tiistai 10. tammikuuta 2017

Center of the Universe

Vapaapäivän äkillinen kirjoituspuuska. Jännä nähdä, mitä tästä tulee :')

Mennyt vuosi alkaa hahmottua jotenkin ihan erilailla nyt, kun ollaan jo pari viikkoa uuden puolella. Kuulen ympäriltäni paljon sitä, että vuosi 2016 oli monella hiukan synkkä tai epäonnistunut. Jossain määrin se oli sitä itsellenikin, mutta tajusin sen vasta nyt.

Autoselfie talviauringosta nauttiessa. Tukka kasvaa!

Huomasin esimerkiksi tämän hyvinkin suositun malleiluharrastuksen tuovan omaan elämääni sellaisia varjopuolia, jotka paisuivat melko kohtuuttomiksi ja korostivat jo olemassa olleita ongelmia - vaikka kyseessä onkin vain satunnainen harrastus. Se toi vertailua ja ulkonäkökeskeisyyttä. Omat vahvuudet tuntuivat mitättömiltä, kun jengiltä ilmestyi mitä upeampia kuvia, ja itse näytti lähinnä vihaiselta bulldogilta korsetissa.
Onneksi tässä jossain vaiheessa tajusin, että huonot kuvat eivät välttämättä ole ainoastaan minun vikani... :p 
Päätinkin tänä vuonna jättää kyseisen harrastuksen hieman säästöliekille siinä mielessä, että jätän homman vain parille tutustumilleni luottokuvaajille (jotain hyvääkin tästä poiki, kun sellaisia on kertynyt), ja erityisesti minulle ja Jennille - meillä tulee aina parhaat fotot keskenämme :D

Tyylillä ja eri lookeilla leikkimisen sekä itsensä toteuttamisen tulee olla hauskaa, ei paineita aiheuttavaa pakkopullaa. Tavoitteenani on kokeilla lisää uusia juttuja, ja oppia taas nauttimaan niistä! Osaan ommella sekä muokata vaatteita, ja se on ehdottomasti lempitaitoni.

Tajusin myös, että mitä sitten, vaikka en olekaan mikään supermalli ja jumalatar, joka kääntää päitä kadulla? Olen ihan ok:n näköinen. Ja vaikka en olisikaan, ihmisen pitäisi yksinkertaisesti riittää itselleen. Maailmassa on muutakin, kun pärstäkerroin.
Ja mitä se minulta on pois, vaikka muut olisivat upeita? Olen saanut ystävieni kautta huomata, ettei sekään aina mitään herkkua ole, että kaiken maailman hyypiöt roikkuvat perässä, eikä saa rauhassa liikkua missään. Itse saan toteuttaa tyyliäni aivan rauhassa, korkeintaan paheksuvia katseita mummeleilta keräten xD



Huolestuin myös tavastani miellyttää vieraita ihmisiä, ja ottaa itseeni heidän kommenteistaan. Siis ihmisten, jotka eivät tunne minua lainkaan enkä minä heitä! Mietin, mistä tämä johtuu ja miksi perustan minkäänlaisia minäkäsityksiä satunnaisiin kommentteihin kaduilla ja baarissa, joita varmasti tulee kaikille muillekin, enkä kuuntele läheisiäni sen sijaan. Olen viimeisen vuoden ollut koko ajan jonkinlaisessa taisteluvalmiudessa. Ja kuten tiedämme, negatiivisuus vetää puoleensa lisää negatiivisuutta, joka jo itsessään aiheuttaa näitä tilanteita. Miksi pitäisi kuluttaa energiaansa puolustaakseen itseään ihmisiltä, joilla ei ole mitään merkitystä?

Työelämä on myös aina ollut ongelma, viime vuonna myös. En ole mikään sosiaalinen eläin, ja se aiheuttaa kummastunutta puhetta uusissa ympäristöissä. Olen pitkään ottanut siitä itseeni, ja antanut sen vaikuttaa minuun.
Juttelin erään ystävän kanssa, ja hän tunnisti itsessään samoja piirteitä, mutta sanoi, että hän on jo lakannut miettimästä, pitävätkö ihmiset hänestä töissä luonteensa vuoksi. 
Päätin itsekin lakata! Miksi minun pitäisi elää maailman odotusten mukaan? Jos se ei riitä, että on ystävällinen, niin sitten ei. Tiedostan, että suurin osa ihmisistä töissä ja koulussa ehkä pitää minua omituisena hissukkana, mutta mitä siitä. Tiedän itse, millainen olen.

Ylipäänsä tavoitteeni on viitata kintaalla muiden odotuksille. Oli se sitten työpaikka, kaverit, poikaystävä, yhteiskunta... Minä elän itselleni.


Löysin itse asiassa pari viikkoa sitten, töissä arkistojen äärellä pohdiskellessa, parhaan aseen pään sisäistä kuonaa ja ajatusmalleja vastaan; Kiitollisuus! Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. 
Aloin yksi päivä tekemään harjoitusta, jossa korvaan jokaisen pään sisälle tulevan negatiivisen ajatuksen kiitollisuudella jostakin asiasta, jota minulla on elämässäni.
Voin sanoa, että se määrä asioita, joista on kiitollinen, ei todellakaan lopu kesken, kun vain avaa silmänsä. Sen sijaan loppuivat ne negatiiviset asiat hyvin äkkiä kesken ♥ Ja nyt ne eivät enää tunnu kun kaukaiselta muistolta, ja osa jopa naurattaa.

Päätavoitteenani tänä vuonna on päästä sellaiseen tietynlaiseen flow-tilaan, jossa suodatan itselleni hyvät asiat, annan muille tilaa olla upeita ja kannustan heitä siinä, ja hymyilen buddhamaisella asenteella kaikille negaajille.

 Miulla on kyllä tosi hyvä tunne tästä vuodesta! Toivottavasti sinullakin ;)


Tässä muutama tavoite lisää tälle vuodelle!