Syyskivaa

Ensimmäinen koulujakso saatu verellä, hiellä ja suunnattomalla paniikilla läpi...

..joten on ollut aikaa nauttia syksyn tapahtuma-antimista!

★ Valokarnevaalit Lintsillä kuuluvat pakollisiin menoihin, eivätkä ne tänäkään vuonna pettäneet. Ystäviä, ihania valoja ja kuumaa kaakaota! Laitteisiin ei viitsitty mennä palelemaan, kalseaa kun oli. Valokarnevaaleilla ei ole kyllä koskaan muuta lämmintä, kuin tunnelma. Ja se kaakao.

★ Halloween livahti aika äkkiä sormien lävitse. Fiilis ei ehkä tänä vuonna ollut niin katossa, kun koulustressi hengitti niskaan ja valmistautuminen koko juhlaan jäi vähän viime tinkaan. Muutenkin kyseisen juhlan krääsäpuoli kiinnostaa joka vuosi vähemmän. Tarvitsisin varmaan jotain siunatun kakaroita, jotta jaksaisin innostua moisesta :D

Mutta joka tapauksessa käytiin kavereiden Halloweenjuhlissa, sekä jatkoin itse sieltä keskustan Y31:n psykebileisiin tanssimaan Millan ja Jessen kanssa, mieheni jäädessä vielä pitämään kavereilleni seuraa :D 
Asu oli aika äkkiä kyhätty, mutta sentään onnistunut.

Empan ja Tommin Rick-patsas, josta olen ikuisesti kateellinen

Speedyn paluu ♥

Y31 ja pakollinen vessaselfie

★ Sen sijaan seuraavana viikonloppuna pidimme tunnelmallisen tyttöjen Samhain-illan Millan luona hyvän ruuan, perinteiden ja kummitustarinoiden merkeissä, hieman pienemmällä porukalla. Ilta oli oikein onnistunut ja itselleni ainakin jäi todella hyvä mieli! Tehtiin kaikkia herkkuja, kuunneltiin musiikkia ja juteltiin kaikkea enemmän ja vähemmän asiallista. 

Sain muun muassa Leenalta Tarot-tulkintaa, sekä pääsin itsekin tulkitsemaan muille ensimmäistä kertaa! Se oli hauskaa ja voisin tehdä sitä jatkossakin, nyt kun oma pakkakin on. Treeniä se vaatii kyllä vielä reippaasti.

Alemmat kuvat ovat Millan kamerasta.

Kaikkien testikuvien äiti... 

Yritimme myös Tanjan, Jennin, Nooran ja Leenan kanssa polttaa pihalla omaa kekripukkia... Noh, eihän se ihan niin helposti käynytkään, vaan saimme vain tuollaisen pahalta haisevan hieman joka puolelta grillatun pukinreppanan, joka ei syttynyt sitten millään. 
Esipaistettua pukkia.. x))
Heitimme kuitenkin asiaan kuuluvasti hyvästit viime vuodelle, ja esitimme pukille toiveemme seuraavaa vuotta ajatellen :p

 

Aamulla koomaillessa katsoimme vielä youtubesta Aavedataa, joka oli harvinaisen viihdytävä. JUPE!!

★ Osallistuin myös eräänä viikonloppuna elämäni ensimmäiseen larppiin! Kyseessä oli kavereiden järjestämä Samhain-spektaakkeli Mikkelissä, joka lopulta oli älyttömän hauska kokemus. Vaikka onkin pääosin kivaa olla minä, niin oli varsin vapauttavaa olla hetken aikaa joku muu! Pääsi lisäksi asianmukaisesti ryömiskelemään "autio"talossa sekä pimeässä metsässä. Seuraavakin larppi on näillä näkymin tiedossa joskus alkuvuodesta.

Hahmoni oli tällainen orjaksi kaapattu, orpo ja sätky noitaneito :p Olin asuun tosi tyytyväinen ja olenkin käytellyt tätä milloin missäkin. Hameen löysin edellisenä päivänä Fidalta, huppuhuivi on itse tehty ja kaikki muu kaapistani.

Syksy ja.. noh, villasukat. Yhdet tuli lahjaksi tehtyä. Onhan ne kivat, vaikka Anelmaisia en itselleni tekisikään x) Seuraavaksi vuorossa pitkät kissasukat itselle.


♥ Nauttikaahan yllätystalvesta! ♥

Happy Death Day

Ajattelin näin Kuolleiden Päivän ja myrsky-yön kunniaksi puhua kuolemasta.
Pirteää :p

Tänä Halloweenina otin vihdoin Sugarskull-teeman.

Meillä Suomessahan kuolema on surun ja synkkyyden juhla; pukeudutaan hautajaisissa mustiin, veisataan surullisia virsiä ja muutenkin meininki on hyvin deeppiä.
Tuntuu, että koko ihminen halutaan suurin piirtein kuopata muistoistakin saman tien, kun mullat on heitetty niskaan.

Onnekkaimmat (?) meistä saavat elää vanhoiksi asti, ja vielä onnekkaammat suht terveinä. Kävi miten kävi, sen kerroksen multaa me kaikki pällemme lopulta saamme.

Näistä asioista ei kai hirveästi puhuta, koska kuolema on vähän niinkuin tabu. 

Esimerkiksi minun perheessäni ei koskaan sanottu ääneen, että joku kuoli. Sanottiin, että "meni pois" tai "ei nyt ole enää täällä". Kierreltiin ja kaarreltiin, ihan kuin kuolema olisi jokin tarttuva tauti.

Miksi näin pitää olla? Miksi ei voida puhua avoimesti asiasta, joka on väistämätön osa meidän jokaisen taivalta?

Ylipäänsä, onko kuoleman pakko olla vain masentava päätös elämälle? 

Olen leikkinyt ajatuksella viime aikoina. Minulta ei ole kuollut kovin montaa läheistä ihmistä vielä. Olen menettänyt "vain" toiset isovanhempani sekä yhden kaverin (Frankie ♥)

Pixabay

Varmasti menettäminen on todella raskasta, kun se aika koittaa.
Mutta jossain vaiheessa aika kultaa muistot. Miksi kuolleelle ei voisi pitää vaikka muistojuhlia kuolinpäivänä? Vähän niinkuin käänteiset syntymäpäivät :D
Varsinkin jos kuollut henkilö on elämänsä aikana yhdistänyt ihmisiä, niin nämä ihmiset voisivat kokoontua vaikka kuolinpäivänä iloisemmissa merkeissä. Tiedän jopa yhden seurueen, joka näin tekee erään pojan muistolle. Ihana ajatus! Itsekin tiedän että tulen varmasti joskus omalla tavallani pitämään muistopäiviä läheisilleni - jos en muiden seurassa niin vaikka sitten itsekseni jonkun pikku rituaalin muodossa tms.

En nyt tarkoita että pitäisi varsinaisesti riemuita läheisen kuolemasta, saati sitten alkaa samantien juhlimaan jos joku on kuollut vaikka äkillisesti :p Ja heti tapahtuman jälkeen tällainen ei varmaankaan tule mieleen, eikä tarvitsekaan.
Mutta kuolema nyt vain on osa elämää, ja hautajaiset pidetään kaikille siinä missä ristiäiset tai häätkin. (Kyllä, vertasin niitä juuri keskenään).

Ymmärrän tietysti, että kulttuurin ja uskonnon asettamissa rajoissa vainajaa täytyy hiukan hillitymmin kunnioittaa, mutta silti... kovin harva innostuu poikkeamaan kaavasta juuri mitenkään.
Olisin pettynyt, jos omat hautajaiseni olisivat samanlaiset kuin ne missä olen itse ollut. Miksi olisi kiellettyä vaikka käyttää värejä? Tai sukulaisten sopia jokin pirteämpi teema, mikä tahansa? Minä en loukkaantuisi, päinvastoin toivoisin jotain tällaista! Ei siinä ole mielestäni kyse siitä, etteikö mennyttä kunnioitettaisi.

Wanha hoitolaiseni Lucas

Mitä sitten itse toivoisin?

Itsehän tulisin oikein mieluusti haudatuksi jonnekin muualle, kun kirkkomaalle. Tuhkaus on aivan ehdoton, ja jos vain olisi mahdollista sirotella tuhkat luontoon, se olisi kyllä minun loppusijoituspaikkani numero 1.

En tiedä, onko papin aamenille olemassa juurikaan vaihtoehtoja... Kun en näin pakanana usko sen kummemmin taivaaseen kuin helvettiinkään. Tahtoisin esimerkiksi jonkun wiccalaisen ystäväni toimittavan jonkinmoisen siunauksen.

Lehdon sivuilla oli jonkinmoisia vinkkejä pakanallisiin hautajaisiin:

KLIK

Itse ajattelen, että koska tuskin olen kovinkaan monella tavalla läsnä omissa hautajaisissani paheksumassa yhtään mitään (kun en sitä tee elävänäkään), niin miksi ei meininki saisi olla edes vähän pirteämpi. Sellainen, että ihmiset voivat hymyssä suin muistella kaikkia hyviä yhteisiä hetkiä vaikka hyvän musiikin, ruuan ja juoman kanssa. Ainakin muistotilaisuudestani toivoisin juuri sellaista. En siis välttämättä mitään ryyppyjuhlaa... tai no, sama kai sekin toisaalta, jos ihmiset niin haluavat!

Kyllähän monet kulttuurit pitävät kuolleiden juhlia muistellen heitä iloisisemmissa merkeissä, tästä varmaan paras esimerkki tämä Meksikon Dia de los Muertos; vainajille suunnitellaan hyvissä ajoin heidän näköisensä juhlat, haudat siivotaan ja koristellaan sekä kerätään lahjoja ympäri vuoden. Juhla toistuu vuosittain.

Halloweeninkin juuret ovat alunperin kelttiläisiä, jolloin vainajille uhrattiin ruokaa ja juomaa. Heidän uskottiin liikkuvan tällöin keskuudessamme.

Pixabay

Miten kuolleita täällä Suomessa muistellaan? En muista, että olisi mun lähipiirissä muisteltu mitenkään, jos satunnaisia sivulauseessa mainintoja ei lasketa. Haudalle tiputetaan kynttilä n.kerran vuodessa, ja sitten äkkiä kotiin sieltä kalmistosta palelemasta.
Halloweenkin taas tuppaa olemaan yleistä hauskanpitoa ja naamiaisia (ei sillä, että siinä varsinaisesti mikään vika olisi), mutta semmoinen tietty syvällisyys puuttuu. 

Itse rakastan haudoilla vierailua. Ei siksi että tämä olisi mikään goottijuttu, vaan koska siellä kynttilämeren ja pimeyden keskellä vallitsee jotenkin sellainen syvä rauha ja hiljaisuus. Tulee sellanen olo, ettei minun tarvitse pelätä.

Mitä ajatuksia kuolema herättää sinussa?

Ps. Pliis, soittakaa TÄMÄ miun muistojuhlassani sitten joskus! ;)

Balcony

Syysinspiraatio on tänä vuonna huipussaan, ja se ulottui sisustukseenkin^^ Parvekkeen muodossa tällä kertaa, se on vihdoin valmis! 

Parveke ennen

Parveke nyt

Yllättävän vaikea saada koko parveketta samaan kuvaan, kun ei ole laajakulmaobjektiivia :p


Ensimmäinen asia, minkä ostin nuorena kotoa pois muutettuani, oli tämä valurautalyhty. Tuo oli sellainen ihka ensimmäinen, ikioma sisustuselementtini! Tästä en varmana luovu ikänä.

Laitoin viime kesänä harmaankirjavan lattian päälle Ikean puulevyt. Ei tullut edes kovin tyyriiksi näin pikkuisella partsilla. 

Mummon sininen matto sai jäädä, kun se pelaa sinisen pöydän kanssa yhteen.

Tuolit maalasin tottakai violetiksi. Mietin sinistäkin, mutta mulla on sinisen yliannostus. Sopiipahan kanervojen kanssa yhteen.


Kivan värisestä pihapuusta saa oivia lehtikoristeita

Partsilla on lisäksi Honkkarista ostettua koristeaitaa, josta tykkään kovin. Leikkasin sen puutyökoulussa hyvin taloudellisesti; tunkemalla koko rullan kerralla pyörösahaan. Oli pieni luuttuaminen sittemmin, kun oksanpalaset lentelivät ympäri luokkaa ja kavereiden niskaan. Lopputuloksen epätasaisuus ei toisaalta haittaa.

Naira ♥


Siellä sitten vietän aikaani noita-asuissa kissojen sekä kurpitsan kera x))

Iltavalaistus vielä, jossa partsi pääsee oikein edukseen :) Meillä on kotona oma valokarnevaali!

Sisätilat ovat edelleen hieman julkaisukelvottomat, vaikka ideoita löytyy. Rahaa ja aikaa odotellessa!

♦♦♦

Our balcony is finally finished :) 

First picture was taken when I moved in, and even though the changes aren't so huge, the result is very pleasing. Different lights, lanterns and plants does the magic!

I coated the floors with wooden plates and painted chairs purple. Blue mosaic table and the carpet were allowed to stay, even though I have had blue overdose for a while.

I'm still waiting for money and time to decorate indoors too.

Here's to the Fall

We're nothing but leaves in the wind

Olen nyt äitynyt lähtemään ulos kameran ja ystäväin kera, useammin kuin muina syksyinä.

Valokuvaus on toiminut miten kenellekin; hyötyliikuntana, harrastuksena, bloginpitiminä, terapiana.
Muutamankin kilometrin päästä kotoa saattaa löytyä upeita paikkoja, joissa ei ole koskaan tullut käyneeksi. Niinkuin Herttoniemen kartanoalue, Kruunuvuoren autiotalot tai Mustavuoren metsän luolat!

Luonto on loppukesästä ja alkusyksystä maagisimmillaan ♥




Keijukaisia!

Olen kameran edessä pönöttämisen lisäksi alkanut itse kiinnostumaan kameroimisesta ja kunnollisista kuvanmuokkauksista, varsinkin tuttujen kuvaajien kanssa jutellessa.

Ilmoittauduin jopa Työväenopiston kuvankäsittelykurssille, jossa on teemana fantasiakuvat! Wuu! :p

Kyllästyttää, etten saa omille fotoilleni aikaiseksi hienoja maskeja ilman, että täytyy läntätä jokin valmisfiltteri niihin ja siltikään (tai ehkä juuri siksi) se ei näytä siltä, kun haluan, ja kuvakateus jyllää erilaisia ryhmiä ja blogeja selaillessa.

Parempi linssi on tehnyt oman osansa kuvailuintooni. Vaikka tarkennusten kanssa on vielä pelaamista, niin kuviin saatu erilainen syvyys on todella mieleeni!


Miten niin rakastan sienten kuvaamista :D Olen suuri sienifani. Niitä on kaikenkokoisia ja kaiken muotoisia ja värisiä ja makuisia ja hajuisia! No en minä nyt kaikkia sentään maistele...
Kuka lähtis mun kanssa suppilovahverometsälle?!

Viimeinen kesäpäivä vietettiin Jennin kanssa Kaivarissa, kuvailtiin ja istuskeltiin kahvilan terassilla ♥

Ja olin tahtomattani ihan Lydia!

Uutta Wardrunaa ♥ Me loves ♥ ♥ ♥

♦♦♦

I've took my camera out this year more than usually. Autumn in Finland is the most magical and colorful time of the year!

Photography has suffered some kind of inflation in my head, but I decided not to let it disturb my hobby. I can still make and edit photos look like myself! 

I even signed myself up to Photoshop class in couple of weeks :'p Maybe I'll learn to use something else than ready-made photo filters.