Hei ja hyvää helmikuuta!
Oma tammi-helmikuuni on sujunut työnhaun, vanhojen kodin pintojen maalaamisen ja kuntoilun merkeissä. On muuten omituista, kun yhtäkkiä on edes jonkinlaiset käsivoimat olemassa :D
Tunnelmallisiin talvi-iltoihin (ja elämään ylipäänsä) on toki myös saatava käsityöprojekteja, ja kun villapuseron lankoihin tai historiallisiin asukankaisiin ei vielä ole resursseja, niin tein Berniet!
En niinkään meemikohun takia, vaan siksi, että oikeasti ihastuin tuohon lapasten malliin ja värimaailmaan. Paljonhan näissä on pohjoismaisten kirjoneuleiden henkeä.
Opettelin palmikkoneuleenkin tuossa viime vuoden lopuksi. Nämä villasukat menevät pukinkonttiin.
Olen saanut myös jonkin verran tilaustöitä, mikä on ollut mukavaa vaihtelua. Esimerkiksi näistä kankaista syntyi trikootakkeja tutulle asiakkaalle ♥