Hei ja hyvää lempikuukauttani elokuuta! Toivottavasti kesänne on sujunut asianmukaisin kääntein.
Omaani on mahtunut muutamakin mielekäs tapahtuma. Koko syksyn tulen olemaan sen verran kiireinen, että onnistunut kesä tuli erittäin tarpeeseen.
Mieleen jäi maistraattikäynnistä se, miten yksinkertainen ja nopea koko vihkiminen oli - molemmat mietittiin, että ollaanko me nyt oikeasti virallisesti naimisissa, ja kyttäsin itse väestötietojärjestelmää päiväkausia :'p
Lähimmille kavereille olisi myös tarkoitus pitää jotkut istujaiset erikseen varmaankin joskus ensi vuoden kesällä, kun on hiukan säästetty taas voimia ja rahaa.
Päälläni ollut mekko on itse tekemäni, mutta tämä kyseinen vaate ei missään nimessä ole mikään unelmieni The Häämekko, koska totesin mm, että mulla ei ole aikaa, materiaaleja, budjettia eikä intoa tehdä sellaista tässä välissä niin hyvin kun haluan, plus muutamat erinäiset lisäsyyt päälle.
Kuitenkin aion vielä ilman muuta toteuttaa kyseisen, pidemmän unelmamekkoni - ehkäpä saan sen aikaiseksi sitten tulevaisuuden kaverijuhliin.
Parhaat setit omaan makuuni vetivät Eivor, Lord of the Lost, Pendulum, Alestorm ja Infected Rain. Jostain syystä Dimmu oli paljon parempi vuonna 2019 kun edellisen kerran yhtyeen näin, mutta kyllä sitäkin nyt tänä vuonna katsoi :p
Mun OnePlus-luuri on niin kamala peruna (kuvat varsinkin keikoilta pelkkää sohjoa ja videoiden äänenlaatu karmea), että ei juuri tule nykyään juuri keikkoja kuvailtua. Toimii muutenkin vähän miten sattuu, eli vaihdan kyllä tämän jälkeen taas takaisin Samsungiin.
Näyttely oli mielestäni hyvinkin käymisen arvoinen, olisin voinut tuijotella piirrosten ja maalausten yksityiskohtia tuntikausia ♥ Yllätyin myös positiivisesti, että vaikka näyttelyn nimi oli "Matka Tolkienin maailmaan", esillä oli paljon muitakin Howen fantasia-aiheisia teoksia, kun vain LotR-teemaisia. Innostuin mm. herran Beowulf-tulkinnoista.
Keskiaikaseuran oman kesäleirin lisäksi osallistuin ekaa kertaa (elävöittäjänä) Hollolan keskiaikatapahtumaan, joka järjestetään joka toinen vuosi kyseisessä kylässä. Esim. myyjien ja ohjelman puolestahan tapahtuma ei ole niin laaja, kun vaikkapa Hämeen vastaava megafestivaali, mutta tykkäsin silti itse tämän tapahtuman intiimimmästä tunnelmasta.
Täytyy kyllä sanoa, että teltassa nukkuminen ei ole enää oikein millään muotoa oma lajini. Haluaisin tykätä siitä, koska mielessäni nukkuisin vaikka kaikki kesäyöt romanttisesti ulkona, mutta kun en oikeasti onnistu teltassa nukkumaan enää silmäystäkään, niin siinä ei ole mitään tolkkua :'p Rajoittaa hieman festari- ja leireilytouhuja nykyisin, kun pitää joko nukkua autossa polvet suussa tai ajella yöksi kotiin.
Retki-riippukeinu hyttysverkkoineen olisi myös haaveissa hankkia, saa nähdä onnistuuko ulkona nukkuminen siinäkään.
Käytiin pari päivää Repovedellä kavereiden kanssa. Siellä yövyttiin sentään varaustuvassa, niin tämä hienopersekin sai nukuttua.
Pystyn yhtäkkiä taas lukemaan kirjoja sen sijaan, että roikkuisin netissä illat pitkät, mikä on kiva.
Hautalan kirja oli ehkä hiukan liian outoa ja raadollista scifiä omaan makuuni, vaikka juoni olikin piinaavan koukuttavasti kirjoitettu.
Chestertonia taas innostuin lukemaan sen jälkeen, kun pidettiin Isä Brown-putki Areenasta. Näillä näkymin tykkään kirjasta/kirjoista enemmän, kun sarjasta, tämä on erittäin viihdyttävää kevyempää dekkarointia!
Mukavaa loppukesää kaikille!
☽◯☾