tiistai 22. syyskuuta 2015

Stuff

Hei vain,

Kesä meni taas sellaista vauhtia, että ei ehtinyt kissaa sanoa. Se oli kuitenkin antoisin miesmuistiin ♥ Tätä vuotta ja kesää muistelen lämmöllä pitkään :) Näillä eväillä on hyvä suoriutua kohti syksyä.

No, raha-asiat ovat persiillään, duunipaikka hieman vaakalaudalla ja olen sairastellut kaikenlaista omituista, mutta asiat ja ihmissuhteet ovat muutoin niin mallillaan, että en jotenkin jaksa olla huolissani. Asiat järjestyvät aina ennen pitkää, kun jaksaa olla positiivinen ja oma-aloitteinen!



Ylemmät kuvat otti Milla joitain viikkoja sitten, puistoillessamme bändin kanssa. Tuohon asuun oikeastaan tiivistyy koko kesän tyyli.
Muutamat lyriikat on jo saatu koottua kasaan, kiitos Juhan :p
Ollaan lisäksi Millan ja Jennin kanssa hiottu laulutekniikkaa keskenämme, ja lyhyessä ajassa ainakin oma kehitykseni ja itseluottamuksen kasvu on ollut huimaa. Jos tässä nyt yhtäkkiä syksyn mittaan pääsee jollain ihmeen kaupalla rahoihinsa, niin otan kyllä oikeitakin laulutunteja.

Näytin pidennyksillekin väripurkkia \0/






Sain kokeilla kissanhoitourallani ensimmäisiä pentuja ♥♥♥  Harald, Helga ja Hamlet sotkivat keittiötäni kuukauden verran, kunnes löysivät kaikki oman kodin. Pennut menevät jostain syystä melko nopeasti :p
Toistaiseksi nämä ovat myös viimeiset hoitolaiseni, sillä tulen syksyn mittaan olemaan kotona hyvin vähän. Harmittaa, koska kissojen seura on parasta ikinä, mutta vastuu se on tässäkin hommassa otettava.



Viime kuussa juhlittiin myös kaverin polttareita, ja parin viikon päästä häitä! ♥
Polttariteemana oli burleski, mutta siitähän minä en mitään tajua, joten laitoin napapaidan ja revityt housut -_- Päivä oli kuitenkin mukava, ja saimme saunan ja hyvän ruuan lisäksi paikalle jopa oikean burleskiopettajan! :D
Hääpäivänä taas tanssittiin aamuyöhön, syötiin hyvin ja naurettiin naamat kipeiksi! 



Pääsin myös ekaa kertaa elämässäni purjehtimaan toissa viikonloppuna o_O Seuranani poikaystävä vanhempineen, joille kyseinen botski siis kuului (ei tuo kuvassa näkyvä kuitenkaan;)
Tuntui kyllä jotenkin väärältä tämän kaiken talous -ja pakolaiskriisin keskellä istua jossain purjeveneessä, mutta annoin itselleni kuitenkin luvan vähän nauttia, kun tällaista ei ihan joka päivä tämä köyhä ämmä koe :D Rakastan merta, sen ääniä ja tuoksuja ♥


Treffiselfie lopuksi

Miten sinun syksysi on käynnistynyt?

maanantai 7. syyskuuta 2015

Selena Red

Tein Facebookiin oman sivuston, johon kokoan harrastusmalleilukuviani, joitain omia valokuvailujani sekä satunnaisesti blogijuttuja ^^) Toivon saavani tuonne lähiaikoina/tulevaisuudessa myös hiukan ammattitaitoisempien kuvaajien ottamia kuvia. 
Tervetuloa seurailemaan!

I made my very own FB page for my amateur-alternative-modelling stuff :) Welcome to follow! 

Selena Red 


Tiedän että näistä on hieman ylitarjontaa, minkä vuoksi sivun tekeminen kestikin. Tiedän myös, että kuka tahansa voi kutsua itseään "malliksi" tänä päivänä, enkä siksi aio sitä tehdäkään. Tämä on puhtaasti harrastus. 
Elämä on kuitenkin hiukan liian lyhyt, jotta EI yrittäisi toteuttaa kaikkia unelmiaan :D








torstai 3. syyskuuta 2015

Fledaa

Koska tukan kasvatus on niiin rattoisaa puuhaa, päätin tehdä tilanteesta oikein pikaisen postauksen :p

Leikkasin siis suht pitkän mutta todella huonokuntoisen fledan lyhyeksi, tavoitteena kasvattaa vaalentamatta ja kaupan väreillä värjäämättä sitä lainkaan.

Hitaampaa meikäläisen hiustenkasvu näyttää olevan kun monilla tovereilla, mutta ei auta itkeä.

Lähtötilanne huhtikuussa -14:

 Elokuu -14:

Tammikuu -15

 Toukokuu -15:

Heinäkuu -15:

Tänään, syyskuu -15

Kasvu on vähän (tai oikeastaan aika pirusti) nopeutunut tänä vuonna, koska löysin oikeat vitamiinit. Näillä olen siis tänä vuonna mennyt:

Piimax jota Leena suositteli
Sinkki&Seleeni

Omega 3

Hiusöljy. Mutta kuulinpa, että tämä Moroccanoil on kuulemma melkoinen riistotuote, joten älkää muut ostako. Muitakin merkkejä löytyy eettisemmin! 


Vielä on kuitenkin matkaa "maaliin" asti, jota en etukäteen tiedä. Viimeksi tukka kasvoi n. lapaluihin saakka, eikä sen pidemmäs, johtuen mahdollisesti tuosta ronskista vaalentelusta. Nyt en aio muuta kun hennailla tätä, kunhan olen saavuttanut maksimipituuden.
Latvoissa on edelleen nähtävissä ongelmaa ja hapertumista, mutta koitan pelastaa tilannetta öljyillä ja pienellä, satunnaisella leikkuulla.

Luonnonmukaiset hoidot ja tuotteet kiinnostavat myös, ja olenkin käytellyt mm. kookos -ja oliiviöljyä.

Kunto on ainakin rutkasti parempi, kun ei vaalentele (no shit)!

Ennen 
(sis. vaalentelua ja värjäilyä)

Nyt
(vain hennaa ja hiukan suoraväriä)



♣♣♣


I cut my hair something like 1,5 years ago, since it was in very bad condition, due to frequent blonding and toning. I decided to start all over again, and grow it back with using only henna color.

I'm happy to say that I've reached the point I was before cutting! 
But anyway, I want loooong red hair so the project is not over! I have no idea how long it will become - last time it just stopped right after my collarbone :/ I hope it gets longer now when I'm not bleaching.