No, ennustaminen on ehkä hiukan harhaanjohtava otsikko - ehkä selvännäkeminen olisi parempi? Englannin kielessä näillä on useampia hienoja nimityksiä, kuten scrying, fortune telling, clairvoyance ja niin edelleen.
Joka tapauksessa tämän postauksen tarkoituksena on raottaa hiukan selvännäkemisen ja ennustamisen eri muotoja vuosisatojen varrelta.
Näitä menetelmiä ja niiden variaatioita on ympäri maailmaa niin paljon, että puoletkaan niistä ei mahtuisi tähän blogiin, mutta pyrin kokoamaan tähän postaukseen hiukan yleismaailmallisemman setin.
Krystallomantia
Kauniin kuuloista termiä krystallomantia käytetään esimerkiksi kristallipalloon, peiliin tai muuhun heijastaviin pintoihin katsomisesta tulevaisuuden, kohtalon tai jonkin muun salatun asian näkemisen toivossa. Tällaista selvännäkemisen muotoa on käytetty vähintään ajanlaskumme alusta saakka ennustajien, meedioiden ja muiden mystikkojen toimesta, mukaan lukien vaikkapa kelttiläisten druidit sekä Nostradamus.
Tarot-kortit (tarokki) ja muut kortit
Korteista ennustamisesta on käytetty myös termiä povaaminen.
Tarot-korteista ei toki voida puhua pelkästään ennustamisvälineenä, vaan niiden merkitys on moninaisempi ja mystisempi. Ideana kuitenkin on, että niille voidaan esittää kysymyksiä ja tulkita niiden antamat vastaukset.
Tarot-pakkoja ja sen tapaisia pakkoja on hyvin monenlaisia, oraakkelikorteista Lenormand-kortteihin jne. Itse en ole kokeillut muita, kuin "perus" Tarot-pakkoja, joita omistan tällä hetkellä kolme.
Perinteinen Tarot-kortisto koostuu ns. suuresta ja pienestä arkanasta. Korteista muodostetaan yleensä useamman kortin ns. pöytä (spread) - esimerkiksi nyt vaikka kolmen kortin sarja teemalla menneisyys - nykyisyys - tulevaisuus. Eri jakovaihtoehtoja on vaikka millä mitalla ja voit keksiä myös omiasi.
Tarot-kortit moninaisine merkityksineen on nähty ikään kuin väylänä syvemmän tiedon ja ymmärryksen saavuttamiselle, kun taas perus pelikorteista ennustaminen on ehkä nähty hieman "kevyemmän" kaliiperin ennustamisviihteenä.
Pelikortit ovatkin symboliikaltaan paljon Tarotia yksinkertaisempia, vaikka niilläkin saa tarvittaessa hyvin monipuolisia pöytiä aikaiseksi ja myös pelikortit voivat toki olla hyvin kauniita ja eri lailla teemoitettuja.
Korttien ja pöytien tulkinta riippuu paljon siitä, miten tulkitsija asettelee sanansa tai mitä merkityksiä korteille annetaan kysymyksestä ja elämäntilanteesta riippuen. Esimerkiksi netistä löytyy lukuisia tulkintavaihtoehtoja myös pelikorteille.
Itse pidän Taroteista ennustamista ja neuvojen kysymistä hauskana viihteenä ja esteettisesti + mystisesti miellyttävänä ajanvietteenä, vaikka joskus kortit sattuvatkin osumaan pelottavan oikeaan :p
Riimut
Muinaisskandinaavisen taruston mukaan itse ylijumala Odin toi tuonpuoleisesta riimujen salaisuudet käyttöömme. Riimut ovat sekä käytännön aakkosjärjestelmä että voimakas välineistö ennustamiseen ja magiaan. Niiden nimi juontuu erinäisten lähteiden mukaan saksan kielen sanasta raunen (kuiskata) ja kelttiläisestä sanasta rùn (salaisuus). Riimut tulivat käyttöön jo n. 1500 vuotta eaa.
Eri riimustoja on useampia, mutta vanhempi Futhark on varmasti useammille tuttu.
Kullakin riimulla on omat symboliikkansa sekä merkityksensä, pohjautuen ennen kaikkea luontoon ja sen voimiin. Riimuja voidaan kaivertaa esimerkiksi puukiekkoihin tai kiviin. Niitä voidaan käyttää monenlaisiin tarkoituksiin kuten itsetutkiskeluun, neuvojen kysymiseen ja ennustamiseen. Riimujen on katsottu olevan viesteissään suoraviivaisempia, kun esimerkiksi Tarot-korttien.
Nekromantia
Tämän menetelmän nimi tulee (muinais)kreikan sanoista nekros (vainaja) ja manteia (ennustaminen), ja kuten näistä voi jo päätellä, tällä tarkoitetaan ruumiiden, vainajien tai tietäjähenkien manaamista avuksi selvännäkemiseen. Varsinaista henkien manaamista voitiin kutsua myös nimellä skiomantia (skio = aave tai henki). Tämä ennustamisen ja tiedon saamisen muoto oli käytössä mm.antiikin Roomassa sekä Euroopassa keskiajalla.
Tulkitsen, että Ouija-laudalla pelleily lasketaan osaltaan myös skiomantiaan. Vaikka olenkin kyseisestä touhusta mielipiteeni useasti ilmaissut, ajatus henkien ja kuolleiden kanssa kommunikoinnista on ilman muuta jännittävä. Tämän kategorian menetelmiin en kuitenkaan itse kajoaisi pitkällä tikullakaan - jätetään ne niille, joilla oikeasti on asiantuntemusta ja kykyä käsitellä näitä asioita :p
Tinan valaminen
Se vanhojen aikojen "tina" tosin oli ilmeisesti pääosin lyijyä, jonka myynti kiellettiin joitain vuosia sitten :p Nythän myynnissä on nimenomaan tinaa sisältäviä kenkiä.
Tinan sijasta voidaan myös käyttää mm. steariinia tai mehiläisvahaa, joita kokeilin itse parinkin eri kaveriporukan kanssa alkuvuodesta.
Kädestä katsominen
Eli myös kiromantia, kirologia tai palmistria. Tämä on verrattain henkilökohtainen selvännäkemisen muoto.
Klassisen esimerkin mukaan kädessä voidaan nähdä elämänviiva (terveys ja hyvinvointi), sydämen viiva (tunteet ja rakkauselämä), pään viiva (mieli ja äly) sekä kohtalonviiva (ura ja yhteiskunnallinen asema), mutta muitakin viivoja voidaan kädestä löytää. Viivojen ja merkkien uskotaan enemmänkin kertovan käden omistavan henkilön ominaisuuksista, kun varsinaisesti tulevaisuudesta, mutta niissä voidaan joidenkin tulkitsijoiden mukaan nähdä myös tulevia elämänmuutoksia ja tulkita kohtaloa.
Muistan, että ennustelimme toistemme käsistä kouluaikoina kaveriporukassa! Sen jälkeen en ole tätä harjoittanut, mutta voisin kyllä hyvin kuvitella käyväni jossain markkinoilla käsistä ennustajan luona, jos sattuu olemaan ylimääräistä tuhlattavaa :p
Teelehdet
Eli tasseografia tai tasseomantia. Tämä menetelmä on hyvin vanha ja peräisin Kiinasta. Ennustamiseen voidaan käyttää teelehtien sijasta myös esim. kahvinpuruja tai muiden juomien pohjasakkaa, jotka pyöräytetään lopuksi kuppiin ja sen reunoille, ja niiden muodostama(t) kuvio(t) tulkitaan.
Myös tätä pidetään enemmän henkilökohtaisena ennustusmenetelmänä, sillä jokainen teen tai kahvin juoja on omanlaisensa, kuten myös heidän kuppeihinsa muodostuvat kuviot.
Luista ennustaminen
Myöskin hyvin vanha ennustamisen tekniikka. Luissa on ajateltu olevan erityistä voimaa - ovathan ne kuuluneet elävälle olennolle. Luut ovat tuttuja myös mm. voodoon harjoittajille.
Pienehköt luut heitetään pöydälle tai tietynlaisen alustan päälle, ja niiden putoamispaikat ja -asennot kertovat tulevasta tai antavat vastauksia kysymyksiin. Luita voi myös koristella. Nykyisin näkee ns. luupusseja, jotka sisältävät muunkinlaisia esineitä, kuten kiviä tai joitain harjoittajan henkilökohtaisia esineitä, jotka täydentävät luentaa.
Oletko kokeillut tai harjoittanut jotakin näistä menetelmistä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti