keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Ikäkriisi?

Hei,

Sain kirjoituspuuskan omien taannoisten syntymäpäivieni sekä lukuisten (ikä)toverieni juttujen innoittamana. En oikeastaan erota mahdollista omaa ikäkriisiäni kaikista muista kriiseistäni, mutta yritän lähestyä aihetta universaalimmasta näkökulmasta :p

Käsitän ikäkriisin ilmiöksi, jossa ihminen ylipäänsä kyseenalaistaa elämäntilannettaan sen hetkiseen ikäänsä peilaten. Ikäkriisi ei tunnu olevan vain jokin keski-ikäisten juttu, vaan muistan, että siitä pauhattiin jo parikymppisinä. 

Ikäkriisi voi liittyä esimerkiksi perhetilanteeseen, lapsiin tai lapsettomuuteen, terveyteen, parisuhteeseen, ulkonäköön, statukseen, taloudelliseen tilanteeseen, tulevaisuuden näkymiin jne. 


Sallin itseni tilata pari synttärilahjaa. Tämä Korpinkynsi-kylpytakki oli yksi niistä ♥ Se oli saatava, varsinkin, kun en omista mitään muita Ravenclaw-juttuja.

Kriisin aiheena voivat olla myös menneisyys, ja elämässä tehdyt sekä tekemättä jääneet asiat. Nämä voivat alkaa kaihertamaan mieltä, kun aikaa kuluu ja ikää kertyy. Saavuttamatta jääneet asiat ja unelmat voivat aiheuttaa surua tai katkeruutta.

Ihminen voi tuntea itsensä riittämättömäksi, kun vastuuta kaikesta mahdollisesta onkin yhtäkkiä enemmän, kuin mitä ehtisi tai jaksaisi kantaa.

Sitten ne elämän suuret saavutukset. Kuka määrittelee, oletko saavuttanut elämässäsi tarpeeksi? Onko se ympäristö, vai sinä itse? Pitääkö elämässä olla jokin The Ultimate Saavutus, joka kuuluu olla plakkarissa tiettyyn ikään mennessä? Joillekin saavutus merkitsee perheen perustamista, yhdelle korkeaa asemaa uralla, toiselle taitojen tai harrastusten tuomaa menestystä tai tunnustusta ja jollekin sitä, että ylipäänsä suoriutuu arjesta jotenkuten.

Jos nyt asettaisin itseni sille kuuluisalle kuolinvuoteelle miettimään, mitä olen elämässä saavuttanut, niin enpäs tiedä, mistä kulmasta asiaa lähestyisin. Olen tyytyväinen sekä talous -että parisuhdetilanteeseeni, mutta en näe niitä saavutuksina, vaan lähinnä onnekkaina sattumina. Vaivalla hankitun työpaikan näen vain lyhyen aikavälin saavutuksena. 

Ovatko hyvät ystävyyssuhteet saavutus? Tavallaan kyllä, kun sehän kertoo siitä, että en ole aivan täysi persläpi. Terapian ja siitä seuranneet elämänhallintataidot ja kehittyminen ihmisenä voidaan laskea kyllä saavutukseksi, josta olen ylpeä. Panokseni löytöeläintoimintaan on ollut myös ehdottomasti saavutus, vaikka en surukseni voikaan pelastaa kaikkia maailman ötököitä. Jokainen tilanne, jossa pakotan itseni ja pääni mukavuusalueeni ulkopuolelle, on saavutus - ja niitä riittää.

Entä epäonnistumiseni? Ihan yhtä hankala määritellä. Erinäiset ihmissuhteet ovat epäonnistuneet surkeasti, mutta en tiedä ketään, jolle niin ei olisi käynyt joten lasken sen vain normaaliin ihmisyyteen kuuluvaksi.
Lapsia ei ole, mutta se on ainakin toistaiseksi tietoinen valinta, enkä koe menettäneeni mitään. Ehkä olen yhteiskunnan silmissä näin ollen epäonnistunut, mutta se on ok.  

Monet mieltävät jopa nuoruutensa jollain tasolla hukatuksi. Myönnän, että kuulun itse tähän menneisyydessä säännöllisesti rypevien kategoriaan, vaikka se on täysin järjetöntä ottaen huomioon, että olen (joko kaikkien tapahtumien ansiosta tai niistä huolimatta) tässä ja nyt, ja kaikki on hyvin. Jos olisinkin välttänyt yhdenlaiset virheet, olisi tilalle tullut jotain muuta, mahdollisesti vielä pahempaa. Häpeä tai katuminen ovat asioita, jotka eivät vie elämässä eteenpäin, ja niistä on syytä pyrkiä pois ja antaa itsellensä virheet anteeksi ♥

Ikäkriisin ei tarvitse tarkoittaa avioeroa ja moottoripyörää (heh) vaan se voi tuoda tullessaan myös hyvinkin positiivisia, pään sisäisiä muutoksia, ja sysäyksen kehittää itseään. Mielestäni ihmisen on hyvä tietyin väliajoin pysähtyä kuuntelemaan itseään ja tunnustelemaan valintojaan ja rohkaistua rikkomaan kaavaa, mikäli sen näkee ja ennen kaikkea tuntee tarpeelliseksi. 

Yhteenvetona sanoisin, että mikäli kokee elävänsä omien arvojensa mukaista elämää, ei ikä- tai muillekaan kriiseille liene pohjaa :)

Mielestäni kaikkien maailman ihmisten olisi täysin mahdotonta jättää maailmaan jotain elämää suurempaa jälkeä itsestään tai muodostua legendaksi. Henkilökohtaisesti saan nykyisin enemmän kicksejä sellaisesta low-key -meiningistä ja pienistä, itselleni merkityksellisistä ja taianomaisista jutuista, joita muiden ei tarvitsekaan ymmärtää.

Onnittelut, jos sait tuosta rönsyilevästä sepustuksesta jotakin tolkkua.

Onko ikäkriisi sinulle tuttu ilmiö vai täyttä huuhaata? :D

8 kommenttia:

  1. Onnea syntymäpäivän johdosta! 🥳 Olen kanssa miettinyt vähän samoja juttuja, ja olen kiinnittänyt huomiota siihen, että tällaisiin pohdintoihin justiinsa tulee kategorioita kuten onnistunut/epäonnistunut ja saavutus. Olen itse saavutusorientoitunut ihminen ja olen nyt yrittänyt opetella kanavoimaan energiaani enemmän asioihin, jotka tekevät onnellisiksi, ei meriittien hankkimiseen. Ei ole aina helppoa. 😅 Noista löytöeläinhommista ja hyvistä ystävyyssuhteista kannattaa kyllä olla ylpeä ja onnellinen! 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ♥
      Tuossa on kyllä haastetta kerrakseen, että keskittyy hetkeen ja onnelliseksi tekeviin asioihin. Helposti sitä lähtee täyttelemään sitä elämän kuvitteellista ansioluetteloa vaatimuksineen - ei ole vierasta itsellenikään :D

      Poista
  2. Paljon tutun tuntuisia ajatuksia. En ole varma olenko itsekään ihan suoraan ikäkriisiä kärsinyt, mutta ison määrän erinäisiä kriisejä kylläkin ja jostain syystä käynnissä olevaa kriisiä tulee peilattua myös sen hetkiseen ikään. Aika tuttuja ajatuksia ovat myös sellaiset, kuin: "Kumpa elämässä olisi reset-nappula" tai "olisinpa nuorempana tehnyt sitä ja tätä eri tavalla, olisinpa ollut fiksumpi, olisinpa ajatellut kauaskantoisemmin" jne.

    Tiedostan, että omalla kohdallani tällainen ajattelumalli osittain ainakin kumpuaa kotoonta saadusta kasvatuksesta, ja tietynlaisia paineita siltä suunnalta tulee edelleen. Nyt uutta ammattia opiskellessani päivitellään, miten vanha olenkaan sitten kun valmistun, ja miten paljon vuosia on hukattu kun olen taas työelämässä. Tavallaan onneksi olen elämässäni yhden valtavan kriisin selättänyt, jossa jouduin kyseenalaistamaan koko identiteettini. Vaikkei samanlaista kokemusta toivo kenellekään niin silti sen läpikäyminen on opettanut työkaluja tulevaisuuteen erilaisten kriisien hallintaan. Niitä varmasti vielä tulee, mutta toivottavasti ei enää mitään yhtä rajua. Samasta syystä koenkin erittäin tärkeäksi aina ajoittain harrastaa itsetutkiskelua ja itsensä kehittämistä, sillä se opettaa erottamaan omat terpeet ja toiveet sellaisita, mitkä joku muu ulkopuolinen on asettanut.

    Onnittelut syntymäpäivän johdosta! Jokainen eletty vuosi tuo mukanaan viisautta ja varmuutta tulevaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen reset-nappula olis toisaalta todella kätevä :D

      Ikävä kuulla, että kotoa tulee tuollaisia paineita. Oli niitä tosin omassakin nuoruudessa, vaikka sainkin pääosin aika vapaasti toteuttaa itseäni.

      Isommat kriisit voi olla kyllä helvetin pelottavia, mutta kuten sanoitkin niin niistä saa parhaimmillaan melko vahvan selviytymispohjan tulevaisuuteen. "Smooth seas don't make good sailors" on eräs lempiquotejani.

      Ja kiitos :)

      Poista
  3. Ihana ja moninainen pohdinta ^_^
    Oli todella ihanaa lukea miten tunnut olevan sinut itsesi ja elämäsi kanssa nykyisin vaikka työtä oletkin saanut sen eteen tehdä. Ystävyyssuhteet ja tyytyväisyys omaan minään on todella tärkeitä asioita.

    En ole itse koskaan kokenut ikäkriisiä sanan varsinaisessa merkityksessä. No kuten olet saanutkin lukea, niin muita elämän kriisejä olenkin saanut haalittua elämääni oikein urakalla :P
    Sen olen huomannut, että menneisyydessä koetut ulkopuolisuuden tunteet ja hylätyksitulemisen tunteet ovat aiheuttaneet minulle ajoittain stressiä tuon oman näkyvyyden/tarpeellisuuden kanssa. En kaipaa sellaista kuuluisuutta mitä juuri jotkut tv-/rocktähdet kokevat, mutta huomaan tuntevani kaipuutta olla merkityksellinen jollain tavalla, on se sitten ystävänä, perheenjäsenenä tai työyhteisössä, huomaan välittömästi jonkin sortin surumielisyyttä tai hukassa olevaa olotilaa itsessäni jos koen olevani merkityksetön haamu.. Mikä ärsyttää itseäni suuresti, kun annan niin paljon painoarvoa sille miten tärkeässä roolissa olen muiden elämässä. Olisi paljon helpompaa kun osaisi nauttia ihan vain siitä että kelpaa itsellensä ja on ensin täyttänyt omat tarpeet ja toiveet. Koitan näitä asioita kovasti itsessäni työstää ja opetella siihen että se ei kerro arvokkuudestani mitään, vaikken koko ajan olisi jonkun tarvittavissa tms.. en tiedä osasinko selittää näitä ajatuksiani yhtään ymmärrettävästi xD
    Mutta paljon on opeteltavaa ja haluan vielä jonain päivänä päästä yhtä seesteiseen tilaan mitä sinusta huokuu ainakin tämän tekstin perusteella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvailitpa todella hyvin näitä tunteita ja kokemuksia, mitä itsekin käyn läpi! ♥ Juuri tuo merkityksellisyyden tunne, jota jossain määrin janoaa koko ajan, mutta josta saa kiinni vain silloin tällöin. Jossain määrinhän se on aivan normaalia, että haluaa olla jonkinmoisena vaikuttimena toistenkin elämässä, mutta täytyisi tosiaan muistaa ensin nuo omat tarpeet.

      Joskus naurattaa tämä ristiriitaisuus oman pään kanssa; toisaalta vihaan kaikenlaista huomiota/näkyvyyttä ja ahdistun joskus kuoliaaksi ihan vain tämän blogin olemassaolosta, ja toisaalta välillä sillä huomiolla yrittää pönkittää jotakin tyhjiötä elämässä. Onneksi nämä asiat tiedostaa nykyään hiukan paremmin, jolloin on helpompi taas pyrkiä siihen tasapainoon.

      Sinustakin huomaa, että olet tehnyt hurjasti töitä itsesi kanssa ja jäsennellyt ajatuksia ja tunteita todella hienosti. Tämä on kyllä koko elämän mittainen matka, eikä tässä koskaan valmiiksi tule, mutta pienin askelin edetään :)

      Poista
  4. Paljosti onnea syntymäpäivän johdosta! <3

    Tosi hyvää pohdintaa ikäkriiseilystä. Itse en varsinaisia ikäkriisiajatuksia pode, mutta toki välillä on hetkiä, jolloin kokee enemmän ikään liitännäisten asioiden muodostavan konflikteja omien toiveiden kanssa. Työarki vie tehoa harrastuksilta ja kaverien muksut verottavat sitä aikaa, mitä heillä on käytössä ystävyyssuhteiden ylläpitoon. En sinänsä kumminkaan harmittele mennyttä nuoruutta, koska elämä nykyisellään on niin monella tapaa tasapainoisempaa. Jos voisin sanoa jotain teini-ikäiselle minälleni, niin kannustaisin varmaan olemaan armollisempi itselle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Tasapainottelu tuntuu kyllä olevan se avain onneen. Itse kaipaan todella paljon sitä omaa rauhaa, ja mun täytyy pikemminkin sysätä itseäni välillä ulos ovesta, että on edes jonkinmoista sosiaalista elämää (siis jos ajatellaan aikaa pandemian ulkopuolella). Ihailen kaikkia kavereita ja tuttuja, jotka pyörittävät ties mitä uraa ja remontteja lapsiperhearjen keskellä, en voi kuvitella että jaksaisin yhtään mitään ikinä tuossa tilanteessa :D

      Ihania ajatuksia lähetät nuorelle itsellesi - myönnän, että mulla on todella ikävä asenne entistä, nuorta minääni kohtaan ja en pysty edes katsomaan mitään kuvia siltä ajalta. Pitäisi opetella ymmärtämään, miten keskeneräinen sitä oli silloin, eikä vaatia menneisyydeltään(kin) täydellisyyttä, jota ei tietenkään koskaan tule olemaan.

      Poista