maanantai 31. joulukuuta 2012

☆ 2013 ☆


 Meikäläinen on tulevasta vuodesta niin innoissaan, että tätä kirjoittaessakin kahvit meinaavat kaatua ja mieli on maanisen hykerryksen vallassa.... monikin unelmani kun tulee mahdollisesti toteutumaan!

Ajattelin menneen vuoden summaamisen sijasta jakaa kanssanne muutamia toteutuksen alla olevia etappeja ja tavoitteita tälle maagiselle vuodelle 2013 ^^

 

Opiskelupaikka

Päätin toteuttaa puuseppäunelmani ja hakea kouluun nyt kevään yhteishaussa, koska totesin että jos en tee sitä NYT kun on vielä nuoruuden rippeet jäljellä, niin kaduttaa jälkeenpäin. Vaihtoehtoja on kolmessakin eri koulussa tässä lähellä, joten on kumma jos ei jostain tärppää :D
Sitten teen tällaisia hienoja huonekaluja *kuola*

 fb/ Goblin Market

  

Keskiaikamarkkinat

Toivottavasti plääni toteutuu, ihmiset saavat itsensä kasaan ja lähdetään kesällä kaveriporukalla mökki+markkinareissulle Hämeenlinnaan! Perkele, lähden vaikka yksin jos ei muu auta. Suunnitteilla on jo hieno puku sinne ♥ Ja toivon että olis joku hyvä bändi siellä säädyttömien yössä, jnejne:)

Sirkuskoulu

..mikäli jossain järjestetään viikonloppuopetusta, kun kerran meinaan arkisin opiskella ja käydä töissä. Muuten tämä haave siirtyy parilla vuodella, mutta ei se mitään :) Ja mikäli nyt edes järjestävät aikuisille opetusta, muuten on ruvettava freelanccer-sirkustaiteilijaksi...
Tähän liittyen yritän nyt venytellä joka ikinen päivä, koska olen laiskotellut asian suhteen. Synttäreihin mennessä on taivuttava spagaattiin! xD

 google

Festarit

Tuska on jo varma nakki, mutta en panisi pahakseni jotain Ruissia tai Ilosaartakaan pitkästä aikaa. Seuraa otetaan vastaan!

Matka

Sain äidistä matkaseuraa, joten nokka kulkee huhtikuussa kohti Roomaa :) Hamstraan sieltä varmasti laukullisen naamioita mukaani ja otan miljardi kuvaa ♥
Englantihan olisi mun ykköskohde, mutta se varmaan siirtyy seuraavaan vuoteen jos ei lottovoittoa tapahdu.

google

 

Ompelu

..se ei mihinkään katoa! Tekeillä on korsettia ja mustavalkoraitaa ja steampunkjuttuja, josta tietysti saatte valmistumisen mukaan postauksia ^^

Haluan myös tehdä enemmän asioita myyntiin tänä vuonna, kun jotkut ovat tekeleistäni tykänneet ja jopa erehtyneet ostamaan. Etsyyn voisi perustaa tilin, ja ensi vuoden Ofeliaankin olisi kiva vaikka mennä myymään jotakin itse tehtyä, ideoitakin on ;)

Tässä pieni etsy-moodboard:


On myös suunnitteilla...

Maalata ja piirtää ahkerammin
Katsoa enemmän elokuvia ja lukea kirjoja
Myydä ja lahjoittaa vanhoja tavaroita pois (tää on jo hyvässä vauhdissa, vein eläinsuojeluyhdistyksen kirppikselle hirveästi rojua, ja tupatentäysi kellari on myös tyhjentynyt)
Soittaa pianoa ainakin kerran viikossa
Opiskella kasviparantamista ja kaikkea muuta syntistä ;)
Tiputtaa pari (joulu)kiloa 
Soitella ystäville enemmän, järjestää teemakutsuja ja tehdä yhdessä kaikkea kivaa
Ottaa paljon hienoja blogikuvia :D
Sisustaa asunto nätimmäksi ja yhtenäisemmäksi

 ~~~¨~~~

Ja kohta se alkaa!! Siirryn tästä iltaa kohden ukko kainalossa ystävieni Jannan ja Mikaelin luokse mättämään juustofondueta ja paukuttamaan skumppaa x)


Iloista uutta vuotta kaikille!!

 

Translation:
I don't know what's wrong with me, but it seems that
 I always forget to translate my stuff xD Well, better now than never.

Briefly some of my plans for the year 3013:

♥ Studying as a woodsmith, if I only manage to pass the entrance exams
♥ Medieval market with my friends. We're going to dress very properly of course!
♥ Circus school, if I find some great school that accepts adults in there :D
♥ Trip to Rome with my mom! Can't wait!
♥  Festivals like Tuska, and willingly many others if possible
♥ Lot of sewing, naturally ;)

I wish you all as happy new year as mine is going to be!!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Heaven's got a plan for you



TämäKIN postaus tarjoilee teille alastoman totuuden sijasta täysiä tälläytymiskuvia, kun muutama uusi lempivaate ja asuste ovat kertakaikkiaan juuttuneet päälleni

Hattu on niinkin yllättävästä paikasta kuin Tiimari, taisi maksaa huimat 3e. 
Tuota Spin Doctorin hametta kyttäsin pitkään, ja osui vihdoin Kuopiohallin markkinoilla silmään. Tuohan oli jo päälläni edellisissä kuvissa ^^
Kaulurillinen pusero taas löytyi Ofelian kirppispuolelta, ku juoksin sen sunnuntaina nopeasti läpi.



Mutta koska pelkkä ulkonäkö ei riitä, teroittelen myös pieniä aivonrippeitäni muutaman haastavan kysymyksen kanssa :) Tuon varsinaisen Award-tehtävän olen jo tehnyt ja antanut eteenpäin, mutta nämä kysymykset olivat niin kivoja, että tässäpä tulee.

Nämä ensimmäiset minulle antoi ihanainen Demonita.

1. Kappale, josta kukaan ei uskoisi sinun pitävän?
Hoho, tämä kaappi pursuilee luurankoja. Esim. moni voisi ihmetellä, kun radiosta kajahtaa tämä Swedish House Mafian biisi ja juoksen pistämään volyymit kaakkoon.
Lisäksi saatan luukuttaa kotona vaikka suuresti rakastamaani Sturm und Drangia tai vaikka jotain vanhaa kunnon E-Typeä.. :') En tykkää rajoittaa itseäni, vaan kuuntelen kaikkea mielialan mukaan!

2. Nautitko ruoanlaitosta? Kerro bravuureistasi, jos sellaisia on.
Kyllä! Ennen olin tosi laiska kyökin puolella, mutta toi mies on jotenkin innostanut mut ruuanlaittoon. Monesti kokkaillaan yhdessä jotain enemmän tai vähemmän onnistunutta. Tykkään kokeilla erilaisia vegeruokia, ja kaikkea aasialaistakin on tullut opeteltua.
Muffineita ja cupcakeja olen myös leiponut paljon.

google
 .
3. Onko sinulla joitakin neurooseja?
Oletan että tässä tarkoitetaan jotakin pakkomielteitä. Luettelin niitä aikaisemmin täällä, sieltä voi lukea kun en nyt ole onnistunut kehittämään mitään uusia neurooseja :p

4. Jokin teko/päätös elämässäsi jota nykyisin kadut?
En hirveästi mitään, mutta oon kyllä menneisyydessä kohdellut joitakin ihmisiä tavalla, jota he eivät ansainneet. Kadun sitä, että mulle haluttiin pelkkää hyvää ja itse heitin vain kuraa takaisin silkkaa tyhmyyttäni. Mutta oon myös saanut vastaavasti huomata, että kaikki mitä teet toiselle palaa sinulle takaisin…!

5. Löydätkö itsellesi kaupoissa pyöriessä helposti ostettavaa vai oletko yksi epätoivoisista pyörijöistä ja tuntuu ettei kertakaikkiaan saa mitään aikaan?
”Perus”kaupoissa en nykyisin kiertele juuri ollenkaan, koska olen löytänyt internetin ihmeellisen maailman :D Sieltähän löytää aina kaiken mitä tarvitsee! Mun tarvii tosi harvoin lähteä etsimään mitään tiettyä, jos ei alusvaatteita tms lasketa, koska mun varastot täydentyy ja tyhjentyy jotenkin automaattisesti.
6. Mitkä asiat elämässäsi tekevät sinut tällä hetkellä onnelliseksi?
Se että saan oppia koko ajan uutta, ja mulla on juuri nyt kaikki maailman resurssit tehdä kaikkea mikä oikeasti kiinnostaa! No siis rahaa vois kyllä aina olla vähän enemmän, mutta muuten xD Ja tietty ympärilläni olevat ihmiset.


7. Oletko teoreettinen vai käytännöllinen ihminen ja kuinka se näkyy sinussa?
Ehdoton käytäntöihminen, en opi muuten kuin tekemällä. Teoriatunnit oli amiksessakin ihan täyttä tuskaa, kun en kerta kaikkiaan saa mitään irti siitä, että joku heittelee kalvoja piirtoheittimelle. En yksinkertaisesti edes kykene seuraamaan sellaista tuntia mistä puutuu kaikki interaktio, ja jossa täytyis vain istua ja kuunnella. Mikäli persoona ei sitten ole hyvin mielenkiintoinen, mutta kovin harva on.

8. Pidätkö tavarat järjestyksessä vai oletko tahtomattasikin sotkun keskellä eläjä?
No tuota... Entinen kämppis lähti lätkimään suurelta osin siksi kun se ei kestänyt mun epäjärjestelmällisyyttä, ja tää mieskin meinaa välillä polttaa päreet täällä. Ja olisitte nähneet mun yhden yksiön, jossa perussotkun lisäksi oli kissoja… Kaveritkin jo muistelee sitä paikkaa ”lämmöllä”. Oon kyllä nyt alkanut panostamaan tähän asiaan ja arvostamaan siisteyttä, koska oon vihdoin tajunnut että ainakaan toisen ihmisen kanssa asuessa ei voi ihan elää kun pellossa. Nykyään täällä on melko -tai joskus jopa hyvin siistiä.

9. Jos saisit mennä mihin tahansa ravintolaan ja tilata suosikkiruokaasi niin minne menisit ja mitä todennäköisesti tilaisit?
Kyllä mä menisin johonkin sushibaariin, ja tilaisin semmosen lajitelman jota kukaan ei jaksais syödä ikinä koskaan missään

google
 .
10. Millainen olisi unelma-asuntosi ja missä se sijaitsisi?
Sellain vanhanaikaishenkinen asunto metsän/muun luonnon helmoissa järven rannalla Perus suomijunttiunelma. Tosin sen rakennuttaisin ja sisustaisin hieman erityyliseksi kun perus punainen tupa, siitä tulis kunnon haltiajööttikämppä.

11. Asuste, jonka voi useimmiten nähdä ylläsi?
Hopeinen pentakoru kulkee lähes aina mukana, muuten asustepuoli on harmillisen minimissä. Tosin leveitä patellavöitä (niitä vyötärölle laitettavia) käytän myös aika paljon.



Sitten siirrytään arvon Belsissalta saatuihin kysymyksiin ^^

1. Onko sinulla keskeisiä päämääriä elämässä? Jos on niin mitä?
Sen kun tietäis... Varmaan tää menee henkisen rauhan ja tasapainon saavuttamisen puolelle. Että sais elettyä elämäänsä sillä lailla että täältä vois lähteä hyvillä mielin, tulee se hetki sitten koska tahansa. Ei ihan niin helppo tavoite x)

2. Mikä on sinulle tärkein itseilmaisun muoto?
Mulla on aika monta. Tietty ompelu ja kaikki käsityöt yleensä antaa mulle kaikkein eniten (ja joskus jollekin muullekin), mutta rakastan myös laulamista ja liikkumista enkä voisi elää ilman niitä.
Aion esim. vihdoin toteuttaa yhden pitkäaikaisen haaveeni, ja mennä sirkuskouluun
Kunhan ensin saan venyteltyä tän rautakangen niin, että taivun edes johonkin suuntaan ja opeteltua itsekseni pari perustaitoa, muuten ole mitään järkeä mennä sinne :D



3. Mistä ulkonäköpiirteestäsi pidät eniten?
Luonnostaan vihreistä silmistäni. Olen myös siitä harvinainen tapaus, että tykkään pisamistani :D Niitä voisi olla enemmänkin!

4. Mainitse yksi lempiartistisi ja miksi pidät hänestä?
Olen rikkinäinen levy, ja sanon Adrian von Ziegler. Hän ensinnäkin säveltää sellaista musiikkia joka muutenkin on lähellä sydäntäni, ja vielä tekee sen niin täydellisesti ja monipuolisesti että ei voi olla rakastamatta.
Seuraan Adriania myös fb:n ja bloggerin kautta, ja mies vaikuttaa muutenkin harvinaisen fiksulta ja hyväsydämiseltä ihmiseltä. Ja luovalta, hän on jopa kehittänyt oman kielen :D

5. Nykyään on puhuttu paljon ihmisten tarpeesta muokata ulkonäköään. Hyväksytkö kauneusleikkaukset? (Perusteluja kehiin!) Entä mitä mieltä olet hiuspidennyksistä, keinorusketuksesta, värillisistä piilolinsseistä yms? 
Voisi kai sanoa että hyväksyn, koska jokainen (täysi-ikäinen) on vapaa tekemään vartalolleen mitä tahtoo ja se tuskin on keneltäkään toiselta pois. Okei, en itse menisi mihinkään kauneusleikkaukseen ja minusta monet botoxilla täytetyt ihmiset ovat hieman huvittavan näköisiä, mutta antaa niiden olla :D Se on jännä, että moni tuomitsee nämä kirurgiset toimenpiteet, mutta luin jostakin tutkimuksen, että jos ne olisivat ilmaisia, niin suurin osa ihmisistä kyllä menisi suurennuttamaan rintansa tms!
Tosin mielestäni on todella surullista tehdä näin radikaaleja muutoksia vaan siksi, että näyttäisi esim. miesten silmissä paremmalta tai että säilyisi ikuisesti nuorena - se kun ei ole mahdollista. Itsetuntoa ei voi paikata silikonilla tms, mutta ei kai toisaalta myöskään uusilla kengillä tai kalliilla vaatteilla? Kaikki me lopulta jollain lailla tätä harrastamme.

Omistan itse hiustenpidennyksiä ja värillisiä piilareita, koska ne ovat minusta hienoja ja helppo+harmiton tapa lisätä tyyliinsä juhlavuutta. Ehkä olen vaan kasvanut ja elänyt sellaisessa ympäristössä, missä nämä asiat ovat enemmän sääntö kun poikkeus. Monet bodymodification-jutut lävistyksineen ja tatuointeineen ovat musta todella hienoja, vaikka niitäkin voisi pitää melkoisen radikaalina kehon ja ulkonäön muokkauksena.

6. Kerro kauneusihanteestasi ja heitä esimerkki kauniista ihmisestä?
Annan nyt itselleni luvan käsitellä tätä kysymystä vain ulkonäkökannalta;)

Minua viehättävät sellaiset kontrastia omaavat, dramaattisella ja kohtalokkaalla tavalla kauniit ihmiset, joilla on vahva oma tyyli. Tämähän nyt voi toteutua vaikka miljoonalla eri tavalla, mutta annan nyt muutaman esimerkin siitä mitä tarkoitan.



Sofi Oksanen. 

Tarja

Dita von Teese
Chris Pohl (Blutengel)

Kat von D 

7. Uskotko yliluonnolliseen? Miksi/miksi et? Jos uskot niin millaista uskosi on?
Tuo yliluonnollisuus on kiintoisa termi. Jos jokin yliluonnollisena pidetty asia alkaisi tapahtumaan vaikka toistuvasti, niin silloinhan siitä tulisi "normaalia"? Tuo luonnollisuuden käsitehän kertoo oikeastaan vaan ihmisen käsityskyvyn rajallisuudesta. Itse uskon että on olemassa eri ulottuvuuksia/maailmoja/ mitä ikinä, ja kaikki täällä koostuu energiasta, joka vain muuttaa muotoaan. Se energia on täysin luonnollista, vaikka ihminen ei kaikkia sen ilmenemismuotoja ymmärräkään. Eli oikeastaan en usko yliluonnolliseen ;)

8. Mainitse taideteos, joka viimeksi teki sinuun suuren vaikutuksen? Kerro miksi?
Mä olen vähän tällaisen "kevyemmän" taiteen ystävä, mutta seuraan kyllä monia kuvataiteilijoita. Kaikki synkkä, goottiromanttinen, (ja varsinkin steampunk -tai sirkushenkinen) taide sykähdyttää aina, viimeksi lämpenin näiden taiteilijoiden kuville:


Carina Grimm. Tekee samantapaisia kuvia kun vaikka Victoria Frances. (Nainen tekee myös Adrian von Zieglerin kaikki kuvitukset, kun sattuvat seurustelemaan).


                   MissTigri. Nämä kuvat on jotenkin ihanan sensuelleja.

Ja taideteokseksi nimeän myös Imaginaerum -elokuvan, se teki muhun erittäin suuren vaikutuksen ja liikutti syvästi
 
9. Millainen on hyvä blogi?
 Jos nyt tiivistäisi perusasiat, niin monipuolinen mutta ei sekava. Kirjoittajansa näköinen. Sisältää sekä tekstiä että (mielellään hyvälaatuisia) kuvia. Selkeälukuinen. Sellainen, jonka eteen kirjoittaja oikeasti näkee hieman vaivaa ja kirjoittaa asioita suoraan sydämestään - feikkiys kyllä paistaa läpi.

10. Mainitse yksi ihailemasi henkilö? Miksi juuri hän?
Ehkä vähän väsynyt vastaus, mutta sanon Cesar Milan :D Ihan vaan esimerkkinä. Ihailen kaikkia jotka tekevät käytännön työtä eläinten tai luonnon puolesta ja valistavat muita ihmisiä.

11. Kykenisitkö tappamaan ihmisen? Jos et niin miksi? Jos voisit niin millaisessa tilanteessa?
Niinpä niin.. se että "haluaisi" tappaa jonkun ei tarkoita että oikeasti pystyisi siihen. Varmaankin kaikki vihoissaan ovat joskus toivoneet jonkun kuolemaa,  mutta ne seuraukset mitkä siitä teosta saisi kantaa koko loppuelämänsä eivät välttämättä ole ihan sen väärti.
Mutta kyllä, jos rakkaitteni henkeä uhattaisiin, niin olisin kyllä täysin valmis heidät pelastaakseni vaikka kärsimään itse vankilatuomion ja tuskin edes kaduttaisi.


~~~~¨~~~~

Huh, menipäs tuossa kauan. Vielä olisi kysymyksiä mutta vastailen tuonnempana niihin. Mukavaa joulunodotusta kaikille  

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Now I care for Dead Gardens


Vietimme eilen kylmän ja lumisen kuvauspäivän Hietaniemessä Nebulan kanssa. Suunnitteilla oli mennä sinne kuvailemaan megakootteilukuvia heti kun lumi on kunnolla satanut. Jalusta kainaloon ja helmat hulmuten kalmistoon :) Taas on yksi kuvaushaave toteutettu

Tuo paikka on varsinkin talvisin kauniimpi kun mitä muistin, vanhoine suurine hautakivineen. Tuli melko ylväs olo, kun tallusteltiin tuolla ja missään ei ollut ristin sielua, ja kirkonkellot välillä kumahteli komeasti taustalla :D

Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kuvissa on vain oma tukkani ilman mitään lisäkkeitä. Sain valkohopeistettua sen melko tehokkaasti oikean väriseksi.

Tämän enempiä höpisemättä annan loppujen kuvien puhua.

 Tuo risti oli niin hieno


Jennin ihanat kuvat näet täältä.

Tiedostan kyllä, että tällaiset hautausmaakuvat liikkuvat jollain tasolla hieman hyvän maun rajoissa. Elämä on kuitenkin mielestäni liian lyhyt kukkahattutäteilyyn, ja siihen että jättäisi hyvät ideat toteuttamatta;) Nämä kuvat eivät mielestäni häpäise ketään. 

Mukavaa viikonalkua kaikille Vastailen haastekysymyksiin ensi postauksesta lähtien.

Translation:
We spent snowy and chilly photoshoot-day in Hietaniemi cemetary with Jenni.
In these shoots you can see also my current own whity haircolor without any lenghts^^ 
Even though these kinds of photos may be streaking in a limit of good taste, I don't think they set anyone in shame.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Esijoulumekko


Päätin torstaina, että haluan tehdä kaverini lauantaisiin tupari-pikkujouluihin jonkun eri kivan mekkosen. Ei muuta kun koneen pedaali pohjaan, silmät kiinni ja sinnepäin! No ei, oikeasti nipistin vain yöunista ja jätin kaikki syömiset väliin, niin ihan hyvä siitä tuli.

Inspiraation lähteenä toimi Emp:n sivuilta silmään osunut rockhenkinen joulumekko, mutta se oli kuitenkin vähän liian "halvan" näköinen jotta olisin sen ostoskoriini klikannut (ai mikä loimusamettikammo), plus siinä olisi tullut mukana sellainen typerä tonttuhattu :D

 Mekon takanyöritys ja eturusetti

Kaapissani on myös lojunut noin 5 vuotta musta fleecekangas, joten ajattelin että nyt on rievun korkea aika uhrata itsensä hyvän asian eteen.
Koristeiksi kipaisin hakemaan valkoista tekoturkista ja satiininauhaa, jotta en nyt ihan pelkkään mustuuteeni hukkuisi.

Mekko keräsi paljon kehuja pikkujouluissa, olisipa joku halunnut tämän ostaakin mut en myyny xD
Juhlista en muistanut ottaa yhtäkään kuvaa mikä on harmi, kun oli niin mahtavaa ♥ Tuo porukka on sellainen, joita en näe kovin usein mutta joiden näkeminen on aina tietynlainen kotiinpaluu, missä sitten ikinä ollaankaan:) 


Onnistuin saamaan viimeisen Imaginaerum-pullon meidän lähi-Alkon varastosta ^^ Meinasin ottaa tämän pikkujouluevääksi, mutta en sitten raaskinut kun on niin hieno. Päätettiin säästää se miehen kanssa johonkin parempaan iltaan :p Varmaan ensimmäinen kerta ikinä kun ostan jotain kalliimpaa, kun niitä alahyllyn vinkkuja.

Mitenkäs sinun joulukuusi on käynnistynyt?

Translation:
Here's my self made pre-Christmas party dress! I had an optimistic schedule with this but I managed to pile it up in two days :D
Dress is made of fleece and decorated with white fake-fur and satin ribbon. I think it's lovely and it collected lots of praises :)

I got a bottle of brand new Nightwish-wine as my packed lunch, but I ended up to leave it in our drink cabinet waiting for some fancier night :p

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Made for Walking


Jee, Suvillekin omat Spiket! :D Vähän köyhän miehen versioina, mutta kelpaa.
(Postaus tulee hieman myöhässä kun otin nuo kuvatkin jo kesällä, mutta laitetaan nyt eetteriin kuitenkin.)

Korkkareissa on vähän sama vika kun korseteissa - kauniita, mutta kovin epämukavia. Korsuja sentään pystyn käyttämään, mutta mun kaaliini ei uppoa, että kenkä (jonka tarkoitus on mun mielestä kävellä), estää sinua liikkumasta kunnolla.

Kunnes löysin kiilakorot. Rakkaus alkoi viime talvena kun kokeilin talvikenkiä jossa oli kiila, ja pystyin kävelemään niillä koko talven ihan ongelmitta. Kiilojen ulkonäkö aiheutti ensin ristiriitaisia tuntemuksia, mutta nykyisin pidän siitäkin.

Kesäkiilat on olleet haussa jo alkukeväästä, hakukriteereillä mustat ja vähän jotain koristetta, ja tarpeeksi hyvät yksilöt löytyivät juuri Spirit Storen alesta.


Näiden tekemiseen tarvitsi vain perusmustat kiilat + rei'ittimen + irtoniittejä + hieman vapaa-aikaa.
Olen huomannut, että niiteillä kuorrutettuja tekeleitä on ilmestynyt ihmisten blogeihin ja katukuvaankin - ja mikäs sen tyylikkäämpi ja helpompi ratkaisu!

Toivoin, että niittien avulla nämä muistuttaisi edes vähän niitä Abbey Dawnin himokenkiä jotka monilla teillä (onnekkailla) on :D Eikä edes muistuta, mutta tuli niihin silti vähän lisää särmää.
Harkitsen vielä näiden vuoraamista kokonaan niiteillä, mutta en ole ainakaan vielä jaksanut tilata lisää. Voisin hommata semmoisia pidempiä ja terävämpiä niittejä.
Jotain hopeista ketjua näihin voisin myöskin lisätä vielä:)

~~~~~~~~~~~~

Loppuun Heidiltä aikapäiviä sitten saatu kenkähaastesysteemi, kiitos!

1. Viimeisimmät ostoksesi, mistä?


Kirpputorilta löysin nuo viininpunaiset korkkarit. Maksoin niistä huimat 3e ja koristelin ne itse noilla ruseteilla. En jostain syystä voi vastustaa vihreitä enkä viininpunaisia kenkiä ♥


2. Lempiparisi, väri, koko?

Se vaihtelee koko ajan, mutta tällä hetkelläöööö... Nuo niittikengät, ja sitten nämä vihreät maiharityyppiset syyskomistukset. Haluaisin samanlaiset viininpunaisena, mutta maksavat liikaa ;__;
Kokoni on 38 ja 39 välissä, yleensä käytän 38.



3. Onko jokin kenkämalli, jota inhoat?

Tosi teräväkärkiset kengät on musta jotain aivan järkyttävää, oli malli sitten saapas tai avokas. En jotenkin voi sietää tällaisia:D Yhdistettynä vielä johonkin tosi "villiin" väriin tai kuosiin... EI!


4. Kuinka paljon olet valmis maksamaan uusista kengistä?

Hmm, mä en ole niin kenkäfriikki, että ihan hirveitä summia niihin upottaisin. Jos olisi rahaa käytettävissä, niin parisen sataa, mutta täytyy olla sitten melkoset kalossit :D Juuri tässä haaveilen kaksistakin syys/talvikengistä, mutta ne molemmat maksaa yli 100e, joten odotan ja elättelen toivoa että ne halpenee...

5. Kuinka kauan käytät yhtä kenkäparia?


No jos kenkä hajoaa lopullisesti, heitän pois, muuten käytän hamaan loppuun saakka. Jos taas olen erehdyksessä hommannut sellaiset korkkarit tai muut hienommat kengät, joilla en pystykään kävelemään, myyn tai annan ne samantien pois. En mä hyviin kenkiin kyllästy koskaan, ja niitä voi aina huoltaa suutarilla jne:)

6. Voisitko ostaa samanlaiset kengät kuin kaverillasi on?

Tietysti. Kengät on ihan vapaata riistaa, kuten kaikki muukin materia! Ei kyllä ole tullut tämmöistä tilannetta vastaan, kun mulla on niin eri maku kun kavereilla (eivätkä he muutenkaan ole mitään nipoja, että tuskin niitä haittaisi).

7. Millaisilla kengillä käveleminen on mukavinta?

Jos "hienommista" kengistä puhutaan, niin joko platformeilla tai sitten kiilakoroilla. Kuitenkin että jalka ei väänny tai muljahtele mitenkään lailla hassusti. Tietysti kaikkein mukavintahan se on hyvin pienillä koroilla tai ihan tasapohjaisilla, omaan jalkaan muotoutuneilla rönttäkengillä:D

8. Jos saisit ilmaiseksi millaiset kengät tahansa, mitkä ottaisit?


No juuri ne Abbey Dawnin nämä piikikkäät, ihanat kiilakorot. Myykää joku ne mulle koossa 38, kiitos!
Myös ne punaiset pitkävartiset maiharit haluaisin.

Haastan juuri sinut, joka nyt luet tätä, eli hopihopi, kopioi omaan blogiisi - tahdon nähdä teidän kenkäsuosikit ja inhokit! ;)


Translation

I've always hated heels, because they're probably the most unpractical thing in the world. Shoes you can't even walk with? Until I found wedge-heeled shoes last year, and walked with them whole winter without any problems! Love-love-relationship was born.

Found these ones from Spirit Store, and they're everything I wished for my summer wedge-heels: black with decoration-rivets I added. So they're almost like those cool shoes I desire from Abbey Dawn, if you know which ones I mean :P