Ajattelin pauhata ilmiöstä nimeltä tuijottaminen. Tuosta kummallisesta käytöshäiriöstä, jonka kohteeksi varmasti jokainen meistä on joskus joutunut.
Tätä on tullut mietittyä viime aikoina, kun uskaltaa vihdoin kokeilla eri tyylejä, toteuttaa omia kuvauksia julkisilla paikoilla, ja varsinkin siirryttyäni käyttämästä auton sijasta julkisia kulkuvälineitä.
Kylkiäisenä tulee joskus jännyyksiä.
Älkäämme nyt sekoittako tuijottamista tavalliseen ihmisten katseluun. Sehän on kivointa, mitä voi kaupungilla tai muualla liikkuessaan tehdä ^^ Itse rakastan ihmisten katselua.
Sen sijaan ei tulisi mieleenkään sellaisella jatkuvalla päästä varpaisiin tuijotus-meiningillä ahdistella ketään. Myönnetään että saatan ihaillessani jotakin kaunista tai erikoista ihmistä sortua tuijotteluun, mutta olen siinä kuitenkin melko huomaamaton, toisin kuin jotkut.
Tuijottelu on pahimmillaan loukkaavaa, ja ehdottomasti mielestäni ahdistelu-kategoriaan kuuluvaa toimintaa ja perin alkeellista käytöstä.
En nyt suinkaan puhu siitä, että tätä tapahtuisi juuri minulle kovinkaan usein tai että kuvittelisin nyt itsestäni jotenkin liikoja. En edes ole kovin erikoisen näköinen ainakaan jos vertaa moniin muihin rohkeisiin.
Mutta ne kerrat vaan jotenkin jäävät mieleen, kun niin tapahtuu, varmasti tuttu tunne jokaiselle.
On toki normaalia, että ihminen on kinnostunut ympärillään olevista asioista tai muista ihmisistä, mutta toista voi katsoa myös kohteliaalla tavalla. Ei sitä tarvitse toteuttaa niin, että silmät pullahtavat päästä tai kasvoilta huokuu selkeä epäkunnioitus.
Itse asun vielä pääkaupunkiseudulla, jossa luulisi että on totuttu kaikennäköiseen jengiin. Mietin usein minkälaista toiminta on sitten jossain pienemmissä kylissä, jos edes vähän poikkeaa joukosta?
Pikkulasten käytös nyt menee vielä, kun niiden kai kuuluukin kummastella kaikkea värikästä ja erikoisempaa ja he vasta rakentavat sosiaalisia taitojaan. Joskus kuuluu jotain "äiti kato millanen tukka/vaate/tyyppi"!
Olen silti iloinen, jos kuulen vanhempien huomauttavan heille, ettei tuijottelu ja osoittelu ole hyvätapaista; se opetus kun on tuntunut näiltä keski-ikäisemmiltä ja vanhemmilta käpysiltä menneen hieman ohi korvien.
Siinä onkin empiirsten kokemusteni mukaan suurin ongelma-ihmisryhmä.
Otetaan esimerkiksi tapaus, jossa seison metroasemalla, ja muuan vanhempi mies möllöttää minua lakkaamatta päästä varpaisiin. Vaimo siinä sitten vieressä kuiskii ihan kun olisin kuuro, että "älä tuijota sitä, kun tuon näköisistä ei ikinä tiedä mitä ne tekee suuttuessaan" :''D Siinä vaiheessa oli pakko asiallisesti kysäistä, että onko tuo teidän mielestä hyvää käytöstä kanssaihmisiä kohtaan, ja sitten se vaimo siinä ihan loukkaantuneena syyttelee sitä miestä, että enhän minä, mutta kun tuo.
Ei näin...
Gootahtavat ystäväni kertovat, kuinka jotkut mammat katsovat ja kuiskivat, kuinka kamalan näköistä tuo on, katso nyt, lävistyksiäkin vielä, eipä ole asiaa taivaaseen koska pukeutuu mustaan. Kauhean, öö... kirkollista väkeä, ei voi muuta sanoa.
Saati sitten kun lukee näitä juttuja, joissa ihmisellä on jokin enemmän tai vähemmän näkyvä vamma, ja ihmiset kaduilla eivät edes yritä peitellä tuijotustaan. Asia, jolle ihminen ei voi mitään, ja silti toisten pitää ruveta katseella ahdistelemaan, kuin jotain vähempiarvoista.
No asiasta kevyempään; Useitakin kertoja kun ollaan Jennin kanssa oltu kuvailemassa, niin se on käynyt vähän kiusalliseksi ohikulkijoiden tullessa paikalle möllöttämään ihan jäädäkseen. Joskus on sellaisessa mielentilassa ettei se haittaa, ja kun kerran neljän seinän ulkopuolelle menee patsastelemaan täydessä tällingissä, niin pakkohan tuo asia on tiedostaa ja sietää. Mutta silti.
Aikuiset miehet ovat myös pysähtyneet kuvaamaan meitä. Omalla kamerallaan tai puhelimella, mitään kysymättä. Yksikin jonkun kiven takaa, niinkun olisi hyvässäkin piilossa. Tuskassa eräs mies kuvasi meitä Nightwishin keikan aikana omalla kännykkäkamerallaan ympäillämme pyörien ja omituisista kulmista zoomaillen.
Käytöstavat, anyone? :D
Ihmiset tuntuvat kuvittelevan, että jos ihminen on vaikka julkisessa ammatissa tai erottuu massasta millään tavoin, se antaa heille luvan käyttäytyä ihan miten huvittaa. "Kun tuo nyt kerran on tuommoinen friikki, niin se kerjää varmasti huomiota. Mitäs pukeutuu tuolla lailla, ihan oma vika. Olisi niinkuin muutkin"
Mietin myös eivätkö ihmiset tajua, miten junteilta he oikeasti näyttävät tuijottaessaan jotakin ihmistä haavi auki. Täytyisi joskus ottaa kamera esiin, ja käydä näyttämässä :p
Arvostan tosi korkealle sitä, jos tuijottelija tuleekin juttelemaan ja mahdollisesti kertoo syyn tälle toiminnalle, oli se sitten mikä hyvänsä. Kyllä mä ihmisten kanssa tykkään puhua. Usein sitä vaan valitettavasti joutuu sen hiljaisen tuijottelun kohteeksi, josta käy selkeästi ilmi että henkilö ei ole tyytyväinen olemukseeni, ihan kuin asialla olisi mitään merkitystä. Sanoisi mieluummin päin naamaa.
En tiedä onko tämä ongelma jokin suomalaisten tuppisuiden erityispiirre, koska ulkomailla ihmiset ovat tulleet aina puhumaan, heittämään kommenttia, mahdollisesti esittämään tyyliin liittyviä kysymyksiä tms. Täällä tätä tapahtuu ehkä... En edes muista, koska näin olisi käynyt.
Jotkut tuntemani ihmiset pystyvät vain hymyilemään tuijottajille ja ottamaan asian huumorin ja kohteliaisuuden kannalta. Kumpa pystyisi itsekin tuohon! Olen yrittänyt opetella, mutta lähinnä kasvoiltani pyrkii eetteriin hallitsematon irvistys. Ehkä itsetunnossani on jotain vikaa.
Varmasti sillä, että tuijotus häiritsee eniten on myös jotain tekemistä sen kanssa, että siltä ei oikein voi puolustautua mitenkään, toisin kuin sanallisilta kommenteilta.
Olisi kiva kuulla, miten te muut koette asian? Onko tuijotus samantekevää, helppo ohittaa, vai kihiseekö teilläkin :D
☠☠☠
Sorry, this one is only in finnish, but at least I added Google Translation gadget on sidebar -->
I'll translate my texts in future too, but now I didn't have time ;/
