torstai 2. tammikuuta 2020

2019


Perinteiseen tyyliin pieni katsaus menneeseen vuoteen.

2019 oli aikamoinen turhan karsimisen vuosi sekä henkisellä, fyysysellä että materialistisella tasolla. Olen myös käytännössä opetellut kokonaan uudet elämäntavat ravinnosta ajattelutapoihin.
Ei minusta täydellistä tule, mutta koko ajan astetta parempi. Toivottavasti :D

Olen myös yrittänyt tietoistaa kulutuskäyttäytymistäni entisestään, mikä on tuottanut erityisen hyvää mieltä. Olen ollut paljon tyytyväisempi siihen mitä minulla jo on - ja huomannut, että sitä ei tarvitse oikeasti olla kovinkaan paljoa, jotta elämä on mielekästä. Tuntuu, että minulla on paljon enemmän kaikkea nyt, kun on vähemmän kaikkea, jos tiedätte mitä tarkoitan.
Toki ostan välillä itselleni jotain kivaa, mutta laatu ja eettisyys pyrkivät korvaamaan määrän.

Luonnossa vietetty aika on muodostunut elinehdoksi ympärivuotisesti. Uskon tämän auttaneen henkisessä ja fyysisessä parantumisessani sekä asioiden mittasuhteisiin laittamisessa.



Tammikuu
Nautin kunnon talvesta
Toivuin raskaasta syksystä
Sairastelin

Helmikuu
Innostuin konmarittelusta ja laitoin mm. kaiken kierrätykseen
Juhlittiin kaverin kolmikymppisiä limusiinin kera
Kävin Tallinnassa



Maaliskuu
Alestormin keikka
Suunnattiin Itävaltaan




Huhtikuu
Korjautin vanhaa tatskaa
Viimeistelin opinnäytetyötä


Toukokuu
Valmistuin! En kyllä omista ja lukuisten kanssatoverieni kokemuksista viisastuneena suosittelisi Haaga-Heliaa edes pahimmalle viholliselle, menkää mihin tahansa muualle :D
Olin kaverin muuttoapuna
Otin uutta tatskaa


Marianne @ tattoo cafe ♥


Kesäkuu
Tuskassa fiilisteltiin Dimmua ja Heilungia
Vietettiin ihana mökkijuhannus
Kävin ekaa kertaa Turun keskiaikamarkkinoilla
Juhlittiin äidin 60v juhlia
Kaverin tuparit


Heinäkuu
Kävin puistojumpissa :')
Hengasin Porissa
Telttailtiin Nuuksiossa järkyttävässä helteessä
Pyöräiltiin perkeleesti




Elokuu
Keskiaikamarkkinat, ekaa kertaa elävöittäjänä alueella ♥
Ompelua
Poiharjoittelua
Ahvenanmaan pyöräreissu
 (c) Matias Mäki

(c) Matias Mäki
Asun olen ommellut kokonaan itse käsin! Paitsi pussi on Nooran käsialaa :)




Syyskuu
Bullet journalin rakentelua
Hoidin tutun kissaa viikon verran
Kävin Pukkisaaren muinaismarkkinoilla
Väänsin noitahatun itselleni





Lokakuu
Finntrollin ja Equilibriumin keikat ♥
Pakanamessut
Kaverin halloween-istujaiset
Tykkäsin pitkästä syksystä

Kuva: aallotar / @kuin_ikuinen ♥


Marraskuu
Keikkoja oli varmaan joka viikonloppu, mieleen jäävimmät Wardruna ja Blutengel ♥
Yhdet illanistujaiset Jennillä


Joulukuu
Yhdet kavereiden pikkujoulut
Tutun kissat tuli kuukaudeksi hoitoon
Otin taas leimaa :D




Keikat 2019:

Korpiklaani & Trollfest @ Nosturi
Alestorm @ Nosturi
Waltari @ Virgin Oil
Corvus Corax @ Keskiaikafestivaali
Tuska
Rhapsody @ Circus
Finntroll @ Nosturi
Equilibrium @ Virgin Oil
Insomnium @ Circus
Vorna @ On the Rocks
Wardruna @ Kulttuuritalo
Devin Townsend @ Circus
Blutengel @ Nosturi
Rotting Christ @ Tavastia
Ghost @ Hartwall Areena
Amon Amarth @ Black Box
Raskasta Joulua @ Hartwall

2020

Sävelet ovat suhteellisen selvät vuodelle 2020 sekä työn että harrastusten suhteen. Seikkailua ja lepoa sopivassa suhteessa on toivottavasti tiedossa! Karsinta jatkuu, tavoitteenani jopa aika minimalistinen elämä. Eri asia toteutuuko, ja missä laajuudessa. Talous pitäisi saada jotakuinkin kuntoon ja ajattelin alkaa säästelemään ja vaikka sijoittelemaankin niin, että joskus olisi varaa jäädä tekemään vaikka pelkkää osa-aikaduunia. Tällaista tylsää ja aikuismaista, mutta täytyy sitä sekoillakin sopivasti ja pitää hauskaa. Vaeltamaan pitää päästä ainakin pari kertaa.

Mukavaa 20-lukua kaikille lukijoille :)