maanantai 6. syyskuuta 2021

Kesää

Heii,

Jos sitä tälläkin kanavalla välillä kävisi osoittamassa elonmerkkejä.

Kuka muu on ihan pähkinöinä syksystä?! ♥ Tunnen jotain aivan erityistä lämpöä sisälläni tähän vuodenaikaan (varsinkin nyt, kun itse asunnossa ei enää ole +28° sisällä), ja sielu löytää loputonta estetiikkaa ja inspiraatiota sienimetsästä, pimeistä illoista, musiikista ja tunnelmakuvista, joita olen selaillut niska rullalla.

Jotenkin ihanaa olla 30+, tuntuu että musta tulee koko ajan tylsempi mutta onnellisempi :''D

Kesä on mennyt melko sekavissa tunnelmissa ja apokalyptinen sirkus pyörii vailla kelvollista tirehtööriä, mutta onneksi sitä on pysynyt jotenkin elämän syrjässä kiinni ja onnistunut taas kerryttämään mielekkäitäkin kokemuksia.



Kesän kohokohtia olivat yksittäisten metsäretkien lisäksi tunnelmallinen saaristokierros puoliskon kanssa, sekä ensimmäinen kunnon vaellukseni Hetta-Pallaksella ystäväin kera ♥ ♥ Jälkimmäisen retken olosuhteet ovat melko äärimmäiset (saman vartin sisällä saattoi saada aurinkoa, raekuuron, puhurin ja kaatosateen) ja matkaa tuli taitettua jalan lähemmäs 50km kuorma selässä, mutta olipahan aivan järjettömän upea kokemus:) Matkan varrella tapasi mielenkiintoisia ihmisiä ja eläimiä, ja karut erämaa -ja tunturimaisemat olivat lievästi sanottuna hengästyttävät!



Yövyttyä tuli sekä teltoissa että kodassa. Autiotupiin pääsi onneksi lämmittelemään.




Lapin luonnossa rämpimisessä (ja oikeastaan nyt missä tahansa luonnossa liikkumisessa) on aina oma eettinen painolastinsa; miten retkeillä kestävästi varsinkin, kun kotimaan matkailun suosio on sattuneista syistä kasvussa. Itsestään selvää on omalle porukalle se, että jälkiä pyritään jättämään mahdollisimman vähän, mutta jotenkin jokaista tällaista kokemusta hiukan varjostaa se tieto, että osaltaan kuitenkin kuluttaa sekä luontoa että luonnonvaroja, vaikka tällaisia reissuja tekeekin harvakseltaan. 

Näin vanhimmiten sitä on vaihtanut materian kokemusten haalimiseen, mikä ehkä on kuitenkin parempi vaihtoehto. Näiden juttujen kanssa saa aina hiukan tasapainoilla ja tietyt asiat on tärkeää tiedostaa.



Sallin itselleni otettujen rokotusten jne. puitteissa myös livemusiikkia ja kävin päiväseltään Dark River -festivaaleilla ♥ Oli hiukan epätodellinen olo ekaa kertaa kahteen vuoteen lavan edessä pönttäessä, kun suosikkibändit vihdoin mylvivät sulosointujaan ämyreistä! En ihan kyyneleittä selvinnyt, mutta se nyt oli odotettavissa.

Ikisuosikki Waltariakin kävin Tavastialla vilkaisemassa ennen uusia rajoituksia, siellä ainakin oli kovat turvajärjestelyt kun jokaisella oli oma karsina parin metrin välein x) Onneksi nyt rajoituksiin tulee lievennyksiä, niin ehkä kulttuuriala pääsisi tästä pikkuhiljaa elpymään. Fingers crossed.


Duuniprojektit ovat edenneet sen verran verkkaisesti, että niiden ohessa on ollut rutkasti aikaa käden töille. Niistä tosin taidan pian tehdä oman postauksensa!

Kirpsakoita syyspäiviä kaikille 

2 kommenttia:

  1. Ihana postaus, ja tosi mukavaa, että pääsit nauttimaan keikasta! 🥰 Noita kuvia katsoessa tuli hirveä hinku paistaa vaahtojarkkeja ja nautiskella pimenevistä illoista kera kynttilöiden ja hyvän kirjan. Syksy on ihan parasta aikaa. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ mulle tuli kanssa kunnon vaahtokarkkihimo tosta omasta kuvasta :'D olispa oma piha ja nuotiomahdollisuus!

      Poista