torstai 20. elokuuta 2020

Linnoittautumisia


Vuosi menee taas koko ajan jännempään suuntaan sekä maailmalla että elämässä, mutta onneksi on linnoja. 

Raaseporin linnalla vierailtiin miekkosen kanssa alkukesästä (ennen kuin siitä tuli coolia x) Suosittelen lämpimästi linnalla käymistä - alue on todella viihtyisä ja linnake hyväkuntoinen.

On siellä kuulemma jokunen musiikkivideokin kuvattu.



Mun lemppariasia linnan historiassa on, että se hylättiin 1500-luvulla kun olutkellari romahti. Kaikki on pilalla!!

Löysin keinun ja lampoi ♥


♦♦♦


Hämeen keskiaikamarkkinat oli yksi niitä harvoja tapahtumia, jotka tänä kesänä pidettiin ja olen siitä kovin onnellinen! Mietin kyllä pitkään lähdenkö elävöittämään, mutta koska leirissämme oli melko pieni määrä ihmisiä, lotrattiin desiä joka välissä ja pääsy ulkopuolisilta vierailta telttaamme ja katokseemme oli jotakuinkin suljettu, uskalsin lähteä. 

Viime vuonna olin siis ensimmäistä kertaa leireilemässä tuolla, ja kokemus oli haaveitteni täyttymys ♥ Tänä vuonnakaan ei tarvinnut pettyä :) Tunnelma varsinkin iltaisin ja öisin leireissä on ihan sanoinkuvaamaton - musiikki soi, valot ja tulet loimottavat pimeässä, leirit kokoontuvat yhteen ja tarinat vaihtavat kuulijaa.

Perjantain mentyä "hieman" pitkäksi meni lauantai-ilta tosin omalta osaltani vähän harakoille, mutta mitäpä pienistä. Jaksettiin olosuhteisiin nähden peeloilla ja edustaa ihan hyvin kokonaiset 3 päivää.

Ei auta kun toivoa, että ensi kesänä pystytään elämään normaalioloissa tapahtumien suhteen. 









2 kommenttia: