lauantai 31. maaliskuuta 2012

Just you and me far beyond the sea...


Olen vahvasti mieltynyt seilorityyliin, niin miesten kuin naistenkin pukeutumisessa. Kyseinen tyyli on ajaton ja istuu oikeastaan kaikenikäisille, ja on sovellettavissa hyvin moneen tyyliin eri tavoilla. Pidän siitä, kuinka merihenkisissä asuissa yhdistyy sopivasti romantiikka ja tyttömäisyys tietynlaiseen sotilaallisuuteen :)

Näin kevään tullen kaikkea meriaiheista pursuilee syliin vähän joka putiikissa, minun ja monien muiden merellisen tunnelmoitsijoiden iloksi. Saan aina taistella itseni kanssa, etten lankea krääsään vain sen takia, että siinä on joku saamarin ankkuri :D


Hyvä merinais-mekko on ollut hakusessa iäisyyden, ja nyt tällainen käveli Seppälän nuortenosastolla vastaan alennuksineen päivineen, ja ihastuin heti. Eli en siis tällä kertaa tehnyt itse vaikka olikin suunnitelmissa, mutta jos kerran vuori tulee muhammedin luokse, niin miksi vaivautua :D Sitä paitsi nuo tuommoiset pronssiset napit voi maksaa nappikaupassa yhteensä enemmän, kun tuo valmis kaupan vaate, eli ei siis kovin kauaa tarvinnut ostopäätöstä pohtia.
Käytän yleensä vain leveähelmaisia mekkoja, joten tämä kapeampi on hyvin piristävää vaihtelua. Tämä kelpaa moneen käyttöön.




Suvin tyyliä vuodesta 1990, feat. pikkuveli (ei kannattais seistä kuvattavana vastavaloon, ilmeestä tulee yrmy). Kuten sanottua, seilorimeininki toimii vauvasta vaariin. Muistan tykänneeni tuosta asusta kovasti, voisin pitää tuollaista nytkin :D Ja varmasti pukisin tai tulen pukemaan tällaisia myös omille lapsilleni!


Kaapissa lojuva kangas, josta en keksi mitään, ostin sen vaan ulkonäön perusteilla. Mun ei koskaan pitäisi ostaa sifonkia, kun se on yksi niistä materiaaleista jota en osaa käsitellä juuri millään lailla. No täytyy luonnostella vielä, jos jokin idea tähän kumpuaisi. Ehdotuksia? :D


Ja tuossa surullisin esimerkki ankkuri-krääsään lankeamisestani - kengät on ihan kivan malliset, mutta kamalan väriset ja tummuneet parissa käyttökerrassa. Tarkoitus on kyllä värjätä nämä sinisiksi tai mustiksi.



Hätä keinot keksii - ylioppilaslakki väärin päin ja kenossa oli ihan tarpeeksi navy ;)
Ja vihdoinkin löysin täydelliset ripset Grimasilta - pitkät kuin kiinan muuri, mutta pitävät ryhtinsä eivätkä lörpötä pahasti.
Pidän parhaillaan huoltoviikkoa rastoille ja omalle tukalleni. Onpas kyllä alaston olo ilman niitä, laitan ne kyllä takaisin pääsiäislomalla. Sitten kesämmällä vihreinä versioina, can't wait! ^^

Wanhasta uutta -oksennus tähän väliin. Ostin kirppikseltä tuommoisen ankkuritopin, joka näyttikin sitten päälläni ihan järkyltä (muotoilee vyötäröstä pallon) ja tuo jäi lojumaan "keskeneräiset projektit" -laatikon pohjalle. Sitten idealamppuun tuli pieni kipinä, ja päätin tehdä tästä kassin, mikä olikin helpompaa kun tikkarin ryöstö lapsoselta; ompelin topin pohjan umpeen, vaihdoin hieman olkanauhojen paikkoja ja tadaa, minulla on meri-kesäkassi.



Jos siis löydätte jonkun kivakuosisen topin joka on liian pieni tahi muuten epäsopiva, niin tässä on yksi idea sen hyödyntämiseen. Vuorin voi myös lisätä, jos haluaa pidentää käyttöikää.

Loppuun yksi suosikkikappaleeni PMMP:ltä ;) Harvoja poppisbändejä, joita vielä nykyäänkin siedän. Se myötä rentoa viikonloppua kaikille!

torstai 8. maaliskuuta 2012

One Lovely Blog Award


Sain Jenniltä sekä Maaritilta tämän tunnustuksen, whipii ja kiitos :)

1. Kerro linkin kera blogissasi, kuka lahjoitti sinulle tämän tunnustuksen.
2. Kirjoita 7 random faktaa itsestäsi.
3. Lahjoita tämä tunnustus 15:lle blogille/bloggaajalle.


 Tässä tulee siis.

1. Olen tunnettu hajamielisyydestäni. Jätän jatkuvasti auton valot päälle, maidot homehtumaan pöydille, ostokset kassalle jne. Olen mennyt yöpaidassa kouluun. Kaikki annetut ohjeet menevät ohi korvien, istun ja astun tavaroiden päälle, ajan päin punaisia ja muutenkin mitä monipuolisimmilla tavoilla luon ympärilleni lähes jatkuvaa tuhoa. Odotan sitä päivää, kun vahingossa tapan jonkun :D

2. Viihdyn yksin, oikeastaan paremmin kun kukaan tuntemani ihminen. Ehkä se johtuu varhaislapsuuden huonoista kavereista, kun silloin oli pakko pärjätä yksin. Koen tämän yksin viihtymisen kuitenkin todella suurena etuna, vaikkakin nykyiset ystävyyssuhteeni hieman kärsivätkin tästä joskus, kun tajuan aika harvoin soitella tai ehdottaa tapaamista jne.

3. Keräilen erilaisia viuhkoja ja teatterinaamioita. Niissä viehättää jokin tietty mystiikka. Pidän niitä koristeina, mutta käytän niitä myös paljon esim kuvissa ja lainailen niitä mieluusti muille.

4. Tulen yleisesti ottaen miesten kanssa paremmin toimeen, kuin naisten, varsinkin kun kyse on työkavereista tai uusista porukoista. Naisten kanssa olen useammin kohdannut sellaista, että esim. minua ei hyväksytä porukkaan ja puhutaan pahaa. Olen aina pärjännyt poikavaltaisissa duunipaikoissa ja luokissa paljon paremmin, kun ei tarvitse pelätä sitä ainaista kyräilyä. Tietysti tämä riippuu täysin ihmisestä (ja myös omasta asenteestani:D), ja kuitenkin suurin osa läheisistä ystävistäni on naispuolisia.

5. Olen kauhia itkupilli. Saatan yksin ollessani itkeä ilman mitään kunnon syytä esim. kauniille musiikille, mieleen tulleille muistoille tai jopa tv-mainoksille :'D Minua kiusattiin tämän ominaisuuden takia paljon ala-asteella. En sen takia nykyisin kehtaa yleensä itkeä kenenkään muun ihmisen nähden.

6. Olen aatteiltani ja uskonnoltani jonkunnäköinen pakana/luonnonuskova. En kuitenkaan wicca, kun en oikein hallitse mitään rituaaleja, mutta noituus kiinnostaa kovasti ^^ Pyrin kehittelemään itseäni tällä saralla jatkuvasti.

7.Olen seurustellut kunnolla elämäni aikana vain kerran, ja samassa suhteessa olen edelleen<3 Huolellista parinvalintaa siis xD

En kyllä keksi ihan 15, eli laitetaan eteenpäin näille seuraaville suosikeilleni:

Evil Fate Eternity
Shining Land
Bling
Rikkinäinen Blogi
Arcane Inspiration
Nette's Mysterial World
Coffeebreak11
DesperateHell
Moon Shaped Little Box
Sanna Von Steam
The Red Raven
Mustan Keijun Muistelmat
Mustaa Pitsiä
Petals from the Torture Garden