Aloitin tämän sinisen korsetin teon hmm... joulukuussa 2011 :D Kesällä se olisi kovin mielellään ollut valmis, mutta minäpä menin laihtumaan sen abouttiarallaa kymmenen kiloa, jolloin häkki vaan roikkui päälläni kuin mikäkin pukama. Muodot oli siis haettava ja tehtävä uudestaan - sekä korsettiin että kaavoihin x__x Ei ihan pieni homma.
Mutta joka tapauksessa tässä se on, ja kaikki kiitos tästä korsetista kuuluu ystävälleni Nooralle! Tehtiin yhdessä minulle sopivat kaavat, ja sain kaikkien ompeluvaiheiden kanssa opastusta ihan kädestä pitäen. Noora on siis ompelijakisälli ja erikoistunut teatteripukineiden valmistukseen, eli nainen tietää mistä puhuu.
Kavensin yläosaa aavistuksen liikaa, joten kiristyksen kanssa pitää hieman temppuilla. Muuten tämä tuntuu päällä suorastaan mahtavalta, vaikka kiristystä olisi reilustikin. Yläosan muotoa voi myös hieman parannella seuraavaan korsettiin... jota en muuten tule ompelemaan ihan heti.
Jos ja kun jollakin on käynyt sellainen hairahdus mielessä, että teenkö korsetteja tilauksesta; EN, ainakaan vielä piiitkiin aikoihin. Näissä on osattava hieman enemmän, kuin mitä minä vielä osaan. En ole vielä lähelläkään :D Ottakaa yhteyttä vaikka Heidiin.
Seuraavaksi on ajatuksena opetella tekemään vyötärökorsetti. Se lienee ainakin helpompi toteuttaa, kun rinnan yli menevät... ehkä?
Lopuksi vielä yhteiskuvaa ja backstage-perseilyä. Kun melkein tuhannen kuvan verran poseeraa torso äärimmilleen kiristettynä, alkaa jos jonkinmoiset hapot nousemaan päähän.
Mitä mä viimeksi sanoin siitä salaman käytöstä... Tällaiset hirviöt eivät läpäisseet laatuseulaa!
Kuten myöskään nämä edellisten antikristukset.
Mukavaa viikonloppua ♥ Itse vietän sen leipomalla ja juhlimalla huomisia syntymäpäiviäni. Täytän enemmän kuin 20 ja vähemmän kuin 30. Parempi näinnn.. :D
~~♠~~
Translation:
Corset no. 2, there you go!
It's blue, and it's made of jacquard. It's more reasonable than any of my previous corsets, since I got a little help from my friend Noora, who is journeyman (? word wtf? :D) and spesialized for theater garments. So she knows what's the deal with a good bodice!
The shape is almost perfect, I just narrowed the upper part just a little bit too much. But I know what to do next time I decide to sew a corset, which by the way is not going to happen very soon... It takes so much time, re-sewing and fittings.
In the end you can see some random arseing... When you had taken almost thousand pics, you're really starting to lose control.
have a wonderful weekend!