lauantai 16. marraskuuta 2013

Stripy




Pitkästä aikaa on taas yksi unelmaompelus kasassa!

Mustavalkoraita raivasi tien sydämeeni pari vuotta sitten, ja on tullut jäädäkseen ♥

Moni on varmaan nähnyt tämän tapaisia Etsyssä jne, ja itse asiassa sieltä sainkin idean tehdä tällaisen oman "sirkus"hamosen.



Kaavoituksen kanssa en kauaa päätäni raapinut - pienimuotoinen luitettu vyötärökorsetti, kolme kerrosta silmämääräisesti poimutettua helmakaitaletta ja metrikaupalla reunapitsiä.
Etuosan muoto olisi voinut olla astetta nätimpi, mutta menee, varsinkin kun alla on musta alushame :)












Kuten ilmi saattoi juuri tulla, osa kuvista on kuvattu Lintsillä viime kuussa.

Taannoiset valokarnevaalit eivät tänä vuonna olleet ihan niin mahtavat kuin viime vuonna; en nähnyt tulitaiteilijoita, omituisia otuksia, kuullut iloista musiikkia tai nähnyt yhtäkään showta o_O

Kaunista siellä silti on, ja kun kerran sisään ei maksa mitään, niin ilman muuta menemisen arvoinen paikka silti käydä ihailemassa karuselleja, vetämässä vuoden viimeiset hattarat ja sanoa kesälle näkemiin! ♥ Kaikki on illan hämärtäessä niin upeasti valaistu.



Clowny makeup again... Can't get over them!  (feat. my fancy nightshirt ruining everything)

Näitä muokatessa Poetsien kuuntelu oli taas paikallaan ♥ Loputon inspiraation lähde vuodesta kivi eikä näköjään muuksi muutu.





Heya!

I photoshooted my stripy, self-made dream-corset-skirt last month in Linnanmäki, when we visited in "carnival of light" -event (and rest of the pics I took yesterday when I got bored and wanted to do some outstanding make-up).

Pattern, if I could say there was any, was just simple waist-shred I shaped with bones, and lots of draped fabric in hem.

Carnival of light wasn't so stunning as last year, but it's absolutely worth visiting anyway since it's free and all those warm lights in the darkening night are still stunning ♥

16 kommenttia:

  1. Meikki <3 Ja samat sanat kuin edelliseen postaukseen :D
    On kyllä onnistunut mekko. Itekin oon tykästynyt mustavalkoiseen/mustavalkoraidalliseen, vaikka kauhean kauan kapinoin sitäkin vastaan, kun sitä tuntui olevan joka bloggarilla vähintään housujen muodossa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiittikiitti! :D Mä muistan kanssa et mulla oli ensin kauheat antipatiat sen kanssa, mutta sitten kun silmä tottui niin ihastuin ikihyviksi. Kauheasti raitaa en ole kaappiin kuitenkaan hommannut kun ei se niin suurina kokonaisuuksina välttämättä toimi - yhdet pöksyt löytyy ja sitten nyt tämä hame :D
      Punamusta raita on myös mieleen, mutta punainen on se väri joka lähes poikkeuksetta jossain vaiheessa päätyy mun kaapistani kirppikselle, joten olen luopunut siitä väristä.

      Poista
  2. AAAA miten ihana hame!!!! <3<3<3 Rakastuin :D Mistä oot hankkinu tuon raitakankaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :D Kangas on Matan Tekstiilistä, joka sijaitsee Hakaniemessä Hämeentien alkupäässä. Ostin sitä metrikaupalla kun huomasin :D

      Poista
  3. Olet kerrassaan hurmaava <3 Aivan upea hame ja meikki!!!!!!!!!! Kaunista.

    VastaaPoista
  4. Luititko ton vyötärön ihan spiraaliluulla vai millä? Onko tossa takana nyörityksen alla (siis helmaosassa) vetskari vai miten tuo toimii? : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ohuehkoilla spiraaliluilla vaan saumojen kohdalta :)
      Ja tuo toimii niin, että löysennän takana olevia nyörejä, ujuttaudun sisään ja kiristän/asettelen nyörit uudelleen :'D Pirun hankalaa kun edessä ei ole plansettia niinkun korsetissa olisi, mutta en jaksanut nähdä vaivaa. En näköjään laittanut takaa kun tuon yhden kuvan, eikä sekään näy suurempana :D Mutta pelkkä perus takanyöritys siis.

      Poista
  5. Woooooow <3 Upee hame! Pystyraidat ❤️ Myös meikki miellyttää silmää ;)

    VastaaPoista
  6. Toi mekko on kyllä kaunis!! Ja jälleen niin sopii sun tyyliisi!! :) vitsi ku itekki osais tollee ommella!! Harmittaa kun jouduin perumaan opiskelu paikkani ompelu linjalta kun sain tän nykyisen työpaikkani!!:/ mut ei siinä rahallisen tilanteen takia oli pakko valita työ!! Ehkä sitten joskus myöhemmin!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jaa :o Harmi toisaalta, mutta tällä taloustilanteella ymmärrän kyllä että työ vie voiton, jos sellaista on tarjolla. Onneksi harrastuspohjaltakin tätä hommaa voi opetella jos työn painamisen ohella kerkiää! :D
      Ja kiitos :)

      Poista
  7. Upea hame, sopii sinulle! musta-valkoraidat <3 Just täydellisen levyisetkin! Hitto, tarttisin itsekin tuollaista kangasta yhteen mekkoon mutta ei täällä ole :( Jouduin tyytymään kapeampaan raitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä päin jos käyskentelet, niin käy tuolla Matalla ;) Ainakin viimeksi kun siellä kävin niin oli reilusti jäljellä. Tuo leveys on justiinsa hyvä kyllä, en tajua miksei noita kankaita tehdä oikein muualle kun raidat olis kysyttyjä kaiken levyisinä.

      Poista
  8. Raitoihin voi aina luottaa! ;) kerrassaan komia hamonen. Ja nuo Lintsin kuvat...tuo valokarnevaali on pakko kyl kokea joskus itsekin, sen verran huokuu ihanan tunnelmallista karnevaali/sirkusmeininkiä. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, luottokuvio ;) Varsinkin mustanvalkeana. Kiitoksia!
      Ja Valokarnevaalit kannattaa kokea ehdottomasti ♥ Se tunnelma on ihan omaa luokkaansa, vaikka siellä yleensä onkin ihan pirun kylmä eli paljon päälle vaan!

      Poista