Tervehdys ♥
Kesämeininki ei suinkaan ole laskemaan päin, päinvastoin parhaudet senkun jatkuu, kun vaan jaksaa persiinsä nostaa penkistä, laittaa kengät jalkaan ja painaa oven kiinni perässään.
Lauantai vietettiin auringon paahtamassa Hietalahdessa, jossa järjestettiin melko massiiviseksi paisunut Tall Ships Race -purjehdustapahtuma!
Sailors! My soft spot, haha.
Rupeama ei alkuun herättänyt kiinnostusta, mutta sitten näin jossain aviisissa kuvan laivojen saapumisesta, ja tajusin että tuonne on päästävä muuten ihan justiinsa! Silmissä oikein vilisi purjeita, tykkejä ja seiloreita ♥
Onneksi uskollinen Jenni on aina jostain sängyn pohjalta revittävissä, että nyt muuten mennään :DPaikan päälle saavutuamme näkymä oli vielä päräyttävämpi kun olin haaveillut; upeita isoja laivoja ja veneitä, korkeita mastoja, köysiä joka puolella, purjeita, lokkeja, liehuvia lippuja, poutapilviä, aurinkoa, merimiehiä...
...ja tietysti vanha kunnon Jack Sparrow x)
Siellä olisi päässyt käymään sisälläkin, mutta kun ei tavoitettu jonon päätä vaikka kuinka seurattiin sitä (ihan hervoton ihmismäärä), niin päätettiin etsiä jokin toinen paatti, jossa olisi moiset mahdollisuudet.
Onneksi sellainen löytyikin, vähän syrjemmästä ^^ Hihiii, päästiin hipelöimään Meksikolais-purren ruoreja ja köysiä ♥
Oli ihan epäreilua, ettei Jenni suostunut pokaamaan laivan kokkia (joka olisi ollut vieläpä kiinnostunut!), jotta pääsisimme Meksikoon sillä aluksella. Melkein hirttäydyin niihin köysiin kun en olisi halunnut poistua tuolta lainkaan :p Kateus iski niitä kohtaan, jotka sillä purjehtivat yli merten.
Asu ei ollut ihan tuulen -ja kiipeilynkestävin mahdollinen valinta verkkosukkineen ja korviin heilahtavine helmoineen, mutta onneksi paatissa oli hyvin ystävällisiä Meksikolaismiehiä auttamassa leidejä portaissa :'D
Siinä ne mokomat nyt menee ja seilaa Mehikoon, minä en... Buu.
Etsi kuvasta sloggi...
Olisi tuolla tapahtuman yhteydessä ollut viikonlopun mittaan kaikkia keikkoja, teatteria, safkaa ja muutakin elämää, mutta "pelkät" paatit ja niiden ihmettely riitti meille ^^ Suosittelen lämpimästi menemään kun tällainen seuraavan kerran järjestetään. Ja erityisesti jos sinulla on ipanoita, ne vasta oli tuolla liekeissä nähdessään tämän kaiken.
Kellon lähestyessä kohtalokasta aikaa otettiin aitiopaikat Hietsun sillalta, ja seurattiin kun laivat rupesivat tekemään lähtöä.
Odotetuin tietty oli Götheborgin lähtö. Sai nähdä sen liikkeessä ihan vieressä, koko komeudessaan ;)
Ja sainhan minä ne lähtötykkini!! ♥ Melkein rupesin vollottamaan kun nuo alkoivat paukkumaan ja savuamaan, miehistö vilkutti ja ihmiset hurrasivat satamassa :)) Tuosta ei tunnelma enää eeppisemmäksi muutu!
Toivottavasti nautitte kuvista. Seuraavassa postauksessa taas ompelujuttuja, jotka käyn kuvauttamassa huomenna... ja jotka toki jatkavat kyllä eeppistä linjaa;)
Miten sinun kesäsi etenee?
☠☠☠
Hey, my friends! Or should I say ohoy...
We took part in "Helsinki Tall Ships Race" -happening, because I saw some picture of arriving ships in our local magazine, and just had a feeling that I must get there! It was free anyway, so what could be better plan on sunny Saturday. I just grabbed good old Jenni with me from the bottom of her bed.
The view in there was even more epic than we expected; huge sailing ships, sheets, masts, seagulls, sailors, lines, ropes, flags and everything! Even Jack Sparrow was there.. xD
The most imposing ship was, with no doubt, Swedish sailing vessel Gothenburg which you can see decently in last pics! It just exhaled old wood's patina, history and pirate athmosphere ♥
We would have wanted to see it from the inside, but so did the other ten thousand people over there, so we just settled for visiting in some Mexican ship with shorter line :p It was fun experience too!
We also followed the great closing seremony, when the ships set forth from the port, and especially the Gothenburg's leaving amost raised tears in my eyes with it's cannons and soaring smoke, and people just cheered and shouted! It won't get any more athmospheric anywhere, ever :D
I hope you enjoyed my pics! Next post includes my sewings again, let's not leave out this "epic" theme yet.. ;)