tiistai 25. elokuuta 2015

Medieval Market



Hämeenlinnan keskiaikamarkkinat tahkottiin tänä vuonna viiden hölön porukalla eli minä, Mikko, Noora, Milla ja Jesse. Itselleni tämä markkinakerta oli neljäs.

Kokoonnuttiin perjantaina muutaman mutkain kautta, ja lähdettiin Aulangon leirintäalueelle valloittamaan lääniä teltoillemme. Koska Mikko oli ystävällisesti lupautunut kuskiksi, liikkuminen leirintäalueen ja markkinapaikan välillä kävi helposti.
Voin myös suositella kyseistä leirintäaluetta palvelun puolesta. Ensi kerralla täytyy yrittää vuokrata sieltä mökki ^^ 



Vihdoin ja viimein, vuosien yrittämisen jälkeen, päästiin näin ollen myös testaamaan iltabiletapahtuma Säädyttömien Yö!

Vaikka tapahtuma oli yllättävän pieni ja meininki nyt ei varsinaisesti mikään päätä huimaava ollut (odotin melkoisia kinkereitä tapahtuman nimen perusteilla), niin sahtituopin äärellä istustelu hämärässä kynttilänvalossa, ihmisten kanssa, musiikin soidessa oli kieltämättä tunnelmallinen kokemus ♥

Innostuttiin myös Millan kanssa tanssimaan Ievan Polkan tahtiin :D

 Ruuat tajoltiin tuollaisilta tuohialustoilta. Itse söin sika-annoksista kaikkien muiden kaalit ja lantut :D






Pidoissa esiintyi siis mm. Jonne Järvelä
En ole Jonnea tajunnut juuri Korpiklaanin lisäksi kuunnella, mutta miehen soololevy meni kyllä hankintalistalle ♥ Varsinkin ihanat Kuku Käki ja Metsään On Iäksi Mieli ovat pyörineet repeatilla, ja naapurinikin varmasti jo osaavat ne ulkoa...


Perjantaiyö oli varsin tragikoominen, sillä miehekkeeni oli unohtanut makuupussinsa alustoineen kotio! Itselläni oli mukana n. 40cm leveä ilmapatja, jonka kaiken lisäksi puhalsin liian täyteen, ja aina kääntyessäni kierähdin siitä pois kuin pomppulinnasta konsanaan, puhumattakaan siitä että meidän kummankin olisi pitänyt mahtua siihen. Minun makuupussini yritti myös toimia molempien peittona yhtä surkealla menestyksellä x)

Lisäksi kukaan meistä viidestä ei ollut hoksannut varautua minkäänlaisin taskulampuin, mikä teki esim. yöllisistä saniteettitiloissa vierailuista melko haasteellisia - tähän aikaan vuodesta kun on jo aivan pilkkopimeää. Törmäilin kiviin ja kantoihin, ja lisäksi jokin suurehkon oloinen eläin laukkasi jossain vaiheessa pimeässä editseni niin, että oli pakko siinä vaiheessa napata Noora turvaksi :'D

♣♣♣

Mutta siitäkin yöstä selvittiin, joten ei muuta kun lauantaina silmäpussit heiluen ylös ja tällingit niskaan!

Markkinat koostuivat tutuista ja turvallisista elementeistä; kivoja ja houkuttelevia kojuja, sokerin tuoksua, ihmisiä, käsitöitä, koristeita, koruja, hevosia, musiikkia ja ruokaa. En jättäisi väliin mistään hinnasta, vaikka joka vuosi täällä melko samat nähtävät onkin ^^ 

Jo ihmisten upeiden asujen puolesta ympärilleen on mukava tiirailla. Tuli taas himo tehdä itselleni kymmenen uutta keskiaikamekkoa, vaikka kaapissa on niitä ennestään jo neljä :p






 Harmitti kyllä erittäin suuresti, että markkinoiden joka vuotinen kohokohta eli Rohanin Tallien turnajaiset, oli jätetty kokonaan pois! Ilmeisesti kyseinen talli oli näiden markkinoiden hetkellä jossakin muualla. 
Tilalle oli laitettu melkoista myötähäpeää herättävä "leikkimielinen" homohumoristinen turnajaisnäytös, jonka olisi kyllä voinut jättää ihan vaikka näkemättä.. :D




Oma asuni koostui kirppikseltä löytämästäni mekosta, joka istuu kuin tatti! En tiedä tämän varsinaisesta keskiaikaisuudesta, mutta niin hieno se on, että hylkäsin kaikki aiemmat keskiaikamekkoni täksi vuodeksi :p Aluspaitaa ei moisella lehmänhönkäys-ilmalla voinut juuri pitää, mutta onneksi pukine toimii ilmankin.





 

 
♥♥

Aika meni jotenkin aivan liian nopeasti. En ehtinyt syödä edes jokavuotista sokeriomenaani tai shoppailemaan (lettuja lukuun ottamatta) yhtään mitään! :D Tosin ihan hyvä että rahaa kerrankin säästyi. Totesin, että en vielä osta itselleni myöskään jousiammuntavehkeitä vaikka alunperin piti, vaan harjoittelen ensin tekniikan kuntoon jotta tiedän varmasti, millainen jousi on paras.

♣♣ 

Lähdettiin vielä samoilla silmillä Mikon kanssa illaksi katsomaan Sonata Arcticaa Tampereelle. Keikka alkoi poikkeuksellisen aikaisin, mutta oli myös poikkeuksellisen pitkä; 2,5-tuntinen setti! Turhasta ei tullut maksettua. Ehdottomasti paras Sonata-keikka, jota olen henkkoht todistanut, ja oikein mahtava päätös viikonlopulle. Tunnelma Pakkahuoneella oli jotenkin erityisen intiimi. Soittivat Ecliptica -levyn kokonaisuudessaan läpi, muutamia akustisia biisejä (ah, Shamandalie ♥) sekä "normaali"tuoantoa uusilta ja vanhoilta levyiltä.

Me loves!

Kameraa en saanut mukaani keikalle (eka kerta ikinä missään, kun ottavat minulta järkkärin pois o_O), mutta tästä Sonatan twitteristä lainaamastani kuvasta olen jopa ympyröinyt löytämäni itseni! Siel mää oon! Jee!

12 kommenttia:

  1. En kyllä tajunnut miten miehille ei kelvannut ne kaalit ja lantut! Mun mielestä ne oli vähintään yhtä hyviä kuin se itse possu!

    Mä olin joskus vuosi sitten ihan koukussa tuohon Jonnen Kuku Käki-kappaleeseen. Se oli ihan jännä kuulla livenä, vaikka olenkin saanut melkoisen yliannostuksen siitä silloin joskus. :D

    Kiitoksia seurasta, oli kivaa! Ihan mahtavia kuvia sait otetuksi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis nuo "rehut" juuri nimenomaan oli parhaita :D Mun sieluani riipii tietää, että jotkut vaan heittää moiset herkut roskiin ja syö pelkät lihat!

      Mullakin alkaa nyt muutaman päivän luukutuksen jälkeen jo tulemaan nuo Jonnet korvista ulos, soittelen nyt jotain aivan muuta ja palaan astialle myöhemmin :D

      Kiitosta itsellenne :) Parasta mahdollista keskiaikaseuraa olitta!

      Poista
  2. Oi miten ihanalta näyttää olleen ^_^ tuonne keskiaikaismarkkinoille täytyy ehdottomasti joskus päästä, ehkä ens vuonna koko perhe mini mukaanlukien päiväseltään ^_^ olipas pitkä keikka, mutta varmasti mahtava sellainen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä viihtyisämpää paikkaa saa hakea! :) Ihmisiä oli hyvästä säästä johtuen ehkä hivenen liikaa varsinkin näytöksissä ja linnakierroksilla, mutta onneksi tilaakin löytyy Linnanpihalta aivan tarpeeksi ^^
      Varmasti mukava kokemus koko perheen kanssa sitten kun saatte pikkuisenkin mukaan ♥♥

      Poista
  3. Tuo ensimmäinen otos on tyrmäävän hieno! Kuin Valkyria :) Mekko on myös upea, aikamoinen löytö. Säädyttömien yö vaikuttaa hauskalta eventiltä, täytyy ehkä sittenkin kokeilla joskus Hämeen markkinoita näiden minimarkkinoiden sijaan mitä meilläpäin järjestetään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! :D Vähän hankala muodostaa soveliasta ilmettä kun aurinko porottaa suoraan silmään, mutta sentään sain yhden kuvan ilman pahempia sibelius-ryppyjä.

      Muistelisin että Säädyttömien Yö on joskus ollut semi-lämmitetyssä sisäteltassa, minkä puuttumista ihmettelin nyt. Ilta on kuitenkin tähän aikaan jo melko viileä. Tuokin varmasti verottaa kävijöitä jonkin verran. Muutoin oikein lämminhenkinen tapahtuma kyllä, voin suositella ^^

      Poista
  4. Onpas mielenkiintoisen näköistä ja kaunis asu sulla. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Kiitti :) Millan oli kyllä tosi hieno ja moniosainen! Mulla oli helppo ratkaisu :D

      Poista
  6. oi mikä reissu ollut teillä! Hyvä meininki välittyy ihan kuvienkin kautta! Ja siun asu (tai no kaikkien asut) on oikein nätit ^^

    Hitto, tuonne on kyllä joskus pakko päästä, oi Suomi miksi olet pitkä maa ja matkustaminen on kallista!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nööööö! Etkö siis oo ikinä käynyt? Nyt äkkiä säästämään ensi vuotta varten ;)

      Poista