lauantai 28. helmikuuta 2015

Writing lyric for the song only you can understand

Vielä postaus kotimaan kamaralta, ennenkuin karkaan maanantaiaamuna Saksaan. Nyt se odotettu hetki sitten koittaa. 4 viikkoa pois kotoa, pisin aika ikinä! Olen innoissani ja jännittää. Pakkailen juuri tässä kaikenmoista epämääräistä ainesta mukaani.




Olen ollut ihan pirun kiitollinen viime aikoina ympärilläni olevista ihmisistä. Kaikki toivottavat hyvää matkaa, halaavat ja sanovat että tulee ikävä - vaikka se onkin vain 4 vaivaista viikkoa!
Ihanat pöljät ♥

Ja saavat mut aina jos ei nyt jo nauramaan, niin suorastaan repeämään :'D


No niinpä


En ole hurahtanut mihinkään biisiin pitkästä aikaa, niinkuin Elániin ♥♥ Biisin sanoitukset ovat ehkä kauneinta, mitä Tuomaksen kynästä on syntynyt! Hän varmasti on ollut rakastunut :p Ja upean outo video, ihana aurinkoinen Floor ja Seela Sella ja kaikki ♥
No joo, ehkä olen itse vain ollut nyt oikeassa mielentilassa tämän luukuttamiseen :D Onhan tuo vähän popahtava veisu, mutta minua se ei haittaa. Odotan Endless Forms Most Beautiful:ia kuin hullu :) Laivakeikallekin on kesäksi varattu liput!

Varmaan ratkean kohta, kun olen niin täynnä elämää. Toivon että tätä hyperventilaatiotilaa ei seuraa se perinteinen kevätromahdus... No, uskon että maisemanvaihdos auttaa. En tarvitse nyt mitään niin paljon kuin maisemanvaihdosta, ja hetkellistä etäisyyttä kaikkeen.


Ja katsokaa, siinä se kaappi seisoo!! Eikä mikä tahansa kaappi, vaan The Opinnäytetyö ^^ Onnistui paremmin kun mitä odotin, en olis uskonut että saan kaiken ajoissa tehtyä. Valmistuminen on siis enää muutaman kuukauden päässä.
Hullua.

Kuvat ovat kuin mieleni; hempeitä ja hieman liian valoisia -_-

Koitan päivitellä blogia Saksasta ainakin pari kertaa kuveineen päivineen, sillä tämä läppärin lousku lähtee mukaan :)

Pitäkäähän Suomi pystyssä sillä aikaa ja mahtavaa maaliskuuta kaikille!



Hey folks, 
I'm finally going off to Germany, for my internship period! I've been waiting for this so long :) One month away in new surroundings!

I said couple of  months ago, that "luckily no one waits for me here in Finland!" 
But oh well, things happened :D But I'll propably tell more later, it's just way too early now.

Anyway, now there's nothing I need more than this take off from everything.

It's funny how so many people tell me that they're gonna miss me! Even though it's just 4 weeks :D My lovely fools ♥

I also finished my woodwork thesis just in time! It ended up surprisingly fine ^^ So I will graduate in time ;)

So my next post will be from Germany, I'll try to update at least couple of times. 
Take care of yourselves! 

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Loser


Olen aina ollut sairaan huono häviäjä.
Niin huono, että ylensä lähtökohtaisesti välttelen kaikenlaisia kilpailutilanteita, koska vihaan häviämistä niin paljon.
Joskus niin huono, että tarvitsisin siihen jo hoitoa :D

Kyse on oikeastaan kaikenlaisista peleistä (lauta, tietokone jne) sekä myös erityisesti osaamiseen liittyvistä kisoista.



Tietynlaisissa mielentiloissa sopivan kevyet pelit ovat oikein kivoja, ja onnistun sivuuttamaan mahdollisen häviämisen aiheuttaman hetkellisen harmistumisen (joka nyt on varmasti kaikille jossain määrin tuttua).
Moninpelejä tämä ongelma ei myöskään koske, koska tällöin "häviäjiä" on yleensä useampia.

Tunne tulee lähinnä kaksinpeleissä tai konetta vastaan pelatessa. Moni ihmettelee, miksi en pelaa mitään konsolipelejä, niin se johtuu juurikin tästä :D

 Esimerkkinä: kun pelasin joskus eksäni kanssa Dominionia, aloin drama queeniksi jo silloin jos hän sai pientäkin etumatkaa :p Lopetin monesti pelin kesken, kun en kestänyt ajatustakaan siitä että tappio koittaa. Saatoin myös hävitessäni analysoida häntä melko painokelvottomilla luonnehdinnoilla, ja jälkeenpäin hävetti urakalla.

Koitin myös eräs päivä pelata eräällä vanhalla tietokoneella Super Marioa, joka oli pitkään suosikkipelini. Yritin päästä yhden kentän kaksi (2) kertaa, ja sen jälkeen piti lopettaa, jotta koneparka säästyisi suuremmilta fyysisiltä vammoilta.

Kun sain tietää että kettupiponi ei sijoittunut kilpailussa, oli ihan hyvä että en ollut pyytänyt sitä palautettavaksi. Siitä nimittäin olisi tullut pihalle iloisesti roihuava nuotio. Valitettavasti siis ihan oikeasti olisi. Niin suuri ja sietämätön on se pettymyksen tunne. Kun ylitän kynnyksen osallistua johonkin, haluan voittaa sen, ja muita vaihtoehtoja ei minun päässäni ole.







En ole lainkaan oma itseni noissa tilanteissa, ja se on oikeastaan aika pelottavaa, millaiseen mielentilaan joudun. Se tunne iskee kun hyöhyaalto ja järki sumenee. En hallitse sitä millään lailla! Tunne menee ohitse yhtä nopeasti kun tulikin, mutta sinä aikana ehtii oikein hyvin käyttäytyä kuin 5-vuotias :D

Kun joku muu häviää, hän ajattelee jotakuinkin, että "harmin paikka. Pitää yrittää ensi kerralla uudestaan!"
Minä: "V***U MÄ TAPAN KAIKKI ENKÄ ENÄÄ IKINÄ TEE MITÄÄN!!" Ja nappulat / ohjaimet/ sukkapuikot lentää :D

En oikeastaan voi puhua edes taantumisesta, vaikka siltä tuo kuulostaakin, koska lapsena olin muistaakseni ihan ok häviäjä. Pelailtiin aika paljon kaikenlaista. Veljeni oli se joka viskoi nippelit ja nappelit taivaantuuliin.



On sanomattakin selvää, että en ajattele tällaista vastakkainasettelua vain yksittäisenä tilanteena, kuten ehkä pitäisi, vaan sisällytän tilanteeseen hieman liikaa itseäni.

Tiedän että tämä nyt ei ole ihmisen ongelmista vakavimmasta päästä, koska pelaaminen on vain viihdettä, mutta minusta olisi oikeasti mukavaa pystyä pelaamaan ilman tätä "vaivaa".
En ole löytänyt toistaiseksi mitään ratkaisun avaimia. Löytyisiköhän jotain mielikuvaharjoituksia? :D

Harmi toisaalta ettei ole enää muutoin tarvetta käydä psykiatrilla, koska tämä asia olisi kiintoisaa ottaa puheeksi. Psykologisesti aika mielenkiintoista.

Löytyykö lukijoistani huonoja häviäjiä?


☠☠☠

Losing is one thing in this world that I'm not used to. See, I'm very bad in it :D I mean really bad. I actually avoid many kind of games, since the feel of losing always overruns the possible enjoyment of playing.

I haven't always been like this. When I was a child, I played lot of board -and console games etc. My brother was the one who throwed his pawns all over the room! This has started later with me, and I have no idea why o_O Many of my friends wonder why I don't play any kind of  computer -or console games, and this is why!

Competitions that require personal skills are also pure hell. I take it veeery... personally. When I take part to something, I want to win, no matter what. Usually I don't, and in those moments I'm so close to destroy my own competition work / winner's work :D So childishly bad and bitter does it feel.

I still love to play when there's several participants, but when I'm alone against another person (or computer), I just lose control when it seems that I'm losing :D I'm seriously turning to totally another person when it happens, and afterwards I just wish that the ground would swallow me because of my behaviour.

It would be psychologically interesting to find out the reasons for this. And solutions would also be nice. Maybe I should acquire some mental exercises, or something..?

Is there any other bad losers out there?