tiistai 2. marraskuuta 2021

Spooktober

Lokakuu ei varsinaisesti kuulunut lempikuukausiini tänä vuonna. Tuntui että useammallakin läheisellä se oli yhtä surkeiden sattumusten sarjaa, ja niin myös itselläni; sairastelua, sosiaalista (yli)kuormitusta ja kaiken maailman väärinkäsityksiä yksi toisensa perään :D Toivottavasti loppuvuosi olisi vähän rennompi.

Keräsin tähän postaukseen kuitenkin ne muutamat mieltä ylentävät helmet lokakuulta!











Lintsi on ehdottomasti omia lempipaikkojani. Mulla ei ole yhtäkään huonoa muistoa sieltä. Varsinkin iltahämärässä valojen, varjojen, äänien ja tuoksujen keskellä tunnen olevani kotona ♥ 

Avokki innostui lähtemään kanssani Valokarnevaaleille. Oli varmaan parhaat Valokarnevaalit sitten mun ensimmäisen kertani 2012! Käytiin siellä torstai-iltana, jotenka siellä mahtui kerrankin kulkemaan varsinkin, kun lippuja oli joka päivälle myynnissä vaan rajoitettu määrä. 
Esiintyjiinkin oli jälleen panostettu, ja nurkissa hyppelehti ties mitä harlekiineja, kulkueita ja valoötököitä ♥

Sekä kierreranskikset että hattara ovat allekirjoittaneen must have-Lintsimätöt, ja ne käytiin toki nauttimassa. Ostettiin myös yhdet laiteliput, jotka käytettiin Vuoristorataan :D ♥ Mikään laite ei koskaan tule menemään Vuoristoradan yli. Mies olisi halunnut käyttää ne siihen uuteen Taigaan, mutta totesin että a) olen edelleen nössö ja b) tihkusade naamaan 106km tuntivauhdilla ei liene järin miellyttävä kokemus. 



Kaiken kaaoksen keskellä kerkisin kaivertaa myös kurpitsan. Lähdin melko yllätyksettömälle ja perinteiselle linjalle, ehkä joskus jaksan kaivertaa jotain hiukan tasokkaampaa.

Leivoin sisuksista myös mausteisen kurpitsapiirakan, ja siitä tuli oikein hyvää.


Kuukauden kohokohtiin kuului myös "Secret Pumpkin" -Halloweenlahjarinki, johon osallistuin :) Ideana siis Secret Santa -tyylinen rinki, jossa hatusta vedetään lahjan saajan nimi ja vastaanottaja ei etukäteen tiedä, keneltä saa ja mitä. Tämä toteutettiin meidän bloggaaja-chattiryhmän kesken ja siihen osallistuivat lisäkseni TiiaVee, Dekadentti Irvikissa, Eni ja Maru. Lahjan keksiminen oli yllättävän kivaa!

Sain itse ylemmässä kuvassa olevat lahjat, kiitos niistä Marulle :) Mukista on juotu monet iltateet ja suklaat menivätkin jo parempiin kitoihin.

♥ Mukavaa Marraskuuta ♥

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Toivottavasti marraskuu on mukavampi ja rennompi! 😊

    VastaaPoista
  2. Samaistun niin sun fiiliksiin lokakuusta! Tosin mulla tai kenelläkään läheisellä ei ollut lokakuussa mitään sen suurempaa murhetta, vaan kuukausi oli vain pullollaan pieniä asioiden yhteentörmäyksiä ja yleistä sujumattomuutta.

    Aivan ihania nuo valokarnevaali- ja kurpitsakuvat <3 Huippu juttu myös, että molemmat Secret Pumpkin -jutut pääsi jo suoraan käyttöön!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mä muistin vastanneeni tähän, mutta en sitten vastannutkaan :D Marraskuu ei toistaiseksi tunnu hirveästi helpommalta, mutta katsotaan miten tilanne etenee! Toivottavasti siellä menee paremmin :)

      Poista