keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Valley of Doom

Tein piparitalon viimeksi, kun olin ehkä 10-vuotias. Nyt kun on aikaa, halusin kokeilla tehdä pikkuisen murjun.

Pestasin mieheni ja yökylässä vierailleen Nooran talonrakennuspuuhiin. Tulostin perusmörskän kaavat netistä ja ruvettiin hommiin

Tiedättekö sen tunteen, kun selailet pinterestissä tällaisia hienoja piparitaloja...


...ja saat itse aikaan tällaisen:


 Hieman savuvahinkoja kärsineen murjun pihalla elelevä harvalukuinen fauna koostuu lepakosta ja hämähäkistä. Muita eläinmuotteja kun ei ollut. Mökki pysyy pystyssä (epä)pyhällä hengellä.

Yritin koristella sokerikuorrutteella seiniä ja kattoa hienoin kuvioin, mutta homma meni kaikin tavoin pieleen joten peitimme lopulta aivan kaiken länttäämällä karkkeja ympäriinsä. Onneksi Noora tajusi hamstrata tarpeeksi karkkeja.

No onhan se nyt aika herttainen, ja pysyi lopulta vielä kasassakin kun olimme kolmeen pekkaan pidelleet taloa pystyssä ja pursottaneet perustukset täyteen tavaraa. Löysin kaupasta valmista pipariliimaa, mutta se ei oikein toiminut kovin nopeasti. No eipähän tarvinnut kärsiä niitä koko perheen palovammoja kuumasta sokerista, jos nyt jotain hyvää pitäisi sanoa. Tuleepahan hyvälle tuulelle aina kun astuu kyökkiin :')

Ja tämä tuoksuu tosi kivalle, hyvä piparin tuoksu tervehtii jo kotiovella :p




Takaosa näyttää näteimmältä :D

Ja hämärässähän tämä näyttää oikein tunnelmalliselta.
Kiitos mahtaville avustajilleni ♥

Lopuksi lainaan erästä ystävääni:
"Kyllä piparkakkutalo pitää syödä! Se on perinne, että kaikki joutuu lopuksi vähän syömään sitä pölyistä mökkiä".



♣♣♣

We built a gingerbread house first time since childhood, and was a blast :D

Well... You really shouldn't search pictures from Pinterest. After watching those gorgeous houses and ending up to this half burned bat cave you are in danger to die laughing. I didn't have any decent animal figures, just those halloween cookie molds. 
But we made it! It didn't crash and even the shitty glue worked finally. We covered the worst decorating fails (read = everything) with candy.

It smells really good all around the house, and when it's dark it looks actually quite athmospheric :D I'll definitely try it again next year. 

4 kommenttia:

  1. Voi vitsi miten symppis piparkakkutalo! Mulla varmaan kävisi myös niin, että ei lopputulos vastaisi ihan visiota. Pitää joskus testata miten käy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Testaa ihmeessä, olisi kiva nähdä muidenkin luomuksia :D (jotka aivan tasan ovat onnistuneempia kuin tämä!)

      Poista
  2. :D Näyttää just siltä kun piparitalon pitääkin! Pyh noille kiiltokuvaluomuksille :p Mun hauskin piparitaloon liittyvä muisto on jostain liki kymmenen vuoden takaa, kun äiti työnsi tuikkukynttilän kiinni piparitalon seinään. Ei mennyt kauaakaan kun ihmettelimme palaneen käryä ja hoksasimme, että piparitalo roihuaa ilmiliekeissä pöydällä. Se rasvainen taikina palaa oikein kauniisti! :D Mitään ei onneksi sattunut, vaan roihu saatiin sammutettua. Useimpien perinteisiin kuuluu talon syöminen, meillä mökki poltetaan tuhkaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai jestas xDD Kuulostaa varsin viihdyttäviltä piparitalkoita. Onhan se nyt ihan eri juttu palaa kunniakkaasti, kun tulla vaan tylsästi syödyksi!

      Poista