tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kolikkofetissi

Tällaiset kilisevät asusteet ovat viehättäneet silmääni jo jonkin aikaa, ja muutama "kolikko"koru sekä vyö on tullut hankittua omaksikin. Sopivat melkeinpä asuun kuin asuun.


--> Tässä linkissä on kiintoisa Kalmistopiirin kirjoitus kolikoista esimerkiksi hautalöytöjen yhteydessä.

Sekä Suomesta että Ruotsista tunnetaan keskiaikaisia hautauksia, joissa kolikko on joskus asetettu vainajan päälle tai heitetty arkun päälle. Itä-Suomen keskiaikaiset hautaukset, joista rahoja tunnetaan, ovat 1200-1300-luvulta. Lapista saamelaishaudoista tunnetaan kolikoita 1500-1600-luvulta. Mutta miksi kolikoita sitten asetettiin hautoihin? Uskottiinko rahan tuovan onnea? Vai oliko raha uhri?


En oikein osaa sanoa mikä näissä viehättää. Kolikot tuntuvat symboliikkansa puolesta muistuttavan jostakin muinaisesta ja ajantakaisesta, ja olemus tuntuu jotenkin maanlähisemmältä ja ylväämmältä. Jotakin amulettimaistakin tällaisissa vanhanmallisissa kolikoissa on. 

Tai sitten köyhä vain tykkää muuten vain kuunnella kolikoiden kilinää edes jossakin muodossa :''p


Rahasta (tai oikeastaan sen puutteesta) puheen ollen, tässä on viime aikoina noussut mielen päälle se, miten paljon ajatukset pyörivät rahan ympärillä. Koko ajan. Menoja on suunniteltava yksin ja ystävien kanssa erityisesti rahatilanteiden pohjalta, ja välillä tunnutaan suorastaan kilpailevan siitä, kuka on köyhin.

No, meidän piireissä, jossa lähes kaikki opiskelevat, se vähä raha menee vuokran ja ruuan jälkeen lähinnä ulkona käymiseen, kirpputoreille, keikkalippuihin jne, mihin se nyt milloinkin sattuu riittämään. En osaa kuvitella, minkälaista on elämä, kun on vaikkapa vakityö, lapsia ja asuntolainaa.



Raha itseisarvona on jotenkin alkanut tympimään. Oli sitä pätäkkää tai ei, koskaan sitä ei tunnu olevan tarpeeksi. Edes päivätyössä käydessäni ei tuntunut, että toimeentulo on lähelläkään kohtuullista. No, siinä oli oikeasti huono palkka, ja Suomi melkoisen kallis maa, mutta ongelma tuntuu oikeasti piilevän jossakin muualla kansakuntamme syvissä riveissä, ei vain minussa.

Ihminen tarvitsee lopulta aika vähän, mutta haluaa koko ajan lisää.

Meidät kasvatetaan kuluttamaan, heittämään pois ja ostamaan uutta. Meille sanotaan, ettei mitään saa hautaan mukaansa (hehe, pun intended), mutta se ei tunnu menoa hidastavan. 
Kaiken materian ahnaasti tavoitteleminen ei lopulta vie kovin pitkälle, koska se kierre ei katkea koskaan, ja tyydytys on väliaikainen ja tyhjä. Riippuvuudeksihan se useammilla menee; yksi hankinta ja tarve aiheuttaa toisen tarpeen, ja kolmannen... 
Tuo tyhjyys kyllästyttää ja raastaa itseäni. Ja nolottaa. Seuraava lause kertoo erityisesti, miksi.

"On häpeällistä, että koko ihmiskunnan historian aikana ihminen ei ole kyennyt kehittämään järjestelmää, jonka avulla vauraus voitaisiin jakaa tasaisesti ihmiskunnan kesken niin, että kaikki saisivat kylliksi ruokaa syödäkseen, ja vettä juodakseen"
-Yle: Rahan historiaa


Rikkaus ei mielestäni tarkoita parhaimmillaan sitä, että on jokin lottovoittaja. En usko, että miljonääri on automaattisesti onnellisempi, kuin muut, vaikka talous antaakin turvaa.
On toki luonnollista haaveilla hyvästä toimeentulosta, ja varmasti se on hyvä lähtökohta kaikenlaiselle itsensä toteuttamiselle ja tyytyväisyydelle. En kiellä, ettenkö olisi huomattavasti tyytyväisempi, jos ei tarvitsisi laskea jokaista senttiä ja valita, ostaako tällä viikolla mehua vai leipää.

Se voi kuitenkin olla jotakin paljon parempaa. Voit olla rikas vaikka millä tuloilla, jos koet, että sinulla on kaikkea riittävästi. Kaikilla ei ole.

Lisäksi kolikollahan on aina kaksi puolta; ylimääräinen omaisuus se vasta voikin aiheuttaa stressiä. Asioiden saamiseen liittyy yleensä pelko niiden menettämisestä, ainakin jollain tasolla. Itse olen sellainen kiintiöhuolehtija, että jos joskus saisin vaikkapa kesämökin tai oman asunnon, tulen varmaan hulluksi, että nyt se palaa siellä ja kaikki ryöstetään :D Lähipiirissä toteutuneet tapaukset eivät ainakaan asiaa auta.


Itselleni raha on lähinnä väline, ja pakollinen paha, jota en oikein osaa vaalia.
 Jos minulla olisi rutkasti sitä, käyttäisin sen varmasti saadakseni aikaa, hiljaisuutta ja eristäytyneisyyttä. Tätä on hiukan vaikea selittää, mutta en koe olevani erityisen kotona täällä ruuhkaisen kaupungin kerrostaloasunnossa, jossa asumme taloustilanteen vuoksi, ja jossa hullu naapuri kiristää hermoja. 
Oma, pieni tila lähempänä luontoa, jossa olisi aikaa ja tilaa toteuttaa itseään, olisi haaveiden täyttymys ♥ 

Käyttäisin myös aikaani yksitoikkoisen, "pakollisen" työnteon sijasta hankkiakseni loputtomasti erilaisia taitoja - itsensä kouluttaminen ja erilaiset harrastukset kantavat hedelmää todella pitkälle.

Kissaakin kiinnostaa

Toki, kuten monet muutkin, käyttäisin myös rahaa matkusteluun. En ole oikein koskaan ymmärtänyt ihmisiä, jotka haluavat pysytellä vain kotikylässään. Matkailu avartaa puolin sekä toisin, ja on opettanut ainakin minulle tärkeitä taitoja kielistä kaikenmaailman selviytymiseen, antanut perspektiiviä asioihin, sekä lisännyt kiinnostusta muita kulttuureja - ja sitä kautta myös omia juuriani - kohtaan.

Ylimääräisellä rahalla kuuluu myös mielestäni auttaa muita elollisia jollain tavalla - oli se sitten jonkin järjestön kautta lahjoituksena, tai suoraan omalla toiminnallaan ja ajallaan. Itsekkäille rahaihmisille on varmasti oma, likainen ja haiseva paikkansa tuonpuoleisessa :p Auttaisin tietysti erityisesti taloudellisissa vaikeuksissa olevia läheisiä.
Itseltäni menee rahaa pieni summa kuussa kahdelle eri järjestölle, vaikka sitä ei paljoa tällä hetkellä minulle tulekaan. Pienikin summa voi auttaa, ja omistani voin tinkiä tuon verran. 


En näe mitään syytä, miksei ylhäällä olevia haaveitani voisi toteuttaa aivan normaaleillakin tuloilla, kunhan on kärsivällinen ja säästäväinen ^^ 
Minua hiukan surettavat sellaiset ihmiset, jotka vain odottavat koko elämänsä jotakin lottovoittoa tai muuta onnenpotkua, eivätkä ota onnellisuuttaan omiin käsiinsä. Toki mekin kavereiden ja avokkini kanssa tästä aiheesta monesti vitsaillaan, että sitten kun, mutta näillä todennäköisyyksillä elämä kannattaa oikeasti rakentaa jonkin aivan muiden oljenkorsien varaan ;)

Olen päättänyt rikastua ensisijaisesti muulla tavoin, kun rahalla. On paljon asioita, joita voi tehdä pikkurahalla tai ilman. Kirjat rikastuttavat kieltä ja mieltä. Luontoa ja liikuntaa voi harrastaa yhdistettynä tai erikseen, yksin tai yhdessä. Opiskella voi tällä tiedon aikakaudella loputtomiin. Asioita voi tuunata, askarrella ja tehdä itse hyvin edullisesti ja jopa miellyttävämmällä lopputuloksella. Määrän sijasta voi panostaa laatuun, ja edetä pienin askelin. Onnea voi etsiä päänsä sisältä ja aineettomista asioista, sellaisista, joita kukaan ei voi sinulta viedä.


Mitä raha merkitsee sinulle?

♣♣♣

Mandalatuvassa -blogikirjoitus rahasta. Ajatuksen voima on ihmeellinen ;)

15 kommenttia:

  1. Tällä hetkellä Suomi tuntuu eriarvoistuvan kovaa kyytiä, joten aihe on ollut paljon tapetilla ja sitä itsekin köyhyysrajan alapuolella elävänä on tullut paljon mietittyä. Yllättävän monella ns. hyväosaisella ei tunnu olevan minkäänlaista käsitystä siitä, miten Suomen köyhin väestönosa elää. Että minkälaista se arki oikeasti on. Sieltä ylhäältä onkin tosi helppoa jaella neuvoja juuresten halpuudesta ja ilmaisista harrastuksista, kun unohtuu että siinä missä muutaman tonnin bruttotuloilla elävälle se on tilapäinen kokeilu ja hauskaa leikkiä ja niille syystä tai toisesta pysyvästi köyhyydessä eläville jatkuvaa kamppailua. Itselläni on asiat ihan helvetin hyvin tälleen yksinelävänä, vain kissasta täytyy huolehtia, mutta eihän sitä rahaa ole ikinä tarpeeksi. Vaikkei edes ole mitään perinteisiä aikuisten menoja. Aina jostain täytyy tinkiä, ja kun sitä jatkuu kuukausia ja vuosia niin se on uskomattoman kuluttavaa. Toisaalta taas kun pienituloisuuteen on tottunut, on mulla myös helpompaa kuin sellaisella, joka on päässyt jo teininä kiinni työputkeen ja saanut heti valmistumisensa jälkeen hyväpalkkaisen duunin ja rakentanut itselleen sellaisen "statuksen" kuin tahtoo - ja joka yhtäkkiä putoaa työttömyyteen ja sitä kautta köyhyyteen. Siinä rahan puute näkyy paljon konkreettisemmin, kun ekana lähtee kalliimmat harrastukset, tokana tilava asunto ja kolmantena auto. Että on tässä kituuttamisessakin puolensa, tulojen vaihtelut ovat paljon helpommin siedettävissä. Ja jos ikinä saa edes sitä minimipalkkaa, eli jotain 1500e/kk, niin sehän tuntuu pieneltä omaisuudelta! :D

    Mielestäni jollain tavalla pienituloisuus tuntuu myös kasvattavan empaattisempia ihmisiä. Yleistää ei voi, tietenkään, mutta yllättävän usein huonossa asemassa olevalta tuntuu riittävän myötätuntoa toisillekin. En itse tällä hetkellä lahjoita millekään järjestölle kuukausittain, mutta vuosittain tulee annettua ns. suoraa apua esimerkiksi jouluavun muodossa köyhille lapsiperheille. Keksin niin monta järjestöä joita tahtoisin tukea, että suosin ennemmin kertalahjoituksia.

    Vaateharrastuksissa tuntuu korostuvan se, että yhden hankinnan tehtyään pitääkin aika nopeasti saada lisää. Onneksi on taito hyppysissä ja kirpparit olemassa (ja täällä Tampereella Nextiili eli kierrätyskangaskauppa!), niin suhteellisen pienellä rahallakin saa vaikka mitä aikaan. Noin muuten pidän elämässäni tavaran määrän minimissä, etenkin mitä elektroniikkaan tulee, mutta koska teen aika monessa asiassa isoja säästö- ja ekotekoja (lapsettomuus, autottomuus, kierrätys...) niin olen ompeluharrastusteni suhteen tosi salliva ja oikeutan itselleni helposti kaikenlaisia päähänpistoja :P Pitäähän sitä jotain hupiakin olla. Oma vaatekaappi tuntuu olevan sellainen jatkuva parannusprojekti, ja käytänkin vaatteeni ihan loppuun. Joskus kyllästyn johonkin vaatteeseen ja muodistan sen uusilla pitseillä tai pistän suoraan paloiksi ja teen siitä jotain ihan uutta. Musta se on jollain tavalla tosi terapeuttista :D Se vaatehan on käsittelyn jälkeen taas ihan uusi ja kiva, eikä sitä ole tarvinnut erikseen ostaa.

    Yleensä satsaan elämyksiin. Mulle on tärkeää syödä ulkona 1-2kk välein (tarkoittaen jotain max 10e lounasta, mutta silti!), käydä joskus uudessa kahvilassa tai pelaamassa flippereitä tai jollain keikalla. Tykkäisin kyllä myös ostaa nykyistä laadukkaampaa kosmetiikkaa, mutta oma naama tuntuu olevan se ihan viimeisin asia mihin rahaa pistän :D Onneksi olen sitä sorttia, että keksin kotonakin tosi paljon tekemistä. Jos ei ole mitään kotiharrastuksia, niin nyky-yhteiskunnassa köyhänä kyllä ahdistuu. Kaikki maksaa, ja ulkopuoliseksi on tosi helppo joutua.

    Maailmanlaajuisesti ajateltuna olen tosi rikas, ja sellaiseksi itseni kyllä usein tunnenkin. Enkä pelkästään siksi, että on koti ja ruokaa kaapissa ja viihdettäkin, vaan siksi että on ystäviä, perhe ja mielekäs elämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssa miettinyt, miten paljon helpommalla sitä selviäisi vaikkapa justiinsa yllättävästä työttömyydestä, kuin sellainen ihminen joka on saavuttanut tietyn elintason ja ollut ikänsä vakituloilla. Se on etu henkisesti, mutta onhan tämä välillä kuluttavaa, ja on vaikea koittaa ajatella, että joskus tulisi tienaamaan paremmin kuin sen n.1200 neton kuussa. Ehkä tämä koulutus auttaa nostamaan sitä edes parilla sadalla :p

      Kertalahjoituksia suosin joskus itsekin, varsinkin kun oon joutunut nyt tiputtamaan kuukausilahjoitussummat minimiin, kun joudun muutenkin elämään opintolainalla vähäisten työvuorojen takia. Inhottaa velkaantuminen, mutta valtio vaan ajaa opiskelijat tähän :F
      Mulla tietysti toinen puolisko helpottaa tasaamaan menoja ja on ollut muutenkin suureksi avuksi, jos meinaa tulla liian tiukkaa.

      Elämyksiin onkin hyvä panostaa, itsekin käytin juuri pienen palkkani festarilippuihin, että on edes jotain kivaa mitä odottaa :D

      Jep, elämän voi onneksi tehdä mielekkääksi hiukan vähemmälläkin pääomalla :)

      Poista
  2. No minä olen sitten justiinsa se vakitöissä oleva, kivasti tienaava asuntovelallinen. Toki se on sanottava, että kun tulot menee yli 2500 e brutto, alkaa verottaja olemaan aika kova. Vertailukohdaksi siis kerrottakoon, että 2500 e brutolla saa jonkun 1900 euron neton. Kuulemma 4600 euron brutolla saa 2600 euron neton. Eli vaikka brutto nousi 2100, netto nousi vain 700 euroa. Se on aina hyvä pitää mielessä kun ajattelee niitä hyvin tienaavia. Äärimmäisen harvalla netton ensimmäinen numero on kakkosta isompi. Palkan pitää käytännössä olla jo 5:lla alkava, että eka numero olisi 3.

    Minkälaista elämä on ja mitä merkitsee raha, kun netto on lähes aina siinä 2000 e tienoilla ja kuukausittaiset elämiskulut 1400 e (joista asuntomenot 800 euroa)? No rahaa ei tarvitse juurikaan miettiä. Tietyissä rajoissa saa tehdä mitä haluaa eli raha tuo vapautta. Ostaa ruokakaupasta mitä haluaa, lähteä kerran pari vuodessa ulkomaille, ostaa silloin tällöin vaatteita, säästää pahan päivän varalle ja sijoittaa rahaa, jotta olisi joskus siinä tilanteessa, että työssäkäynti on täysin vapaaehtoista.

    Ehkä tuo viimeinen on ainut mitä tulee nykyisin rahaan liittyen enemmän mietittyä. Että hankkisiko sitä tätä ja tuota (itselläkin pitkä tausta opiskelijabudjetilla ja pienituloisena, joten aika paljon on asioita vielä hankintalistalla) vai onko tärkeämpää saada sijoitettua maksimaalisesti rahaa, jotta korkoa korolle vaikutus eli varallisuuden eksponentiaalinen kasvaminen toteutuu parhaiten.

    Tästä asemasta on toki aina hyvä huudella, mutta mun mielestä on joka tapauksessa hieno sanonta, että "ei ne suuret tulot, vaan ne pienet menot". Sillä sapluunalla perustallaajakin pääsee pitkälle ja kun sukan varteen on saanut säästettyä, tarvitsee rahaa miettiä vähemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on just hyvä, kun tulee erilaisia taloustilannekommentteja :p

      Itsehän kouluttaudun parhaillani ollakseni juurikin tuossa tilanteessa joku kaunis päivä, että ei tarvitse ruokakaupassa laskea kolkoita ja saa ehkä rahaa säästöönkin^^
      Onneksi tuosta verotuksestakin on varoiteltu. Sitten jengi kitisee, että miksi ei "suurituloisilta" oteta vielä lisää pois, kun noin puolet lähtee jo nyt :D työtä tekemällä ei tosiaankaan rikastumaan pääse.

      Sijoittamista olen miettinyt itsekin, ja näitä on jo koulussa tullut tehtäväksi pohtia. Se on aikalailla lottovoiton lisäksi ainoita keinoja saada hiukan ylimääräistä, joten se on myös niitä varteenotettavia vaihtoehtoja.

      Menoista kannattaa tosiaan karsia ja kaikkea kilpailuttaa. Ihmetyttää välillä, miten pihalla jotkut kaverit ja tutut ovat näiden asioiden suhteen, että miten pitkän pennin voi säästää vertailemalla ja miettimällä etukäteen.

      Poista
  3. Täällä nyt sitten vakitöissä oleva, tosin asuntovelaton "aikuinen". Nettotulot jäävät tosiaan alle 2000 euron koska verottaja, mutta kaiken kaikkiaan pärjään. Toki olen kahden henkilön taloudessa se elättäjä tällä hetkellä, kun toinen ei ole vielä töitä saanut mutta hyvin pärjätään. Kuukausittain pystyy laittamaan säästöön, eikä tarvitse stressata että mitä jos auto hajoaa / läppäri hajoaa kun on olemassa jo jemmaraha ja kuukausittaiset tulot pystyy arvioimaan.

    Toisaalta, edelleen shoppailen kaikkein mieluiten kirppareilla, huutiksessa ja torissa. Ulkona syöminen on mulla se mistä ehkä pitäis tinkiä, mutta kun ei baareissakaan tuu juuri hypättyä niin oon sen paheen nyt sitten sallinut. Mutta se on kyllä totta että vaikka sitä rahaa on niin olis sille ylimääräisellekin tarvetta. Ehkä tilanne vielä kohentuu kun toinenkin osapuoli pääsee töihin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä hienoa, kun ei tarvitse stressata että "mitä jos". Meillä on tällä hetkellä vähän toisinpäin tilanne, että puolisko tienaa ihan kivasti ja itse kituutan opiskelijabudjetilla, mutta eipä tosiaan tarvitse stressata, että joku päivä kuolee nälkään ja jää vuokra maksamatta, kun tietää että toinen voi jeesata hädässä. Toistaiseksi ei ole moista tilannetta onneksi tullut vastaan.

      Itsekään tuskin tulee luovuttua ikinä kirppistelystä ja second hand -hankinnoista. Etsin itse noistakin paikoista priimaa enkä hanki mitään huonokuntoista, joten miksi törsätä uuteen kun edullisemmin voi tehdä samantasoisia ja jopa vielä parempia löytöjä :p ihmisillä on liikaa kaikkea, ja mielestäni on suuri ekoteko ostaa käytettynä.

      Ulkona syöminen on joskus todella jees, itsekin harrastan surutta sushibuffetteja silloin tällöin!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musiikki määrittää meidänkin elämää aika paljon tässä suhteessa, jossa keikat ovat yhteinen harrastus ja elämäntapa^^ Varmaan keskimäärin joka toinen kuukausi on nyt ollut jokin keikka, kesällä toki enemmän, ja säästän tällä hetkellä Tuskalippuun.

      Lasten kanssa on kyllä varmasti ihan eri tilanne - itse voin syödä makaronia pari päivää, mutta lapsilleni en sitä kyllä tietenkään sallisi :p Välillä naurattaa, että mun hoitokissat syövät monesti paremmin, kun me!

      Onneksi nykyisin missä tahansa iässä voi jatkokouluttautua ja suosittelen lämpimästi - vaikka sitten siinä vaiheessa kun lapset ovat vanhempia ;)

      Poista
    2. No joo. Omalla alalla jatkumo olisi varmaankin sairaanhoitaja, mutta meidän konsernissa sairaanhoitajan päivätyö ei tuota juuri enempää kuin lähihoitajan vuorotyö. Lisät ovat sen verran merkittävä tekijä. (Poistin ap. kommentin jottei jää nettiin lillumaan mitään tietoa miun taloustilanteesta. Tahdoin kuitenkin osallistua keskusteluun :)

      Poista
  5. (Kirjoitin just kilometrin mittaisen kommentin, mutta bloggeri päätti tuhota sen, otetaanpa siis uusiksi :D)

    Olipas mielenkiintoinen postaus, ja kivaa oli myös lukea muiden kommentteja aiheesta.
    Itse olen siinä "onnellisessa" asemassa että olen vakituisessa työssä ja jaan kaikki kustannukset elämisestä poikaystävän kanssa. Sanoisin että säännölliset tulot tuovat tietynlaista turvaa, mutta ei raha itsessään kyllä onnelliseksi tee. Teen itse vuorotöitä (aamu-, päivä- ja iltavuoroa) ja tästä johtuenkin halusin itse vähentää tunteja töissä viime syksynä. Totesin että se muutama satanen ei niin paljoa harmita, kun vastapainoksi saa yhden vapaapäivän lisää viikossa. Viihdyn kyllä töissä, mutta on se silti kiva tehdä välillä jotain muutakin. :D

    Ennen nykyistä työtäni olin pitkään opiskelija ja työtön, ja kestikin pitkään ennenkuin tajusi että kaupasta voi tosiaan ostaa muutakin kuin sitä halvinta mahdollista. :D Asumisen jälkeen ruoka onkin varmasti isoin meno. Tykkään myös käydä ulkona syömässä, mutta baarissa en juurikaan käy ja juominen ylipäätänsä on tosi vähäistä. Vaatteisiin rahaa menee vaihtelevasti, suurin osa vaatteista löytyy kuitenkin onneksi kirppiksiltä.

    Omaa asuntoa meillä ei vielä ole, mutta sen hankkiminen on varmasti edessä jossain vaiheessa. Kallistahan se on täällä Helsingissä, mutta niin se on toisaalta vuokra-asuminenkin. Jonkun verran ollaan siis säästetty tässä juurikin tuota asuntoa varten. Myös kissojen mahdollisia eläinlääkärikäyntejä varten on fiksua olla vähän rahaa jemmassa. (pari vuotta sitten yksi kissoista sairastui vakavasti ja rahaa meni yli tonni eläinlääkärilaskuihin..) Mutta mitäpä sitä ei noiden karvaturrien eteen tekisi!

    Ps. Olipas ihania nuo metsässä otetut kuvat tässä postauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis jep, tinkisin itsekin päivätöistä mielelläni tulevaisuudessa. Lähinnä ihan siitäkin syystä, että matkoihinkin menee niin paljon aikaa, ettei vapaa-aikaa oikeastaan jää lainkaan sen perus 8h päivän jälkeen. Sitten jos sattuu saamaan asunnon läheltä duunia tai toisin päin, niin voi harkita pidempää päivää.

      Mekin ollaan vähän pohdittu avokin kanssa, että mistä se mahdollinen oma kämppä sitten tulevaisuudessa. Ihan tänne Helsinkiin minä(kään) en halua jäädä, mutta jonnekin kehyskuntiin ehkä. Pari isompaa kaupunkia etäämmällä on myös käynyt mielessä ^^ Niissä tippuisi hinnatkin varmaan puolella :p

      Jep, käytin juuri hoitokissani sydänultrassa ja hammashoidossa (yhdistyksen laskuun toki), ja siihenkin jo upposi lähemmäs tonni o_O Mietin kyllä ainakin kaksi kertaa, jos oman lemmikin joskus meinaa ottaa... Sitä kun ei todellakaan halua jättää hoidotta!

      Kiitos, kuvat onnistuivat kyllä ihan hyvin, vaikka vain jalusta oli seuranain :D

      Poista
    2. Meillä on tosiaan se onni myös että asutaan työpaikan vieressä, matkaa on sellaiset kymmenisen minuuttia kävellen. :D Siksi tästä nykyisestä kämpästä ei mikään hirveä hinku ole muuttaa. Meillä ei myöskään ole ajokorttia kummallakaan, niin se olisi sitten turvauduttuva julkiseen jos kauempaa kulkisi.

      Meillä kanssa tuntuu vähän vaihtelevan tuon mahdollisen omistusasunnon sijainti, toisaalta Helsinki tuntuu fiksuimmalta valinnalta, mutta toisaalta juuret alkaa jo vähän vetämään takaisin pienelle paikkakunnalle metsien ja peltojen keskelle. Mutta toki sen hetkinen elämäntilanne ja työt päättää sitten sen. :)

      Vakuutus toki kattaisi osan noista lemmikin eläinlääkärikustannuksista, mutta ei olla maatiaisille sitä kuitenkaan otettu, enkä tiedä saisiko sitä edes kovin helposti jos ei rotukissa ole? Mutta, huomenna taas yhden turrin hammaslääkäri edessä että saapi nähdä paljonko sinne uppoaa. :D

      Poista
  6. Hei halusin vain kertoa miksi hautoihin laitettiin rahaa, se perustuu kuulemma siihen että vainajalla oli mahdollista maksaa tuonelan lautturille kyydistä taivaan iloihin.
    minä muistan joskus lukeeneeni paljonkin aiheesta ja vainajille annettiin lahjoja mukaan, millä taattiin vainajan pääsy tuonelan virran yli ja mananlan porteista esim ruokalahjukset annettiin manalan koiralle että vainajan haamu pääsi porteista sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tuollaisia juttuja olen itsekin tullut lukeneeksi ^^ Mielenkiintoisia uskomuksia!

      Poista
  7. Hei, ihana postaus! Kivasti yhdistelty tyylijuttuja, pientä historiaviitettä ja yleistä pohdintaa rahasta.

    Täällä ilmoittautuu kanssa yksi kilisijä, ei tosin sen vuoksi, että taskut pursuaisi kolikoita, vaan nimenomaan kolikkokorujen ja vastaavien puolesta. Muuten en kyllä hirveästi kilise, paitsi ehkä ne viisisenttiset, joita on jostain pullojen palautuksesta tullut haalittua.

    Tuo taloudellisen tilanteen stressaamnen on kyllä tosi kuluttavaa toisinaan. Osa siitä on kyllä omalla kohdalla ihan turhaa, koska vaikka tiukkaa on, niin kyllä nämä aina järjestyy. Suomessa kukaan ei kuole nälkään. Väliaikaisesti kulutustaan on kyllä mahdollista laskea tosi minimiin. Terveellistäkin ruokaa saa suht halvalla, (Maku voi toki sitten olla mitä on, mutta aina ei voi voittaa.)joka kuukausi ei tarvitse ostaa uusia vaatteita edes kirpparilta ja välipalat voi suosiolla jättää syömättä. Toki tuollainen elämäntyyli pitkällä juoksulla on aika raskasta. Onhan se ärsyttävää, kun olisi vaikka mitä mielenkiintoisia tapahtumia, muttei rahanpuutteen takia voi osallistua. Kaikki menot pitää laskea tosi tarkkaan, ruokamenot mukaan lukien. Ei tätä kyllä ikuisesti jaksaisi, eli toivotaan, että tämä köyhyys jää tähän opiskeluaikaan. Välillä vähän tunnen syyllisyyttä kaipuusta parempaan rahatilanteeseen, mutta ei sitä oikeastaan tarvitsisi. Tutkimusten mukaan köyhyys on samanlainen terveysriski kuin vaikka lihavuus. Ei siis ole mitenkään pinnallista tai materialistista haluta pois köyhyysrajan alapuolelta. Samoin on tutkittu, että rahalla ja onnellisuudella on tekemistä toistensa kanssa, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Muistaakseni varakkuus oli se optimaalisin taso - mutta ei mikään superrikkaus. Se käy ihan järkeen. Mulla ei ole mitään hirveää hinkua saada nimenomaan rahaa ja materiaalista omaisuutta, mutta olishan se nyt kiva, jos ei tarvitsisi joka senttiä laskea.

    Aiemmissa kommenteissa tuli myös jotain puhetta pieni- ja hyvätuloisten empaattisuudesta. Mielenkiintoinen aihe, joka varmaan herättää ajatuksia suuntaan ja toiseen. Hyvätuloisten kupla on muistaakseni ihan tutkitustikin todistettu asia. Jos rahasta ei ole pulaa ja ympärillä on vain hyvätuloisia, on vaikea kuvitella, miten huonosti jollain köyhällä voikaan mennä. Oman lähipiirin ongelmia kohtaan nämä ihmiset voivat silti olla hyvin empaattisia.

    Enkä mä kyllä uskaltaisi lähteä väittämään, että pienituloisuus kasvattaisi empaattisempia ihmisiä. Mun isä sai kouluikäisenä turpaansa kommareilta ihan vain, koska oli porvarin poika. Samojen poikien isät taas aiheuttivat ongelmia mun papan yrityksessä, koska omien sanojensa mukaan "halusivat porvarin nurin". Huono-osaisuus voi paitsi kasvattaa empattiseksi, myös katkeroittaa. Samalla tavalla hyväosaisuus taas voi tehdä sen, ettei ihmiselle kerry niin paljon sitä psyykkistä painolastia, jolloin tilaa vapautuu sille muiden huomioimiselle. Kenen kohdalla mitenkin.

    VastaaPoista