perjantai 27. marraskuuta 2020

Syystunnelmointi-jämät

Erinäisten tapahtumien johdosta vapaa-aikaa on ollut paljon, ja olen käyttänyt tilaisuuden hyödyksi ja valokuvaillut sydämeni kyllyydestä ♥ Eipä tässä nyt mitään tapahtumiakaan ole, ja loputkin keikat peruttiin tai siirrettiin, joten tällaiseen harrastustoimintaan jää ainakin rutkasti aikaa. Luovuus on ollut aika kortilla nyt viimeiset öö, ainakin kolme vuotta enemmän ja vähemmän, joten tämä käytettävissä oleva aika on kyllä luksusta.
Keikkoja on kyllä niin perkeleellinen ikävä, että varmaan alan huutonauruitkemään onnesta, kun saan seuraavan kerran vihdoin parkkeerattua itseni jonkun lavan eteen...

Mutta juu, tämä postaus sisältää siis lähinnä omia syksyn lempparikuvia, jotka eivät ehtineet edellisiin postauksiin. 

Tämän vuoden "Jaska". Olen aika tyytyväinen kaiverrustyöhöni, vaikka Jaska ei ilmankosteustekijöistä johtuen säilynyt paria päivää kauempaa. 
Olen myös alkanut ostamaan kukkia entistä useammin kotiin, tuleepahan tuettua paikallista kukkakauppiasta.




Käytiin rannassa leikkimässä tulella ♥ Tulen kanssa työskentely on todella terapeuttista, turvallisuustekijät toki huomioon ottaen.



Ulkoilutin itse tehtyä viittaa sekä öljylamppuani ♥ Olen ihan rakastunut tuohon lamppuun, sillä saa mystistä tunnelmaa kuviin ja kotiin. Mikäli ei onnistu levittämään öljyä joka paikkaan, kuten tuon kuvausreissun aikana ehkä saattoi käydä...



Usvaisia aamuja ja iltoja on nyt ollut normaalia enemmän, ja on mahtavaa että kerrankin on ollut aikaa lähteä kameran kanssa seikkailemaan sumuun ♥

Kummituisia!

torstai 12. marraskuuta 2020

Marras

Hei ja mukavaa marraskuuta.

Miten teillä menee?

Itse olen jossain syystaudissa pitkästä aikaa (ei korona, on testattu) joten pakkolepoa kehiin. Oli kyllä astetta jännittävämpi tuo itse testi :'D Lähtipähän kaikki vuosikymmenten tomut rööristä. 

Vaikka varsinaisia Halloween-kekkereitä ei sattuneista syistä tänä vuonna järjestetty oikein kenenkään toimesta, pari mukavaa tuokiota saatiin silti aikaiseksi pienimuotoisemmin.




Jennin kanssa vietettiin 31.päivä keskenämme tunnelmallinen ilta hautuumaalla käyskennellen, edesmenneitä muistellen, ruokaa tehden ja korteista ennustaen. Yritän taas vetreyttää Tarot-korttien lukutaitoani, ostin jopa "vieras"pakan jotta voin tehdä muille tulkintoja.


Seuraavana viikonloppuna Arsenikkia aamutuimaan -bloggaaja Dekadentti Irvikissa järjesti pienen ja tunnelmallisen post-Halloween-brunssin luonaan. Paikalla olivat hänen, puolisonsa ja allekirjoittaneen lisäksi Sweet Pandemonium -bloggaaja Tiia. Oli todella hyvää ruokaa, ihania ihmisiä ja kiinnostavia keskusteluja - siitä on minun mielestäni onnistunut illan (tai päivän) vietto tehty ♥ Onneksi tällaiset pienemmät tapaamiset vielä onnistuvat kaikkien osapuolien ollessa terveitä. 

Ylempi kuva by Leijona


Tarjolla oli muun muassa täytettyjä paprikoita, Oreo-jälkkäri, keksejä, teetä, skumppaa ja piirakkaa. Nam ♥

Sitten vaikka remontoitiinkin just kämppä ja ei pitänyt ottaa tänne hoitolaisia, niin mä otin taas hoitolaisia... Oops. Tällä kertaa pari puolivilliä penskaa. Tässä on ollut haastetta kerrakseen, varsinkin tuon isomman kanssa, mutta kyllä sekin pikkuhiljaa kesyyntyy ja luojan kiitos ovat sisäsiistejä. Tuo pienempi kakara viihtyy jo varsin mainiosti :D


Huomatkaa myös upea avaruusmatto :D Tämä oli kyllä paras hankinta hetkeen, saa elukoista happoisia avaruuslentokuvia.



Sienivuosi on ollut poikkeuksellisen hyvä! Montakohan kymmentä litraa näitä sain kerättyä, aika monta ♥ 

Vietin muutaman päivän kaverin kämpillä, tuli erittäin tarpeeseen päästä hetkeksi pois kotoa hullujen naapurien metelistä ♥ Kymessä oli jo hiukan lunta ja paikkakunnan luonnossa akut latautuvat aina ihan eri tavalla.

Siivoilu ja karsinta on edelleen jatkunut kotona, ja sen myötä tulee käytettyä kaapeista kaikki unohtuneet tarvikkeet, kuten tämä loistava yksisarvis-kangaspainokuvio, jonka silitin kangaskassiin.


Resting witch face


Pysykäähän edelleen terveinä!