torstai 3. syyskuuta 2015

Fledaa

Koska tukan kasvatus on niiin rattoisaa puuhaa, päätin tehdä tilanteesta oikein pikaisen postauksen :p

Leikkasin siis suht pitkän mutta todella huonokuntoisen fledan lyhyeksi, tavoitteena kasvattaa vaalentamatta ja kaupan väreillä värjäämättä sitä lainkaan.

Hitaampaa meikäläisen hiustenkasvu näyttää olevan kun monilla tovereilla, mutta ei auta itkeä.

Lähtötilanne huhtikuussa -14:

 Elokuu -14:

Tammikuu -15

 Toukokuu -15:

Heinäkuu -15:

Tänään, syyskuu -15

Kasvu on vähän (tai oikeastaan aika pirusti) nopeutunut tänä vuonna, koska löysin oikeat vitamiinit. Näillä olen siis tänä vuonna mennyt:

Piimax jota Leena suositteli
Sinkki&Seleeni

Omega 3

Hiusöljy. Mutta kuulinpa, että tämä Moroccanoil on kuulemma melkoinen riistotuote, joten älkää muut ostako. Muitakin merkkejä löytyy eettisemmin! 


Vielä on kuitenkin matkaa "maaliin" asti, jota en etukäteen tiedä. Viimeksi tukka kasvoi n. lapaluihin saakka, eikä sen pidemmäs, johtuen mahdollisesti tuosta ronskista vaalentelusta. Nyt en aio muuta kun hennailla tätä, kunhan olen saavuttanut maksimipituuden.
Latvoissa on edelleen nähtävissä ongelmaa ja hapertumista, mutta koitan pelastaa tilannetta öljyillä ja pienellä, satunnaisella leikkuulla.

Luonnonmukaiset hoidot ja tuotteet kiinnostavat myös, ja olenkin käytellyt mm. kookos -ja oliiviöljyä.

Kunto on ainakin rutkasti parempi, kun ei vaalentele (no shit)!

Ennen 
(sis. vaalentelua ja värjäilyä)

Nyt
(vain hennaa ja hiukan suoraväriä)



♣♣♣


I cut my hair something like 1,5 years ago, since it was in very bad condition, due to frequent blonding and toning. I decided to start all over again, and grow it back with using only henna color.

I'm happy to say that I've reached the point I was before cutting! 
But anyway, I want loooong red hair so the project is not over! I have no idea how long it will become - last time it just stopped right after my collarbone :/ I hope it gets longer now when I'm not bleaching.

13 kommenttia:

  1. Mistä hankit hennasi? Onpa todella kirkas ja punainen väri! Itse olen joskus värjännyt hennalla ja siitä tuli vain oranssi tulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjasin nyt tekstiäkin hieman etten ihan huijaa ihmisiä xD mutta mukana on hiukan suoraväriä tällä hetkellä + kuvien kontrasti hiukan korostaa sävyä.
      Punaisuutta saa kyllä lisättyä hennaan esim. timjamilla ja sitruunalla :)

      Poista
    2. Noniin, mietinkin :) Mut joo, kiitos vinkistä. Tosi hyväkuntoiselta ja hyvältä näyttää nyt kuontalosi!

      Poista
  2. Hoo tulikin hyvään kohtaan tämä postaus kun olen juuri aloittelemassa hiusten kasvatusta.. :D Pitääkin käydä hamstraamassa vitamiineja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonii, hyvä jos tästä oli hyötyä xD mulla iteläni ei ole mihinkään Prioriniin sun muihin erikoistuotteisiin rahaa, niin meen tällaisilla halvemmilla vitskuilla (paitsi tuo moroccanoil maksaa kyllä mansikoita...)

      Poista
  3. Mie niin tykkään tukkapostauksista :) Sulla on kasvanut tukka huimasti vuodessa! Tukan kasvatusta täälläkin suunnalla meneillään. Viime vuonna söin tuota biotiinia kans, mutta ne pillerit maistui suoraan sanottuna p***eeltä, joten oon sittemmin pyrkinyt huolehtimaan tukan kasvusta ruokavalion myötä. Öljyä käytän kans latvoihin, ja tuon purkin loputtua ajattelin siirtyä extra virgin oliiviöljyyn, ettei enää muuta kuin luomua tukalle. Miulla on odottamassa pari palaa luonnonsaippuaa, aattelin testata mitä tukka tykkäis shampoottomasta elämästä. Hui olkoon, lopputulema saattaa olla mielenkiintoinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jo kauhistuin et oonko unohtanu biotiinin tästä mun arsenaalista, mutta näkyy sitä onneks olevan tossa Piimaxissa xD
      Luonnonsaippuaan voisi tosiaan itsekin siirtyä, kun paljon on ollut keskustelua nyt näistä shampoista. Alku saattaa olla kuulemma hankalaa, mutta kukaan ei ainakaan vielä kerro katuneensa shampoosta luopumista ^^ Kerrohan sitten, miten kokeilu sujuu! :p

      Poista
  4. Oho, kylläpäs on tosiaan vuodessa kasvanut! Pitäs kuvata kasvatusta, niin pytyisi seuraamaan, kun tuntuu, että pituutta ei tule, vaikka tyvikasvua saa olla koko ajan värjäämässä. Biotiinia voisi hankkia, kaikkia muita vitamiinejä vedänki urakalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ilonen että tajusin kuvata edes joinain kuukausina tätä :D Viime vuonna ei tuntunut kasvavan sitten millään. Kaipa näistä vitamiineista jotain hyötyä sitten oikeastikin on ollut. Nyt vaan jännäämään rupeaako tukka katkeamaan, vai jatkaako kasvuaan :o

      Poista
  5. Oooh, kylläpä sulla tukka äkkiä venähtää! Muaki kutkuttas alottaa tukan kasvattelu, epäilen vaan riittääkö mun hermot siihen. :D

    Mä oon joskus vetäny noita Piimaxeja, mutta mulla tuli niistä mahaongelmia, täytys kahtella jotain muita samanmoisia testattavaksi.

    Mielenkiintoinen postaus ja täytyy kyllä kehaista, että todella terveelle ja hyväkuntoiselle näyttää sinu hiukset nykyää! Mä tässä alankin pilaamaan mun hiuksia lisää, vaalennushommat edessä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin meinannu hermo palaa useaan otteeseen ja meinaa palaa edelleen :D Siinä vaiheessa oli rajapyykki, kun tukka oli olkapäille - vedänkö taas lyhyeksi, jätänkö tähän (se oli sellain mukava peikkopörrö) vai jatkanko. Päätin sitten jatkaa, ja tää nykyinen vaihe eli ns. puolipitkä ei-minkään-mallinen tukka vie itseltä hermot kaikista eniten. Jos tää tästä oikeasti kasvaa, niin en kyllä leikkaa enää ikinä xD

      Mullekin on joistain vitamiineista tullut vatsaongelmia, mutta tämä nykyinen paletti onneksi toimii ilman suurempia ongelmia ^^

      Tsemppiä siullekin tukkaprojekteihin :) Vaalentelukin on jees, kunhan säilyttää maltin siinä hommassa toisin kun minä :D

      Poista
  6. Näyttääpä siun hiukset ihan todella, todella paljon paremmilta kuin ennen kuvassa! Huikea ero ja hyvältä näyttää. ^^ Kauniin värin olet saanut hiuksiin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä ne onneksi tuntuukin :D Projektia ei siis aloitettu ihan turhaan ^^) Kiitoksia! Mä tutustuin hennaväriin vasta nyt kasvatusprojektin aikana, ja tämä taisi tulla jäädäkseen!

      Poista