torstai 11. heinäkuuta 2019

Kesäkuu

Viikon mittaisen kesäloman aikana ei varsinaisesti tule levättyä laakereillaan, vaan kokemuksia karttuu yöunien ja levon kustannuksella. Vaan mikäpä siinä - ilo on otettu irti suurinpiirtein joka minuutista! 

Ai että nautin siitä, ettei tarvitse enää ikinä käydä koulua! Tässä on todella oppinut arvostamaan omaa aikaansa. Työ toki vie ison siivun elämästä tällä hetkellä, mutta olen karsinut tekemisistäni sen verran, että keskityn vapaalla ajalla niihin asioihin, missä haluan oikeasti kehittyä pitkällä tähtäimellä.

Tässä tulee kuitenkin perus lomatykitys.




Juhannus oli tänä vuonna Nummeton, kun esiintyjät eivät inspiroineet. Vaikka depressio meinasikin alkuun iskeä asian tiimoilta, saimme korvikkeeksi loistavan vuokramökkijuhannuksen pienellä porukalla Repoveden kansallispuiston kupeessa. Pari yötöntä yötä tuli valvottua pikkutunneille perinteikkäästi grillaten, saunoen ja vihtoen, musiikkia kuunnellen ja järvessä rusinaksi asti lilluen.






♣♣♣


Onneksi sentään täysin festaritonta kesää ei tarvinnut viettää. Tämän vuoden Tuska lukeutuu parhaisiin festarikokemuksiini ♥ Ystäviä, aurinkoa ja loistobändejä. Huomasi kyllä, että sekä perjantai ja lauantai olivat loppuunmyydyt, väentungos oli paikoin melkoinen ja merch-kojullekin sai jonottaa tunnin riippumatta siitä, milloin sinne meni. Positiivinen uudistus oli laajennettu alue ja runsas ruokatarjonta; jonottaa ei lopulta ihan hirveästi tarvinnut muualle kun merchiin.



Perjantain kohokohta oli ehdottomasti Dimmu Borgir ♥ Jylhää silmä -ja korvakarkkia, jonka pääsin itse ensimmäistä kertaa todistamaan. Uusi levy on mielestäni varsin toimiva, vaikka jotkut puritanistit (hehe) sitä tuntuvat dissaavan. Erityisesti Council of Wolves and Snakes oli alkurummutteluineen melkoista herkkua. Hassua, kun vielä muutama vuosi sitten en vilkaissut tällaiseen musiikkiin päinkään ja nyt soi norjalainen bläkkis ihan vakkarina soittolistoilla :')

Kävimme myös Karoliinan ja Tapion kanssa kokeilemassa Black Dining -ravintolaa, jossa jonottelun lisäksi odotti kommellus jos toinenkin (jäin mm.vessaan jumiin), mutta ainakin oli hauskaa ja ruoka itsessään ihan kelvollista:'p

Mitkään ylistyssanat taas eivät riitä kuvaamaan lauantain Heilungia, jota odotimme eniten koko Tuskassa. Kokemus oli todella intiimi ja suorastaan alkukantainen! Olin varma, että ihokarvani irtoavat paikoiltaan ja silmäkin taisi kostua alkuseremonian aikana silkasta onnesta. Tämä live-elämys kannattaisi jokaisen kokea ♥





Opening Ceremony
In Majdan
Alfadhirhaiti
Othan
Hakkerskaldyr
Krigsgaldr
Hamrer Hippyer

Lämmin suositukseni myös ihka uudelle Futha-levylle, joka on mielestäni edeltäjäänsäkin mahtavampi, kauniimpi ja eheämpi orgaaninen folk-kokonaisuus ♥ Eihän tällainen musiikki toki kaikille toimi, mutta yllätyin miten suuri ja kiihkeä fanijoukko Suomestakin näköjään löytyi :)


Omaa asua lauantailta. Laitoin niskaan vaan esim. kaiken mitä konmaritetusta kaapista löysin.

♣♣♣

Ennen Tuskaa kävin Nooran ja Siljan kanssa noviisina Turun keskiaikamarkkinoilla. Tykkäsin huomattavasti enemmän kuin mitä monet ovat puhuneet, Aurajoen varrella käyskenteli tuntikaupalla ihan mieluusti hyvässä seurassa. Löysimme itsemme mm.kaljoittelemasta ritarien seurassa keskellä kirkasta päivää x) Ja hölmö pääsi taas kyllä rahoistaan monenkin kojun antimien edessä. Mukaan tarttui mm. metrikaupalla pellavaa ja uusi pikkulaukku.




♣♣♣

Elokuussa parin seuraavan lomaviikon aikana toteutuu kaksikin haavetta, yksi pidempiaikainen ja yksi spontaanimpi:


♦ Lähdetään avokin kanssa seikkailemaan pitkin Turun saaristoa ja Ahvenanmaata fillarilla! Ajoa tulee semmoiset pari sataa kilometriä viikon aikana ja kommelluksilta tuskin vältytään meidät tuntien, mutta toivottavasti päästään reitti kunnialla loppuun :') Olen kuntoillut tänä keväänä enemmän kun varmaan koskaan, joten jaksamispuoli ei ole ongelma.



♦ Pidempiaikainen haave taas toteutuu Hämeenlinnassa, kun pääsen koko viikonlopuksi ihan autenttisen keskiaikaleirin puolelle yöpymään ja leireilemään ♥ ♥ ♥ Mekko on valmis ja lisukkeiden kanssa täytyy vielä hieman painia, mutta tavoite on saada kaikki kuukaudessa valmiiksi.


Kerrohan, mitä käänteitä just sun kesääsi on kuulunut?