sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Tuskaan mennään tietenkin siks siks siks...


Mukavaa sunnuntaita, arvon ihmiset. Tuskaneitsyys on hiljattain mennyt kera Jennin, joten nytpä seuraa hieman kuvia ikimuistoiselta lauantailta, kun kerrankin tuli kunnon kuvausväline mukaan.

Kannattaa olla blondi ja kulkea pokkana turvatarkastuksesta läpi tietämättä, että järjestelmäkameran käyttöön tarvitaan kuvauslupa. Kyllä se portsari sitä mun kameraa käänteli ja väänteli kovin epäilevästi, mutta siihen tuli sitten jotain muuta hässäkkää joten kävelin vaan sisään :D Yritin sitten näyttää ammattilaiselta (?) ja muutenkin kuvasin koko ajan kaikkea, joten ei kai siinä.
Kovin monet halusi myös ottaa musta ja Jennistä kuvia :D En kyllä ole ainakaan vielä löytänyt pärstääni mistään mediasta.

Rakensin asuni noiden edellispäivänä löytämäni shortsien ympärille, kun ne oli pakko saada heti käyttöön.


Kovinkaan montaa bändiä ei lopulta kokonaisuudessaan tullut nähtyä, kun ne esiintyivät melko lailla neljällä lavalla päällekäin, niin melkoista ravaamista se meinasi olla.
Itseäni kiinnostavia pumppuja oli paikalla muutama, joista odotin enimmäkseen illan viimeisiä eli Sonata Arcticaa ja Sabatonia.

Se Suvilahden tehdasalue oli musta hieman hmm, persoonaton. En koskaan ollut Kaisaniemen vastaavassa sisällä, mutta se olisi ollut ehkä hieman viihtyisämpi. Mitä mieltä te kokeneemmat olette? Tietysti asfaltilla on hieman mukavampi olla sateella, kuin tarpoa mudassa :D

Alkoholi on aina moisissa tapahtumissa kovin ylihintaista eikä salakuljetus käynyt ajoissa mielessä, joten tyydyin juomaan yhden olusen. Sentään kahvia ja kokista jaettiin peräti ilmaiseksi eli kofeiinivajareista ei tullut kärsittyä!

                                                               Siinä teille duckfacea.

                       Mie ja neiti Andromeda. Äiskä leikkasi mulle otsiksen, äiskä roks!

Pari kanssabloggaajaakin tuli suureksi ilokseni bongattua, vaikka juttutuokiot jäivätkin vahingossa hieman lyhyiksi, mutta terveisiä vaan <3

Sonatan keikalta tuli runsaasti kuvia hyvän paikan vuoksi. Pojilla oli soittokamat ja esiintymisvaatteet jääneet jumiin ulkomaille, joten vaatteita oli kuulemma shoppailtu juuri ennen keikkaa, oikein x) Kuultiin uusia biisejä ja muutama klassikkowanhuskin.

                                                                  Lentosuukko!


Keikan jälkeen sirryttiin EMP:n teltalle jossa bändit jakoi pitkin päivää nimmareita. Mentiin sinne yhteiskuvan toivossa, joka Tonyn kanssa saatiinkin wipii:


Ja pari kuvaa muista esiintyjistä:

                                                                           Amoral

                                                         Mokoma, jonka aikana oli melkoinen pitti

 Behemoth. Tykkään katsoa tällaisten maskibändien lavashowta, vaikka inhoan tuota musiikkia :D

Sabaton on aina hilpeää katseltavaa ja mukavaa pomppumusiikkia.

Ensi vuodeksi olis hyvin jännää päästä kolmeksi päiväksi, jos on rahaa ja jos vaikka sais kerättyä jonkun isomman porukan kasaan, niin sais sen kimppalippupaketin vähän halvemmalla :)


Juhannuksesta hyvin lyhyesti, koska ei siinä juuri mitään kerrottavaa ole :D Pienellä kaveriporukalla se vietettiin sähköttömällä ja valottomalla saarella kaatosateessa, viiniä juoden ja raapien itsemme vereslihalle ennätyksellisen hyttysesiintymän takia. Opetimme hollantilaiselle ystävällemme suomenkielisiä fraaseja, joista hänen suosikkejaan olivat mm. "käytkö täällä usein", "saisinko viinaa" sekä "vihaan oravia".
Kokkoa oli myös varsin mukavaa katsella. Voisin muutenkin katsella tulta maailman tappiin saakka.



Palailen tulevalla viikolla jälleen vaatetuksen ja ompelun merkeissä ;) Odottelen teidän Tuska-postauksianne (ja muitakin tietty)!

Translation: 
Actually not much to translate, just some pirtures from yesterday's Tuska metal-festival where I was first time in my life. We went there just on a whim with my friend Jenni, for one day. It was such a funny day still :D They let me in there even though I had a systems camera without permission to use it, oops...But I was glad since I really love photographing and my basic camera sucks.

My favourite bands of the day were Sonata Arctica and Sabaton, but it was very interesting to see all those unknown bands also.

Our Midsummer in my bf's isle was first very nice experience, but then after all those mosquitos (you can't even imagine how much there was) and 3 days of raining I was happier than ever to get back home!
We fished also a lot, which was nice because I have been fishing last time when I was a kid. Those worms were disgusting, but otherwise it was fun.

See you next week, I'll try to make one sewing post as soon as possible!

6 kommenttia:

  1. Oih, upea asu! Kauhea ku nyt harmittaa, että ei tullut tänä vuonna Tuskaan :D Näyttää niin hyvältä tunnelmalta! No mutta ensi vuonna sitten :) Todella mukava kuulla, että reissu meni mukavasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän :) Mäkin olisin mielelläni ollut vaikka koko Tuskan tuolla, vaikka aika puhkinainen olo oli jo yhdenkin päivän jälkeen. Toivotaan että ensi vuonna olis paljon hyviä bändejä ;)

      Poista
  2. Hieno asu kyllä ja harmittaa etten itse päässyt monia hyviä bändejä katsomaan, Varjotuskassa oli onneksi oikeen hauskaa myöskin. Jenni on ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ite en oo noissa oheistapahtumissa(kaa) ollut, mutta täytyy pistää niitäkin harkintaan kun vaikuttaa oikein hauskalta! Ja juu, Jennihän on <3 Se sai vaan kauhean flunssan tuolta, höh pöh...

      Poista
  3. Aws, kiitos Lenna <3
    Juu, teen täällä juuri nyt kuolemaa.. xD ihan jäätävä olo..
    Oli kyllä hauska päivä, kiitos siitä Suvi<3 Ja ensi vuonna sitten kolmeks päiväks ja vaikka sen isomman porukan kanssa! ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paranemisia!! No siis joooo-o, myyn vaikka mummoni Tallinnanaukiolla jos ei muuten pääse :'D

      Poista