torstai 1. syyskuuta 2016

Tuska + Nightwish + We love the 90's

"Pieni" kooste kaikista kissanristiäisistä, joihin olen kesällä päätynyt tamppaamaan.
( Tähän postaukseen meni 8 tuntia, arvostakaa :''p )

Aloitetaan Tuskasta!

Perjantaina olin piraattina

Kah, vuosipäivä ♥ Viime vuonna tapasin Tuskan jatkoklubilla tämän heviturjakkeen, joka nykyisin on avopuolisoni. Kumpikaan ei muista, koska alettiin varsinaisesti seurustelemaan, joten juhlitaan siis yhteistuumin Tuskan aikaan. Helppo muistaa.


Lauantaina olin Steampunk


Nää kaikki ♥ ♥ ♥


Tuska 2016 suosikkejani: 

 ☥ Cain's Offering, joka kuuluu tilulilu-suosikkeihini Kotipeltoineen ja Liimataisineen. Livenäkin pelitti oikein mainiosti! Sain tämän keikan aikana tietää päässeeni haluamaani kouluun, ja yleisössä olikin hyvä tuulettaa tätä täysillä keikan varjolla x)

☥ Lordi, jolle hieman naureskelin, mutta show oli varsin viihdyttävä. Putaansuu ja kumppanit tosiaan panostavat visuaalisuuteen. Nauroin Mikolle, kun se osasi varmaan jokaisen biisin sanat ulkoa x)

  Beast in Black, joka vain paranee ja paranee. Olisin toivonut bändiä isommallekin lavalle. Ja toivon että kohta tulisi jo uutta matskua, tämä sama setti on nyt nähty neljään (4) kertaan..!

 Avantasia ♥ ♥ ♥ Tobias Sammet on ihana, siis niiin sympaattinen kun olla voi! 
Show oli iso ja näyttävä, lavalla vieraili ties keitä laulajia, joista tunnetuin varmaan Michael Kiske.

☥ Ghost, jonka aikana taivas repesi. Voimia oli liikkeellä!

Chattailtiin lauantaina myös Blaakyumin miesten kanssa kun istahtivat samaan vohvelipöytään :D Ei voi muuta kun nostaa hattua - Libanonilainen metallimuusikko kun ei ole mikään maailman turvallisin yhdistelmä. Silti äijät olivat todella positiivisia ja hauskoja!
Samassa pöydässä oli myös henkilö, joka buukkaa bändejä Suomeen (oli buukannut mm.Equilibriumin Nummeen!!) Tilattiin häneltä muutama muukin bändi lisää :"D

Muut Tuskan katsotut:
-Turmarit
-Stamina
 -Thunderstone
 -Omnium Gatherum 
-Swallow the Sun
-Gojira
-CoB




✌  ✌  ✌


Nightwish 
+ Sonata Arctica + Arch Enemy + Delain +Silentium
@Himos

Tänne suunnattiin mörköni kanssa kahdestaan, kun ei kukaan lähtenyt seuraksi -_- Onneksi meillä on varsin hubaa kaksistaankin :p

Motelliimme ajeltiin edellisyönä, ja metsästin toki kaikki alueen Pokemonit ennen nukkumaanmenoa..! Käytiin aamulla Subissa aamupalakahvilla ja lähdettiin valumaan alueelle jo hyvissä ajoin.

Mikko oli jostain nähnyt, että fanidokkaria pääsee katsomaan 14 aikaan. No, käveltiin sitten vaan sisään sinne ja en edelleenkään tiedä, olisiko sinne oikeasti saaneet mennä muut kuin dokkarissa mukana olleet fanit, koska paikalla näytti olevan ainoastaan heikäläisiä x) No, ainakin sieltä sai ilmasta Jaffaa.
Sydän jätti pari lyöntiä välistä kun kävi ilmi, että myös koko Nightwish tulee katsomaan esitystä.... Siellä sitten istuttiin bändin takana katsomassa koko dokkari, joka oli kyllä viihdyttävä ja koskettava.
Onneksi bändillä oli kiire pois dokkarin jälkeen, koska en olisi keksinyt yhtään mitään sanottavaa x) Ja edellinen tapaaminen meni niin täydellisesti, että jätän sen mieluusti siihen!

Saatiin sentään yhteiskuva, jossa melkein näytään x) (Ihan takana vasemmalla).

(c) Jaakko Manninen

Kyseisen dokkarin pääset muuten katsomaan maksutta TÄSTÄ.

Sitten viileästä hallista ulos hikoilemaan ja bändejä kattelemaan!
Plussaa Himokselle lavasta, joka oli mäen alapuolella. Yleisö seisoi siis käytännössä ylämäessä, jolloin tämäkin tappi näki koko keikan!


Silentium.

Delain, jota kuuntelin takavuosina paljonkin. Bändi on näin livenä huomattavasti parempi, kun levyllä :) Charlotte oli mukava energiapakkaus, tästä alkoi jo tunnelma nousemaan.

Sonata Arctica. En aluksi innostunut akustisesta setistä, mutta nautin Tonyn virheettömästä äänestä niin paljon, että se unohtui  ♥  Näiden jutuille saa aina nauraa ihan vääränä x)


Arch Enemy. Siis Alyssa on jumalatar maan päällä. (Melkein kirjoitin jotain täysin asiatonta, grrr...) Mutta siis juu, en ole kohdannut moista lavaesiintymistä ja tyyliä missään! Myönnän, että Arch Enemyn musa on paikoin hieman liian raskasta mun korvaani, mutta livenä toimii varsin hyvin ja tunnelma oli katossa. Keikan jälkeen kaikki naispuoliset ympärilläni alkoivat epätovoisesti murisemaan tavoitellen samaa laulutyyliä.


Nightwish. No niinkun arvelinkin niin mulla oli puolet keikasta naama ihan märkä :'P Marco tuli siihen naaman eteen laulamaan While Your Lips Are Still Redin.... *tähän sellainen rikkinäinen sydän*. 
Ja vaikka Kai Hahto onkin loistava, mulla on järkyttävä ikävä Jukkaa - ja sitten se perhana tuli kannuttamaan Last Ride of the Day:n! ♥♥♥ Huutoitkua.
Sami Vänskä oli myös melkoinen ylläri! Hetken jo pelkäsin noiden jälkeen että kohta joku Tarja astuu lavalle, mutta luojan kiitos ei :D
Muutoin settilista ei kyllä yllättänyt ainakaan meikäläistä. Olisin toivonut lisää vanhoja yllätysralleja, mutta kannatti silti lähteä :) ♥ Yleisö oli erityisen hyvä tällä keikalla.


Marso ♥



✌ ✌ ✌



Haha. Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä. Jahkailin edelliseen päivään asti ostaako lippua vai ei, ja sitten Marjut huuteli seuraa, joten olihan se mentävä, vaikka nuhaisena.

No hei, Aikakone! Daze! SCOOTER!! Olenko kertonut että omistan lähes kaikki Scooterin varhaisimmat levyt ja se oli suosikkibändejäni koko teini-iän :D Siitä huolimatta että esimerkiksi sanoissa ei ole mitään järkeä, niin onhan se helvetti soikoon tehnyt hienon uran diipadaapa-trancella. Meikäläisen perse ainakin heiluu edelleen sekä uusien että vanhojen kappaleiden mukana.

Yleismeininki alueella oli ehkä vähän white trash, mutta toisaalta pitää ajatella positiivisesti, että kaikki olivat ainakin hyvin mukana biiseissä ja harva pönötti paikoillaan. Pukeutumiseen oli myös panostettu!

Ilma oli ankea mutta lämmin. Käytiin välillä ulkopuolellakin moikkaamassa kavereita, ja keskusteltiin mm. siitä, paljonko se kala nyt oikeasti maksaa. (Kolme ja jotain euroa. Jos joku ei tiennyt.)







 Aikakone: Eturivissä oltiin! Kuunnellut bändiä viimeksi n.15 vuotta sitten - huomasin, että osaan edelleen joka ikisen biisin ulkoa o_O Keikasta jäi myös mieleen se että ne oikeasti osaavat laulaa hyvin :D Encorekappale jäi kesken, kun aika loppui kesken, mutta ei haittaa koska en ole ikinä oikein tykännyt Keltaisesta.

Rednex. Öh! Kuulun niihin jotka eivät ole kuulleet muita biisejä kun sen kamalan Wish you were here:n, joten tämä löi vähän ällikällä x) Hilbili-poppi nostatti tunnelmaa ja lavalla oli hyvä meno. Myönnän kuunnelleeni kotona jälkeenpäin Cotton Eye Joe:ta repeatilla.

Daze: Vaikka bändi oli kiitettävän aktiivinen lavalla, setissä oli aiiiivan liikaa turhaa lätinää ja liian vähän biisejä. Tamagotchi ja Superhero tietty kuultiin, mutta lisää musiikkia jäi kaipaamaan. Ne vesipyssytkin olisivat olleet parempi idea helteellä...x)
 
Waldo's People: Musta nämä on aina olleet livenä vähän väsähtäneitä. En jaksanut oikein innostua tästäkään. Osittain se johtui siitä, että vähänkin kauempaa seuratessa musiikki kuului niin hiljaa, että ihmisten puhe meni sen yli :D Varmaan Suvilahti on saanut mökästä niin paljon valituksia, että eivät saa popittaa täysillä... sääli.



 Scooter. Hell yeah!! Tai siis, oi, fucking oi! Kuvat eivät tosiaankaan kerro mitään. 
Marjutin poistuttua alueelta Rampin jälkeen tungin itseni tokaan riviin hyppimään jalkani ja korvani verille :D Ah, 15 vuoden odotus ♥♥ Elämä varhaisteini-iästä tähän päivään vilisi silmien editse. Vaikka setti toki oli tähän nähden aivan liian lyhyt. 
Naistanssijoita! MIEStanssijoita!! HP on äijä! Sen mikki on samanlainen kun levyilläkin! Sen kitarasta tuli ilotulituksia! Se laittoi meidät huutamaan omaa nimeään! x) (Olen varmaan ainoa ihminen maailmassa, joka tajuaa kyseisen miehen huumorintajua).
En edes hurmiossani muista mitä kaikkea ne soittivat, jokusen hitin ja muutaman tuntemattomankin, erityisesti tykkäsin "Bit a Bad Boy":n mukana olosta.

✌ ✌ ✌

Kiitos näistä. Keikkoja on luvassa lisää tänä vuonna näillä näkymin ainakin kolme. Olen köyhä mutta onnellinen.

8 kommenttia:

  1. Olin itsekin Himoksella katsomassa Nightwishiä, ja pakko sanoa, että oli kyllä mahtavaa! ♥ Sellaista huikeaa tunnemyrskyä, että yhtä aikaa oli onnensa kukkuloilla ja itkeä tihrutti liikutuksen takia. ;__;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu! Vaikka tuo ei Espoon keikalle vetänyt vertoja, niin ei todellakaan kaduta että lähettiin <3

      Poista
  2. Aijai Scooter! :D Mun unelmani toteutui kolme vuotta sitten, kun ne kävivät Lahdessa. Täällä ei ole meinaan koskaan ollut yhtä hyviä bileitä! Aivan tautisen hauska livenä, tekisi mieli mennä uudelleenkin joskus. En olisi uskonut, kun miettii että orkesterin juju on räpättävä ukko jolla on vuodesta toiseen se sama peruna suussa :D Hillittömät bileet jatkui vielä narikassa keikan jälkeen, kaikki hoilasivat Maria I like it loudin epämääräistä huutohyräilyä täysillä parikymmentä minuuttia. DY DY DY DYDYDYDDYDDY!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaaa ihanaa xDD Mä oon ollut moneen kertaan menossa katsomaan niitä johonkin, mutta ne on olleet täälläpäin jotain helvetin pieniä klubeja, ja jälkeenpäin olen kuullut että ei sinne olisikaan kannattanut mennä, koska kukaan ei nähnyt mitään eikä mahtunut tanssimaan. Kyllä vain Scooter on isojen lavojen bändi!
      Dyydydyydydyyyyy!!!

      Poista
  3. Ooioi, tätä kesää on hyvä muistella :) <3

    VastaaPoista
  4. Ai tekin ootte Tuska-pari :) Niin mekin. On ne varsinaiset karjamarkkinat :D Onnellisen näköistä meininkiä siellä. Voin kuvitella kuin tunteiden täyteinen tuo Himoskonsertti oli. Minä katsoin dokkarin kotona ja itkin, ihan vähäsen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karjamarkkinat xDD Olosuhteet on kyllä otolliset! En kyllä ikinä olisi uskonut miestä Tuskassa tapaavani, mutta käy ;p
      Mulla tuli pari kertaa dokkaritilaisuudessa tippa linssiin, mutta bändin läsnäolo vähän aiheutti jäykkyyttä tunne-elämään xD keikalla sitten taas padot aukesi...

      Poista