perjantai 3. tammikuuta 2014

Black Widow






Hey ♥

Miten on teidän 2014 lähtenyt liikkeelle?

Tätä vuotta on kulunut vain muutama päivä, ja minä olen nyt jo henkisesti aivan rikki.
Kun on jo kääntänyt toisenkin posken jo useasti, tulee hetki, kun niitä ei riitä enää käännettäväksi.

Uudenvuodentinakin lupasi koettelemuksia, näköjään tulevat heti kättelyssä :(
Kasvot peilissä näyttävät sata vuotta vanhentuneilta, ja siltä tuntuu mielikin.



Vaikka tärkeää ihmistä haluaakin auttaa, on hyväksyttävä että kaikkeen ei pysty - en voi antaa omankin mielenterveyteni tuhoutua samalla. Niin on parhaillaan käymässä, joten peli on vihellettävä toistaiseksi poikki.
Olen myös koulun kohta alkaessa, päättänyt hakea apua. Se olkoon tärkein uudenvuodenlupaukseni; saada itseni heti takaisin kuntoon, koska kaikki lopulta ovat vastuussa vain itsestään. Eivät kenenkään toisen elämästä ja päätöksistä.

Ainakin tästä on suunta vain ylöspäin. Pakko olla!



Cloak: DIY


Facebookiton tammikuu tuli aika hyvään väliin, mutta taas toisaalta huomaan että se antoi sellaista valheellista seuran tunnetta yksinäisiin iltoihin. Kaikenlaisiin keinoihin sitä onkin turvautunut...

Ihmiset tuntuvat myös olevan vihaisia, kun en ole nyt Facebookissa. Kuinka vaikeaa onkaan saada minuun nyt yhteyttä! Miten voit olla poissa vapaaehtoisesti?
Haloo nyt. Se on 4 vaivaista viikkoa. Minulla on myös puhelin ja sähköposti esim :p Haluan kestää sen ajan vain siksi, että voin. Haluan tietää, ettei elämäni ole kiinni yhdestä riivatun nettisivusta, kuten kaikkien muiden elämä näyttää olevan.



Ilman fb:ta olen myös saanut hoidettua vaikka mitä asioita, ompeluja (kuten tämä viitta) ja ikuisuusprojekteja. Tänäänkin kuvailtiin Jennin kanssa nuo kuvat. Onneksi on paljon tekemistä, jotta mieli ei pääse murskautumaan petollisen hiljaisuuden alle.

Ja onneksi vuodenvaihde meni loistavasti ystävien kanssa ♥



♥ Parempaa viikonloppua teille ♥

26 kommenttia:

  1. Tuo viitta on todella nätti! Oon itsekin tässä lähiaikoina ommellut pari erilaista viittaa ja niitä on kyllä mukava tehdä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä kivaa :) Just väännän täällä myös villakangasviittoja, jos joku vaikka näitä ostaisi :p Vaikea jotenkin vaan saada olkalinja kauniiksi niin, ettei se näytä siltä kun viitassa olisi olkatoppaukset o_O
      Kiitoksia!

      Poista
  2. Upeita kuvia ja tuo viitta on aivan mahtava!

    VastaaPoista
  3. Oi miten kaunis olet ja tuo viitta on aivan uskomattoman ihana!!<3<3^^

    Tuntuu pahalta, että koet paljon surua ja ahdistusta!!:( Mutta ihanaa kuintenkin että olet pystynyt hakemaan apua ja aiot saada itsesi kuntoon!!<3<3 Olen itsekkin joutunut monesti siihen tilanteeseen että on ollut pakko todeta että kaikkia ei vain pysty auttamaan vaikka kuinka haluaisi... se kun on kuitenkin jokaisen oma tehtävä hoitaa itsensä kuntoon!! Jos toinen ei halua muuttua niin ei sitä muutosta pysty kukaan muukaan tekeen!!=/ niin surullista kuin se onkin!!!=/

    Mutta kuten jo sanoin, niin hienoa että olet itse pystynyt hakemaan apua omiin murheisiisi on ne sitten mitä hyvänsä!! Olet blogin perusteella upea ihminen!!!<3<3 Voimia sylin täydeltä!!<3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin ja piti vielä sanoa... että oon itse kans lopen kyllästynyt tuohon fb-maailmaan!! Ihmiset tuntuu tekevän sen kautta itsensä niin hemmetin aivottomiksi... yhteyttä ei voida pitää mitenkään muuten kuin fb.n kautta!!>:( ja jos et siellä ole stalkkaamassa koko aikaa niin ihan kuin sinut sysättäisiin syrjään kaikkien "ystävien" ja tuttujen keskuudesta!!! Ärr... Etanapostit kunniaan ja tekstarit!!!:)

      Poista
    2. Mun on myös pakko heittää kommentti tähän perään.. Minuthan jätettiin reilu vuosi takaperin fb:ssä, selkäni takana, 5 vuoden seurustelun jälkeen.. Silloin oli pakko viheltää peli poikki, en voinut uskoa että joku rakas ihminen voi toista niin kohdella. Poistuinkin koko sivustolta melkein puoleksi vuodeksi. Muistan sen järkytyksen tunteen, kun kirjauduin sisään ja etusivulla on heti ensimmäiseksi mokoma ilmoitus kaikille. Silloin aika pysähtyi.. Tapahtuma saa vihaiseksi edelleen.. Se kyllä repi sydämeni riekaleiksi.
      Takaisin tulinkin vain ystävien takia, ja siten on helppo olla heihin yhteydessä.

      Mutta juu, todellakin facebookki tekee ihmiset aivottomiksi. Siksi kannatan facebookitonta tammikuuta :)

      Poista
    3. Werewolf: Kiitos kommentista ja voimista, niitä tarvitaan ♥♥ On onni, kun on tuollainen lukija kuin sinä, saat aina piristettyä kaikkia :)
      Todellakin jos toinen ei halua ITSE parantua, niin ei toinen ihminen voi häntä parantaa, se on vaan ollut pakko hyväksyä vaikka ihminen on rakas. Siinä huomaa pahimmillaan olevansa itse vedetty syvälle samaan suohon, kuten minä nyt.

      FB:sta on tosiaankin tullut yliarvostettu.

      Jenni: Jep, tuo pistää edelleen mutkin vihaiseksi, ei kukaan ansaitse tuollaista kohtelua tai varsinkaan sinä! Onneks se on ohi, olet selvinnyt hyvin ja saat varmasti jatkossa parempaa kohtelua ♥ (kirjoitin tohon ensin vahingossa jarkossa, höhö johan nyt!)

      Poista
    4. Hihihiii, voi kyllä, Jarkossa myös ;D ♥

      Poista
    5. Nebula: KAUHEETA!!!!! Miten jotain tollasta voi ees käydä!! =O en yhtään ihmettele että menit ihan palasiksi tuollaisen jälkeen!!:'( *halaus*

      Lady Selena: olet kultainen ihminen!!:')

      Poista
  4. Ehdit postailla ensin! :D Hyvä Gimppi, hyvinhän sillä saa kuvia muokattua ♥ Paitsi että nuo kuvat on hienoja jo pelkiltäänkin. Nyt tsemppiä Suvi!! Me ystävät ollaan täällä sun tukena :) Kyllä asioista mennään läpi ja yli, vaikka miten harmaan kiven! Muista, että elät elämääsi itseäsi varten, et muiden. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niistä yli pääsee ♥ Täytyy vaan hyväksyä se ettei kenenkään elämä ole aina ruusuilla tanssimista, ja kaikilla on oma riippansa kannettavanaan.

      Heh, muokkasin nämä lähnnä sillä Photobucketin editorilla :p Näistä tulee niin paljon näyttävämpiä niillä maskeilla! Tai ainakin ite tykkään, tiedä sitten muista...!

      Poista
  5. Kurjaa, että oot voinut huonosti :( Toivottavasti asiat paranevat pikimmiten, ja hieno juttu että haet apua näin alkuvaiheessa, ehkä omat päänsisäiset fiilikset ei ehdi paisua niin suuriksi.
    Tsemppiä ja toivottavasti vuosi tulee olemaan sulle ihana :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon ja uskon että asiat paranevat ♥ Se vaan kun on näin yliherkkä ja kiltti luonne, niin ei ole helppoa olla "itsekäs", mutta nyt on vaan pakko jotta en vajoa enää syvemmälle. Varsinkin kun tätä kiltteyttä käytetään ihan tahallaan hyväksi...

      Kiitoksia ja samat sanat:) Kyllä mulla on kutina että tämä vuosi onnistuu lopulta ja asiat järjestyy ♥

      Poista
  6. Tsemppiä hirmuisesti sulle. Mahtavaa että olet tajunnut itse hakea apua, parantuminen lähtee aina ensin itsestä ja se pitää tehdä itsensä vuoksi, ei muiden. Voimahaleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ♥ Aiemmin hain apua vasta kun oli jo ihan pakko, nyt osaan jo ennakoida oireet. Kiitos!

      Poista
  7. Hei, täällä yksi, joka ei ole koskaan ollut facebookissa (ellei 3 kk silloin vuosia sitten lasketa)! :) Turhaa potea ainakaan syyllisyyttä sellaisesta asiasta.

    Ihanaa, että olet päättänyt hakea apua. Kovasti jaksamisia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olet aikamoinen harvinaisuus fb:n saralla :D Onnitteluni! Ajattelin että kunhan tästä kuukaudesta selviää, niin käyn max. kerran päivässä siellä jatkossa tai mahdollisesti harvemmin, koska huomaan nyt vasta oikeasti, miten paljon se söi aikaani! Kaikenlaiset riippuvuudet on pahasta, hyh.

      Kiitoksia ihana ♥

      Poista
  8. Autettava itseään, ennen kuin pystyy auttamaan muita ollenkaan. Ihan totta, ja onneksi tajusit nyt vetäytyä, mikä hyvänsä oli tilanne. :) Jaksamisia!
    Itse ainakin huomannut, että kyllä just kuvaaminen, joskus bloggauskin piristää todella paljon huonona päivänä. Ainakin on tekemistä ja ajateltavaa.
    Viitta on muuten ihan sairaan hieno ja pidän kans tuosta kolmannesta kuvasta todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta viserrä! Mikään päätös ei ole samalla tuntunut niin vaikealta ja niin oikealta, kun vetäytyminen tilanteesta.
      Möröt nostavat päätään, mutta kun ne on ennenkin selätetty niin luotto on kova. Puuhastelen kaikkea kivaa ja kuuntelen hyvää musiikkia, that's it :)
      Paljon kiitoksia ♥

      Poista
  9. Facebookkiin saa kyllä helposti uppoamaan ihan liikaa aikaa! Juuri siksi en halua hankkia itselleni esim. älypuhelinta, koska sitten niin helposti roikkuisi lukemassa turhia juttuja entistäkin enemmän. Haluaisin kuitenkin edelleen tuhlata siellä vähemmän aikaa ja sen sijaan harrastaa kaikkea muuta.

    Paljosti tsemppiä hankaliin aikoihin sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tällaiset vanhemmat romupuhelimet kun mulla(kin) on siitä hyviä, että sovellukset saa ainakin väliaikaisesti poistettua! Mulla on tässä kyllä Fb mutta sen sai piiloon. Ihan vihoviimeistä, kun se netti on yhtäkkiä kaikkialla mukanasi. Koneelle istumista pystyi sentään jotenkin kontrolloimaan, mutta nyt sitä näprää bussissa, sängyssä, koulussa, syödessä... ei mitään järkeä.

      Paljosti kiitosta tsempeistä ♥

      Poista
  10. Voi ei :( Todella surullista kuulla, että voit huonosti! Mutta niin kuin sanoitkin, tästä on vain suunta ylöspäin, joten pää pystyy ja uusia tuulia kohti :)
    Olen täysin varma, että kevään valoisuus ja auringon lämpö tuovat jälleen puhtia sekä uusia ihania asioita eteen! Eikä sinne ole enää kovin pitkä matka :)
    Paljon tsemppiä ja voima haleja sinulle :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän kovasti ajatella yhtä positiivisesti :) Kiitoksia ♥ Eipä tässä ole pitkään aikaan mitään moisia ongelmia ollutkaan, että suo olla oikeasti tyytyväinen, että kaikki on muuten hyvin ja muut ihmissuhteet kunnossa..!:)

      Poista
  11. Harmi että FB:stä on tullut hyvin monelle "se ainut tie" olla yhteyksissä lähimpiinsä. Tietysti se on helppo sellainen, mutta silti.. :/ Ei se ole mitään verrattuna esimerkiksi aitoon puhelinsoittoon tai jopa käsinkirjoitettuun kirjeeseen (mitkä onkin nykyään jo hyvin harvassa)! Voimia ja haleja siulle täältäkin. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä varsinainen harmi :D Onhan se kätevää osaltaan,mutta sitten taas... kaikella on puolensa ja puolensa. Nykyään ihmiset eivät edes soita niillä olemassaolevilla puhelimilla, vaan niilläkin selataan fb:ta.
      Alkuvaikeuksien ja vieroitusoireiden jälkeen musta tuntuu nyt siltä, ettei koko fb:ta ole koskaan ollutkaan :D Tosi vapauttavaa! Ah, olispa ihanaa saada joskus oikea KIRJE!

      Kiitos ja haleja takaisin ♥

      Poista