sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Mad Alice

Kekrin juhlinta ei suinkaan jäänyt vain Potterjuhliin, vaan pääsin yhteensä kolmin kappalein viettämään suosikkifiestaani ♥ 
Omia juhlia emme pitäneet, kun kerrankin muut järjestivät. Ei sillä että tältä 24/7 koulunkäynniltä ja työnteolta olisi ollut juuri aikaakaan.


Emilian ja Tommin juhlissa sekoilin Liisana, jolla oli mennyt pullot hieman sekaisin.
Tarkoitus oli tärvätä naamaa enemmänkin verellä, mutta jostain syystä se ei näyttänyt yhtä kivalta kuin tämä psykoottisen pelkistetty versio, joten tällä mentiin. 



Turkoosin mekon löysin kierrätettynä jo aikapäiviä sitten, ja siitä tuli heti Lissu-vibat. Napit, pitsi sekä vyö ovat jälkeenpäin itse lisättyjä ja alla on tyllihame. Tästä tulikin kovin sievä. Tarkoitus on ottaa tämän kanssa lisää kuvia kesämmällä hiukan vähemmillä kauhuelementeillä.

Asun mukana roikkui myös veitsi, joka ei ehtinyt yllä oleviin kuviin. 

Inspiroiduin lisäksi hankkimaan pari Ikea-lelua, koska Alice toki tarvitsee kavereita. Kissa sai akryylimaaleilla pikaisen mutta asianmukaisen irvistyksen! 


We are all mad here.

Oh my ears and whiskers! 
Kaniinille en ehtinyt tehdä monokkelia enkä jakkua, mutta aikeissa on :D ♥ Nämä pääsevät joutessaan koristamaan todennäköisesti autoni hattuhyllyä.

Juhlissa oli kotimaista sekä georgialaista ruokaa, koska eräs vieraista oli kotoisin kyseisestä maasta :) Iltaan sisältyi lisäksi mm. hyytelöboolia ja karaokelaulantaa.
Itse juhlista ei juuri ole kuvia ikävä kyllä, löysin aamulla puhelimestani vain kasan omituisia selfieitä minusta ja ukostani.


Tämä oli ehdoton suosikkini

♦♦♦

Mirvan kekkereissä taasen syötiin syysrisottoa, salaattia, vegaanikakkua, pelattiin korttia ja jatkettiin myöhemmin paikalliseen turisemaan ♥ 

Naamiaisjuhlat ne eivät olleet, mutta halusin pynttäytyä jotenkin ja olin katsonut viikkotolkulla It's Black Friday -kanavaa Youtubesta, joten mustangootahtava lookki pölähti vaihteeksi ilmoille. Siitä onkin aikaa, kun olen toteuttanut tällaisia.
Sukkahousut löysin LIDLista ja ne ovat mainiot xD


Lepakot tapulissa ovat Tigerin antimia




Omalla ajalla siivoilin ja hiljennyin muistelemaan menneitä sieluja, sekä juhlistamaan saapuneita (kolme vauvaa syntyi aivan lähipiiriin kuukauden sisään. En ole mikään lapsi-ihminen, mutta toki onnellinen läheisteni puolesta:) 
Tarot-korttien ja riimujenkin kanssa tuli vehkeiltyä, ja tuleva vuosi näyttää lupaavalta, vaikka sitä on tämän hetkisistä, henkisistä lähtökohdista paikoin hieman vaikea uskoakin. 

Ps. kuin voi ihminen olla innoissaan jostakin Halloween-makaronista?! Tätä sai Lidlista, joten söin tätä kaiken seassa monta päivää :D

 

Pps. Ja kekkasin myös jo ensi vuoden asun... Heh. Pakkomielle kävi taas niin suureksi, että asusteita on jo hankittu jo nyt enkä malta odottaa että saan sen kasattua. 


Ppps. IIK!! Toiveeni kuultiin ♥♥♥



♦♦♦

I was lucky this year when I got a change to attend a total of three halloween-parties ^^ Which is obiviously my favourite fiest of the year. 
My first outfit (or the second actually, the first one was the Potter) was Alice. who drank from the wrong bottle. I planned to add more blood, but I think it looked better when simple and psychotic >:) 
The party included weird selfies, finnish and Georgian food and singing Karaoke.

The last Halloween event was in my friends place without masquerade, so I chose this black everyday outfit x) I've watched too much  It's Black Friday -channel lately, so I got very inspired again of the gothic looks. 
When I was spending my own time, I calmed down to remember my passed relatives and welcome the new ones (3 babies was born at the same time for my friends and relatives). I would say this Samhain was perfect! 

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihana Lissu! <3 :3 Mulla on noi samat luurankosukkikset. Ja noita lepakoita kans. Tänä vuonna oli tosi kivasti halloweenkamaa kaupoissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitti. Niin oli, muutama koriste tuli hankittua kotiin näiden pinnien lisäksi ^^ Ja alennusmyynneistä löytyi kanssa taannoin joitain "halloween-vaatteita" eli meikäläisen arkipäiväkuteita edullisesti :'D

      Poista
  2. Oot ollu nii söpö Liisa <33 Ja mulla kans menos kunno vlogien kattomiset ku puolelta vuodelta jääny jälkeen kaikissa ja mä seuraan jotain tsiljoonaa.. ps kiitos musavinkistä oh yeah! <3 _ <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ♥ Mäki löydän koko ajan uusia vlog seurattavia ja voisin tosiaan ottaa sen vuoden loman pelkästään näille xD

      Poista