä. Suosittelen!

Jenni Vartiainen. En ehkä ostaisi levyä, mutta tyylikästä Jenniä on kiva katsella, ja itse lavashow oli hyvinkin viihdyttävä.

Amorphis. Rakastan uuden levyn biisejä, ja vanhojakin vedettiin ihan kiitettävästi. Joutsen on lavalla aina niin jylhää katseltavaa. Mietin aina miten toi tukka ei ikinä irtoa :D

Oma posetus perjantailta.. näytänpä hassun muotoiselta tossa hameessa :D

 Ja ennen lähtöä piti ottaa kuvia, kun jaksan laittautua ehkä kerran vuodessa, niin pitäähän siitä olla todistusaineistoa :'p




Palailen tällä viikolla kangasostosten parissa:)

torstai 7. heinäkuuta 2011

Bikikit

Biksut valmistui viimein, eli nyt kelpaa kirmata Samoksen rannoilla ensi kuussa... Tuli ihan mukavat :>




Alaosan kaavan tein tavallisia hipstereitä apuna käyttäen. Yläosa tuli aika vapaalla kädellä, ja se onkin vähän hassun muotoinen, mutta kyllä noilla nyt varmaan uida kelpaa.



Nuo oli sellaisenaankin ihan ok, mutta ompelin sitten sekä ylä- että alaosaan pienet valkoiset rusetit satiininauhasta:)
Ihanaa päästä Ruisrockiin, vielä kolmeksi päiväksi!! <3 En ole moneen vuoteen päässyt millekään festareille, kun ainut festarikaverini otti ja lisääntyi :D Onneksi yksi toinen kaveri nyt sitten pyysi mukaansa. Prodigy, Sabaton, Hurts, Amorphis, Stam1na, Nurmio jne jne, täältä tullaan!




sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Hiuspainajaisia

Ah ja voih, en ole vieläkään saanut mitään olennaista ommeltua valmiiksi. Laitan siis blogintäytteeksi kuvia asusta, jonka tein joskus kummipojalleni Leeville x)


En yleensä harrasta lastenvaatteita, kun ne jää aina pieneksi niin nopeasti, niin koen jotenkin tekeväni osittain turhaa työtä, kun kaikilla lapsilla on ihan hirveesti vaatteita kuitenkin :D Onhan noita kyllä hauska tehdä, koska saa pienemmällä vaivalla vaatteen valmiiksi eikä tarvitse juuri miettiä mitään muotoja, ainoastaan käytäntöä, ja niistä saa helposti kauniita ja söpöjä. En nyt muista kenen kanssa tästä keskustelin, mutta lastenvaatteethan tehdään oikeastaan lasten vanhemmille ;)


Tuo sininen sirkuskangas oli niin ihana, että pakko tuosta oli hiippahupppari vääntää pojalle:) Tein siitä itsellenikin hupparin, mutta se ei toiminut sitten ollenkaan kun käytin vahingossa neuloshupparin kaavaa, hups x__x Nuo housut oli tavallista fleecekangasta.

--
Olen koko viikonlopun rääkännyt hiuksiani. Yllättävän mahdottomaksi osoittautui tuon hopean värin saanti:(

Alkuun laitoin Stargazerin "Silver Look"in, josta lopputuloksena kirkkaan sininen tukka (wtf??). Siihen päälle laitoin hädissäni Hairgumin Gris Acier -sävyn, jonka jälkeen tukkani näytti tältä:


En tiennyt, itkeäkö vai nauraa, tein vähän molempia..:p Poikakaverin mielestä toi oli makee, mutta en itse ihan omaksunut noin punkahtavaa lettiä...

Noh sitten värinpoistoa, jonka jälkeen tukka oli possunpinkki. No sain vaalennettua vielä sen verran, että nyt tää on tämmöinen ihme strawberry-blond, ja aivan hirveässä kunnossa! Kyllä taas kannatti...



Ilmeisesti mun tukassa oli vielä vaalennuksien jäljiltä jotain, mikä reagoi noiden shokkivärien kanssa niin, että sävyt taittui juuri väärään suuntaan. Täytyy nyt katsoa yritänkö vielä jotain temppuja, vai annanko olla :D

-
Loppukevennyksenä hyvä kesäjammailubiisi, ensi viikon Ruisrockia odotellessa ^^)