Kyselin taannoin instaseuraajiltani, onko heillä ystäviä tai tuttuja, jotka ovat kokonaan sosiaalisen median ulkopuolella ja ovatko he itse harkinneet jättävänsä somea. "Kyllä"-vastaukset olivat 80% luokkaa molemmissa kysymyksissä.
Tämä inspiroi pohtimaan asiaa laajemminkin.
Alkuun pieni disclaimer; tämän tekstini tarkoitus ei ole syyllistää minkäänlaisia somekäyttäjiä. Kyseessä on vain oma tajunnanvirtapohdinta:)
Loppuvuodesta tapasimme erään ihmisen, jolle status sosiaalisessa mediassa oli ensisijaisen tärkeä, ja se määritteli myös lyhyttä yhteistä aikaamme kiusallisuuteen asti. Hän oli kasvanut melko erilaiseen kulttuuriin, eikä oikein osannut lukea paikallisia tapoja, mutta reissumme fokus hänellä oli ehdottomasti se, että se näyttää hyvältä somessa.
Tapaus ei ollut ainoa laatuaan; usein ihminen haluaa elämänsä näyttävän mahdollisimman hyvältä eri media-alustoilla ja se onkin verrattain helppoa. Kaikkihan me tätä jossakin määrin harrastamme, koska tämä somekulttuuri on sellaiseksi muodostunut. Toki kyse voi olla siitäkin, että haluaa tietoisesti levittää enemmän hyvää mieltä, luoda tietynlaista imagoa ja sisältöä, eikä kenelläkään todellakaan ole mitään velvollisuutta jakaa henkilökohtaisia asioitaan tai ongelmiaan koko maailmalle. Ihmisillä on myös täysi oikeus jakaa ilon aiheitansa, olivat ne mitä tahansa.
Joissain tapauksissa ihminen saattaa kuitenkin pakonomaisesti suoltaa täydellisyyttä eetteriin "sijoittumisen" ja ympäriltä huokuvan paineen vuoksi. Eräällä tutulla oli taustalla se, että häntä oli aiemmin kiusattu, ja halusi ikään kuin näyttää muille, että elämä on täydellistä ja hyvin menee, vaikka totuus olikin välillä toinen. Ymmärrän tavallaan nämä lähtökohdat, enkä ole näiden asioiden kohdalla itsekään viaton.
Varjopuolena näistä asioista saattaa tulla eräänlainen riittämättömyyden ja tyhjyyden kierre, sekä itselle että muille. Joskus tällainen toiminta vie fokusta jostakin, mitä ei ehkä halua kohdata.
Jokaisella on toki itsellään tietynlainen vastuu siitä, minkälaisten asioiden antaa itseensä vaikuttaa, minkälaisia paineita itselleen luo ja minkälaista sisältöä seuraa. Se vaikutteiden ottaminen vaan voi lopulta tapahtua aika huomaamatta tässä sisällön ylitarjonnan maailmassa, jossa oman sometilin menestymiseen tarvitaan aina parempaa, kauniimpaa ja ylivoimaisempaa sisältöä.
Mutta sitten toiseen ääripäähän ja otsikon aiheeseen; onko ihmistä enää olemassa sosiaalisen median ulkopuolella? Tunnetko ketään, joka ei käytä edes viestipalvelimia?
Suurin osahan meistä varmasti sijoittuu tämän kömpelösti asettelemani some-janan keskivaiheille enemmän, kun kumpaankaan ääripäähän.
Itselläni on tasan yksi kaveri, joka on vain whatsappin varassa, samoin kun vanhempani. Isovanhempani käyttävät vain peruspuhelimia, joilla voi soittaa ja lähettää tekstareita. Muut kaverit ja ystävät ovat vähintään fb:ssa, jotkut toki useammassakin sovelluksessa.
Koen silti, että nämä medioiden ulkopuolella olevat ihmiset ovat mitä suuremmassa määrin ihmisiä ja olemassa! Yritän myös olla painostamatta heitä someen. Whatsappin saimme vanhemmille ylipuhuttua kustannustehokkaana vaihtoehtona tekstareille :p
Näiden alustojen myötä minulle ja ehkä monelle muullekin teistä, on tullut myös paine jakaa elämänsä käänteitä, reissuja ja esimerkiksi käden töitä tai taidetta someen. Mutta onko aivan kaikkea jaettava ja onko matka, käsityö, taide tai harraste täysin yhdentekevä tai arvoton, jos siitä ei laita todisteita mihinkään?
Minä esimerkiksi soittelen kanneltani usein omaksi ilokseni, mutta jotkut ihmiset eivät usko minun tekevän näin, koska en ole ottanut asiasta videota someen :D Samoin on tulipoi-harrastukseni kanssa - minulla on kyllä kasapäin videoita näistä lempiharrastuksistani, mutta en ole niitä jakanut enkä ehkä koskaan jaakaan mihinkään. Maalauksia ja piirustuksiakin kertyy joskus pöytälaatikkoon ilman, että kukaan niitä näkee, vaikka ne olisivatkin mielestäni ihan onnistuneita.
Okei, yksi syy on perfektionismi, mutta en tiedä, haluanko esiintyä näiden harrasteiden puitteissa somessa tai yhtään missään. Olen nuokin poi-pätkät kuvannut lähinnä omien kehityskohtien hiomiseksi. Maalaaminen ja piirtäminen taas on itselleni terapiaa, josta en kaipaa enkä tarvitse minkäänlaista palautetta.
Mielestäni ihmisellä on hyvä olla harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, joista nauttii ilman, että siihen liittyy minkäänlainen raportointipakko. Aiemmin sellainen oli, mutta olen opetellut siitä tavasta erikseen pois.
Tämä ns. vahvistamisen tarve voi toimia myös haitallisesti käänteisenä; eikö olekin ikävä tunne, jos jakamasi julkaisu ei saa mitään reaktiota? Jos mielestäsi hienoin ikinä tekemäsi taideteos tai ottamasi kuva saa vain murto-osan "normaalista" tykkäysmäärästä? Eikö niin, että alunperin arvokkaana pitämäsi kuvan arvo alenee sitten omissakin silmissäsi, että ei kai tämä nyt sitten niin hyvä olekaan? Vaikka se johtuisikin "vain" siitä, ettei julkaisu ole osunut johonkin typerään algoritmiin.
Myös parisuhteeni käänteet olen pitänyt pääosin poissa somesta ♥ Toki välillä tulee yhteisiä juttuja jaettua, mutta omaan silmääni aivan jatkuva julkinen suhdehehkutus (tai kriiseily) on äärimmäisen kiusallista. Voi toki olla, että jälkimmäisellä löytyy vertaistukea, mikä on toki somen ehdoton hienous. Silti kannustan ihmisiä harkitsemaan, mitä julkaisee ja mitä ei.
Sosiaalisesta mediasta (eli minun tapauksessani lähinnä Fb ja Instagram) lähteminen on myös usein käynyt mielessäni, mutta olen päätynyt toistaiseksi pitämään vain taukoja ja poistamaan sovelluksia puhelimestani viikoksi tai pariksi. Tauot havainnollistavat, miten pahasti älylaitteiden aika orjuuttaa. Kuitenkin, vaikka välillä poistankin sovelluksia puhelimesta ja pidän taukoja, palaan aina ennen pitkää samaan scrollailu-kierteeseen, mikä ärsyttää.
Myös se ahdistaa, ettei somessa ikään kun voi olla kovin rennosti, vaan pitäisi jatkuvasti tuottaa sisältöä pitääkseen seuraajia ja pysyäkseen kärryillä kaikesta.
Eläinten sijaiskotiryhmät toistaiseksi pitävät meikäläisen Fb:ssa, muutoin olisin sieltä jo varmasti lähtenyt. Insta taas on ainoa alusta, jossa tulee jaettua ja seurattua minkäänlaista luovaa ja seuraan siellä mielelläni esim. lempibändejäni ja kuulen keikoista jne. Tämä blogi nyt roikkuu tavan vuoksi mukana, ja siksi että tänne saa suollettua juurikin tällaista pidempää tekstijargonia, kun inspis iskee.
Olen yrittänyt myös pureutua TikTokin maailmaan, mutta ei mulla yksinkertaisesti ole siihen aikaa, vaikka ideoita olisikin paljon :D Tässä alla on varsin täydellinen kuvaus tilanteesta:
Mutta välillä itsensä täydellinen "kadottaminen" digitaalisesti houkuttaisi. Tuntuuko kenestäkään muusta ikinä samalta?
Olen myös ikään kuin varautunut siihen, että joku päivä nämä somealustat vaikka häviävät tai tulee jokin muu katastrofi, joka katkaisee somettelut. Haluan, että sosiaalinen elämäni ei ole niistä kiinni enkä koe vieroitusoireita, mikäli joudun (tai pääsen) elämään ilman somea.
En myöskään ole toistaiseksi kiinnostunut tekemään videoita, joita monet sovellukset vaativat, joten uskon tippuvani kelkasta ehkä piankin :p
Ciscon tekemän tutkimuksen mukaan vuonna 2022, 82% kaikista verkon sisällöistä tulee olemaan videosisältöjä. Tämä osoittaa selkeästi, kuinka tärkeää on alkaa tuottamaan videosisältöjä pysyäkseen sosiaalisessa mediassa tehokkaasti mukana.
-folcan.fi
Somen haastavuus liittyy myös nimenomaan siihen sosiaalisuuteen, jota kaikki eivät syystä tai toisesta kaipaa lisää, ainakaan mediamuodossa. Some voi olla myös todella ikävä paikka varsinkin nuorelle ihmiselle.
Erityisen ristiriitainen paikka se voi olla herkälle ihmiselle; mua itseäni ei onneksi ole somessa juuri kiusattu, mutta on ollut esimerkiksi tilanteita, joissa mun elämäntapoja ja arvoja on vähätelty, jopa tutun ihmisen toimesta. Asioista voi aina keskustella ja toki siihen pitää olla valmis, ja suurin osa tutuistani osaakin onneksi keskustella täysin asiallisesti erilaisista mielipiteistämme huolimatta ♥ Itseään voi ilmaista monin tavoin ja piikikäs, ilkeä ja itseään korostava tapa ei tee kenestäkään fiksumpaa.
Piirreltiin eräs päivä kaverin kanssa. Ihan kynällä ja paperille. Teki hyvää!
Ylikuormitus on välillä todellinen, kun joka ikisestä väylästä pukkaa viestiä ja ilmoitusta, vaikka mullakin on suurin osa vaiennettuna. Onneksi elämässäni ei enää ole ihmisiä, jotka hermostuvat mun oman ajan, tilan ja etäsyyden tarpeesta, mutta kaikenmaailman sovelluksiin voi liittyä myös sellainen täysin turha velvollisuuden tunne käytettävissä olon suhteen.
Ethän ole ihminen, joka vaatii muilta jatkuvaa tavoitettavuutta?
Someen sisältyy myös todella monipuolinen väärinkäsitysten riski verrattuna face to face-kanssakäymiseen. Ihmissuhteita voi karsiutua sosiaalisen median myötävaikutuksella. Joskus ihmisen ns. todelliset karvat tulevat esiin somen kautta, hyvässä ja pahassa tai ihmiset muuten vain huomaavat, että ovat väärässä seurassa. Tämä toki on sitten enemmän palvelus.
Monet jättävät menemättä someen, koska haluavat suojella tietojaan ja yksityisyyttään. Tämä on varsin ymmärrettävää ja huoli on aiheellinen. En halua edes ajatella miten paljon ylimääräistä tietoa minusta on eri tahoilla. Täytyy myöntää, että olen asiasta hiukan vähemmän huolissani, kun ehkä pitäisi...
Olen ylipäänsä kaikkea muuta kuin täydellinen ja fiksu sosiaalisen median käyttelijä, mutta aina näissäkin asioissa voi kehittyä.
Mietin usein, onko elämä seesteisempää ja rauhallisempaa niillä, jotka eivät käytä aikaansa somessa. Saavatko he enemmän aikaan? Onko heillä parempi keskittymiskyky? Miten yhteydenpito kavereihin toimii, pääseekö kaikkialle mukaan vai jääkö joissain asioissa ulkopuolelle? Miten korona-aika on tähän vaikuttanut?
On outoa, miten vähän aikaa sitten meillä ei edes ollut koko somea ja silti tämä aihe jotenkin yliromantisoituu ja dramatisoituu pään sisällä.
Mitä mieltä olet - jääkö ihminen jostakin paitsi, kun ei ole sosiaalisessa mediassa? Kuulisin myös kokemuksiakin aiheesta.
