keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Genie in the Box


Treenasin servettilakan käyttöä ensi kertaa, kuultuani juoruja että aineella saa päällystettyä ja koristeltua erilaisia asioita uuteen uskoon:)

Satunnainen mummon kenkäkotelo kohtasi tässä kauniin käsintehdyn koristepaperin, joka alelaarista tarttui matkaan. Tässä vaiheet lähtöruudusta maaliin omalla tekniikallani:




Mikäli päällystettävän purkin pinta on kovin käsitelty, on se hyvä hioa hieman karheammaksi esim. hienolla hiekkapaperilla. Itse hioin koko tuon pinkin muovihöttökerroksen pois.

Ensin lakkakerros levitetään pohjalle, ja painellaan koristepaperi päälle. Kannattaa käyttää jotakin painoa, koska lakka meinaa kupruilla hassusti. Tuo minun paperi oli tosin jo valmiiksi niin kupruista, että se ei niin haitannut.
Käytin kyllä aivan liian paksua paperia, koska ei millään meinannut pysyä kiinni. No joo, kun tuote on nimeltään servettilakka, niin tyhmemmänkin luulisi tajuavan että se ei ihan samalla lailla pure mihinkään puolen sentin kartonkiin xD



Työn kuivuttua kannattaa lisätä servettilakkaa vielä yksi kerros koko komeuden päälle, jotta kiinnittyy varmasti kunnolla.

Tällaiseen kulmikkaaseen rasiaan oli myös vähän vaikea keksiä, että miten kaikki kulma -ja saumakohdat saa kauniisti liimattua ja aseteltua. Minä en saanut, koska en jaksanut miettiä.. :p Ehkä jos näitä lahjaksi tekee, täytyy ajatella hieman siistimmin.



Tykkään tuosta koristepaperista hirmusesti, siinä on niin kaunis kiiltokin 
Maalasin vielä rasian sisältä mustaksi akryyleilla :)

Työn alla on muitakin bokseja, ja yksi wanha korurasia, joista tulee tosi hienoja! Nättejä purkkeja ja laatikoita ei naisenpuolella voi koskaan olla liikaa.

~~~~^~~~~

En toki jäänyt minäkään ilman joululahjoja;) Jätin tästä kaikenmoiset sukat, suklaat ja muut itsestäänselvyydeksikin jo muodostuneet lahjukset pois ja tiivistin kuviin olennaisimmat.


Sukulaiset yllättivät iloisesti ja olivat kimpassa hommanneet miulle läppärin! 

Edellinen kone vm. -05 olikin kärsinyt seniilistä impotenssista jo tovin; kerkisin virtanappia painettuani käydä kaupassa, salilla, suihkussa ja valmistaa kolmen ruokalajin aterian ennenkuin kone oli ylipäänsä valmis toimimaan. Jos alle puolessa tunnissa erehtyi edes vilkaisemaan siihen päin, meni jumiin ja uusiksi vaan koko käynnistys. Puhumattakaan sitten kun yritit lukea blogeja joissa on suuret kuvat, tai käyttää jotain googlea... TILT! BLUESCREEN!
Kyllä vaihtamalla paranee:)

Ja nyt voin minäkin vihdoin ottaa itsestäni surkeita webcam - kuvia...! Hah-hah, kun on niin hauskoja nuo erilaiset mooditkin...



Kaverilta sain PIP studion lompuukin. Kovin on söpö ja kokoakin on, jotta mahtuu kaikki minun suuret setelini...
Ihastuin PIP-sarjan tuotteisiin heti kun ne rantautuivat tänne kylmään pohjolaan. Olen keräillyt sarjan astioitakin jonkun verran, niissä on sellaista söpöä sirkushenkeä :)


Näillä lahjoin itse itseäni :p

Violetti nuottikoristeinen vihko löytyi Suomalaisen alesta (tuo merkki maksaa hunajaa normaalisti, joten yllätys oli iloinen). Rakastan nättejä vihkoja, joita mulla on kaappi täynnä ja kehittelen niille aina jotakin turhaakin turhempia käyttötarkoituksia kuten "parhaat tekstiviestini"... Tästä tuli taas yksi osoitekirja, joiden hukkaamisessa olen mestari.

Avainkoru on samanlainen joka minulla on jo pronssisen värisenä, mutta vihdoin löytyi hopeisenakin! Mätsää paremmin arkivaatetukseeni.


Mieheltä sain Tommy Tabermannin kolumneja    Keräsin niitä joskus aikanaan lehdestä talteen, mutta kiva saada kansien välissä loputkin näistä.
Kirja on mainio, liikuttava ja varmasti hieman hämmentäväkin monelle kyynikolle, mutta sitä suuremmalla syyllä suosittelen sitä kaikille! Tommyn ajatuksista tulee aina hyvälle ja mietteliäälle tuulelle, hän jos joku on oikeasti tajunnut elämästä jotakin.

Loppuun muutamia omia suosikkilainauksiani kirjasta:)

"Joulussa, ensilumessa ja Pohjanmaan tulvissa on jotain samaa; vain lapsi tai hölmö jaksaa hämmästyä niiden tulosta. Mutta miten tylsä olisikaan maailma, jossa ei olisi yhtäkään lasta tai hölmöä."

"Laiskuus on kuoleman esiaste. Laiskoilla ei ole unelmia, vaan pelkkiä tekosyitä. Joutilaisuus taas on tila, jossa mieli saa vapaasti liikkua ja leikkiä kuin lapsi. Joutilaisuudessa on hyvä kurkotella mahdotonta"

"Kama Sutra kuuluisi jokaiseen suomalaiseen kirjahyllyyn Tuntemattoman Sotilaan ja Vuorisaarnan väliin. Sillä tavalla olisimme paljon terveempi ja onnellisempi kansa."

"Elämä ilman ongelmia on jotenkin tyhjää ja vailla suurempaa merkitystä. Ongelma antaa elämälle tarkoituksen ja sisällön. Siksi terve ihminen on aina avoin uusille, mielenkiintoisille ongelmille. Ongelma on parasta huumetta!"

"Toinen ihminen ei ole vihollinen, vaan mahdollisuus."

"Ilman leikkivää lastaan ihminen kivettyy, muuttuu totiseksi ja kovaksi. Ilman leikkiä kukaan ei jaksa, eikä kenellekään maistu, ei vaikka olisi kuinka paljon rahaa ja valtaa hyvänsä. Mutta leikkivälle kaikki sujuu kuin tanssi, eikä hänellä ole ikinä hädän päivää. Siitä pitävät ilon ja leikin jumalat huolen."

"Minulla ei ole harrastuksia, mutta intohimoja kylläkin. Intohimot poikkeavat harrastuksista siten, että niillä on jokin suurempi tarkoitus, ei ainoastaan ajan kuluttaminen, tai levottomuuden hetkellinen lieventäminen. Intohimolla pyritään suurentamaan sielua, avartamaan sydäntä ja parantamaan maailmaa."

"Mitä enemmän ilmassa on pelkoa, sitä pelottomampi sydämen on oltava. Järjen varaan ei kannata paljoa laskea;  se on pelkkä renki, joka yhdelle isännälle laskee samoista luvuista voiton, ja toiselle tappion. Sydän taas kykenee olemaan selvänäköinen, ja erottamaan oikean väärästä. Voiko pelon hetkellä parempaa kompassia pyytää?"

"Mitä se vapaus sitten oikein on? Minusta se on parhaimmillaan sitä, että odotat kärsivällisesti, kunnes neitoperho istahtaa kämmenelle. Ja annat sen lähteä, kun sitä haluttaa ja huvittaa. Sitä on vapaus, ettei edes yritä vangita, ottaa omaksi".

"Siltä seisomalta päätin uneksia sinilevän pois rannaltamme. Ja seuraavana päivänä vesi oli kirkasta, ja röyhkeä valloittaja poissa. Se, joka uneksii, kykenee jopa kääntämään tuulen."



Mukavaa alkanutta vuotta kaikille! Viikonloppuna on pitkästä aikaa tiedossa tyttöilyruotsinristeily kavereiden kanssa ^^ Siitä tuskin tulee postausta, mutta palaillaan kuitenkin sen jälkeen taas jännän äärelle ;)

Translation:

Time for some random crafts again :) I used glue for napkins to decorate a boring box with handmade paper.
I love that shiny paper and the final result, even though I had some problems with finalizing the corners and borders neatly. But this one I made just for myself, so it doesn't matter.

First step is to polish the box if it's very processed, then apply the glue and press the paper on it.
To prevent the paper ending up bumpy, it might be necessary to use a book or some other weight on it.
My paper was little bit too thick for this napkin-glue xD So the slimmer your paper is, the better.

After the thing has dried, you can add even one layer of glue on it, to ensure that the paper restricts.

I also took some pics of my christmas gifts. I was very excited especially about a new computer that my lovely relatives have bought for me! My old laptop was just about falling into final darkness, so this came right on time.

PIP-wallet I got from my friend, silvery key and notebook I bought for myself :p

My boyfriend gave me a column book from Tommy Tabermann, who was very beloved poet and writer, and who died from cancer some years ago. I really love all the texts and thoughts he left behind.

11 kommenttia:

  1. Todella upea laatikko!! Sopii hyvin näyttävänä sisustuselementtinäkin!!:) Tommy Taberman on myös oma suosikkini, minulla on yksi taulukin jossa on hänen ajatuksiaan ja sitten minulla on niitä viinilaseja joissa on niitä hänen tekstejään!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kaikki kauniit boksit on käteviä kyllä, kun ne voi sovittaa sisustukseen koristeeksi ja vielä jemmata sisään kaikkea säilöttävää ^^

      Tommyn runot ja tekstit ansaitsevat kyllä paikkansa näkyvillä paikoilla ♥ Veikkaan että tuonkin kirjan luettuaan moni suomalainen olisi paljon parempi ihminen :D Se pitäisi jakaa kaikille postiluukusta sisään.

      Poista
  2. Oi onpa muuten ihania juttuja tuossa kirjassa, pakko varmaan hankkia omiinkin käsiin :D Tässä alavireisyyden tuntemuksessa olisi ihanaa lukea noita ajatuksia enemmänkin. Avainkoru on aivan ihana, mulla on kans vähän pienempi vastaavanlainen ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti tuota kirjaa krooniseen alakuloisuuteen ja kyynisyyteen, joka ainakin minua näin talvisin vaivaa :) Oon ollut suorastaan kun eri ihminen noiden viisauksien lukemisen jälkeen! Täytyy ottaa tavaksi lukea vähintään kerran talvessa :D

      Poista
  3. Pip-astiat ovat ihania <3 Voisin kerätä koko sarjan, kaikki mallit ja kaikki värit :D

    Miten kammottavan tutulta kuulostaakin tuo vanha tietokoneesi... Oma edelliseni oli samaa sorttia. Harrasti myös täydellistä jumiutumista, että toisinaan sai hoitaa tuon käynnistysprosessin monta kertaa putkeen. Jäi trauma, ei enää Aceria minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!! Ihanaa että joku ymmärtää, ihmiset meinaan tänne tullessaan katsovat mun PIP-nurkkausta pitkään ja kysyvät sitten varovasti että "...niin oliko noi jotain niitä sun mummon jäämistöjä?" Mieheni myös alkoi pakkaamaan niitä kirppiskasseihin kun laitoin ne muuton jälkeen esille, kun luuli etteivät ne voi olla minun xD Vaikka sitä pukeutuukin pääasiassa mustaan jne, niin kai sitä nyt jotain väriäkin saa elämässä olla :D

      Jep kyllä tää dataaminen taas maistuu, vaikka tähän uuteen käyttöjärjestelmään tottuminen on ollut vähän haastavaa (mitään muuta kun XP:ta käyttänyt viimeseen 7 vuoteen)

      Poista
  4. Ompas ihana avain! Saanko udella mistäs se on ?^^ Ja ihana myös tuo suomalaisen nuottivihko! Ja vielä blogini linkki:

    rusting-keys-without-a-door.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai joo, toki, unohtui mainita tekstissä :D Bijou Birgittesta on peräisin, vai miten se liike nyt kirjoitettiinkaan..!

      Poista
  5. Psst, blogissani on sinulle tehtävä:)
    http://bansheebeauty.blogspot.fi/2013/01/blogisi-inspiroi-minua.html

    VastaaPoista
  6. Heippa!:) Blogissani on sinulle tunnustus!!:)
    http://werewolf-88.blogspot.fi/

    VastaaPoista