Innostuin kirjoittamaan aiheesta, johon tutustuin jokin aika sitten. Kääntyisikö tämä nyt sitten dopamiinipaastoksi. Pseudotiedeostastolta päivää :p
Maailma on täynnä kaikenlaisia ärsykkeitä, joista voi nopeallakin tahdilla valita kaiken mieleisensä. Ongelma on, että pikkuhiljaa tyytyväisyyden tunne vähenee, mistään ei oikein tunnu saavan mitään irti, keskittymiskyky vähenee ja jossakin vaiheessa voi huomata lipsahtaneensa riippuvuuden puolelle erinäisten virikkeiden kanssa.
Esimerkiksi jos minä olen päättänyt elää päivän ilman läppäriä ja ehkä myös puhelinta, se oikeasti harvoin onnistuu. Mieli on todella ovela keksiessään tekosyitä surffailulle ja kehittelee kaikenlaisia "tarpeita" välttääkseen ja torjuakseen kammottavan tylsyyden ja pitkäjänteisyyttä vaativat toimenpiteet. Varsinkin tähän maailman aikaan, kun feedi on pullollaan mitä karmivimpia uutisia ja "uutisia", tekee mieli hakeutua pois netin ääreltä. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty. Samaa voisi soveltaa lukuisiin muihinkin riippuvuuksiin kuten sokerin tarpeeseen, alkoholiin, pelaamiseen...
Mistä tämä pikapalkintojen aktiivinen tai passiivinen hamuaminen nyt sitten johtuu? Asiasta löytyy runsaasti dataa ja tutkimustietoa, ja dopamiini tulee lähes kaikessa esille.
Dopamiini on lyhyesti sanottuna keskushermoston välittäjäaineena toimiva mielihyvähormoni. Dopamiini aiheuttaa riippuvuutta, koska sen jatkuva erittyminen lisää mielihyvän tunnetta.
Erinäiset asiat vapauttavat suuren määrän dopamiinia, ja jotkut asiat vähemmän tai hitaammalla tahdilla; vähemmän vaivaa ja aikaa vaativat toiminnot vapauttavat suuren määrän dopamiinia kerralla, enemmän aikaa ja vaivaa vaativat toiminnot sen sijaan vähemmän dopamiinia kerrallaan ja pidemmällä aikavälillä. Tästä syntyy monille tuttu kärsimättömyyden kierre, kun olemme tottuneet ahnehtimaan, tavoittelemaan ja saamaan sitä välitöntä mielihyvää, jonka eteen ei tarvitse nähdä kummoistakaan vaivaa.
Dopamiinilla on myös tekemistä sellaisten asioiden kanssa kun uni, keskittyminen, mieliala ja oppimiskyky. Onko siis ihme, että on enää vaikea keskittyä kunnolla juuri mihinkään tänä päivänä?
Esimerkkejä korkean ja nopean dopamiinin toiminnoista:
jne.
Vastaiskuna tähän on keksitty termi dopamiini-detox. Aivoja ikään kuin koulutetaan pikkuhiljaa uudelleen pois nopeista palkinnoista, ja sen sijaan keskittymään asioihin, joista saatava mielihyvä EI ole aivan välitön. Nimi on harhaanjohtava siinä mielessä, että itse dopamiinista ei suinkaan pyritä millään tavalla eroon, vaan sitä pyritään saamaan hiukan tasaisemmin "terveellisemmistä" asioista.
Nämä asiat tunnistaa omalla kohdallaan siitä, että niitä haluaisi tehdä enemmän, mutta niiden aloittaminen tai tekeminen vaatii (ainakin aivojen mielestä) hyvin suurta vaivaa ja ponnistelua, ainakin huomattavasti suurempaa, kun yllä mainitut toiminnot.
Esimerkkejä matalamman dopamiinin aktiviteeteista:
Monet aloittavat tekemällä konkreettisen listan asioista, jotka tunnistaa välittömän dopamiinin lähteiksi ja sen jälkeen asioista, joille haluavat antaa enemmän aikaa. Realistisen aikataulun tekeminen voi myös auttaa näiden tavoitteiden jäsentelyssä; esimerkiksi työ -tai koulupäivänä en selaa puhelinta ja somea kun tiettyinä kellonaikoina, töiden jälkeen soitan pianoa 15 minuuttia, pidät kokonaan tietokone -ja puhelinvapaita päiviä jne. Tylsyydelle ja sen aiheuttamalle ahdistukselle rohkeasti altistuminen on tässä hyvin tärkeää.
Armollisuus ja kohtuullisuus ovat avainasemassa "dopamiinikoukusta" pois siirtymisessä - muutos ei välttämättä tapahdu hetkessä koska koukku ei ole hetkessä syntynytkään, ja aivojen sopeutumisessa uudenlaiseen tilanteeseen menee oma aikansa. Lisäksi tietysti jos on esimerkiksi huumeriippuvuus tai alkoholiongelma, asiaan tarvitaan todennäköisesti ammattilaisen apua.
Detoxissa korkean dopamiinin toiminnot jätetään sen sijaan ikään kuin "palkinnoksi" onnistuneesta, matalamman dopamiinin suoritteesta sen sijaan, että ne olisivat prioriteetti. Esimerkiksi jos on tavoiteaikataulunsa mukaisesti onnistunut opiskelemaan tai harrastamaan, voi suoda itsellensä Netflix-hetken. Näistäkin palkintohetkistä kannattaa ehkä tehdä aikataulu.
Summa summarum; itseltään ei tarvitse kieltää kaikkea instant-kivaa ja aivot eivät suinkaan joudu olemaan loppuelämäämme vähemmällä mielihyvällä, vaan niitä voi kouluttaa saamaan sitä (myös) kohtuullisimmissa annoksissa sellaisista asioista, joista on meille pidemmän aikavälin hyötyä ja jotka oikeasti kehittävät.
Lopuksi muutama kiintoisa lisäinfopläjäys:
(Ja ensi postauksen lupaan olevan käsityöaihe :D)
Yle: Yksi ainoa aivokemikaali saa meidät kohtalokkaalla tavalla haluamaan jatkuvasti lisää
Aleksi Kolunsarka: Dopamiini - elätkö todella omaa elämääsi?
