keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Dusseldorf


Hallo!

Nyt on pari viikkoa Saksaelämää takana, ja aikaa naputtaa hostellihuoneen katveesta pieni päivitys kuvineen ^^

Tekee kyllä niin hyvää tällaiselle kotihiirelle lähteä maailmalle. Olen täällä kaikin tavoin NIIN mukavuusalueeni ulkopuolella, kun voin vaan olla. Uudenvuodenlupaukset pitää itse itsensä, kun hyppää tuntemattomaan.

Aloitetaan huonoilla/surkuhupaisilla/viihdyttävillä jutuilla :D

♣ Työharjoittelussa ensimmäinen 1,5 viikkoa oli lähinnä vitsi. Meikäläistä pidetään siellä 9h päivässä, mutta koska olenhan vain työharjoittelija, ja nokkimisjärjestys on tarkka, niin olet käytännössä ilmaa. Seisot siellä ihmettelemässä kun muut 6 ihmistä tekee jotain, ja kenenkään kanssa ei myöskään oikein voi chattailla aikansa kuluksi, koska kukaan ei mielellään puhu englantia, lähinnä vaivaantuvat jos edes yritän x) Kaikki ne nuoret puuseppäjannut ihmettelevät, että mikähän mimmi tuo on ja mitä sen kanssa pitäis tehdä.

Toinen pomoista on tosi kiva, ja toinen on melkoinen ihmisperse. Arvatkaa vain kumpi on aina pääosin vuorossa meikäläisen tuurilla :'p

Mutta tuossa viime keskiviikkona meni siis kuuppa nurin, ja nostin työpaikankin uhalla äläkän, että nyt jotain hommaa perkele, mä tänne Suomesta asti en lentänyt seisomaan. Ja sitten kivapomo yhtäkkiä jotenkin sisäisti mun tuskani ja läksytti niitä muita, ja siitä lähtien mulla on riittänyt hommaa :D Nyt olenkin öljynnyt terassipöytiä ulkona auringossa ja hionut sormet verillä täyspuisia puutarhapenkkejä^^


Tuollaisen sain myös vääntää yksi päivä! Antoivat palikan tammea, ja sanoivat että no tee vaikka jotain.

Duunipaikkani vieressä on tuollainen jättimäinen ja ruma eläinruokatehdas, joka löyhkää kun tunkio :'D Tuntuu että se haju tarttuu vaatteisiin ja hiuksiin!

Plus meidän koulun koordinaattori on sellainen pelottava saksalaisnainen. Se oli meitä vastassa hostellilla (huom oltiin n.10min aikaisemmin paikalla kun sovittiin) ja ensimmäinen asia, mitä se sanoi, oli creepyllä äänellä: "You.. are... late!!" :D Toivon että ei törmätä siihen enää.


♣ Hostellihuone... noh! Kokolattiamatto, keltaiset verhot, kadulla rymisevät raitiovaunut ja hälytysajoneuvot, telkkari josta tulee vain saksaksi dubattuja ohjelmia... you know :p Pääasia että on suihku, ja katto pään päällä.
Sänky on sentään supermukava!

Keittiötila on myös ihan oma lukunsa. Siellä on ehkä +5 astetta lämmintä. Kahvinkeitin ei toimi. Uuni/liesi toimii ehkä kerran viikossa. Mikroa ei ole. Astioina löytyy tasan 2 puhkinaista pannua ja noin 20 veistä. Niillähän kokkaa ihan mielikseen x))
Ollaan siispä haettu lähinnä halpaa noutokiinalaista! Ruoka ei kyllä vastoin odotuksiani ole kovin halpaa, vaikka niin väitettiin.
Keittiötä käyttää myös meidän lisäksi yksi äijä, joka ollaan ristitty Pihvimieheksi. Siellä se örähtelee, ja kokkaa niillä rikkinäisillä pannuilla joka päivä pihviä o_O


Mutta jätetään valitus sikseen - kivoja juttuja on sikapaljon.
Tykkään tästä kaupungista! ♥ Täällä on jotenkin kotoisaa ja turvallista.

Monen muun mielestä tämä on siis varmaan tylsä ja ruma kaupunki, eikä tämä nyt mikään maailman mediaseksikkäin turistikohde olekaan.
Mutta itse olen hyvä lepuuttamaan silmiäni kaikissa kivoissa yksityiskohdissa, ja löytämään sellaisia koko ajan lisää ^^ Rakastan rosoisia kaupunkeja enemmän kun mitään ällöjä rantalomakohteita.






Ihmiset on jotenkin rennon välittömiä. Ohikulkijat katsovat silmiin ja jotkut hymyilevät. Alkeellinen asiointi saksaksi sujuu jo meikäläiseltäkin.
Tykkään siitä, kun seison aamulla kahvimukini kanssa juna-aseman laiturilla muiden töihin menijöiden kanssa ja sulaudun joukkoon.

Liikenne toimii täällä myös paremmin kun missään muualla tähän mennessä. Olen jo ihan mestari junilla ja ratikoilla ympäriinsä liikkuessa.



Täällä näkyy myös tosi paljon kaikenikäistä alternative-porukkaa. Värikkäitä hiuksia, niittejä, irokeeseja, gootteja... ah!
Joka maanantai täällä on myös joku mielenosotus, ja meidän katu suljetaan :D Saatiin yksi päivä private-poliisisaattue hostellille, kun oltiin vahingossa rimpsalla vähän liian kauan.

 

Olut on tietysti hyvää ja halpaa, kuten muukin alkomahooli. Kivoja ja tunnelmallisia saksalaisbaareja ja kuppiloita löytyy.
Vanhassa kaupungissa on iltaisin sellainen bilekatu terasseineen, jossa on jokaiselle jotakin, myös metallibaareja^^)

 

Siinäpä kuvasarja aiheesta minä ja olut -_- Minä, joka ei edes juo olutta, juo nyt olutta!


Maisemat on kivoja myös, voiko vapaapäivää paremmin viettää kun kuvaillen ja joenvarrella istuskellen! Täällä on jo siis ihan kevät, yksikin lauantai oli +20c!





Rakennukset ja kaikenmaailman pylväät ja patsaat on kivoja ja värikkäitä kuvattavia myös ♥

 






Tuossa Rheinturm-kammotus! Anteeksi nyt jos ko. pytinki sattuu olemaan jonkun suosikkimonumentti, mutta musta tuo on aika karmaiseva. Varsinkin illalla, kun silmät loistavat punaisena o,,,o



Ei jätetä tuota loppuun kummittelemaan, vaan laitetaan meidän komia lähikirkko ^^ Tässä olisi kaikki photoshootin ainekset!



Muita jänniä huomioita:
-Kaikkialla on kirsikanmakuisia juttuja, jotka on tosi ällöjä (oon kokeillut väkisinkin, kun nämä tunkee sitä yllärinä joka paikkaan)
-Ruokakaupoista ei muutenkaan löydy oikein mitään mitä minä yleensä syön :D
-Talojen katot on söpöjä. Meidän katon yläpuolella lentelee myös lepakoita joita katselen illalla ♥


Kaikennäköisiä löytöjä on myös tullut tehtyä enemmän kun laukku vetää, mutta niistä oma postauksensa myöhemmin!
(Tämän postauksen tekemisessä meni 3 päivää, koska hostellin hidas wifi ei oikein lataa kuvia).

Tscüs!

♣♣♣

Hallo! ;)
2 weeks gone and yet 2 to go in Germany! I now have a little moment to update ^^)  

I should propably start with boring/tragicomic/funny things to tell:

-My internship.. hmm xD They keep me in workplace 9 hours per day (normal workday in Germany, I know), but the problem is that there's hardly anything to do for me, since I'm just a student and blablah. I practically just stood there first week watching 6 other guys working (and clearly thinking who the heck is that foreign chick and what should we do with it..!) Luckily now the situation is much better when I opened my mouth and I had sanded and oiled some terrace tables in the sun :D 
No one really wants to chat with me in english and I don't speak german, which is the worst problem -_-
Well, at least I managed to build one oak frame! 

-The hostel room is.. well, it's a hostel room! Yellow curtains, clattering trams and emergency vehicles on the street, tv with german-dubbed programs... you know :p At least we have a shower and super comfy beds! 

There's also this communal "kitchen" room. Temperature is something like +5. There's no working oven/microwawe. No cutlery, just about 20 knifes and 2 broken pans.
And then there's "The Beef Man" (the only client in this floor along with us), who really manages to cook a beef meal every day with that setting :''D

But let's stop this complaining - Dusseldorf is very homely town and I love it! ♥ 
I like how I merge in the group when I stand at the train station at the morning with my coffee. 
I've also seen enchanting amount of alternative people around me ^^) 

It's nice just to walk around the town with camera and see what comes in front. I feel safe here!

The Old Town is very nice place to hang out at daytime and especially at the evening, when there's a whole street with music and bars (also metal ones!) and places to drink great beer etc!

And it's almost spring here, unlike in Finland! 

In the next post there will be shoppings, more than my suitcase drags!

22 kommenttia:

  1. Nyt käy vähän kateeksi, tosi siistin näköinen paikka! :D Just sen näköisiä kulmia missä taatusti itsekin viihtyisin. Nauti olostasi pihvimiehestä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä löytää kyllä mielenkiintoisia kulmauksia sieltä sun täältä ^^) Kiiitos, nautin kyllä, ei muo pihvimiehet niin vaan lannista :'D

      Poista
  2. Hurjan kivan näköinen kaupunki! Toivottavasti loppu harjoitteluaika sujuu viihtyisämmin ^___^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään etenkin tästä vanhastakaupungista! Kölnissäkin olis tarkoitus vierailla joku viikonloppu :) Kiitti, eiköhän se suju, vähän päälle viikko enää töitä jäljellä!

      Poista
  3. Very nice! Jos en ite asuis ihan toisella puolella maata niin tulisin moikkaamaan. ^_^ Mutta joo, Saksa ja nopea, moderni internetyhteys eivät sanoina sovi samaan lauseeseen, mut on täällä onneks omat hyvätkin puolensa. Ite lähen ens lauantaina katsastamaan elämäni ekaa kertaa Neuschwansteinin linnaa, sitä odotellessa. <3 Pidä kivaa, vaikka saksalaiset onkin vähän kummallisia ja pelottavia.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että oot niin pitkällä! :D Ooooo hitto oon kade, oon aina halunnut nähdä tuon linnan ♥ Kävisin siellä itsekin jos ei se olis niin kaukana Dyssiksestä x_x
      Onneksi suurin osa kohtaamistani Saksalaisista on ihan kivoja, voisin sanoa jopa että vähän niin kun suomalaiset - ujoja puhumaan enkkua, aluksi varautuneen oloisia mutta pohjimmiltaan ihan hyviä tyyppejä! :D

      Poista
  4. Kauniilta näyttää! :) Mukavia huomioita ja loppuunsa vaikuttaa kyllä olleen viihtyisää.^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti :) Kaikki jutut pitää vain ottaa huumorilla, niin mistä tahansa selviää missä päin maailmaa vain :D

      Poista
  5. Düsseldorf is one of the cities i really enjoyed being in during my time in ruhr area (and really looking forwards to be back in 2 weeks for a visit) so yes, enjoy your time over there!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That's nice to hear :) I honestly didn't wait for this city to be so comfy, so surprise was pleasant! ^^ Good place for a month to hang out!

      Poista
  6. Kävin Düsseldorfissa muutamia vuosia sitten välietappina eräille festareille. Kaupunki oli mielestäni hyvin industrial mutta kaikessa kolkkoudessaan hyvinkin viehättävä. Etenkin Reinin jokivarsi kuppiloineen joista kuului saksalaisten jylhää yhteislaulua iltaisin :) Hienoja yksityiskohtia kaupungista olet vanginnut otoksiin :) Saksaan itsekin lähdössä parin viikon päästä taasen, Baijeriin festaroimaan, joten mielenkiinnolla luin tämän ajankohtaisen postauksesi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! :) Ja olen samaa mieltä tuosta miten kaupunkia kuvailit. Joenvarressa en olekaan vielä piipahtanut eli asia pitää nyt viikon aikana pikimmiten korjata!
      Oo, pidähän kivaa Baijerissa, festarit kuulostaa hyvältä :p

      Poista
  7. On kyllä kivan näköinen kaupunki kyllä! Ja ah, ku siellä on lämpimän ja valoisan näköistä! Täällä on vielä metritolkulla lunta!! Pidä hei kivaa siellä vielä loppuaikakin ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tosissaan toivon että ensi viikon sunnuntaihin mennessä ei ole Suomessa lunta, koska muuten varmaan pimahdan heti koneesta tullessa xDD No ei. Oli kyllä mukava ottaa tällanen varaslähtö kevääseen, koska inhoan talvea! On kiva lähteä aamulla työharjoitteluunkin kun on jo valoisaa ^^) Onneksi Suomessakin ihan kohta!

      Poista
  8. Kivan näköistä :) Harmi, että se osio, miksi sinne ylipäänsä lähdit, ei oikeen tunnu toimivan... Mutta tsemii loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooo se on vaan sivuseikka, vapaa-ajan takia tänne tultiin x)) No ei kai! Nyt onneksi menee jo paremmin töissä, ja nyt viimeisen viikon saan kuulemma osallistua kaikkeen mahdolliseen ja lähteä asennuskeikoille jne! o_O

      Poista
  9. Vaikuttaa kivalta kaikkine 'pikku' rösöineen ja näyttää upeelta paikalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä oli ^^) Kiinnostaa tämän jälkeen nähdä muitakin Saksan kaupunkeja!

      Poista
  10. It sounds lovely!! Inspite of boring work days and a hostel.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, luckily those workdays got a bit more interesting at the end :p Couldn't say I learned much, but it was interesting to get to know working methods in different culture!
      And free time was awesome xD

      Poista
  11. Ihanan näköinen kaupunki, juuri tuollainen epäturistimainen :) Mutta olipas kurja toi työharjottelun alku.. Onneksi rähjäsit vähän, että ne tollot siellä heräsivät! Oli varmasti kiva tulla taas Suomeen kökkimään, kun täällä on näin... ihastuttava ilma :D Hmm, en malta odottaa että nähdään niin saat kertoa kaikki! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi perse, niinpä :D En tilannu tällasta räntäpaskaa laisinkaan! Lupasin tuoda auringon, mutta se laahaa vähän perässä näköjään.
      Mutta kiva kun teitä pääsee taas näkemään ♥ Kerron kaiken ;D

      Poista