sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Loser


Olen aina ollut sairaan huono häviäjä.
Niin huono, että ylensä lähtökohtaisesti välttelen kaikenlaisia kilpailutilanteita, koska vihaan häviämistä niin paljon.
Joskus niin huono, että tarvitsisin siihen jo hoitoa :D

Kyse on oikeastaan kaikenlaisista peleistä (lauta, tietokone jne) sekä myös erityisesti osaamiseen liittyvistä kisoista.



Tietynlaisissa mielentiloissa sopivan kevyet pelit ovat oikein kivoja, ja onnistun sivuuttamaan mahdollisen häviämisen aiheuttaman hetkellisen harmistumisen (joka nyt on varmasti kaikille jossain määrin tuttua).
Moninpelejä tämä ongelma ei myöskään koske, koska tällöin "häviäjiä" on yleensä useampia.

Tunne tulee lähinnä kaksinpeleissä tai konetta vastaan pelatessa. Moni ihmettelee, miksi en pelaa mitään konsolipelejä, niin se johtuu juurikin tästä :D

 Esimerkkinä: kun pelasin joskus eksäni kanssa Dominionia, aloin drama queeniksi jo silloin jos hän sai pientäkin etumatkaa :p Lopetin monesti pelin kesken, kun en kestänyt ajatustakaan siitä että tappio koittaa. Saatoin myös hävitessäni analysoida häntä melko painokelvottomilla luonnehdinnoilla, ja jälkeenpäin hävetti urakalla.

Koitin myös eräs päivä pelata eräällä vanhalla tietokoneella Super Marioa, joka oli pitkään suosikkipelini. Yritin päästä yhden kentän kaksi (2) kertaa, ja sen jälkeen piti lopettaa, jotta koneparka säästyisi suuremmilta fyysisiltä vammoilta.

Kun sain tietää että kettupiponi ei sijoittunut kilpailussa, oli ihan hyvä että en ollut pyytänyt sitä palautettavaksi. Siitä nimittäin olisi tullut pihalle iloisesti roihuava nuotio. Valitettavasti siis ihan oikeasti olisi. Niin suuri ja sietämätön on se pettymyksen tunne. Kun ylitän kynnyksen osallistua johonkin, haluan voittaa sen, ja muita vaihtoehtoja ei minun päässäni ole.







En ole lainkaan oma itseni noissa tilanteissa, ja se on oikeastaan aika pelottavaa, millaiseen mielentilaan joudun. Se tunne iskee kun hyöhyaalto ja järki sumenee. En hallitse sitä millään lailla! Tunne menee ohitse yhtä nopeasti kun tulikin, mutta sinä aikana ehtii oikein hyvin käyttäytyä kuin 5-vuotias :D

Kun joku muu häviää, hän ajattelee jotakuinkin, että "harmin paikka. Pitää yrittää ensi kerralla uudestaan!"
Minä: "V***U MÄ TAPAN KAIKKI ENKÄ ENÄÄ IKINÄ TEE MITÄÄN!!" Ja nappulat / ohjaimet/ sukkapuikot lentää :D

En oikeastaan voi puhua edes taantumisesta, vaikka siltä tuo kuulostaakin, koska lapsena olin muistaakseni ihan ok häviäjä. Pelailtiin aika paljon kaikenlaista. Veljeni oli se joka viskoi nippelit ja nappelit taivaantuuliin.



On sanomattakin selvää, että en ajattele tällaista vastakkainasettelua vain yksittäisenä tilanteena, kuten ehkä pitäisi, vaan sisällytän tilanteeseen hieman liikaa itseäni.

Tiedän että tämä nyt ei ole ihmisen ongelmista vakavimmasta päästä, koska pelaaminen on vain viihdettä, mutta minusta olisi oikeasti mukavaa pystyä pelaamaan ilman tätä "vaivaa".
En ole löytänyt toistaiseksi mitään ratkaisun avaimia. Löytyisiköhän jotain mielikuvaharjoituksia? :D

Harmi toisaalta ettei ole enää muutoin tarvetta käydä psykiatrilla, koska tämä asia olisi kiintoisaa ottaa puheeksi. Psykologisesti aika mielenkiintoista.

Löytyykö lukijoistani huonoja häviäjiä?


☠☠☠

Losing is one thing in this world that I'm not used to. See, I'm very bad in it :D I mean really bad. I actually avoid many kind of games, since the feel of losing always overruns the possible enjoyment of playing.

I haven't always been like this. When I was a child, I played lot of board -and console games etc. My brother was the one who throwed his pawns all over the room! This has started later with me, and I have no idea why o_O Many of my friends wonder why I don't play any kind of  computer -or console games, and this is why!

Competitions that require personal skills are also pure hell. I take it veeery... personally. When I take part to something, I want to win, no matter what. Usually I don't, and in those moments I'm so close to destroy my own competition work / winner's work :D So childishly bad and bitter does it feel.

I still love to play when there's several participants, but when I'm alone against another person (or computer), I just lose control when it seems that I'm losing :D I'm seriously turning to totally another person when it happens, and afterwards I just wish that the ground would swallow me because of my behaviour.

It would be psychologically interesting to find out the reasons for this. And solutions would also be nice. Maybe I should acquire some mental exercises, or something..?

Is there any other bad losers out there?

6 kommenttia:

  1. Argh tää on niiiiin tutun kuuloista! Mua oikeasti hävettää olla näin huono häviäjä, mut kun se häviämisen ja huonouden tunne on niin syvällä ja niin kokonaisvaltainen.. En tiedä, onhan siinä taustalla kaikenlaista sellaista joka on kuin suoraan jostain huonoa itsetuntoa ja epäonnistumisen pelkoa käsittelevästä oppikirjasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä noloa :D ja kun vaikka erikseen kuinka päättää, että nyt en suutu, niin silti se tunne tulee vaikka miten puris hammasta!

      Poista
  2. Yksi karmivan huono häviäjä ilmoittautuu! Välttelen pelaamista juuri sen takia etten pysty hillitsemään reaktioitani kun tappio on väistämätön : D Moninpelit vielä menee, mutta juurikin nuo ''kaksintaistelut'' ovat pahimmasta päästä. On ihan kammottavaa kun olen aina ajatellut olevani hyvinkin rauhallinen ja huumorintajuinen ihminen, mutta kun korttipelissä häviää niin menee naama norsunvitulle ja kyyneleet valuu. Tosi kiva varmaan pelata sellaisen ihmisen kanssa joka pilaa toisen voiton itkemällä katkerasti. Veikkaan että mokoma liittyy ainakin omalla kohdalla pirun huonoon itsetuntoon ja siihen, etten välttelyltäni ole päässyt tottumaan kilpailutilanteisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama täällä, rauhallinen ja muuten kylmähermoinen tapaus, mutta sillä hetkellä kun tappio koittaa, kaikki huumorintajun rippeetkin karkaa korvista ulos! Ja just tuo, että jos sinne asti pääsee että toinen voittaa, niin ei vaan VOI antaa toisen iloita siitä. Tosin kukaan mut tunteva ei mun seurassa juuri ilakoikaan, vetäisin varmaan kuonoon :''D
      Minua myös nolottaa jos voitan! :D Aattelen että nyt tuosta toisesta tuntuu samalta kun musta, vaikka se hyvin harvoin pitää kutinsa.

      Poista
  3. Meil samat! Poikaystävä ei suostu pelaamaan mun kaa kaksistaan mitään. Ja taisi olla viime kuuta kun viimeksi SNESin ohjain lensi lattialle, koska tyhmä Mario Bros 2. Lautapelit porukalla on kivoja, kunhan en tuu ihan vikaksi. :P Oikeastaan häviäminen on pahinta silloin, jos häviää siskolle tai poikaystävlle. Sen verran on ollut henkistä kasvua, ettei enää lentele pelilaudat ja -kortit, kuten pikkutyttönä. :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, läheiset saa tästä kyllä pahiten kärsiä x) No, saavat luvan kestää, minkäs me tälle voidaan! Pyrin kanssa itse olemaan heittämättä mitään mihinkään, tyydyn vaan suoltamaan törkeyksiä :D

      Poista