perjantai 31. maaliskuuta 2017

Alpenglow pt.1: Innsbruck


Hoi ♥ 
Pari uunituoretta matkapostausta tiedossa :)

Tämän vuoden pidempi trippi suuntautui Itävaltaan!
Matkan varsinainen syy oli ukkoni osallistuminen autohifin EM-kilpailuihin, minä lähdin seuraksi turisteilemaan kun koulustakin oli lomaa kreivin aikaan. Otettiin yksi lisäviikko ennen kisoja laskettelumielessä, joten matkalla oltiin yhteensä 2 viikkoa.

Matkaan lähdettiin kyseisen koslan johdosta Finnlinesin lautalla. Pisteet kyllä kyseiselle yhtiölle! Paatti oli yllättävän viihtyisä, henkilökunta mukavaa ja ruuat mahtavia. Skumppaakin lykättiin kouraan. Matkustajia ei meidän lisäksi ollut kauheasti, joten saatiin suht rauhassa tallustella ympäriinsä.


 

Lisäksi hyttien ikkunalaudalla pystyi istumaan merta + auringonlaskua + tähtiä tuijotellen. Suvi approves!


Kahteltiin silmä kovana, jotta tuleeko auringon katoamishetkellä sellanen vihreä välähdys. Ei tullu!

Aktiviteetteina purkissa oli mm. neulominen, lukeminen, leffat ja sapuskointi. Käy! :D Telkusta tuli mm. Egyptin Prinssi. 

Lautta saapui lauantaina Travemundeen vasta iltakympin maissa, joten ajettiin yöksi Lyypekiin erääseen hostelliin. Huone oli kovin oranssi ja kotoisa.


Sunnuntaiaamuna alotettiin (hyvän aamiaisbuffan lootattuamme) 8,5 tunnin Autobahn-ajo Saksan läpi Innsbruckia kohti. Saksalaisia maalaismaisemia, hyvää musaa (mm. Equilibriumia asiaan kuuluen), huonoa läppää ja muutama kahvitauko, niin ei ollut yhtä tuskainen taival kun mitä aluksi epäilin.

Oli melkoinen näky, kun Alpit alkoivat yhtäkkiä siintämään horisontissa :o


Saati sitten kun ruvettin niiden läpi ajelemaan. Tuijotin maisemia monttu auki. Hipoo täydellisyyttä, kun Nightwishin Greatest show on Earth -biisin soidessa Äiti Maa kohoaa ympärillä kaikessa upeudessaan ♥ Pysähdyttiin yhdelle levähdyspaikallekin ihailemaan ja ottamaan pari fotoa. En mie oo mitään tuommoisia vuoria ja lumihuippuja nähnyt eläessäni, joten vaikutus oli suuri ♥




Majapaikalle saavuttiin juuri ennen pimeää (sen jälkeen kun ajettiin vahingossa ohi liittymästä, mistään ei päässyt kääntymään ympäri ja vastaan tuli tietulli. Kallis ohiajo -_- )

Ensimmäinen huomio autosta ulos astuessa; ilma oli niin kertakaikkisen puhdasta, että enpä ole koskaan hengittämisestä tykännyt niin paljoa! Puissakin kasvoi naavaa ihan solkenaan ja purot solisivat^^ 



Liiteri oli varsin kuvauksellinen

Mieheke oli hotellin sijasta buukannut meille tällaisen yksityisemmän gästhaus-majoituksen eräästä Neustiffin kylästä. Meillä oli käytännössä oma kämppä ja oma piha! Oli vieläpä edullisempi kun perushotla, suosittelen moista ratkaisua :)) Oven taakse tuotiin vielä joka aamu tuoretta höttöleipää emännän toimesta, mmmmm.


Näkymä pihasta


Kylässä oli kanoja ja vuohia ja hepoi ja kissoi! Isoja, mustia korppeja lenteli myös rinteillä ja raakkui puissa ♥ Sumuiset päivät olivat jotenkin erityisen tunnelmallisia, vaikka en auringonpaisteesta loukkaantunut myöskään.


Itse laskettelua oli luvassa 2 päivää Stubain jäätikkörinteillä, jonne pääsi hiihtobussilla murjumme edestä. Maisemat olivat kohdillaan, kuten arvata saattaa.



Hissi ei ollut heikkohermoisille

Aurinko lämmitti näin maaliskuussa ylhäällä rinteissä niin, että olimme joka laskun jälkeen melko läkähtyneitä. Ensi kerralla ohuempi varustus, plz.
Ihan paras oli, kun pankkikorttini oli housuntaskussa SULANUT aivan muotopuoleksi :'') Onneksi se ei kuitenkaan lakannut toimimasta, ja sain myöhemmin prässättyä sen erinäisillä kotikonsteilla lähes normaaliksi. Mutta kertoo jotain siitä, miten kuuma oli.

Kolmannen päivän lippukin oli, mutta meni hävikkiin, kun vettä satoi. Itselleni se oli kyllä suoranainen helpotus, sillä 2 päivää laskemista alkeistasolla pitkissä rinteissä (samalla hikoillen itsesi hengiltä) käy muuten kavioihin. Pohkeet olivat niin kipeät, että vaapuin koko loppuviikon kuin pullasorsa.
Naamat toki paloivat myös karrelle, kun ei sitä nyt rinteille lähtiessä mitään aurinkorasvaa ajattele, kunnes on liian myöhäistä. (Ei, ette saa kuvaa tästä x))


Terassilla sen sijaan oli oikein rattoisaa Radlerin äärellä. Ihmiset olivat iloisia ja välittömiä. Eräät keski-ikäiset itävaltalaiset alkoivat aurinkotuoli-lumisotaa, josta mekin saimme osamme. Mietittiin pitäiskö tehdä sellaiset Suomi-tyyliset lumipallot päin pläsiä, mutta tajusivat luovuttaa ajoissa.

Miun snitzeliin oli tökätty tikkari... Ihmisiä huvitti. Otin ehkä vahingossa lastenannoksen.

Vaikkei vikana sadepäivänä laskettukaan, niin ajeltiin sentään hiihtohissillä ylös kivaan rinneraflaan juomaan Glühweinit :')

Telkusta tuli mm. saksaksi dubattua Big Bang Theorya. Ukko teki myös lettuja ♥


Tässä loppuun pieni ja omituinen videonpätkäkooste laivalta ja autosta ja hissistä

Seuraavassa postauksessa seuraava kaupunki!

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Jumalten Aika


Keikkavuosi on polkaistu käyntiin vähintäänkin kiitettävästi. Melkein jo tuntuu orvolta, jos ei joka viikonloppu ole jonkin laulu -ja soitinyhtyeen perässä juoksemassa :p Lisäksi niskani alkaa olemaan tukan pyörittelystä jo siinä kunnossa, että saa nähdä minkälaisessa kokovartalokipsissä olen kesään mennessä. Vaan mikäs sen mukavampaa, kuin livemusiikki ♥

Vilautan muutaman asun ja kuvan tässä joutessani :)

Takana on siis tällaisia settejä: 

Sonata Arctica + Thunderstone @ The Circus
Netta Skog (+ Alexi Laiho) @ On the Rocks
Sabaton + Accept + Twilight Force @ Helsingin Jäähalli
Lord of the Lost + Fear of Domination @ On the Rocks
Epica @ Tavastia Klubi
Moonsorrow @ Virgin Oil


Mieheni on kovan luokan Epica-fani. Tykkäsin itsekin keikasta yllättävän paljon, asianmukaista tykitystä. Simone ♥____♥
Pääsimme myös vaihtamaan pari sanaa Marcin ja Isaacin kanssa keikan jälkeen, rentoa porukkaa ja jaksaa aina ihmetyttää, miten lämpimästi jotkut kohtelevat fanejaan :) Viime vuonna tuli petyttyä karvaisesti tähän seikkaan eräiden suosikkiartistieni tiimoilta, joten arvostan todella tällaista!



Asu kyseiseltä keikalta. Oh, pvc-sukat ♥ Näkyvät ehkä paremmin joskus toiste. Minari ja toppi ovat kirppikseltä, onpas luksusta kun mahdun taas näihin x))


Moonosorrowiin lähdin taasen tämän näköisenä. Tykkäsin tästä asusta! Tästä tulee varmasti kesän festarilookki. Korsetti on Ebaysta ja kaikki muu kirppislöytöjä.

(Muokkaus 10+ :'D Yöllinen inspiraatio iski siihen ainoaan keikkakuvaan, mistä saa edes jotain tolkkua.)

Oli muuten harvinaisen loistava keikka ♥ ♥ Ah, tummaa ja jylhää. Intensiivisyys Moonsorrowilla oli kyllä aivan omaa luokkaansa, ja etenkin yleisö oli todella mahtava. Vaivuin välillä suoranaisiin transsitiloihin. Suosikkini Ruttolehdon aikana melkein halkesin ;___;  ♥  Jumalten Aika -levy on muutoinkin silkkaa eargasmia. Kiitän itseäni, että lähdin keikalle :)
Harmi kun ei ollut varaa ostaa puseroa/toppia. Täytyy tilata netistä myöhemmin.


♦♦♦


Ystäväni Juha Jyrkkään kirjanjulkaisupirskeisiinkin tuli suunnattua paikalliseen Olhus Osloon, ja ilta olikin ihana ja syvällisiä keskusteluja sisältävä. Sain mukaani läjän kavereita paikalla jo olleiden lisäksi. En olisi uskonut saavani joskus hyvää olutta, mutta tuolta sitä sai! Nimeä en tietenkään muista, mutta tummaa se oli, tummaa kuin sieluni!! Nam. Siellä tarjoiltiin myös ilmaista karkkia kirjailijoiden toimesta x)


Kyseisen iltaman asu


Kuten ehkä kuvista saattaa päätellä; uusi lempivyöni ♥  Hoho. Olen etsinyt tuollaista ikuisuuden. ja huutiksesta löytyi. Sopivasti viikinkihenkeä! Tulette näkemään tätä rutkasti, koska tämä nyt vaan sopii kaikkeen.
Karsin parhaillani kaappejani kuten monet muutkin näin keväisin, ja aion rakentaa tulevaisuuden tyyliäni tällaisten näyttävien yksityiskohtien ympärille, tarkoituksenani samalla vähentää riepuja muutamiin luottokappaleisiin.


Paikka oli hämyinen ja tunnelmallinen.

Kirjailija itse

Sekä kyseinen kirja. Ostakaa se!! Rouheaa soturimeininkiä, miekkaa ja magiaa.
Olen kuulemma puolivahingossa päätynyt kansikuvatytöksi kirjaan tuohon vasemmalle..x) Kuvituksen on tehnyt Jenni Nisula.

Annu, Nita, Jenni, Mie
Tämän näköisiin lyyleihin törmättiin On the Rocksissa ♥ Ei tiedetty, että siellä oli mörkömiitti, mutta mentiin sekaan :p

♦♦♦

PS. Kokeilin isompia kuvia mobiililaitteita ajatellen - yes or no?