lauantai 13. huhtikuuta 2013

Rome / Day 2, Vatican



Lauvantai oli Roomapäivistä melkeinpä suosikkini, sillä pääsin vihdoin astumaan jalallani tuohon maailman pienimpään valtioon, eli Vatikaaniin. Sinne vaan heti aamusta jonottelemaan, ja turvatarkastusten lomitse nokka sisään kamera edellä ^^

Muistin jopa pukeutua säädyllisesti. Tuolla kun käännyttävät paratiisin porteilta samantien, mikäli polvet tai olkapäät ovat näkyvissä. Tiedoksi vaan :D


Muurahaisia!

Sveitsiläiskaartin sotilailla on varsin pirtsakat asut, luulin aikanaan että nuo on jotain hovinarreja jotka siellä viihdyttävät Paavia!

Ihan koko Vatikaania ei suinkaan kierretty, vaan käytiin tällä erää kiipeilemässä Pietarinkirkon kupolissa ja sen jälkeen itse kirkossa. Sinnekin kun sai jo jonossa pönöttää yli tunnin verran, itse käppäilyyn ja ihmettelyyn kuluvan ajan lisäksi. Olisin halunnut kyllä Sikstuksen kappeliinkin, mutta ensi kerralla sitten^^



Matka tuonne ylös Kupoliin oli ihan pähkähullu. Kuka lie sekopää sen on suunnitellut (kuulin juuri että Michelangelo... eh). Portaiden rakenne vaihtelee ihan miten sattuu, paikoin tulee suoraa ja hyvin vahatun oloista liuskaa (olin lentää persiilleni), sitten on koko käytävä oli ihan killissä painovoimaa uhmaten, ja välillä niin kapea, ettei sieltä mikä tahansa ihmisen vonkale läpi kuljekaan.

Portaita ylös asti on sen verran, että siellä puuskuttaessaan tunsi itsensä suorastaan hyväkuntoiseksi, kun kaikki jonossa edellä olevat mammat lagaili käytäville x) Ja ahtaan paikan kammoiselle aika no-no, vaikka en kyseisestä vaivasta kärsikään niin välillä meinasi seinien välitse puskiessa olla paniikkikohtauksen paikka.




Oli se armoton kiipeäminen kyllä vaivan arvoista! Ylhäältä näkee Roomaa silmänkantamattomiin.

(Ja ei se nousu nyt niin pahasti kunnon päälle ota, että sen takia pitäisi väliin jättää ;) Eihän sinne ylös tarvitse juosta, vaan voi vaikka esim. kävellä! Jälkiviisautta parhaimmillaan.)


Sitten sama rumba alaspäin, ja saavuttiin itse kirkkoon, jossa on varsin hieno barokkityylinen sisustus, korkeat seinät, pirusti veistoksia ja mahtavia yksityiskohtia ♥ Pääni meinasi pyöriä irti paikoiltaan, kun kaikenmaailman detaljeja oli niin paljon ettei aivot pysyneet perässä. Rakastan hienoja kirkkoja, vaikka en kuulukaan mihinkään uskontokuntaan.





Apostoli Pietarin hauta

Monin paikoin sai luonnollisesti fiilistellä yhtä suosikkileffaani Angels & Demons:ia. Näin melkein sieluni silmin tuon ilmiliekeissä loimuavan Ewan McGregorin xD



Michelangeloa. On tuo kieltämättä vaikuttava!

Tuo on kyllä jollain tapaa oma suosikkiotokseni :D


Don't look up...


Seuraavassa osassa sitten viimeinen päivä ja kaikki shoppailulöydöt!
Mukavaa lauantain jatkoa ♥


Translation:
Saturday was my favourite day, since I've been waiting so long to see the mighty microstate Vatican! 

This time we only visited in St. Peters Basilica and it's dome. The line in there was already over 1 hour, so we left the rest of Vatican until next time:p

And there was virtually enough to see just in there! First we climbed onto dome on foot (lift would have been 2 euros more expensive, haha) and while clambering I was just wondering who was that maniac who designed all those stair-steps and corridors (then I heard it was Michelangelo... eh).
But the view from above was definitely worth all that climbing!

After that we came down into the actual church, which was simply magnificent with all its statues and carvings, high walls and baroqueish details! I love fancy churches - the older the better :)
And of course I had to hype one of my favourite movie Angels & Demons inside my head every time I saw something familiar :D 

The last post will include (among other things) my shoppings^^

9 kommenttia:

  1. Kovin olet pieni siellä pylväiden välissä patsaan alla. :) upeita kuvia jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin pieni oli olokin kyllä tuolla ollessa :D Kiitoksia!

      Poista
  2. Upeita kuvia! Matka kuume nostaa päätä, kun katsoo näitä aivan ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän ♥ Matkailu on aina hyvä haaveilun ja toteutuksen kohde ;)

      Poista
  3. Oi että... Ihan mielettömiä kuvia.. <3
    Varsinkin tuo sinun suosikkiotos, ja tuo viimeinen. Oikein piti silmäillä pitemmän aikaa. Huh, olen haltioissani. Kaikki enkelipatsaat on kyllä niin upeita.
    Michelangelosta tulee pakosti mieleeni vain se mummo, joka haukkui blogissaan minua "mielisairaaksi nuoreksi, joka kuvittelee olevansa uudestisyntynyt Michelangelo". :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä ihmettä!? xD Ei ollu mummolla ihan kaikki muumit kotosalla. Ja kylhän sä nyt ootkin uudestisyntynyt Michelangelo tai vähintään Da Vinci :D

      Ja kiitos ♥

      Poista
  4. Aivan ihania kuvia sait sieltä, olet kyllä tosi lahjakas <3
    Satuitko sisällä kirkossa huomaamaan sen entisen paavin? Sillä on sellainen aivan myrkynvihreä valo siellä lasiarkussa. Oli vähän ihmeellinen juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos :)
      Joo, huomasin sen paavin! Harmitti kun siinä oli semmoinen ritilä edessä eikä kovin lähelle päässyt muutenkaan, olis saanut hyvän inhorealismikuvan xD

      Poista
    2. No niinpä! :D mun kohdalla siinä oli vielä aivan jättiryhmä jotain superkatolisia turisteja, joiden oli pakko rukoilla edessä. Mutta sain kyllä hyvin mitättömän kuvan. Pakko mennä takaisin! XD

      Poista