sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Girls of Summer

Viikonloppuna minä...




...värjäsin tukan jälleen harmaaksi. Tuo värjäystulos jaksaa aina kummastuttaa, mutta pidän siitä. Olisin myös halunnut tästä täysin valkoisen, mutta koska ryteikköni ei kestä enää yhtään vaalennusta, plääni jäi väkisin puolitiehen.
Mummo aina jaksaa muistuttaa että harmaan saa pyytämättäkin, mut eihän se ny enää kelpaa sitten kun se tulis luonnostaan.






 ...osallistuin kaverini Emilian polttareihin! Oli ihan huippua. Ohjelmaan sisältyi mm. piknik, karaoketaksi, seksiväline-esittely, kosmetologi ja loppuillasta baareilemaan. Morsian puettiin tietysti pinkkiin bride to be -nauhaan ja tiaraan x)
Join monta Kismetiä, itketin morsianta laulamalla Saran Rauhan Aika -biisin, tuoksuin hyvin sekalaisille hierontaöljyille (sen esittelijän näytteet) ja nauroin koko illan niin että naama on edelleen ihan jumissa.
Päälläni oli Jenniltä saatu musta luottomekkoni, sekä Satulta saatu vyö.

 
Myös tukkani sai paljon huomiota hyvässä ja pahassa. Odotin miestäni yöllä hakemaan mut keskustasta, ja sain perääni jo siinä ajassa kaikki mahdolliset hiipparit, pääosin ulkomaalaisia jotka kokee aina asiakseen heti käydä hipelöimään tukkaa tms, eikä niistä meinaa päästä kirveelläkään eroon -_- Välillä tekisi mieli muuttaa johonkin toiseen kaupunkiin.
No mutta kuitenkin, häät ovat kahden viikon päästä ja odotan innolla :)
Mietin aina, miten noi karaoketaksin kuljettajat kestää sitä duunia. Kysyttiin sitä meidän kuskiltakin (joka oli ihan mahtava tyyppi) niin se totes vaan pitemmittä puheitta että lääkitys on kunnossa.




...otin urheasti osaa myös miehen siskonpojan synttäreille, kärsien edellisillan polttarikrapulasta. Pojalle ompelin söpön tiikerihaalarin josta saa myös hännän irti leluksi. Alimmainen kuva random kakrun päältä lehden kaavaohjeesta, kun ei nyt ole asianomaisesta kuvaa, mutta siis täysin sama tuote :)


...leivoin vegaanisen mustikkapiirakan, kun Noora miehineen tuli kylään Tuli pirun hyvää. Täytteeksi vaan soijajugurtti-marjamössöä, mansi -ja mustikoista jotka keräsin litrakaupalla mökiltä omin KÄSIN PERKELE! Poimurit on heikoille xD (vaan muuttuis ääni kellossa, jos saisin sellaisen).

Tiesittekö muuten, että kaneli auttaa krapulaan? :D Kokeilkaa huviksenne seuraavan kerran, kun kostean illan jälkeisenä aamuna jomottaa. Itse lisään sitä reilusti aamukahviin, ja hetken päästä tuntuu kun ei olisi koskaan juonutkaan! En tiedä toimiiko kaikilla, mutta kanelissa on ihan tutkitusti vatsaa rauhoittavia yhdisteitä ja kivunlievittäjiä. Särkylääkkeet ainakin saavat oman vatsani entistä enemmän ruvelle.
Juu olen vähän lukenut, lainasin äiskältä semmoisen kirjan, missä on eri vaivoja parantavia ruoka-aineita ja yrttejä. Teen siitä varmaan oman postauksen kun olen lukenut kokonaan, on meinaan loistava kirja!

Enää 2 viikkoa seuraavaan kesälomaan :) Nauttikaa helteestä! Itsehän oon semmoinen kylmäkalle, että nautin aina kun aivot sulaa eikä ollut edes vitsi.


Translation:
Pictures of my weekend. 
We were celebrating my friend's bachelorette party yesterday, and the day was very fun and interesting :D Program included picnic, beautician, sextoy-introduction, singing, music and lots of laughing. And the night ended up in bar of course, we got there with karaoke-taxi.

I also dyed my hair grey again. I could not turn it white even though I would have wanted to, because my hair can't take any more bleaching.

Today we were at my boyfriend's nephew's birthday (with my awful hangover). The boy turned 1, and I sewed that tiger-jumpsuit for him :D That long tail could also be used as a toy.

I made a very tasty vegan blueberry pie for my friends, which I haven't seen for a long time. I picked those berries from my grandparent's summerplace with my own hands (pickers are for losers, imo xD Please don't take me to seriously...)

It's very hot here in Finland, my holiday is coming and everything's totally fine, though I think weather can't be too hot. I've cold all the time, so I really enjoy when my brains are melting off.

7 kommenttia:

  1. Hehhehhee, ainiin tuo on toi mun antama mekko... :D Näyttää olleen loistokkaat ja mukavat polttaribuleet, ainakin kuvista päätellen <3

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Hyvät buleet oli, oikein baardit xD Tää mekko on kuule kovassa käytössä, kohta jo entinen kun oon niin paljon käyttäny. Tää sopii kaiken kanssa ja kaikkialle :) Mitähän mä käytän sit kun tää hajoaa... Tuun taas sun vaatekaapille x'D

      Poista
  3. Hauskaa näyttää ehdottomasti olleen :D Ja voi, että tuo tiikeripuku on söpö <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä mukavaa :) Juhlia ei ole liian usein. Jep, oon oikein odottanu et koska saan tehdä tuon tiikerin jollekin, nyt sattu olemaan just oikean kokoinen kersa :D

      Poista
  4. Voi kun sulonen tuo tiikeriasu! Tosi ihana lahja kyllä. Pari vuotta sitten mies sano haluavansa värjää harmaat hiukset ehkä jossain vaiheessa. Olin viel sillon et wuuut. o.o Mut noi on kyllä siistit, erikoiset. =) Tykkään. Tulee mieleen jotku animehahmot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih juu tuo oli kyllä hyvä lahja ja helppo tehdä, vanhemmat tykkäsivät kun oli tehty itse. Ei oo ihan joka naperolla ;)
      Harmaa/hopeinen tukka varsinkin pojilla tosiaan muistuttaa yleensä jotain animehahmoa. Itse muistutan varmaan lähinnä jotain noita-akkaa :D

      Poista