tiistai 29. marraskuuta 2016

Ambient

Tungimme itsemme hiljattain avustajiksi erään steampunk-elokuvaprojektin kuvauksiin Steam Hellsinkiin, kun bongasimme statistihaun Facebookista.

Avustajia ei mitenkään roppakaupalla paikalle ilmaantunut. Ilmoittautuneita taisi olla kuulemma muutaman kymmentä, mutta paikalle tuli hädintuskin kymmenen :p

Projekti oli vielä sen verran alussa, että en osaa sitä enempää avata, mutta joka tapauksessa  kahteen settiin kaivattiin itsensä puvustamaan kykeneviä pönöttäjiä.
Toinen setti oli puvustukseltaan viktoriaanista steampunkia, ja toinen sitten hiukan survival-henkistä kamaa.
Pääsi kerrankin hyödyntämään proppivarastojaan :p

 Omat settini olivat jotakuinkin tällaiset

Päivä oli pitkä, mutta älyttömän hauska! Työryhmä oli rento, ja muiden avustajien kanssa tuli myös kaveerattua ja heitettyä huonoa läppää. Oli mielenkiintoista toimia taustavaikuttajana esimerkiksi kävelemällä edestakaisin, ja käymällä "mielenkiintoisen näköisiä" keskusteluja teekupposen äärellä :p

Saimme myös välitauoilla otattaa hieman parempia kuvia itsestämme, kun paikalla oli kunnon valokuvaaja. Steam Hellsinki on kyllä hämäryydestään huolimatta mainio kuvauspaikka.

Kaikki seuraavat kuvat on ottanut Marko Saari.







Ilmeitä voisi myös treenata x))

Seuraavana viikonloppuna eksyimme myös samaan juottolaan, TFCD-valokuvaajat ja mallit -miittiin, josta oli ryhmäläisille varattu pieni tila. Lähdin lähinnä kavereiden seuraksi kun en itse ole mikään malli muuta kuin ruohonjuuritasolla, mutta siinä samalla tuli Ginger Joen äärellä tutustuttua pariinkin loistavaan kuvaajaan sekä malliin ja vaihdeltua kokemuksia, käyntikortteja, sekä hyviä ideoita. Can't wait!


En ole muuten juuri pitänyt itseäni black metalin ystävänä, mutta löysin hiljattain sellaisen genren, kuin athmospheric/ambient black metal, jota olen luukuttanut illat pitkät. Pure love! 
Kuten mieheni asian ilmaisi: feng shui -metallia. 
Suosikkejani tällä hetkellä nämä.




 HUOM

Ensi lauantaina 3.12 Steam Hellsingissä (koko ajan miekin siellä näköjään ramppaan) on Elisabet Höyryn Joulumarkkinat, jossa minäkin olen myymässä! :D
Sellaisiakin nimiä, kuin esimerkiksi Bard & Jester ja Sir Roi on myös mukana. Tulkaa työkin!


♣♣♣

Steampunk bar Steam Hellsinki has been my place lately :p
We took part in the forthcoming steampunk movie as assistants. I can't tell anything about it yet, since it's still under construction, but  anyway there was two sets, one with victorian steampunk styled outfit, and another survival/mad max-themed one. 
The day was long but extremely fun and interesting! I hope to see the real, finished clip some day. 
We also got a bit better pictures of ourselves, because there was a photographer around ^^ I like the pics very much.

There's also Yule Market coming in the same pub, and I will be there selling my blackest black christmas hats! Mwahahaa. 

I've found ambient/athmospheric black metal lately ♥ Lustre and Eldamar are my current favourites.

6 kommenttia:

  1. Hyvin kaunis kappale tuo Spirit of the North. Jos Tolkien teemainen black metal on mieleesi noin muutenkin suosittelen tutustumaan Summoning-yhtyeeseen jollei ole jo tuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm, nimi kuulostaa kovin tutulta. Täytyy tuossa kohta aamubussissa ottaa kuulokkeiden alle ;D

      Poista
  2. Wau, tosi mielenkiintoisen näköinen projekti ja upeita kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä kiintoisa ja visuaalisesti upea proggis. Steampunk on kaikessa epämääräisyydessään hyvin lähellä sydäntäni :)

      Poista
  3. Ambient bläkkis on ihanaa! Ja hei vitsi mitä kuvia, oli varmasti kiva kuvauspäivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, omg! Koko ajan löytyy uutta kivaa tuosta kategoriasta :)
      Oli ihan hauska päivä. Eväät olisi vaan pitänyt olla mukana x)

      Poista