tiistai 10. tammikuuta 2017

Center of the Universe

Vapaapäivän äkillinen kirjoituspuuska. Jännä nähdä, mitä tästä tulee :')

Mennyt vuosi alkaa hahmottua jotenkin ihan erilailla nyt, kun ollaan jo pari viikkoa uuden puolella. Kuulen ympäriltäni paljon sitä, että vuosi 2016 oli monella hiukan synkkä tai epäonnistunut. Jossain määrin se oli sitä itsellenikin, mutta tajusin sen vasta nyt.

Autoselfie talviauringosta nauttiessa. Tukka kasvaa!

Huomasin esimerkiksi tämän hyvinkin suositun malleiluharrastuksen tuovan omaan elämääni sellaisia varjopuolia, jotka paisuivat melko kohtuuttomiksi ja korostivat jo olemassa olleita ongelmia - vaikka kyseessä onkin vain satunnainen harrastus. Se toi vertailua ja ulkonäkökeskeisyyttä. Omat vahvuudet tuntuivat mitättömiltä, kun jengiltä ilmestyi mitä upeampia kuvia, ja itse näytti lähinnä vihaiselta bulldogilta korsetissa.
Onneksi tässä jossain vaiheessa tajusin, että huonot kuvat eivät välttämättä ole ainoastaan minun vikani... :p 
Päätinkin tänä vuonna jättää kyseisen harrastuksen hieman säästöliekille siinä mielessä, että jätän homman vain parille tutustumilleni luottokuvaajille (jotain hyvääkin tästä poiki, kun sellaisia on kertynyt), ja erityisesti minulle ja Jennille - meillä tulee aina parhaat fotot keskenämme :D

Tyylillä ja eri lookeilla leikkimisen sekä itsensä toteuttamisen tulee olla hauskaa, ei paineita aiheuttavaa pakkopullaa. Tavoitteenani on kokeilla lisää uusia juttuja, ja oppia taas nauttimaan niistä! Osaan ommella sekä muokata vaatteita, ja se on ehdottomasti lempitaitoni.

Tajusin myös, että mitä sitten, vaikka en olekaan mikään supermalli ja jumalatar, joka kääntää päitä kadulla? Olen ihan ok:n näköinen. Ja vaikka en olisikaan, ihmisen pitäisi yksinkertaisesti riittää itselleen. Maailmassa on muutakin, kun pärstäkerroin.
Ja mitä se minulta on pois, vaikka muut olisivat upeita? Olen saanut ystävieni kautta huomata, ettei sekään aina mitään herkkua ole, että kaiken maailman hyypiöt roikkuvat perässä, eikä saa rauhassa liikkua missään. Itse saan toteuttaa tyyliäni aivan rauhassa, korkeintaan paheksuvia katseita mummeleilta keräten xD



Huolestuin myös tavastani miellyttää vieraita ihmisiä, ja ottaa itseeni heidän kommenteistaan. Siis ihmisten, jotka eivät tunne minua lainkaan enkä minä heitä! Mietin, mistä tämä johtuu ja miksi perustan minkäänlaisia minäkäsityksiä satunnaisiin kommentteihin kaduilla ja baarissa, joita varmasti tulee kaikille muillekin, enkä kuuntele läheisiäni sen sijaan. Olen viimeisen vuoden ollut koko ajan jonkinlaisessa taisteluvalmiudessa. Ja kuten tiedämme, negatiivisuus vetää puoleensa lisää negatiivisuutta, joka jo itsessään aiheuttaa näitä tilanteita. Miksi pitäisi kuluttaa energiaansa puolustaakseen itseään ihmisiltä, joilla ei ole mitään merkitystä?

Työelämä on myös aina ollut ongelma, viime vuonna myös. En ole mikään sosiaalinen eläin, ja se aiheuttaa kummastunutta puhetta uusissa ympäristöissä. Olen pitkään ottanut siitä itseeni, ja antanut sen vaikuttaa minuun.
Juttelin erään ystävän kanssa, ja hän tunnisti itsessään samoja piirteitä, mutta sanoi, että hän on jo lakannut miettimästä, pitävätkö ihmiset hänestä töissä luonteensa vuoksi. 
Päätin itsekin lakata! Miksi minun pitäisi elää maailman odotusten mukaan? Jos se ei riitä, että on ystävällinen, niin sitten ei. Tiedostan, että suurin osa ihmisistä töissä ja koulussa ehkä pitää minua omituisena hissukkana, mutta mitä siitä. Tiedän itse, millainen olen.

Ylipäänsä tavoitteeni on viitata kintaalla muiden odotuksille. Oli se sitten työpaikka, kaverit, poikaystävä, yhteiskunta... Minä elän itselleni.


Löysin itse asiassa pari viikkoa sitten, töissä arkistojen äärellä pohdiskellessa, parhaan aseen pään sisäistä kuonaa ja ajatusmalleja vastaan; Kiitollisuus! Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. 
Aloin yksi päivä tekemään harjoitusta, jossa korvaan jokaisen pään sisälle tulevan negatiivisen ajatuksen kiitollisuudella jostakin asiasta, jota minulla on elämässäni.
Voin sanoa, että se määrä asioita, joista on kiitollinen, ei todellakaan lopu kesken, kun vain avaa silmänsä. Sen sijaan loppuivat ne negatiiviset asiat hyvin äkkiä kesken ♥ Ja nyt ne eivät enää tunnu kun kaukaiselta muistolta, ja osa jopa naurattaa.

Päätavoitteenani tänä vuonna on päästä sellaiseen tietynlaiseen flow-tilaan, jossa suodatan itselleni hyvät asiat, annan muille tilaa olla upeita ja kannustan heitä siinä, ja hymyilen buddhamaisella asenteella kaikille negaajille.

 Miulla on kyllä tosi hyvä tunne tästä vuodesta! Toivottavasti sinullakin ;)


Tässä muutama tavoite lisää tälle vuodelle!

16 kommenttia:

  1. Hyvää pohdintaa ja nuo viimeisen kuvan ajatukset suorastaan hellyyttäviä. Jos jotain niin sen oon oppinut näiden parin alkoholivapaan vuoden aikana jotta on ihanaa olla keikoilla ja festareilla selvänä. Rakkaat muistot jää kristallinkirkkaina mieleen eikä tuu huono olo pääsääntöisesti ☺ Vaikka vaatimattomuus on kuulemma hyve niin älä kuitenkaan hyvä nainen aliarvioi itseäsi. Sinun blogi on ollut vuosia yks parhaimmista mitä oon ikinä lukenut juurikin sun aitouden, muuntautumiskyvyn, visuaalisen silmän,taiteellisten lahjojen ja hauskan kirjoitustyylin vuoksi.Joten en kyllä pysty millään jakamaan visiotasi bulldogista korsetissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti, tulipa hyvä mieli kun joku tykkää ♥ Ja samat sanat sinne suuntaan!
      Haha, no kyllähän tietysti bulldog on varsin varteenotettava eläin, että ei se välttämättä huono juttu ole :''D No, joka tapauksessa valitsen ja käsittelen jatkossa kuvani mieluummin itse, kun hyvin se on toiminut tähänkin asti ;)

      Itsekin olen vähentänyt alkoholin käyttöä varsinkin keikoilla. Se ei vastoin yleistä luuloa tee elämästä yhtään tylsempää, vaan päinvastoin! Ja jälkeis-olot alkavat tässä iässä olemaan semmoisia, että ei niitä tee mieli ruveta tietoisesti hankkimaan :p

      Poista
  2. Nää on asioita, joita jokaisen olisi hyvä välillä miettiä ja pohdintojasi oli mukava lukea, etenkin siksi että niihin voi myös samaistua. Mun harrastukset on hyvin pitkälti ulkonäkökeskeisiä, ja vaikka harrastaa aika paljon yksin, niin aina joku vaan tekee asiat paremmin. Mulla meni jonkun aikaa, että opin inspiroitumaan muista ihmisistä sen sijaan, että vertailen jatkuvasti itseäni muihin ja tunnen itseni huonommaksi kuin muut. Mulle sellainen tietynlainen ulkopuolisuus on aina ollut sekä hyvä että huono asia. Ihmiset ei välttämättä aina kohtele toisiaan mitenkään erityisen reilusti, on pinnallisuutta ja kateutta ja pikkumaisuutta, mutta siinä on sit ainakin oppinut et ketkä on niitä joiden kanssa todella haluaa hengata. :) Ehkä nykyään pidän tietoisesti vähän liiankin voimakkaasti yllä sitä yksinäisen suden identiteettiä - enhän mä koskaan ole täysin yksin, kun on ystäviä ja vanhemmat ja sisaruksia.

    Mitä positiivisuuteen ja kiitollisuuteen tulee niin ne on tärkeitä arvoja, jotka itsekin pidän päivittäin mielessä. Mut siinäkin on sit se ääripää - mindfulnesszenastraalijoogakristallitemppelihipit, joiden mielestä masennus paranee kun muistaa hymyillä ja syödä superfoodia ja olla KIITOLLINEN. Siinäpä etenkin somessa pyörivä ilmiö, josta mä en välitä yhtään! :D Negatiiviset tunteet kumminkin on iso osa ihmistä ja ihmisyyttä, ei me olla mitään hymyileviä robotteja, jotka käyttäytyvät aina tavalla joka sopisi johonkin kultaiseen käytöstapakirjaan. Musta on ihan sairasta, että joidenkin mielestä ei sais koskaan suuttua tai olla katkera tai surullinen, koska aurinko kuitenkin paistaa aina jossain! Kamalaa :D

    Oon seurannut sun blogia jo aika kauan ja musta on aina yhtä kivaa lukea tätä. Oot juurikin yksi niistä, jotka inspiroi mua ja piristää päivää silloin, kun on uusi mielenkiintoinen postaus luettavana! Rakastan sun tyyliä, koska oot sellainen kameleontti! :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä toinen lonely wolf :p Mutta sen olen ainakin itse oppinut kääntämään vahvuudeksi, että en tavallaan tarvitse ketään muuta ollakseni onnellinen ^^ Tosin mun kiinnostus viettää aikaa ihmisten kanssa ja tutustua uusiin tyyppeihin voisi kyllä monesti olla suurempi - se huono puoli tässä on, että viihtyy välillä liian hyvin itsekseen... XD

      Tuo ihmisistä inspiroituminen meni jossain vaiheessa minulla vähän päälaelleen ja aloin tuntemaan sitä kuuluisaa huonommuutta, mutta tajusin että se sai kimmokkeita ihan vääristä asioista, kuten huomionkipeydestä ja alemmuudentunteesta. Osaan onneksi jo pikkuhiljaa ja varovasti ajatella, että minä olen ihan yhtä arvokas,vaikka muut saisivatkin joskus huomiota "minun ylitseni" :p
      Kaveri totesi joskus suoraan, että koita nyt vaan hyväksyä se että maailma ei pyöri sinun ympärilläsi. Se avasi aika hyvin silmiä asiassa jos toisessakin..!

      Hahaa, joo tuota kiitollisuutta täytyy kyllä koittaa olla viemättä sinne enkelihihhuli-asteelle, mutta eiköhän se onnistu :''D

      Kiitos piristävästä kommentista <3 Sinunkin postaukset luen aina ekojen joukossa, kun selaan feediäni ;) Pidetään merirosvolippu korkealla!

      Poista
  3. Onpas tuo sun tukka jo pitkä! Oma tukka kasvaa kyllä ihan hyvää tahtia, mutta kiitos kaksihaaraisten se katkeaa lähes samaa vauhtia latvasta. :D Noh, jospa se siitä vielä joku kaunis päivä.

    Minulle viime vuosi oli myös jotenkin vaikea bloggaamisen kannalta kun tuntui ettei omat tekstit olleet ollenkaan niin kiinnostavia kuin muiden, ja kuvat epäonnistui lähes joka kerta. Tekstejä on luonnoksissa varmasti kymmenkunta, mutta julkaisemattahan ne jäi.. Itsensä vertaaminen muihin on kyllä niin kurjaa ja turhaa mutta silti siihen sortuu itsekin miltei päivittäin.
    Toivotaan kuitenkin että vuosi 2017 on parempi meille molemmille ja että sitä oppisi arvostamaan itseään ihan sellaisena kuin on. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh! Musta on mahtavaa, että olet palannut bloggaamisen pariin :) Ja ei blogissasi tai teksteissäsi ole mitään vikaa, päin vastoin ne ovat selkeitä lukea ja sopivan pituisia - Me approves! Siulla on myös kivoja ja ajattomia tyylejä ja kuteita, sisustuksesta puhumattakaan ^^

      Oletko kauheasti käsitellyt tukkaasi? Mulla on nyt vihdoin ja viimein vähentynyt se tukan katkeilu, kun kaikki aikanaan vaalenneltu osio on kasvanut pois ja käytän vain hennaa oma värin päälle. En tiedä, pääseekö tästä väristä koskaan eroon, mutta se on sitten sen ajan murhe.. x)

      Toivottavasti tosiaan 2017 on sielläkin päässä unohtumaton :)

      Poista
  4. Mun mielestä on aina jännä lukea, kun omasta mielestäni todella upeat ihmiset kertovat huonommuudentunteistaan. Sitä tajuaa, että olit minkänäköinen, -tyylinen tai -kokoinen tahansa, niin silti jokaisesta voi löytyä epävarmuutta. :) Itse en oo koskaan nähnyt teikäläisestä huonoa kuvaa, olet mielestäni todella kuvauksellinen ihminen. Ja edelleen olet mun suosikki tyylilyyli. :D Toivottavasti vielä oot suostuvainen mun kameran eteen joku kerta, vaikka en ammattilainen olekaan. Viime vuonna toteutus jäi tekemättä. :)

    Toi kiitollisuus negatiivisuuden tilalle on kyl loistava idea! Pitäs itsekin kokeilla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä - epävarmuus on tässä maailmassa jotenkin enemmänkin sääntö kun poikkeus :p pitäisi muistaa, että itsevarma ja ystävällinen ihminen on aina kaunis, oli minkä näköinen tahansa! :)

      Siis todellakin tulen viivana sulle malliksi, kunhan sulla vain löytyy sopivasti aikaa! :) Harmitti itseäkin kun kuvaukset jäi tekemättä. Sulla on niin hienot kuvanmuokkaustaidot ja esteettistä silmää, että lähden mielelläni Tarttilaan saakka näillä propseilla ;)

      Poista
  5. Ihania pohdintoja ja tärkeitä sellaisia <3 On niin monta asiaa kuitenkin, mistä olla kiitollinen. Oma, sisäinen tasapaino on hirmu tärkee asia, pitäis vaa näyttää tosiaan sitä kinnasta kaikelle negatiivisuudelle, ja oppia pikkuhiljaa arvostamaan itseään :D Sä elät kuitenki elämää itselles <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hiiteen negaaminen! Välillä saa olla pahalla tuulella ja vihainen, mutta olis kiva pyrkiä pysymään peruspositiivisena :p Se onnistuu näköjään pienin ja varmoin askelin!

      Poista
  6. Munkin on pakko kehaista et sun hiukset on aivan upeet *_* <3

    VastaaPoista
  7. Sä olet kyllä pikkuisen hölmö tuon ulkonäköasian suhteen. Se, ettei jotkut ameebat osaa arvostaa sua ei oikeasti meinaa mitään. Älä ainakaan niiden varaan rakenna käsitystä itsestäsi. (Vaikuttaa onneksi siltä, ettet enää meinaakaan.) Sulla on ihan uniikkia omanlaista kauneutta ja viehätysvoimaa, jotka ei perustu joihinkin tiettyihin vartalonosiin.

    Tosin no, mua ei haittaa tuo kuvaushomma, jos se meinaa sitä, että nähdään vastaisuudessa enemmän sun ja Jennin kuvia, ne on nimittäin musta aivan ihania. Musta on myös kiva huomata, että sä olet "löytänyt ompelun uudestaan", kun se selvästi on se sun juttu. Oon miettinyt viime aikoina, onko sen osa sun elämässä jotenkin pienentynyt, kun et ole tullut hirveeksi puhuneeksi siitä/en ole nähnyt mitään uusia tekeleitä!

    Tuo tarve miellyttää muita ihmisiä on mullekin tuttu. Se on oikeastaan yksi syy, miksi olen nyt pyrkinyt välttämään "turhaa" sosialisointia. Sitä niin helposti hukkaa itsensä sen paineen alla. Mä en ole itse ainakaan vielä niin vahva ihminen, että pystyisin kaikissa tilanteissa pitämään itsestäni kiinni ihan tosta vain. Pitää olla myös sitä omaa aikaa, jolloin muistuttaa itseään siitä, kuka oikeasti on ja kuka haluaa olla.

    Kiva, että sä olet löytänyt kiitollisuuden avuksi negatiivisuuden torjumiseen. Se on hyvä taito. Sulla on myös onneksi syvempää maailmankatsomusta, johon tukeutua. Mä itse käytän aika usein sitä kilpenä negatiivisuutta vastaan. Luulen, että monet nykyihmisen pulmat voivat johtua osaltaan tietyn henkisyyden puuttumisesta. Ei sen välttämättä tarvitse olla mitään yliluonnollista vaan yksinkertaisesti jotain itseään suurempaa. Silloin osaa pistää asiat vähän erilaiseen perspektiiviin, eikä omat viat tunnu niin kauhean suurilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai pikkuisen hölmö :'D En kyllä tosiaan tiedä, mistä tuo vieraiden ihmisten kuunteleminen on voinut lähteä. Nyt kun siitä on tietoisesti opiskellut pois, niin tuntuu kyllä älyttömimmältä toimintamekanismilta ikinä. Jotenkin sitä ajatteli, että läheiset kehuvat vain koska "heidän täytyy", mutta vieraiden ihmisten suusta tulee totuus vailla suodattimia. Niinkun mitääää..?! xD Ihmiset, jotka eivät tiedä susta mitään! Mieli osaa olla todella sairas.

      Ompelu on kyllä jäänyt vähän taka-alalle nyt talvella, mutta aloitin just parikin uutta projektia :) Jotenkin inspis on ollut kaikkeen luovaan vähän hukassa. Tavoitteena on käsitöiden lisäksi lisätä liikuntaa! Se on vähän haastavaa kun käy töissä ja opiskelee, mutta aikaa löytyy aina kun haluaa^^

      Tuo henkisyysjuttu on niin totta. Samaten sellanen yhteisöllisyys on tuntunut kadonneen, mikä lisää entisestään ahdistusta mennä ulos. Ihmisiä kiinnostaa vain oma napa, ja on vaikea itsekin olla avulias, kun ihmiset kulkevat laput silmillä. Yritän silti aina olla ystävällinen ja hymyillä - nyt entistä enemmän! Täytyy ajatella, että tuolla jossain on ihmisiä, jotka vielä välittävät ja että pienillä teoilla voi muuttaa maailmaa.

      Kiitos kivoista sanoista ♥ ♥

      Poista