tiistai 15. maaliskuuta 2022

Arkiaskartelua

Käsityö on ollut ja tulee aina olemaan minulle terapiaa. Olen onnekas saadessani tätä(kin) harrastusta ja elämäntapaa toteuttaa ♥ Surrutellessa saa muuta ajateltavaa uutisvirran tunkiessa verkkokalvolle joka paikasta. Pientä vapaavalintaista eskapismia voi jokainen sallia itselleen, ja kannattaakin.

Jatkoin siis arjen myötä arkivaate-ompeluprojektiani, jonka taisin täälläkin jokin aika sitten mainita eli tarkoituksena on ommella muutamat käytännölliset luottokappaleet kaappiin. Pari niistä valmistui hiljattain.

Ensimmäisenä perusmusta, viskoositrikoinen kellohame, joka on kyllä niin meikäläistä! Tämän voi yhdistää hyvin monenlaiseen yläosaan eli monikäyttöisyys ja mukavuus toteutuu. Tällaisia on yllättävän hankala löytää sopivan pituisena, materiaalisena ja ei-kiinalaatuisena, joten tein itse. Tässä erityisenä plussana on trikoo, joka on sysimustaa ja varmasti pysyykin mustana.

Jostain syystä mulle tuli loppuvuodesta hinku saada pidempi denim-pusero. En löytänyt sellaista(kaan) sopivana kierrätyksestä tai muualtakaan, joten hain tummempaa deminiä Eurokankaasta ja kokeilin ommella itse. 

Vaikka tästä tuli ihan siisti ja vision mukainenkin, en ole tästä ihan yhtä innoissani, kun tuosta mustasta hameesta. En tiedä onko se tottumiskysymys, kun tämä on kuitenkin aika kaukana aiemmasta normityylistäni. 



Mutta joo, katsotaan miten tulemme jatkossa tämän rievun kanssa toimeen. Vaihtelua tähän saa erilaisilla vöillä, ja toki tätä voi pitää myös ilman vyötä taiteilijatakkimaisena.
Olen pitänyt tätä kyllä päälläni töissä (pakollisia toimistopäiviä on nyt ollut muutamia, koska firmamme päätti koronan olevan ohi ja että nyt täytyy riemulla ryhmäytyä, mä olen siis aivan loppu, vaikka ihmiset ovatkin kivoja :p Onneksi ei joka päivä tarvitse käydä, vaan edelleen voi olla etänä suurimman osan ajasta). 



 Olen karsinut aikamoisen määrän koruja, ja käytän niitä nykyisiäkin aika harvoin, mutta muutamille rakkaimmille kaula,- korva,- pää,- rinta- ja rannekoruille halusin puisen rasian, johon saisi eri asiat eroteltua, koska koruistani tulee helposti käärmeenpesä... Sain jonkun prinsessakohtauksen siinä samalla, ja otin hyllystä ruusukultaisen glittermaalin :'D Why not. Voisin täyttää koko elämäni ruusukullalla!

Säästän historialliset ompeluhommat seuraaviin postauksiin - niidenkin parissa on tovi jos toinen vietetty.

Onko sinulla luovia puuhasteluja työn alla?

Tämän hetkistä lempimusaani Eye of MelianiaOlen iloinen, että Johanna (Kurkela) on saanut jalansijaa myös maailmalla, hän on yksi ehdottomista lempilaulajistani keijukaismaisella äänellään.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2022

Dopamiini-detox

Innostuin kirjoittamaan aiheesta, johon tutustuin jokin aika sitten. Kääntyisikö tämä nyt sitten dopamiinipaastoksi. Pseudotiedeostastolta päivää :p

Maailma on täynnä kaikenlaisia ärsykkeitä, joista voi nopeallakin tahdilla valita kaiken mieleisensä. Ongelma on, että pikkuhiljaa tyytyväisyyden tunne vähenee, mistään ei oikein tunnu saavan mitään irti, keskittymiskyky vähenee ja jossakin vaiheessa voi huomata lipsahtaneensa riippuvuuden puolelle erinäisten virikkeiden kanssa.

Esimerkiksi jos minä olen päättänyt elää päivän ilman läppäriä ja ehkä myös puhelinta, se oikeasti harvoin onnistuu. Mieli on todella ovela keksiessään tekosyitä surffailulle ja kehittelee kaikenlaisia "tarpeita" välttääkseen ja torjuakseen kammottavan tylsyyden ja pitkäjänteisyyttä vaativat toimenpiteet. Varsinkin tähän maailman aikaan, kun feedi on pullollaan mitä karmivimpia uutisia ja "uutisia", tekee mieli hakeutua pois netin ääreltä. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Samaa voisi soveltaa lukuisiin muihinkin riippuvuuksiin kuten sokerin tarpeeseen, alkoholiin, pelaamiseen...

Mistä tämä pikapalkintojen aktiivinen tai passiivinen hamuaminen nyt sitten johtuu? Asiasta löytyy runsaasti dataa ja tutkimustietoa, ja dopamiini tulee lähes kaikessa esille.


Kuva: Pixabay

Dopamiini on lyhyesti sanottuna keskushermoston välittäjäaineena toimiva mielihyvähormoni. Dopamiini aiheuttaa riippuvuutta, koska sen jatkuva erittyminen lisää mielihyvän tunnetta. 

Erinäiset asiat vapauttavat suuren määrän dopamiinia, ja jotkut asiat vähemmän tai hitaammalla tahdilla; vähemmän vaivaa ja aikaa vaativat toiminnot vapauttavat suuren määrän dopamiinia kerralla, enemmän aikaa ja vaivaa vaativat toiminnot sen sijaan vähemmän dopamiinia kerrallaan ja pidemmällä aikavälillä. Tästä syntyy monille tuttu kärsimättömyyden kierre, kun olemme tottuneet ahnehtimaan, tavoittelemaan ja saamaan sitä välitöntä mielihyvää, jonka eteen ei tarvitse nähdä kummoistakaan vaivaa.

Dopamiinilla on myös tekemistä sellaisten asioiden kanssa kun uni, keskittyminen, mieliala ja oppimiskyky. Onko siis ihme, että on enää vaikea keskittyä kunnolla juuri mihinkään tänä päivänä?

Esimerkkejä korkean ja nopean dopamiinin toiminnoista:

Some ja feedin jatkuva scrollailu
Netflix ja muut suoratoistopalvelut
(Lohtu)syöminen, roskaruoka, sokeri
Pelaaminen ja uhkapelaaminen
Shoppailu
Seksiriippuvuudet
Nautintoaineet ja huumeet

jne.


Vastaiskuna tähän on keksitty termi dopamiini-detox. Aivoja ikään kuin koulutetaan pikkuhiljaa uudelleen pois nopeista palkinnoista, ja sen sijaan keskittymään asioihin, joista saatava mielihyvä EI ole aivan välitön. Nimi on harhaanjohtava siinä mielessä, että itse dopamiinista ei suinkaan pyritä millään tavalla eroon, vaan sitä pyritään saamaan hiukan tasaisemmin "terveellisemmistä" asioista.

Nämä asiat tunnistaa omalla kohdallaan siitä, että niitä haluaisi tehdä enemmän, mutta niiden aloittaminen tai tekeminen vaatii (ainakin aivojen mielestä) hyvin suurta vaivaa ja ponnistelua, ainakin huomattavasti suurempaa, kun yllä mainitut toiminnot.

Esimerkkejä matalamman dopamiinin aktiviteeteista:

Lukeminen 
Opiskelu tai työnteko
Liikunta
Maalaaminen tai piirtäminen
Meditointi
Musiikki
Ruuanlaitto
jne. keskittymistä ja aikaa vaativat asiat ja harrasteet.

Monet aloittavat tekemällä konkreettisen listan asioista, jotka tunnistaa välittömän dopamiinin lähteiksi ja sen jälkeen asioista, joille haluavat antaa enemmän aikaa. Realistisen aikataulun tekeminen voi myös auttaa näiden tavoitteiden jäsentelyssä; esimerkiksi työ -tai koulupäivänä en selaa puhelinta ja somea kun tiettyinä kellonaikoina, töiden jälkeen soitan pianoa 15 minuuttia, pidät kokonaan tietokone -ja puhelinvapaita päiviä jne. Tylsyydelle ja sen aiheuttamalle ahdistukselle rohkeasti altistuminen on tässä hyvin tärkeää.

Armollisuus ja kohtuullisuus ovat avainasemassa "dopamiinikoukusta" pois siirtymisessä - muutos ei välttämättä tapahdu hetkessä koska koukku ei ole hetkessä syntynytkään, ja aivojen sopeutumisessa uudenlaiseen tilanteeseen menee oma aikansa. Lisäksi tietysti jos on esimerkiksi huumeriippuvuus tai alkoholiongelma, asiaan tarvitaan todennäköisesti ammattilaisen apua.

Detoxissa korkean dopamiinin toiminnot jätetään sen sijaan ikään kuin "palkinnoksi" onnistuneesta, matalamman dopamiinin suoritteesta sen sijaan, että ne olisivat prioriteetti. Esimerkiksi jos on tavoiteaikataulunsa mukaisesti onnistunut opiskelemaan tai harrastamaan, voi suoda itsellensä Netflix-hetken. Näistäkin palkintohetkistä kannattaa ehkä tehdä aikataulu.

Summa summarum; itseltään ei tarvitse kieltää kaikkea instant-kivaa ja aivot eivät suinkaan joudu olemaan loppuelämäämme vähemmällä mielihyvällä, vaan niitä voi kouluttaa saamaan sitä (myös) kohtuullisimmissa annoksissa sellaisista asioista, joista on meille pidemmän aikavälin hyötyä ja jotka oikeasti kehittävät.


Lopuksi muutama kiintoisa lisäinfopläjäys:
(Ja ensi postauksen lupaan olevan käsityöaihe :D)



Yle: Yksi ainoa aivokemikaali saa meidät kohtalokkaalla tavalla haluamaan jatkuvasti lisää 

Aleksi Kolunsarka: Dopamiini - elätkö todella omaa elämääsi? 

What to know about dopamine detox

maanantai 21. helmikuuta 2022

Pic or it didn't happen - onko elämää somen ulkopuolella?

Kyselin taannoin instaseuraajiltani, onko heillä ystäviä tai tuttuja, jotka ovat kokonaan sosiaalisen median ulkopuolella ja ovatko he itse harkinneet jättävänsä somea. "Kyllä"-vastaukset olivat 80% luokkaa molemmissa kysymyksissä.

Tämä inspiroi pohtimaan asiaa laajemminkin.

Alkuun pieni disclaimer; tämän tekstini tarkoitus ei ole syyllistää minkäänlaisia somekäyttäjiä. Kyseessä on vain oma tajunnanvirtapohdinta:)

Loppuvuodesta tapasimme erään ihmisen, jolle status sosiaalisessa mediassa oli ensisijaisen tärkeä, ja se määritteli myös lyhyttä yhteistä aikaamme kiusallisuuteen asti. Hän oli kasvanut melko erilaiseen kulttuuriin, eikä oikein osannut lukea paikallisia tapoja, mutta reissumme fokus hänellä oli ehdottomasti se, että se näyttää hyvältä somessa.

Tapaus ei ollut ainoa laatuaan; usein ihminen haluaa elämänsä näyttävän mahdollisimman hyvältä eri media-alustoilla ja se onkin verrattain helppoa. Kaikkihan me tätä jossakin määrin harrastamme, koska tämä somekulttuuri on sellaiseksi muodostunut. Toki kyse voi olla siitäkin, että haluaa tietoisesti levittää enemmän hyvää mieltä, luoda tietynlaista imagoa ja sisältöä, eikä kenelläkään todellakaan ole mitään velvollisuutta jakaa henkilökohtaisia asioitaan tai ongelmiaan koko maailmalle. Ihmisillä on myös täysi oikeus jakaa ilon aiheitansa, olivat ne mitä tahansa. 

Joissain tapauksissa ihminen saattaa kuitenkin pakonomaisesti suoltaa täydellisyyttä eetteriin "sijoittumisen" ja ympäriltä huokuvan paineen vuoksi. Eräällä tutulla oli taustalla se, että häntä oli aiemmin kiusattu, ja halusi ikään kuin näyttää muille, että elämä on täydellistä ja hyvin menee, vaikka totuus olikin välillä toinen. Ymmärrän tavallaan nämä lähtökohdat, enkä ole näiden asioiden kohdalla itsekään viaton.

 Varjopuolena näistä asioista saattaa tulla eräänlainen riittämättömyyden ja tyhjyyden kierre, sekä itselle että muille. Joskus tällainen toiminta vie fokusta jostakin, mitä ei ehkä halua kohdata.

Jokaisella on toki itsellään tietynlainen vastuu siitä, minkälaisten asioiden antaa itseensä vaikuttaa, minkälaisia paineita itselleen luo ja minkälaista sisältöä seuraa. Se vaikutteiden ottaminen vaan voi lopulta tapahtua aika huomaamatta tässä sisällön ylitarjonnan maailmassa, jossa oman sometilin menestymiseen tarvitaan aina parempaa, kauniimpaa ja ylivoimaisempaa sisältöä.


Mutta sitten toiseen ääripäähän ja otsikon aiheeseen; onko ihmistä enää olemassa sosiaalisen median ulkopuolella? Tunnetko ketään, joka ei käytä edes viestipalvelimia?

Suurin osahan meistä varmasti sijoittuu tämän kömpelösti asettelemani some-janan keskivaiheille enemmän, kun kumpaankaan ääripäähän.

Itselläni on tasan yksi kaveri, joka on vain whatsappin varassa, samoin kun vanhempani. Isovanhempani käyttävät vain peruspuhelimia, joilla voi soittaa ja lähettää tekstareita. Muut kaverit ja ystävät ovat vähintään fb:ssa, jotkut toki useammassakin sovelluksessa.

Koen silti, että nämä medioiden ulkopuolella olevat ihmiset ovat mitä suuremmassa määrin ihmisiä ja olemassa! Yritän myös olla painostamatta heitä someen. Whatsappin saimme vanhemmille ylipuhuttua kustannustehokkaana vaihtoehtona tekstareille :p


Näiden alustojen myötä minulle ja ehkä monelle muullekin teistä, on tullut myös paine jakaa elämänsä käänteitä, reissuja ja esimerkiksi käden töitä tai taidetta someen. Mutta onko aivan kaikkea jaettava ja onko matka, käsityö, taide tai harraste täysin yhdentekevä tai arvoton, jos siitä ei laita todisteita mihinkään?

Minä esimerkiksi soittelen kanneltani usein omaksi ilokseni, mutta jotkut ihmiset eivät usko minun tekevän näin, koska en ole ottanut asiasta videota someen :D Samoin on tulipoi-harrastukseni kanssa - minulla on kyllä kasapäin videoita näistä lempiharrastuksistani,  mutta en ole niitä jakanut enkä ehkä koskaan jaakaan mihinkään. Maalauksia ja piirustuksiakin kertyy joskus pöytälaatikkoon ilman, että kukaan niitä näkee, vaikka ne olisivatkin mielestäni ihan onnistuneita.

Okei, yksi syy on perfektionismi, mutta en tiedä, haluanko esiintyä näiden harrasteiden puitteissa somessa tai yhtään missään. Olen nuokin poi-pätkät kuvannut lähinnä omien kehityskohtien hiomiseksi. Maalaaminen ja piirtäminen taas on itselleni terapiaa, josta en kaipaa enkä tarvitse minkäänlaista palautetta.
Mielestäni ihmisellä on hyvä olla harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, joista nauttii ilman, että siihen liittyy minkäänlainen raportointipakko. Aiemmin sellainen oli, mutta olen opetellut siitä tavasta erikseen pois.

Tämä ns. vahvistamisen tarve voi toimia myös haitallisesti käänteisenä; eikö olekin ikävä tunne, jos jakamasi julkaisu ei saa mitään reaktiota? Jos mielestäsi hienoin ikinä tekemäsi taideteos tai ottamasi kuva saa vain murto-osan "normaalista" tykkäysmäärästä? Eikö niin, että alunperin arvokkaana pitämäsi kuvan arvo alenee sitten omissakin silmissäsi, että ei kai tämä nyt sitten niin hyvä olekaan? Vaikka se johtuisikin "vain" siitä, ettei julkaisu ole osunut johonkin typerään algoritmiin.


Myös parisuhteeni käänteet olen pitänyt pääosin poissa somesta ♥ Toki välillä tulee yhteisiä juttuja jaettua, mutta omaan silmääni aivan jatkuva julkinen suhdehehkutus (tai kriiseily) on äärimmäisen kiusallista. Voi toki olla, että jälkimmäisellä löytyy vertaistukea, mikä on toki somen ehdoton hienous. Silti kannustan ihmisiä harkitsemaan, mitä julkaisee ja mitä ei.

Sosiaalisesta mediasta (eli minun tapauksessani lähinnä Fb ja Instagram) lähteminen on myös usein käynyt mielessäni, mutta olen päätynyt toistaiseksi pitämään vain taukoja ja poistamaan sovelluksia puhelimestani viikoksi tai pariksi. Tauot havainnollistavat, miten pahasti älylaitteiden aika orjuuttaa. Kuitenkin, vaikka välillä poistankin sovelluksia puhelimesta ja pidän taukoja, palaan aina ennen pitkää samaan scrollailu-kierteeseen, mikä ärsyttää.
Myös se ahdistaa, ettei somessa ikään kun voi olla kovin rennosti, vaan pitäisi jatkuvasti tuottaa sisältöä pitääkseen seuraajia ja pysyäkseen kärryillä kaikesta.

Eläinten sijaiskotiryhmät toistaiseksi pitävät meikäläisen Fb:ssa, muutoin olisin sieltä jo varmasti lähtenyt. Insta taas on ainoa alusta, jossa tulee jaettua ja seurattua minkäänlaista luovaa ja seuraan siellä mielelläni esim. lempibändejäni ja kuulen keikoista jne. Tämä blogi nyt roikkuu tavan vuoksi mukana, ja siksi että tänne saa suollettua juurikin tällaista pidempää tekstijargonia, kun inspis iskee.
Olen yrittänyt myös pureutua TikTokin maailmaan, mutta ei mulla yksinkertaisesti ole siihen aikaa, vaikka ideoita olisikin paljon :D Tässä alla on varsin täydellinen kuvaus tilanteesta:


Mutta välillä itsensä täydellinen "kadottaminen" digitaalisesti houkuttaisi. Tuntuuko kenestäkään muusta ikinä samalta?

Olen myös ikään kuin varautunut siihen, että joku päivä nämä somealustat vaikka häviävät tai tulee jokin muu katastrofi, joka katkaisee somettelut. Haluan, että sosiaalinen elämäni ei ole niistä kiinni enkä koe vieroitusoireita, mikäli joudun (tai pääsen) elämään ilman somea.
En myöskään ole toistaiseksi kiinnostunut tekemään videoita, joita monet sovellukset vaativat, joten uskon tippuvani kelkasta ehkä piankin :p

Ciscon tekemän tutkimuksen mukaan vuonna 2022, 82% kaikista verkon sisällöistä tulee olemaan videosisältöjä. Tämä osoittaa selkeästi, kuinka tärkeää on alkaa tuottamaan videosisältöjä pysyäkseen sosiaalisessa mediassa tehokkaasti mukana. 
-folcan.fi

Somen haastavuus liittyy myös nimenomaan siihen sosiaalisuuteen, jota kaikki eivät syystä tai toisesta kaipaa lisää, ainakaan mediamuodossa. Some voi olla myös todella ikävä paikka varsinkin nuorelle ihmiselle. 

Erityisen ristiriitainen paikka se voi olla herkälle ihmiselle; mua itseäni ei onneksi ole somessa juuri kiusattu, mutta on ollut esimerkiksi tilanteita, joissa mun elämäntapoja ja arvoja on vähätelty, jopa tutun ihmisen toimesta. Asioista voi aina keskustella ja toki siihen pitää olla valmis, ja suurin osa tutuistani osaakin onneksi keskustella täysin asiallisesti erilaisista mielipiteistämme huolimatta ♥ Itseään voi ilmaista monin tavoin ja piikikäs, ilkeä ja itseään korostava tapa ei tee kenestäkään fiksumpaa.


Piirreltiin eräs päivä kaverin kanssa. Ihan kynällä ja paperille. Teki hyvää!


Ylikuormitus on välillä todellinen, kun joka ikisestä väylästä pukkaa viestiä ja ilmoitusta, vaikka mullakin on suurin osa vaiennettuna. Onneksi elämässäni ei enää ole ihmisiä, jotka hermostuvat mun oman ajan, tilan ja etäsyyden tarpeesta, mutta kaikenmaailman sovelluksiin voi liittyä myös sellainen täysin turha velvollisuuden tunne käytettävissä olon suhteen.
Ethän ole ihminen, joka vaatii muilta jatkuvaa tavoitettavuutta?

Someen sisältyy myös todella monipuolinen väärinkäsitysten riski verrattuna face to face-kanssakäymiseen. Ihmissuhteita voi karsiutua sosiaalisen median myötävaikutuksella. Joskus ihmisen ns. todelliset karvat tulevat esiin somen kautta, hyvässä ja pahassa tai ihmiset muuten vain huomaavat, että ovat väärässä seurassa. Tämä toki on sitten enemmän palvelus.

Monet jättävät menemättä someen, koska haluavat suojella tietojaan ja yksityisyyttään. Tämä on varsin ymmärrettävää ja huoli on aiheellinen. En halua edes ajatella miten paljon ylimääräistä tietoa minusta on eri tahoilla. Täytyy myöntää, että olen asiasta hiukan vähemmän huolissani, kun ehkä pitäisi...
Olen ylipäänsä kaikkea muuta kuin täydellinen ja fiksu sosiaalisen median käyttelijä, mutta aina näissäkin asioissa voi kehittyä. 


Mietin usein, onko elämä seesteisempää ja rauhallisempaa niillä, jotka eivät käytä aikaansa somessa. Saavatko he enemmän aikaan? Onko heillä parempi keskittymiskyky? Miten yhteydenpito kavereihin toimii, pääseekö kaikkialle mukaan vai jääkö joissain asioissa ulkopuolelle? Miten korona-aika on tähän vaikuttanut?

On outoa, miten vähän aikaa sitten meillä ei edes ollut koko somea ja silti tämä aihe jotenkin yliromantisoituu ja dramatisoituu pään sisällä.

Mitä mieltä olet - jääkö ihminen jostakin paitsi, kun ei ole sosiaalisessa mediassa? Kuulisin myös kokemuksiakin aiheesta.

YLE: Mitja Piekäinen, 16, luopui älypuhelimestaan, ja elämään tuli uusi rauha: ”Nyt ei ole mitään hätää, ei mitään kiirettä”

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Villapaita!


Minä, joka en edes erityisemmin välitä neulomisesta ja jonka ei koskaan pitänyt tehdä mitään villasukkia haastavampaa, valmistin kokonaisen islantilaisvillapaidan. Kohta ehkä helvetti jäätyy ja yksisarviset palaavat maan päälle!

Keskiaikaprojekteista kipinänsä saanut rakastumiseni villaan materiaalina sekä se, että kaverit hieroivat vuoden mittaan upeita itse tehtyjä villapaitoja naamaani, aiheuttivat kuitenkin orastavan neuloosin, ja kas kummaa islantilaisvillat saapuivat postipakettina ennenkuin ehdin kissaa sanoa.


Neulemallin löysin Raverlysta, ja se on nimeltään Dreyma. Lankana käytin Istexin Léttlopia, joista tuurilla sattui olemaan näitä haluamiani sävyjä tarjolla - nuo langathan varsinkin nyt körönä-aikaan ovat kiven alla, kun joka toinen suomalainen haluaa issikan.

Halusin puserosta vähän istuvamman, kun mitä monesti näkee, koska en halua pitää täällä alla mitään takkia tms, vaan korkeintaan jotain ohuempaa pitkähihaista. Lisäksi tein puserostani pidemmän, kun ohjeessa. Lankaa tähän mun versiooni meni muistaakseni jotain 13 kerää (50g).

Neuloessa ehti hyvin esim. kahlaamaan koko Disney+ sisällön läpi...

Aloitin työn vissiinkin yhteensä kuusi (6) kertaa alusta, koska mulla ei ollut mitään kokemusta mittojen tulkinnasta ja soveltamisesta tai siitä, miten neule muotoutuu ja käyttäytyy päällä. Muutamalla ensimmäisellä kerralla siitä tuli puolijoukkueteltta, mutta lopulta sain ährättyä tästä oikean kokoisen ja pituisen, en tiedolla enkä taidolla enkä varsinkaan lehmän hermoilla, vaan pelkällä itsepäisyydellä ja sisulla.

Kannatti se kuitenkin tehdä! Olen aivan rakastunut tähän päällä - niin lämmin, mutta silti hengittävä ♥ Käy loistavasti mun tulevan vuoden retkeilypaidaksi.


Sen verran koukkuun jäin, että mulla saattaapi olla langat jo toiseenkin puseroon... Toisessa lempivärissäni. Mutta sen neulon varmaan vasta tulevana syksynä. Haaveina on näiden lisäksi neuloa vielä musta perusvillapaita, ehkä merinovillasta ♥

Onko neuloosi iskenyt sinuun?

torstai 13. tammikuuta 2022

MMXXII

 Hei ja hyvää uutta vuotta! Tai ainakin parempaa.


Meinasin ensin, että mulla ei ole vuodesta 2021 mitään sanottavaa, mutta räpellän nyt pienen koosteen kasaan :D Always look at the bright side of life... ♬


Vuodenvaihde vietettiin Levillä. Tunnelma ja puitteet olivat kohdillaan, vaikka harva muu asia oli :'D

2021 parhaat


• Sain (ainakin toistaiseksi) mieluisan työpaikan ja vakinaistuin sinne, joten talous lienee turvattu taas hetkeksi. Etätyö on auttanut jaksamaan, ja työmatkojen pois jääminen on vapauttanut energiaa harrasteille ja kavereille - siinä missä heitä nyt ehtii ja pääsee näkemään näinä aikoina.

                     Tuorein hoidokkimme, 18-vuotias Mörri, jolle on myös riittänyt paljon aikaa ♥

• Lapin vaellusreissu ja saaristofillarointi kesällä. Molemmat haluaisin tehdä uudelleen ja teenkin toivottavasti kesällä tai syksyllä.



• Pääsin keikoille! ♥ Ehdoton parannus vuoteen 2020 verrattuna.

Dark River festival (Finntroll, Vorna, Kalmah jne.)
Waltari 
Corvus Corax @ Hämeen keskiaikamarkkinat
Korpiklaani 
Semmarit 
Fear of Domination 
The Lord of the Rings and the Hobbit 
John Smith Frozen festival (Rotting Christ, Ensiferum, Amorphis jne).
Raskasta Joulua 



Huomaan, että iän karttuessa prioriteetit elämässä muuttuvat, ja mielenrauhasta on täytynyt pitää kynsin ja hampain kiinni, jotta jaksan elämää ja arkea mitenkään päin. Sanotaan nyt, että se on vaatinut paljon uhrauksia ja vaatii varmasti jatkossakin. 

Soudan kuitenkin ihan hyvillä mielin vuoteen 2022 - paljon positiivisia ja inspiroivia asioita sekä luovaa toimintaa on näillä näkymin tiedossa, korona -ja muusta sirkuksesta huolimatta.


Käynnistin mittavan historiaprojektin ja tuhlasin kaikki rahani villaan - tiedossa on sekä keskiaika -että viikinkikokonaisuudet kesän ja syksyn riennoille. Nyt kun tekee kaiken kerralla kuntoon, ei tarvitse huolehtia varustuksesta vuosikausiin! Toivottavasti. Raportoin täällä blogissakin sitten, kun saan asioita valmiiksi.

Muita toiveita tulevalle vuodelle on se, että saa viettää aikaa ulkona ja vaellella ympäriinsä mahdollisimman paljon. Päivitin retkeilyvaruste-arsenaalini siihen kuntoon, että voin tehdä pidempääkin vaellusta tarvittaessa ♥ Haluan opetella mahdollisimman hyvät eräjormiinan taidot itselleni :D 

Mies myös hemmotteli hommaamalla mulle paremman pyörän (toisin sanoen järjesti itselleen parempaa pyöräilyseuraa, kun ei tolla mun vanhalla raivomankelilla pääse mihinkään), joten sen kanssa pääsee sotkemaan pidempääkin matkaa ♥

Lisäksi haluaisin vähentää ruutu -ja puhelinaikaa. Mielessä on pyörinyt esimerkiksi Instagramin poisto kokonaan, mutta toistaiseksi minua siellä pitävät ihmiset, joiden kanssa ei muualla tule juteltua sekä harrastusten puitteissa verkostoituminen. Sopivia kanavia itseilmaisuun luovan toiminnan merkeissä on kovin vähän. 

Blogin kohtalo on vielä auki - haluaisin jotenkin aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta rajatulla yleisöllä, mutta en kuitenkaan sitten liian rajatulla... Katsotaan, mihin tämän kanssa päädytään vai päädytäänkö mihinkään.

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Taikahattu

Heippa,

Fiilis on paranemaan päin ja luovuus palailee taas pätkittäin! Loppuvuotta kohden ajattelin esitellä blogissa muutamat valmistuneet käden työt.

Pitemmittä puheitta, tässä on ensimmäinen. Jotkut ehkä muistavat tämän tekemäni huopaisen noitahatun parin vuoden takaa, mutta se sai hiljattain hiukan lisäkoristusta.


Motivaattorina tälle metsäistä henkeä uhkuvalle "Radagast"-lätsälle toimi Leenan tuparit, jossa oli synkkä taikametsä-teema. Lisäksi askartelulaarista tuli vuosia vastaan vuosia sitten ostettu feikkisammal-pussi, ja siitä se ajatus sitten lähti.

Koristeet tulivat aika tajunnanvirtana, minkä johdosta tämä oli oikein mielekäs "katsotaan mitä tapahtuu" -projekti. Kaiken hörhelön olen kiinnittänyt hattuun kuumaliimalla. Sammal on aika varisevaa, joten suihkutin vielä kaiken päälle sprayliimaa parvekkeen puolella.



Sienistä halusin mahdollisimman kevvyet jotta lierin muoto ei kärsisi, ja päädyin tekemään ne foam claysta eli helmimassasta. Tämä aines ei paina siis käytännössä mitään, sitä oli miellyttävä muotoilla ja lopputulos kuivuu kätevästi pöydällä ilman mitään lisätoimenpiteitä. Voisin kuvitella tekeväni tuosta esimerkiksi jotkut irtosarvet tms.

Käyttämäni massa oli valkoista, ja maalasin niihin kärpässienen värit ja kuviot akryylimaalilla.

Ainut kuva juhlapaikalta, hups :D 

(Tähän kuvaan miksattu omaa meikkiä ja Instan filtteriä. Isoin sieni vähän lässähti :')

Ja hei katsokaa, minkälaisen kuvan Eni meni taiteilemaan ylempänä olevan kuvan pohjalta! ;___; Tämä on ehkä siisteintä, mitä olen ikinä nähnyt!♥ Kiitos vielä Eni, pääsitpä yllättämään :D

Käykäähän kurkkimassa neidon Instagram-taidesivua :)


tiistai 2. marraskuuta 2021

Spooktober

Lokakuu ei varsinaisesti kuulunut lempikuukausiini tänä vuonna. Tuntui että useammallakin läheisellä se oli yhtä surkeiden sattumusten sarjaa, ja niin myös itselläni; sairastelua, sosiaalista (yli)kuormitusta ja kaiken maailman väärinkäsityksiä yksi toisensa perään :D Toivottavasti loppuvuosi olisi vähän rennompi.

Keräsin tähän postaukseen kuitenkin ne muutamat mieltä ylentävät helmet lokakuulta!











Lintsi on ehdottomasti omia lempipaikkojani. Mulla ei ole yhtäkään huonoa muistoa sieltä. Varsinkin iltahämärässä valojen, varjojen, äänien ja tuoksujen keskellä tunnen olevani kotona ♥ 

Avokki innostui lähtemään kanssani Valokarnevaaleille. Oli varmaan parhaat Valokarnevaalit sitten mun ensimmäisen kertani 2012! Käytiin siellä torstai-iltana, jotenka siellä mahtui kerrankin kulkemaan varsinkin, kun lippuja oli joka päivälle myynnissä vaan rajoitettu määrä. 
Esiintyjiinkin oli jälleen panostettu, ja nurkissa hyppelehti ties mitä harlekiineja, kulkueita ja valoötököitä ♥

Sekä kierreranskikset että hattara ovat allekirjoittaneen must have-Lintsimätöt, ja ne käytiin toki nauttimassa. Ostettiin myös yhdet laiteliput, jotka käytettiin Vuoristorataan :D ♥ Mikään laite ei koskaan tule menemään Vuoristoradan yli. Mies olisi halunnut käyttää ne siihen uuteen Taigaan, mutta totesin että a) olen edelleen nössö ja b) tihkusade naamaan 106km tuntivauhdilla ei liene järin miellyttävä kokemus. 



Kaiken kaaoksen keskellä kerkisin kaivertaa myös kurpitsan. Lähdin melko yllätyksettömälle ja perinteiselle linjalle, ehkä joskus jaksan kaivertaa jotain hiukan tasokkaampaa.

Leivoin sisuksista myös mausteisen kurpitsapiirakan, ja siitä tuli oikein hyvää.


Kuukauden kohokohtiin kuului myös "Secret Pumpkin" -Halloweenlahjarinki, johon osallistuin :) Ideana siis Secret Santa -tyylinen rinki, jossa hatusta vedetään lahjan saajan nimi ja vastaanottaja ei etukäteen tiedä, keneltä saa ja mitä. Tämä toteutettiin meidän bloggaaja-chattiryhmän kesken ja siihen osallistuivat lisäkseni TiiaVee, Dekadentti Irvikissa, Eni ja Maru. Lahjan keksiminen oli yllättävän kivaa!

Sain itse ylemmässä kuvassa olevat lahjat, kiitos niistä Marulle :) Mukista on juotu monet iltateet ja suklaat menivätkin jo parempiin kitoihin.

♥ Mukavaa Marraskuuta ♥