Hey ♥
Työharjottelu painaa päälle, eihän tässä muuta. istahdin illan ratoksi kirjoittamaan, kun tulin taas kerran pohtineeksi kaikenlaista ja oksentaneeksi sen tekstimuotoon!
Multa on jotkut kysyneet, meinaanko laittaa jonkun sinkkuprofiilin jollekin sivustolle nyt kun
pitäisi olla niin apokalyptinen haku päällä, että heikompia hirvittää.
Ensinnäkin on mainittava, että musta on mukava olla sinkku, ihan rehellisesti! Tuo jo itsessään on syy, miksi en edes etsi ketään. Etsiminen ei yleensä edes auta ;)
Toisekseen - olen kokeillut sitä. Vuosia sitten! Itse asiassa hyvinkin pitkän ajanjakson verran. Näin kaukaa katsottuna en kyllä halua kirveelläkään palata siihen :P Kuulette kohta, miksi.
Nettihän on itsessään ja yleisesti ottaen loistava keino tutustua ihmisiin. Olen, jos en nyt suoraan netin ansiosta, niin ainakin sen suosiollisella avustuksella, tutustunut moniin tämän hetkisiin ystäviin, kavereihin, bloggaajiin, tuttujen tuttuihin, kerrassaan hienoihin ihmisiin, joihin en välttämättä "normaali"oloissa olisi edes keksinyt tutustua!
Olen käynyt aikoinani juu myös lukuisilla treffeillä sen vuosien takaisen profiilin ansiosta, löytänyt sitäkin kautta "vain" kavereita, sekä yhden pitkän suhteen. Ei se aika ole suoranaisesti hukkaan mennyt.
Tämä aihe ei sinänsä ole enää mikään tabu. Joitain vuosia sitten oli noloa myöntää tavanneensa seuranhakuilmoituksella ja sitä pidettiin jonain keski-ikäisten eronneiden epätoivoisena touhuiluna, mutta tälläkin hetkellä suurin osa mun seurustelevista ystävistäkin kuuluu tähän netistä omansa onnistuneesti poimineiden kastiin. Enkä tunne muistaakseni ketään joka EI olisi joskus kokeillut nettitärskyjä.
Vaihtoehtojen joukossa on vaikka mitä, perusjamppojen sivustoista ja chateista joihinkin eliittikumppanit-tyyppiseen hifistelyyn.
Ujommille ihmisille netissä juttelu on varmasti aikamoinen pelastus. Siellä saa helpommin lähestyttyä ihmisiä kun kadulla, ja luotua edes jonkinlaista pohjaa sosiaalisille suhteille.
On silti eri asia tavata sattumalta netissä, kun varsinaisesti treffipalvelun kautta, ja on siinä ehkä edelleen hienoinen säälittävyyden vivahde, ainakin joidenkin ihmisten korviin. Tuntuu jo melko harvinaiselta, mutta jollain lailla "aidommalta", jos pari on tavannut toisensa ihan livenä. Ehkä jollain sisäisellä tasolla ajattelen itsekin näin, omasta historiastani huolimatta.
Miksi sitten minä en lado meikatulla ja muokatulla naamallani varustettua iloista tekstinpätkää suomikaksneloseen?
Nettideittailu oli mielestäni lopulta, ainakin itselleni, äärimmäisen
kuluttavaa. Silloisessa toiminnassani oli tosin aikamoinen suorittamisen maku, sellainen kun valitettavan monilla muillakin. Ympäristön paineet ovat huono syy etsiä seuraa, joskin valitettavan todellinen, kuten myös yksinäisyys.
Itse en enää kärsi onneksi kummastakaan vaivasta.
Viestejä kyllä sateli sieltä jos täältä, ja vaikka kukaan ei oikein täysin olisi tuntunut kolahtavan, vastasin yleensä kaikkiin vähänkin mukavalta tuntuneiden viesteihin. Ja siis niin ehkä kannattaakin tehdä, koska sain myös kavereita tällä lailla, avoin voi aina olla. Netissä "etukäteen" jutteleminen sinänsä säästää ainakin aikaa, jos on hirveä haku päällä.
Mutta se on ainakin introvertille ihmiselle työlästä, niin typerältä kun se kuulostaakin.
Etsiä ihmissuhteita. Itse olen tottunut siihen että elämä tuo oikeat tyypit eteeni kuten tähänkin asti, jolloin tuollainen tuntuu väkisin vähän härskiltä. En ole koskaan etsinyt ystäviä, vaan olen kohdannut heidät oikeassa paikassa oikeaan aikaan ^^ Siksi tuntuisi hölmöltä etsimällä etsiä jotain ukkoa.
Siitä päästäänkin tämän toiminnan
mekaanisuuteen. Käyt tärskyillä - oho, ei ollut hyvä - menet sitten seuraaville. Jne, jne, jne. Sehän on täysin loputon suo, jos sille tielle meinaa jäädä. Kyllä kaikki varmasti tietävät mihin ovat ryhtymässä, mutta joillekin se tietyntasoinen raaka valikointi on vaan helpompaa kun toisille.
Mä en ole ihminen, joka tykkää olla ilkeä. Millään lailla. Toiminnan ideahan on kylmästi sanottuna se, että jos ei omasta mielestä synkkaa, jättää joko vastaamatta, tai sitten vastaa jotakin kohteliasta ja pahoittaa silti kiinnostuneen mielen. Ja näinhän käy myös toisinpäin - jos olet kiinnostunut, toinen ei sitten ehkä olekaan. Parhaassa tapauksessa joko kumpikaan ei ole kiinnostunut tai sitten molemmat ovat, mutta mahdollisuus on, vaikkakin olemassa, niin melko pieni. Toki juuri sen häviävän pienen mahdollisuuden takia ihmiset tätä harrastavat, enkä missään nimessä sano että ei kannattaisi. Samat nopathan ne "todellisessa" elämässäkin pyörii. Periaatteessa.
Profiilin laatiminen... Se on kanssa sellaista. Osaan ja osasin kyllä kirjoittaa hyvän ilmoituksen, mutta yritäpä kirjoittaa se niin että se tavoittaa hyvät tyypit muttei rajaa liikaa pois. Ei mikään piece of cake.
Ei oikein kannata kirjoittaa että moi, pitkätukkanen metallijumala tai Norman Reedus olis kiva. Tai voihan toki, mutta voi olla hiljaisemman puoleinen rohviili sitten.
Mutta sitten kun kirjoittaa sellaisen avoimen ja hauskan "tutustun mielelläni kaikenlaisiin ihmisiin" -tekstin, koska ei halua profiilin vaikuttavan miltään
ostetaan-myydään-vaihdetaan -palstan ilmoitukselta, koska tässä ollaan ihan elollisia olioita kuitenkin, niin todellakin sieltä tulee sitten juuri niitä kaikenlaisia ihmisiä, ja se on hyvä tiedostaa.
Niin, ne yhteydenotot joita tulee. Aika suuri osa oli sellaisia selkeitä copy paste -viestejä, joita yleensä varatut keski-ikäiset miehet, lähettelivät kaikille nuoremmille tytöille :D
Huomasin myös että monet viestit ovat aivan kuin työhakemuksia!
"Hei, olen Pertti ja etsin aktiivisesti uutta kumppania. Luonteeltani olen sitä ja tätä, minulla on kokemusta siitä ja tästä. Toivon että otat yhteyttä mikäli koet minun sopivan kriteereihisi tai jos sinulla on ystäviä, jotka voisivat olla kiinnostuneita!"
Öh
.
Monista viesteistä raikuu epätoivo ja se, että palvelussa on hengailtu jo jonkin aikaa. Ei siinä mitään, mutta "kuka vaan kelpaa ja nyt äkkiä joku" -asenne ei ole kellekään oikein hyvästä, ja aika nopeasti se tulee ilmi.
Sitten on kaikenmaailman pikkupervoja, joihin kyllä tottuu nopeasti, tai on ainakin syytä tottua. Herkemmät voivat niitä jopa säikähtää, joten ihan vaan tiedoksi, sieltä tulee
aivan kaikkea. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, hop!
Sitten itse livetreffit, jos sinne asti onnistumaan suodattumaan. Se on paha paikka, kun kumpikin huomaa jo ensi silmäyksellä, että tästä ei muuten tule mitään, mutta kahvituokio on silti kärvisteltävä loppuun vastapäätä istuen, kiusallisten hiljaisuuksien ja kahvin ryystöäänien kaikuessa. Älkää menkö hei kahville!! Menkää mieluummin vaikka kaljalle, se on todistetusti edes vähän rennompaa :D
Tämä on asia, joka ehkä eniten eroaa epäedukseen "normaaleista" treffeistä, joilla toinen on jo edes kertaalleen kohdattu livenä. Hyvässä ja pahassa, netissä juttelu ei kerro kaikkea ihmisestä, ja yllätys voi olla kaikkea muuta kun positiivinen vaikka olisi kuvia ja tekstiä vaihdeltu kuinka haukkana.
Kenenkään kotiin ei missään nimessä mennä, senhän kaikki tietävät? Heh.. menin kyllä itse ekana silloisen tulevan poikaystäväni luokse värjäilemään hiuksia, koska luotin vaistooni, mutta en silti suosittele muille, koska koskaan ei voi tietää.
Tykkäsin jutella ihmisten kanssa, mutta homma meni turhan vakavaksi siinä vaiheessa, kun kaikki halusivat heti tavata. Okei, ideahan siinä on se, että näin ei välttämättä kerkiä luomaan mitään epärealistisia odotuksia toisesta, mutta silti. Tuntui siltä, kun olisi ollut jonkin liukuhihnan äärellä ihmettelemässä ohi vilistäviä tuotteita saamatta mistään mitään otetta.
Kaiken kaikkiaan, sen lisäksi ette koe mitään tarvetta, en
jaksa lähteä tuohon rumbaan. Se oli paikoin ihan hauskaa, mutta ei ole enää missään nimessä lopulta mun juttuni.
Jotkut tutut osaavat ottaa tuon hauskanpitona vailla suurempaa stressiä tai merkitystä, ja niin se pitäisikin, mutta itse en osaa. Suosittelen sitä sinulle, joka osaat, eihän siinä oikeasti mitään menetä!
Minä luotan täysin siihen, että jos minulle on joku tuolla jossain, niin tapaan hänet sitten muissa merkeissä, ilman mitään itselleni epämieluisia vippaskonsteja tai oikoteitä ^^ Tai jos en tapaa, niin sittenpähän en. Elämäni ei todellakaan ole pilalla tämän takia ;)
Loppukevennyksenä eeppisimmät treffini, jotka olivat kuin suoraan Nemistä (ei hyvällä tavalla):
☻ Punasteleva mieshenkilö, joka ramppaa vessassa 5 minuutin välein, en tiedä miksi (enkä halua tietääkään). On vakuuttunut yhteisestä tulevaisuudestamme.
☻ "Mennään syömään" olikin treffit Mäkkärissä. Mies ostaa kymmenen (10) juustohampurilaista ja syö niitä
hyvin äänekkäästi. Ihmiset tuijottavat. Koitan piilottautua Iltalehden taakse.
☻ Puolisokea, jonka en tiennyt olevan puolisokea. Asia ei olisi haitannut minua millään lailla, mutta hän oli vielä jättänyt keppinsä kotiin, koska pelkäsi näyttävänsä typerältä silmissäni. Minun piti sitten ääniohjailla häntä oikeisiin suuntiin kahvipaikalle kävellessämme ja sieltä poistuessamme. Olisikohan se keppi
kuitenkin ollut parempi ratkaisu?
☻ Erään sylki lensi puhuessaan niin, että ympäristö suorastaan tulvi. Murre oli niin käsittämätöntä, etten lopulta jaksanut enää pyytää häntä toistamaan kaikkea. Ihan tuon syljenkään takia.
☻ Sm-lentopalloilija, joka korostaa joka lauseessa olevansa sm-lentopalloilija. Kummastelee, miten kukaan EI voisi olla hänestä kiinnostunut, kun on sentään, hyvä luoja,
sm-lentopalloilija!
Jne jne jne. Olihan noita.
Kokemuksia, hyviä tai huonoja? Olisi mahtavaa kuulla niistä kommenttikentässä! ^^
