lauantai 6. syyskuuta 2014

Olipa kerran Budapest

Budiksen tomut on karistettu jaloista. 
Taisin löytää uuden lempikaupunkini, tai ainakin yhden niistä! ♥

Sorry, en ehdi jakaa postausta osiin joten työnnän teille kaikki kerralla.







Matkattiin siis paikan päälle äiteen kanssa melko pikaisella lähdöllä ja huokeilla lennoilla. 
Normaalisti tykkään matkustaa isommalla (edes 3hlö) porukalla, koska kahdenkeskiset matkat alkavat jossain vaiheessa hiertää ainakin meikäläistä, riippumatta siitä kenen kanssa matkaa :D Saa koko ajan tuijottaa vaan yhden ihmisen naamaa aamusta iltaan. 
Nyt kyseessä oli kuitenkin 4 päivän reissu, joten riski kannatti ;)

Ihastuin heti kaupungin tummiin ja koukeroisiin yksityiskohtiin, valurautakoristeisiin, vanhaan patinaan, upeasti somistettuihin näyteikkunoihin, kirkonkellojen kuminaan ja villinä virtaavaan Tonavaan ♥







Parasta kaupungissa oli tietysti Linnavuori. Kaksi linnaa!! Blaargh ♥ 

Kukkulalla sijaitseva kylä oli muutoinkin aivan ihana; kapeita kujia, tunnelmallisia pieniä ravintoloita, mukavia ihmisiä ja postikorttimaisia näköaloja.





Ja tietysti ne linnat!
Tuo Kalastajanlinna kävisi mainiosti meikäläisen kakkosasunnoksi. Kuin suoraan Rivendellista ♥___♥








Seuraava oli kuninkaan palatsi, joka oli muutettu sisältäpäin museoalueeksi, joten ihailtiin pytinkiä vain ulkopuolelta.
Patsaat olivat alueella tosi hienoja^^




Nuo sedät aloitti ihan pystymetsästä jonkin vahdinvaihtorituaali-tanssin :D Olkoonkin kuinka virallinen, mutta nauroin katketakseni moiselle koreografialle. Harmi kun en saanut videolle.

Turisti



Alas kukkulalta tultiin tuollaisella kummallisella steampunk-kopilla. (Jonotettiin siihen n.puoli tuntia, ja matka kesti ehkä 10 sekuntia x)



Kylpylässäkin käytiin lillumassa. Vähintään yksi kylpylä on aivan pakollinen kohde, jos Budapestiin meinaa eksyä. Hinnatkaan eivät päätä huimaa.

(En viitsinut raahata tuonne kameraa kastumaan, joten kuva on lainattu. Oltiin siis tuossa kuvassa olevassa Széchenyin kylpylässä.)

Erityisesti 38-asteiset kuuman lähteen altaat olivat tämän vilukissan mieleen :p Plus eukalyptussauna ♥ Lääniähän tuolla on polskia vaikka millä mitalla.


Käytiin kauppahallissa pyörimässä (hieno paikka sekin, Euroopan suurin) ja vetämässä paikalliset langosit. Tuon jälkeen ei ihan heti tarvitse syödä mitään...


Iltaisin Budapest oli jopa parhaimmillaan; kaikki oli valaistu kuin valokarnevaaleilla ikään! Lyhtyjä, lamppuja ja musiikkia joka puolella ♥




Yöelämä olisi ollut ehdottoman kokemisen arvoinen, joten oli harmi ettei äiskästä ollut mulle oikein pämppäilyseuraa ;( Kynnys lähteä yksin oli aika korkea.
Jotenka seuraavaksi kaverit lähtevät miun kanssa tuonne tai itkevät ja lähtevät!!

I'm rich, I'm rich! 
(Todellisuudessa tuossa on n.30e. HuF-kurssi ei oikein mennyt kaaliin missään vaiheessa.)

Vähäiset shopbailut sitten lopuksi;


Löysin ihania pöllökuvioisia laukkuja ♥ Vanha reppuni ynnä urheilukassini olivat hajalla, joten löytö oli enemmän kuin paikallaan.

Astetta rockimmat kumisaappaat syksyyn ^^

Viunaa ja mausteita, en muista mihin laitoin loput eli tuossa teille hieno likööripullo :D


♣♣♣

Hi,

Just some picture vomit from my short trip to Budapest, which instantly became one of my favourite cities Athmosphere was just what I needed to get off for a few days. Castles, nice people, nightlife, great food & shoppings^^ I think I need to get back there with my friends asap!

8 kommenttia:

  1. Mitä maisemia ja linnoja! En kestä!! Pakko päästä joskus tuonne ja vetää ihan joku photoshoottikin O.o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suorastaan näen jo sut pönöttämässä tuolla linnan portailla ;) vois mennä kyllä uudestaan ja ottaa ihan kuvausrytkyt mukaan! ♥ Ja hotelli tuolta kukkulalta ;)

      Poista
  2. Upeita kuvia! Itsekin kävin tuossa heinäkuun puolessa välin Budapestissa miehen kanssa ja aivan ihana kaupunki kyllä on. Tosin virhe oli mennä heinäkuussa kun oli kovimmat helteet, lämpöä oli joka päivä (ja yö) +35°C :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh.. :D tuolla oli onneksi nyt just mukavat syyskelit, vähän lämpimämpää kun Suomessa mutta ei kuuma. Yhtenä päivänä vaan satoi eikä sillonkaan paljoa ^^ On kyllä ihana kaupunki ♥

      Poista
  3. Ai että, hitsi kun niin monet reissailee siellä sun täällä, niin tulee matkakuume itellekki! :D Ei auta kun lähteä jossain välissä käymään jossain, haluaisin joskus kiertää lähes kaikki Euroopan maat. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan auta muu, kun lähteä! ;D Tuo tyydytti edes hetkeksi oman matkakuumeen. Oon sellainen, että kerran vuodessa on tehtävä edes joku viikonloppureissu, tai koko vuosi on suorastaan pilalla :D No, ensi vuodeksi onkin todennäköisesti kuukauden ulkomaan"matka" tiedossa, mutta siitä enemmän kunhan asiat varmistuvat x)
      Itse haluaisin kiertää kaikki Euroopan linnat ♥

      Poista
  4. Wauu oispa suomessaki tollasta <3 sen sijaan että tehtäs hienoja tommosia nähtävyyksiä ni me saadaan vaan mälsiä lasitaloja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo älä :D Ei mikään arkkitehtuurin helmi vaikka Suomessa tykkäänkin muuten asua. Eikä täällä Stadissa ole edes linnoja! ;(

      Poista