keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Independence


Minä koen olevani hyvin itsenäinen nainen.

Olen aika etuoikeutetussa asemassa voidakseni sanoa näin, sillä se on koko elämäni ajan ollut sekä henkisesti että fyysisesti mahdollinen tila saavuttaa. Kiitos siitä kuuluu suurelta osin maallemme ja kulttuurillemme.
Vaikka on asioita, joissa täälläkin on parantamisen varaa ja välillä meinaa mennä hermo erinäisiin asioihin, politiikkaan sekä ihmisiin, on täällä kuitenkin pääosin hyvä olla.

Voin vastata täysin omasta elämästäni, onnistumisistani ja virheistäni, ja se jos mikä on minulle itsenäisyyttä.



 Saan valita itse koulutukseni (joita onkin jo useampi), asuinpaikkani, harrastukseni, ystäväni, sekä mieheni. Voin mennä naimisiin, tehdä lapsia tai sitten en tee kumpaakaan. En ole kenenkään piika tai synnytyskone, vaan elän tasa-arvoisessa suhteessa jossa kumpikin kunnioittaa ja rakastaa toista.

Voin pukeutua käytännössä miten huvittaa, ilman kaapuja tai muita sääntöjä, olla kummallinen metallistihippi, ja elää tatuointieni ja lävistystenikin kanssa suhteellisen rauhassa.

Voin myös uskoa mihin haluan, ja suvaita myös muita uskomuksia ja uskontoja lähelläni ilman väkivaltaa tai sen pelkoa. Luonto on täällä edelleen suhteellisen lähellä jopa pk-seudulla, mikä sopii tällaiselle pakanalle. Ehkä joku päivä muutan vieläkin lähemmäs luontoa ♥

Voin olla asioista jotain mieltä ja ilmaista sen, tai olla ilmaisematta. Minua usein myös kuunnellaan.




Meillä on suhteellisen hyvä palkkataso ja voimme pitää lomia, joista monissa maissa vain haaveillaan. Jos säästän ja suunnittelen menoni, voin matkustaa käytännössä minne vain ja milloin vain.
Vaikka nyt opiskelijana meinaa olla tiukkaa, niin koulutus itsessään ei maksa mitään. Tässä maassa ei myöskään tarvitse kuolla nälkään, vaikka tilanne olisi mikä. Kuten ei myöskään tauteihin; sairaanhoidosta minulla on myös pääösin erittäin hyviä kokemuksia.

Voin omalta osaltani yrittää auttaa muita, koska meillä kaikilla on siihen velvollisuus. 

Arvostan myös värikästä historiaamme ja kansanperinnettämme, josta ammennan yhä enenevissä määrin inspiraatiota ♥ 

Nämä kaikki ovat suuria lahjoja, joista olen kiitollinen. Voin näet myös valita sen, katsonko asioita lukuisten puutteiden kannalta, vai arvostanko sitä, mitä meillä kuitenkin on :)

Onnea Suomi!



♥♥♥ 


---------------------------------------------------------------------
Finland is celebrating it's Independence day, the 100th birthday today, and it puts me in very thoughtful mood. 

I can say an independent woman. It's a great privledge to be able to say so.  
I can dress how I want. I'm free to choose my hobbies, friends, boyfriend, workplace, education quite freely. I can believe in any gods or non-gods without the fear of violence. I can travel anywhere I want (if I had money). 
We have colourful history and wonderful traditions, whish gives me a lot of inspiration over and over again.

I can be thankful for my land and our culture from this all. Our grandfathers who fighted for us, and saved our culture and language.
We have our own problems like any other country has, but mostly it's good and safe to live here ♥

4 kommenttia:

  1. Juurikin näin! Hyvää itsenäisyyspäivää <3

    VastaaPoista
  2. Hienosti kirjoitettu! Paremmin ei voisi kirjoittaa, miten hienossa maassa asumme <3 Huolimatta kaikista "huonoista jutuista", me asumme loppupeleissä kuitenkin aika mahtavassa maassa, kun katsoo ihan noin koko maailman kantilta. Hyvää itsenäisyyspäivää, toveri hyvä <3

    VastaaPoista