keskiviikko 9. lokakuuta 2024

Ontuva Chat GPT -"kauhu"tarina

Viime vuosien tekoälykuvien generoimisen ohella huvitin itseäni tänä vuonna myös Chat-GPT:lla :D 

Kyseinen keskustelu"botti" on niin ikään OpenAI:n tarjoama tekoälytuotos, joka luo tekstiä ja ja vastauksia kirjoittajan pyyntöjen pohjalta. Siltä voi siis kysyä lähestulkoot mitä vain tai antaa erilaisia "käskyjä". Vastaavia sovelluksia on esimerkiksi Google Gemini - muihin en ole itse tutustunut, kun näihin kahteen.

Kyseinen masiina osaa harrastaa myös jonkinnäköistä tarinankerrontaa. Huomasin kyllä heti, että "kauhutarinat" eivät ole kovin kauheita eli järjestelmä on varmaan rakennettu aika ns. lapsiystävälliseksi. Huomasin myös joskus tekoälykuvia generoidessa, että esim. mitään kovin rankkoja aiheita se ei suostu toteuttamaan (kyllä, olen yrittänyt vähän kaikkea xD).

Mutta alla eräs huvittava tekoälystoori, jonka alussa antamani kehote.



Antamani promptit olivat ehkä vähän liian suurpiirteisiä ja kaikki ohjelman generoimat "kauhu"tarinat muistuttivat todella paljon toisiaan, vaikka yritin antaa erilaisia ehtoja. 

Esim. tuo kuvakaappauksen tarinahan kokonaisuudessaan on melko kömpelö ja aiheutti jonkin verran myötähäpeän tapaista tunnetta (voiko sellaista edes tuntea ei-aineellisen ohjelman tuotoksesta?), mutta yllätyin silti jollain tapaa siitä, miten johdonmukaisesti stoori kuitenkin alkaa, etenee ja päättyy :D 

Suoraan tällaisia tuotoksia ei oikein saa hyödynnettyä, mutta jonkinlaiseksi inspiraatioksi voisin ehkä ajatella käyttäväni tällaista, jos pää on aivan tyhjä.

Ehkäpä esimerkiksi vanhemmat voisivat hätätapauksessa vaikka viihdyttää lapsiaan jollain pikaisesti generoidulla Chat-gpt-stoorilla, jonka laadusta ei tarvitse niin välittää!

2 kommenttia:

  1. Kokeilin gemini google tekoälyä Halloween tarinaan 🙂

    Kirjoita lyhyt Halloween tarina

    Varmasti! Tässä sinulle lyhyt, hieman karmiva Halloween-tarina:

    "Vanhan talon salaisuus

    Pieni kylä oli tunnettu vanhasta, hylätystä talosta, joka kohosi mäen päällä. Lapset olivat varoittaneet toisiaan menemästä lähelle, sillä talosta kuului öisin outoja ääniä ja ikkunat loimottivat punaisina.

    Eräänä pimeänä Halloween-iltana, rohkein lapsista, 12-vuotias Eero, päätti kuitenkin selvittää, mitä talossa oikein tapahtui. Hän varusti itsensä taskulampulla ja ystävänsä, Maijan, antamalla onnenamuletti.

    Kun Eero astui talon rapiseville portaille, hän tunsi karmivaa jännitystä. Ovi narahti auki ja hän löysi itsensä pölyisestä eteishallsta. Seinät olivat täynnä vanhoja maalauksia, joissa oli omituisia kasvoja.

    Eero hiipi syvemmälle taloon, taskulampun valo tanssien seinillä. Lopulta hän löysi huoneen, jonka ikkunat loimottivat punaisina. Huoneessa oli suuri pöytä, jonka ympärillä oli kymmeniä vanhoja nukkeja. Niiden silmät tuijottivat Eeroa tyhjyydellä.

    Yhtäkkiä, yksi nukeista liikahti. Sen pää kääntyi ja se hymyili leveästi, paljastaen terävät hampaat. Eero huusi kauhusta ja juoksi karkuun niin nopeasti kuin jalat kantoivat.

    Ulkona hän törmäsi Maijaan, joka oli tullut huolestuneena etsimään häntä. Yhdessä he juoksivat kotiin, sydämet pamppaillen.

    Seuraavana aamuna, kun lapset kertoivat kokemuksestaan, kukaan ei uskonut heitä. Mutta kun he menivät takaisin vanhaan taloon, se oli kadonnut. Tilalla oli vain laaja nurmikko ja muutama vanha puu.

    Oliko se ollut vain painajaista, vai oliko vanhassa talossa todellakin jotain yliluonnollista? Kukaan ei koskaan saanut varmaa vastausta."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista! Tekoäly tuntuu tykkäävän kylistä ja hylätyistä taloista pöpelikössä xD

      Poista