keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Made for Walking


Jee, Suvillekin omat Spiket! :D Vähän köyhän miehen versioina, mutta kelpaa.
(Postaus tulee hieman myöhässä kun otin nuo kuvatkin jo kesällä, mutta laitetaan nyt eetteriin kuitenkin.)

Korkkareissa on vähän sama vika kun korseteissa - kauniita, mutta kovin epämukavia. Korsuja sentään pystyn käyttämään, mutta mun kaaliini ei uppoa, että kenkä (jonka tarkoitus on mun mielestä kävellä), estää sinua liikkumasta kunnolla.

Kunnes löysin kiilakorot. Rakkaus alkoi viime talvena kun kokeilin talvikenkiä jossa oli kiila, ja pystyin kävelemään niillä koko talven ihan ongelmitta. Kiilojen ulkonäkö aiheutti ensin ristiriitaisia tuntemuksia, mutta nykyisin pidän siitäkin.

Kesäkiilat on olleet haussa jo alkukeväästä, hakukriteereillä mustat ja vähän jotain koristetta, ja tarpeeksi hyvät yksilöt löytyivät juuri Spirit Storen alesta.


Näiden tekemiseen tarvitsi vain perusmustat kiilat + rei'ittimen + irtoniittejä + hieman vapaa-aikaa.
Olen huomannut, että niiteillä kuorrutettuja tekeleitä on ilmestynyt ihmisten blogeihin ja katukuvaankin - ja mikäs sen tyylikkäämpi ja helpompi ratkaisu!

Toivoin, että niittien avulla nämä muistuttaisi edes vähän niitä Abbey Dawnin himokenkiä jotka monilla teillä (onnekkailla) on :D Eikä edes muistuta, mutta tuli niihin silti vähän lisää särmää.
Harkitsen vielä näiden vuoraamista kokonaan niiteillä, mutta en ole ainakaan vielä jaksanut tilata lisää. Voisin hommata semmoisia pidempiä ja terävämpiä niittejä.
Jotain hopeista ketjua näihin voisin myöskin lisätä vielä:)

~~~~~~~~~~~~

Loppuun Heidiltä aikapäiviä sitten saatu kenkähaastesysteemi, kiitos!

1. Viimeisimmät ostoksesi, mistä?


Kirpputorilta löysin nuo viininpunaiset korkkarit. Maksoin niistä huimat 3e ja koristelin ne itse noilla ruseteilla. En jostain syystä voi vastustaa vihreitä enkä viininpunaisia kenkiä ♥


2. Lempiparisi, väri, koko?

Se vaihtelee koko ajan, mutta tällä hetkelläöööö... Nuo niittikengät, ja sitten nämä vihreät maiharityyppiset syyskomistukset. Haluaisin samanlaiset viininpunaisena, mutta maksavat liikaa ;__;
Kokoni on 38 ja 39 välissä, yleensä käytän 38.



3. Onko jokin kenkämalli, jota inhoat?

Tosi teräväkärkiset kengät on musta jotain aivan järkyttävää, oli malli sitten saapas tai avokas. En jotenkin voi sietää tällaisia:D Yhdistettynä vielä johonkin tosi "villiin" väriin tai kuosiin... EI!


4. Kuinka paljon olet valmis maksamaan uusista kengistä?

Hmm, mä en ole niin kenkäfriikki, että ihan hirveitä summia niihin upottaisin. Jos olisi rahaa käytettävissä, niin parisen sataa, mutta täytyy olla sitten melkoset kalossit :D Juuri tässä haaveilen kaksistakin syys/talvikengistä, mutta ne molemmat maksaa yli 100e, joten odotan ja elättelen toivoa että ne halpenee...

5. Kuinka kauan käytät yhtä kenkäparia?


No jos kenkä hajoaa lopullisesti, heitän pois, muuten käytän hamaan loppuun saakka. Jos taas olen erehdyksessä hommannut sellaiset korkkarit tai muut hienommat kengät, joilla en pystykään kävelemään, myyn tai annan ne samantien pois. En mä hyviin kenkiin kyllästy koskaan, ja niitä voi aina huoltaa suutarilla jne:)

6. Voisitko ostaa samanlaiset kengät kuin kaverillasi on?

Tietysti. Kengät on ihan vapaata riistaa, kuten kaikki muukin materia! Ei kyllä ole tullut tämmöistä tilannetta vastaan, kun mulla on niin eri maku kun kavereilla (eivätkä he muutenkaan ole mitään nipoja, että tuskin niitä haittaisi).

7. Millaisilla kengillä käveleminen on mukavinta?

Jos "hienommista" kengistä puhutaan, niin joko platformeilla tai sitten kiilakoroilla. Kuitenkin että jalka ei väänny tai muljahtele mitenkään lailla hassusti. Tietysti kaikkein mukavintahan se on hyvin pienillä koroilla tai ihan tasapohjaisilla, omaan jalkaan muotoutuneilla rönttäkengillä:D

8. Jos saisit ilmaiseksi millaiset kengät tahansa, mitkä ottaisit?


No juuri ne Abbey Dawnin nämä piikikkäät, ihanat kiilakorot. Myykää joku ne mulle koossa 38, kiitos!
Myös ne punaiset pitkävartiset maiharit haluaisin.

Haastan juuri sinut, joka nyt luet tätä, eli hopihopi, kopioi omaan blogiisi - tahdon nähdä teidän kenkäsuosikit ja inhokit! ;)


Translation

I've always hated heels, because they're probably the most unpractical thing in the world. Shoes you can't even walk with? Until I found wedge-heeled shoes last year, and walked with them whole winter without any problems! Love-love-relationship was born.

Found these ones from Spirit Store, and they're everything I wished for my summer wedge-heels: black with decoration-rivets I added. So they're almost like those cool shoes I desire from Abbey Dawn, if you know which ones I mean :P

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

In masks and gowns we haunt the street, and knock the doors for Trick or Treat!


Yksi vuoden paras juhla on taas rymytty kunnialla läpi, mutta palataan vielä toki ajassa taaksepäin tunnelmakuvien muodossa.

Paraatipaikka oli siis meidän kaksiossa, vieraita tuli mukava kourallinen ja pidot oli (kuulemma) onnistuneet :D Löydettiin ihmisten kännyköistä ja muualta mm. hupaisia seura -ja juomapelejä, joiden kanssa aika kului rattoisasti toisiimme tutustuen ja jopa hieman kyseenalainen turkinpippuriboolikin saatiin latkittua tyhjäksi.





Koristelussa onnistuttiin mielestäni paremmin kuin aikaisempina vuosina, Jenni ropelsi kaikki kämpän kolot täyteen krääsää parveketta myöten ♥ :) Tuon vessakyltin säilytän kyllä tuossa ympäri vuoden, kun on niin komea!




Näistä itse leipomistani kakuista olen kovin ylpeä, koska en ole koskaan ennen koskenutkaan marsipaaniin, eikä näihin tullut kun muutama reikä :D Tuo musta kakku on vähän täynnä tomusokeria, mutta hämähäkinverkon kanssa tuo näyttää lähes tarkoitukselliselta. Jack-kakku oli puolestaan vegaaneille leivottu.
Tarjolla oli myös mm. aivomuffineja ja kurpitsapiirasta.


Boolissa killui zombiekäsi! Näitä käsijääpaloja saa tehtyä helposti; kertakäyttöhanska vaan täyteen vettä, vähän elintarvikeväriä sekaan, tiukka solmu ja pakastimeen.


Tehtiin itse vessapaperista tällaisia valuvia feikkikynttilöitä, jotka bongasin alunperin Karoliina Kalman blogista. Teippauksen jälkeen niihin valutetaan (kuuma)liimaa, värjätään sitten halutun värisiksi ja tietysti tuetaan jollakin, me täytettiin nämä pienillä kivillä ja liimattiin vielä pahvipohjalle. Ja kannattaa käyttää tietysti paristotuikkuja, eikä ottaa tällaista paloturvallisuusriskiä niin kun me :'D


Näihin söpöihin kummituksiin sain puolestaan idean ihanasta Shadow Life -blogista. Näihin tarvitsee vaan jotain wanhaa lakanaa, narua, napit tms silmiksi sekä jotakin pääntäytettä, itse käytin jämäpumpulia.

Ihmiskuvia tuli harmillisen vähän, kun oltiin niin keskitytty seurustelemaan, mutta kai se on ihan hyvä merkki..!

 Jannalla miun ompelema kaapu, ja ihana Jenni Morticiana


                                                 Tuosta kuvasta tuli jotenkin... pelottava xD



Kiitos kaikille osallistuneille! Ensi vuonna taas :D
 

Sunnuntaina kauhuteema ei suinkaan päättynyt, vaan paineltiin Jennin kanssa kalmistoon iltakävelylle. Siellä oli uskomattoman kaunista ja aavemaista, kun suuri kynttilämeri vaan loisti usvaisessa pimeydessä ♥
Hautausmaiden tunnelma on jotenkin kauhean rauhallinen ja lohdullinen. Ja miten kauniisti niitä hautoja voikaan koristella.




Yritin löytää vaariani tuhkalehdosta, mutta tuo Malmin hautuumaa on sen kokoinen että yritys epäonnistui - kuten aina. Ehkä mä joku kaunis ilta onnistun viemään sinne sen perhanan kynttilän. Täytyy ehkä samalla viedä monen vuoden edestä, jos paappa löytyy :D Jätin sitten Jennin mummon haudalle omanikin.






Lopuksi aivan ihanaa aavemusiikkia levyltä, joka soi juhliemmekin taustalla. Nauttikaa pimeistä illoista ja kynttilöistä!

torstai 1. marraskuuta 2012

Halloween outfit: Robyn Hood


Esittelyssä tämän vuoden Halloween-asuni!
Kuvia nyt tulee muutama, koska vietettiin Jennin kanssa tuolla metsässä hyvin paljon aikaa ja vaivaa, plus palellutin itseni kuoliaaksi ja sain flunssan, eli nämä kaikki ansaitsevat nyt perkele tulla julkaistuiksi xD

Tämä ei ole mikään perinteinen kauhuhahmo, mutta siihen pyrinkin - en halua joka vuosi olla joku viikatenainen :p Idea lähti Robin Hoodista kuten arvata saattaa, mutta en halunnut orjallisesti toteuttaa sitä perinteistä heeboa, vaan oman versioni.
Tästä ehkä tuli hieman pelihahmomainen, mutta minua se ei häiritse.

Kehittelin hahmolleni pienen tarinankin. Musta on aina kiva, jos ihmiset ovat keksineet hieman omaakin lisättävää naamiaishahmoihinsa, vaikka ne itsessään olisivatkin perinteisiä asuja. Esim. murhattu versio jostain Disneyhahmosta toimii aina :D




 


Sekä hupullinen viitta että hame ovat itse ompelemiani, ja olen niihin hyvin tyytyväinen:) Kangas on jälleen kerran taftia, ja ompelin tuollaista vihreää puuvillakoristenauhaa saumoihin. Kangas maksoi alekorista vain muutaman euron, ja sitä jäi vielä jäljellekin vaikka kuinka.
Myös tuon kivan samettinauhaisen otsakorun tein itse. Buutsit lainasin äidiltä.



Robynilla on miekka, kun tuota... tiedättekö miten mahdotonta on löytää jousipyssyä?! xD Ei niitä vaan ole missään, kiersin kaikki lelukaupat ja osastot mitkä löysin ja kaikki vaan levittelivät käsiään. Tarjolla oli vaan valomiekkoja ja käsiaseita, eikö lapset enää leiki? Jossain nettikaupassa olisi ollut kahden euron jousipyssy, parinkympin postimaksuilla.. hmm, jos ei :D Lampsin sitten Punanaamioon hakemaan hienon miekan, kun täytyyhän soturinaisella nyt jotain kättä pidempää olla.



Samasta paikasta ostin myös tekoarpia siirtotatuointien muodossa. En ole ikinä noita käyttänyt ja sen kyllä huomaa; tuokin kaulan arpi näyttää lähinnä kaksoisleualta, ja toisen posken veri valuu sivulle päin x'D Onneksi nämä olivat vain harjoituksia kuvauksia varten, lauantaina pitää yrittää uudestaan.

Itse tulevista juhlista, koristuksista ja leipomuksista tietysti erillinen postaus tulossa, stay tuned ^^ Mukavaa Samhainin jatkoa kaikille <3
(pictures via facebook)



Translation:
Sorry, I've been lazy-assest translator ever, because there's not enough time for me in 24 hours:D

Anyway, here is my Halloween-outfit for this year, it's called Robyn Hood. Kind of female version of Robin, in case that you didn't already get the idea xD 


Robyn has a sword, since it was simply impossible to find a bow! I searched every single toy shop and just got nothing :D There was only shotguns and lightsabers all over... kind of worrying.

The skirt and hooded cape are made by me, as well that frontal trinket. I like them all!

I'll make an own post from our parties :)