lauantai 14. toukokuuta 2011

Puhelinlaukku

9.2

Tämä on varmaan ensimmäistä kertaa ihan fiiliksissä talvesta. Johtuu osittain siitä, että oon suunnitellut ja kehitellyt kaikkea mukavaa talvi-ompelusta ja neulosta. Aloitin iltatyöt, joten nyt on sitten päivät aikaa ommella:D Tulossa on ainakin maailman siistein talvitakki, ja semmoinen neulottu huppu-kaulaliinayhdistelmä ^^ Ne on kuitenkin vielä työn alla. Kissani sairastelee ja aiheuttaa harmaita hiuksia, joten aika menee nyt siihen :(

Sain myös Gosurori -lehden postissa, joka on siis japanilainen kaavalehti. Harmi että niistä saa maksaa täälläpäin ittensä sen verran kipeeks, ettei ole varaa enempään... vaikken pidäkään itseäni minään gootti-lolitana, voisin vaikka syödä nämä kuvat ja ohjeet! x_x Se aiemmin mainitsemani talvitakki tulee yhdestä tän lehden kaavasta.
--

Mutta asiaan, eli sain valmiiksi jo kauan työn alla olleen puhelinlaukun!





Tällaisiahan on AjasTaikalla esimerkiksi eikä idea ole muutenkaan omani, mutta olen nähnyt ihmisten väkertävän näitä itsekin. Ei huvittanut maksaa sitä yli sataa euroa, ja äidilläni oli jemmassa tällainen vanha puhelin, joten päätin kokeilla ja kyllähän se taas melkein kannatti:)

Yritän selittää työvaiheet, ei tule mitään selkeää tee-se-itse -kelpoista tekstiä, anteeksi:'p Laukkuun on siis irrotettu tuo vanhanaikaisen puhelimen luuriosuus johtoineen, sekä tuo "pyörivä" osa pohjineen.

Jälkimmäinen vaati helv*tinmoista säätämistä. Sain irrotettua sen puhelimesta ruuvimeisselillä, mutta siihen jäi kiinni kaikenmaailman metalliosia, joita en saanut irti. Vein sen isille joka väänteli siitä osia irti minkä pystyi, jonka jälkeen jäljelle jäi enää pieni rautainen uloke. Sen ulokkeen kanssa marssin suutarille, joka melkein tikahtui nauruun.... Mutta sai kuin saikin jollain pihdeillä leikattua sen ulokkeen irti. Eikä edes veloittanut mitään x)
Tässä siis tasainen lopputulos
Tämä pyörylähän koostuu periaatteessa kahdesta muoviosasta (päällimmäisestä läpinäkyvästä ja alla olevasta mustasta), jotka olen sitten liimannut pikaliimalla yhteen, kun suutarin ronskeissa kätösissä ne irtosivat toisistaan.

Alimman pyörylän alla oli kaksi reikää, joista ompelin pyörylän laukkuun, lisäksi oli käsinommeltava tukiompeleita muuallekin pyörylän ympärille, se kun painaa kuitenkin jonkun verran.

Laukun hihnat olen liimannut ja ommellut pahvinpalasille, jotka pujotin luurin sisään, jolloin ne tulevat ulos noista kuuloke-osista.
(tuolla luurin alla on kaksi ruuvia, joilla luurin saa pitkittäin "halki" kahtia ja takaisin)

Tiedän, että puhelimen purkaminen on mahdollista ihan itse oikeanlaisilla työvälineillä, mutta tämä oma nikkarointipeukalo on vähän liian keskellä kämmentä.

Laukun muodon sain aikaan pyöreähköstä keskiosasta, ja ympärille reilusti poimutetusta kaistaleesta, joka kapenee ylöspäin. Vuori on ihan perus viskoosia.

Halusin laukkuun jonkin hieman maalais/fiftari-henkisen kankaan, ja Matan Tekstiilistä löytyi tämä ruutu-ruusukangas. Eli mitään kokonaisvaltaista kierrätyslaukkua tästä ei valitetavasti tullut, mutta ainakaan puhelin ei mennyt hävikkiin.
Käyttöä tälle tulee varmasti kesämmällä paljon.

--
Pakko laittaa vielä kuva mun loistavasta, tyynyliinoista tehdystä koeversiosta :

xD
Kai tämäkin jollekin (pikku)likalle kelpaisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti