sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Tonttuilua


Juhlin minkä töiltäni ehdin! ...eli hyvin vähän -_- Päivätyö imee aivan kaikki mehut. En saa unta ennen puoltayötä vaikka miten yritän, jolloin päivittäiset unet jäävät 5-6 tuntiin. Olen lisäksi tämän johdosta sairaana koko ajan. Kai se on hyväksyttävä, että olen iltatyöihminen. Mutta ei auta, pakko kärvistellä ainakin jonkun aikaa. Ei näytä papereissa hyvältä, jos vaihtaa työpaikkaa kun kalsareita.
Hiukan ihmisenä epäonnistunut olo :D




Rohkeus ei vielä tänä vuonna riittänyt osallistua työpaikan pikkujouluihin, mutta sentään pidettiin Jennin ja Millan kanssa omat ^^ Tämä oli itselleni sellainen korvaava kokemus penkin alle menneistä Halloweenbileistä :D
Juhlat menivät musiikkia kuunnellen, tanssien sekä pipareita ja joulutorttuja vedellen. 

Tämä tissipyllypipari-idea kiersi Facebookissa, ja toki se oli toteutettava itsekin!



 Tasapuolisuuden nimissä! Hölmöillä oli taas hauskaa, kun hämähäkkipiparien jalat katkesivat, ja sydämiä jäi vähän yli.....

Tuomaan markkinoillakin kerittiin piipahtaa 

♣♣♣

Raskasta Joulua järjestettiin tänä vuonna Metro Areenalla, ja toki siihen oli jokavuotiseen tapaan otetttava osaa ^^
Valitettavasti kokemus oli hiukan edellisvuosia latteampi, koska a) kauluspaitayleisö vain lähinnä pönötti paikoillaan ja b) perinteinen läpänheitto oli melko minimissä. Mielestäni ainut oikea paikka RJ-keikoille ovat sellaiset klubit kuten Nosturi ja Tavastia.
Hyvä keikka oli silti!




Jos saan joululahjarahaa, niin ostan uuden  &%#¤  kameran :D

Seuraavana päivänä onneksi tampattiin senkin edestä, kun käytiin miehekkeen kanssa katsomassa Sabatonia, jota lämppäsivät Beast in Black, Gamma Ray ja Stratovaarit.



Sain elämäni ekan plektran!! Tämä on suuri aarrrrrre, koska plektrat ja kapulat aina menevät meikäläiseltä ohi suun.


Keikkajärjestäjille vain ISO MIINUS siitä, että ovet avattiin puoli tuntia ennen ekaa lämppäriä, jolloin ihmisiä oli ehtinyt sisään vain kourallinen o_O  Osa ei ehtinyt näkemään kahta ekaa lämppäriä lainkaan. Meillä meni yli tunti sisään jonottaessa vaikka tultiin sika ajoissa :'''D Suomessa ei vaan osata tätä hommaa...

♦♦♦

I'm definitely not any kind of 8-16 person, when it comes to working times... I can barely sleep 5-6 hours per night, and it's not enough. I'm tired all the time -_- But I don't want to change workplaces like socks, so I think I have to suffer for a while before changing.

Luckily I've also had time to enjoy Christmas with my friends. We arranged a little pre-Christmas party at my friend's place, with good music and suspicious gingerbreads...

Me and my other half visited Heavy Christmas -concert (where they performed metal versions of Christmas songs) and the next day Sabaton, Gamma Ray, Stratovarius and Beast in Black. I got Gamma Ray plectrum!! My very first one, and propably the last one also since I always miss them...

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Pallovalot


Heissan ja mukavaa joulukuuta ♥

Paperiset pallovalot ovat olleet projektina jo, tuota, ainakin pari vuotta, tarvikkeiden lojuessa kaapissa. Vihdoin sain eräänä marraskuun iltana kaverin luona askarreltua sellaiset kasaan!





Nämähän on harvinaisen helppo toteuttaa aivan itse muutamalla tarvikkeella, jotka ovat:

Paperinarua. Saa esimerkiksi Sinellistä ja varmasti melkein kaikista käsityö -ja askarteluliikkeistä eri värisinä.

Vesi-ilmapalloja. Ne saa puhallettua juuri oikean kokoisiksi eli suht pieniksi.

Liima+vesi-seosta


♣ Ensin laitetaan Jenni tai muu kätevä yksilö selvittämään paperinarusotku:


♣ Sitten narua kastetaan liimavesiseokseen, ja annetaan lillua hetken aikaa, kunnes paperi pehmenee hiukan.
Puhalletaan samalla ilmapallot halutun kokoisiksi. Melko vähän saa puhaltaa, kun itsellä meinasi heti tulla liian suuria. Oman maun mukaan ^^


♣ Sitten kieritetään kostutettua narua pallon ympärille ristiin rastiin. Voi joko tehdä tiiviimmän paketin tai väljemmän version. Itse tein valon kajastusta ajatellen vähän väljemmät. 
(Suosittelen lisäksi laittamaan esim.sanomalehteä alle tai toteuttamaan tämän kylppärissä, koska liimavesi saattaa hieman sotkea.)


♣ Muista jättää sisään pujotettaville valoille tarpeeksi suuri aukko johonkin kohtaan, kuten myös jättää ilmapallon kanta näkyviin, jotta sen saa teoksen kuivuttua vedettyä pois!


♣ Sitten vain annetaan kuivua, mieluiten yön yli. Valmiit pallot ovat rakenteeltaan täysin kuivia ja kovia^^


...ja varsin värikkään näköisiä vielä ilmapallojen kanssa :p

♣ Pallo puhkaistaan lopuksi ja vedetään pallon sisältä pois. Sitten vain valosarjan ympärille pujottelemaan!

Itse laitoin kaksi valotuikkua yhteen palloon, kun eivät ole mitään kovin kirkkaita.


Seuraavaksi haluan tehdä keittiööni muutaman turkoosin pallon. 
Keittiössä on nyt tuollaiset "sirkus"valot, jotka ovat tosin vähän kylmän sävyiset tähän olohuoneeseen verrattuna.