lauantai 22. lokakuuta 2016

Balcony

Syysinspiraatio on tänä vuonna huipussaan, ja se ulottui sisustukseenkin^^ Parvekkeen muodossa tällä kertaa, se on vihdoin valmis! 

Parveke ennen



Parveke nyt




Yllättävän vaikea saada koko parveketta samaan kuvaan, kun ei ole laajakulmaobjektiivia :p


Ensimmäinen asia, minkä ostin nuorena kotoa pois muutettuani, oli tämä valurautalyhty. Tuo oli sellainen ihka ensimmäinen, ikioma sisustuselementtini! Tästä en varmana luovu ikänä.




Laitoin viime kesänä harmaankirjavan lattian päälle Ikean puulevyt. Ei tullut edes kovin tyyriiksi näin pikkuisella partsilla. 
Mummon sininen matto sai jäädä, kun se pelaa sinisen pöydän kanssa yhteen.

Tuolit maalasin tottakai violetiksi. Mietin sinistäkin, mutta mulla on sinisen yliannostus. Sopiipahan kanervojen kanssa yhteen.


Kivan värisestä pihapuusta saa oivia lehtikoristeita



Partsilla on lisäksi Honkkarista ostettua koristeaitaa, josta tykkään kovin. Leikkasin sen puutyökoulussa hyvin taloudellisesti; tunkemalla koko rullan kerralla pyörösahaan. Oli pieni luuttuaminen sittemmin, kun oksanpalaset lentelivät ympäri luokkaa ja kavereiden niskaan. Lopputuloksen epätasaisuus ei toisaalta haittaa.


Naira ♥


Siellä sitten vietän aikaani noita-asuissa kissojen sekä kurpitsan kera x))


Iltavalaistus vielä, jossa partsi pääsee oikein edukseen :) Meillä on kotona oma valokarnevaali!







Sisätilat ovat edelleen hieman julkaisukelvottomat, vaikka ideoita löytyy. Rahaa ja aikaa odotellessa!


♦♦♦

Our balcony is finally finished :) 
First picture was taken when I moved in, and even though the changes aren't so huge, the result is very pleasing. Different lights, lanterns and plants does the magic!

I coated the floors with wooden plates and painted chairs purple. Blue mosaic table and the carpet were allowed to stay, even though I have had blue overdose for a while.

I'm still waiting for money and time to decorate indoors too.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Here's to the Fall

We're nothing but leaves in the wind

Olen nyt äitynyt lähtemään ulos kameran ja ystäväin kera, useammin kuin muina syksyinä.

Valokuvaus on toiminut miten kenellekin; hyötyliikuntana, harrastuksena, bloginpitiminä, terapiana.
Muutamankin kilometrin päästä kotoa saattaa löytyä upeita paikkoja, joissa ei ole koskaan tullut käyneeksi. Niinkuin Herttoniemen kartanoalue, Kruunuvuoren autiotalot tai Mustavuoren metsän luolat!

Luonto on loppukesästä ja alkusyksystä maagisimmillaan ♥




Keijukaisia!


Olen kameran edessä pönöttämisen lisäksi alkanut itse kiinnostumaan kameroimisesta ja kunnollisista kuvanmuokkauksista, varsinkin tuttujen kuvaajien kanssa jutellessa.

Ilmoittauduin jopa Työväenopiston kuvankäsittelykurssille, jossa on teemana fantasiakuvat! Wuu! :p
Kyllästyttää, etten saa omille fotoilleni aikaiseksi hienoja maskeja ilman, että täytyy läntätä jokin valmisfiltteri niihin ja siltikään (tai ehkä juuri siksi) se ei näytä siltä, kun haluan, ja kuvakateus jyllää erilaisia ryhmiä ja blogeja selaillessa.




Parempi linssi on tehnyt oman osansa kuvailuintooni. Vaikka tarkennusten kanssa on vielä pelaamista, niin kuviin saatu erilainen syvyys on todella mieleeni!


Miten niin rakastan sienten kuvaamista :D Olen suuri sienifani. Niitä on kaikenkokoisia ja kaiken muotoisia ja värisiä ja makuisia ja hajuisia! No en minä nyt kaikkia sentään maistele...
Kuka lähtis mun kanssa suppilovahverometsälle?!

Viimeinen kesäpäivä vietettiin Jennin kanssa Kaivarissa, kuvailtiin ja istuskeltiin kahvilan terassilla


Ja olin tahtomattani ihan Lydia!




Uutta Wardrunaa ♥ Me loves ♥ ♥ ♥


♦♦♦

I've took my camera out this year more than usually. Autumn in Finland is the most magical and colorful time of the year!
Photography has suffered some kind of inflation in my head, but I decided not to let it disturb my hobby. I can still make and edit photos look like myself! 
I even signed myself up to Photoshop class in couple of weeks :'p Maybe I'll learn to use something else than ready-made photo filters.