tiistai 3. lokakuuta 2023

3. Naamioiden ja karnevaalien historiaa

Ajattelin tutkailla näin juhlahurmoksen ensipäivinä hieman naamiaisten alkuperää. 

Postaus sisältää tekoälykuvia.

Erilaisia naamioita on toki käytetty jo sivilisaatioiden alkulähteillä erilaisissa rituaali- ja juhlintatarkoituksissa. Kuitenkin Venetsia on nykyajan naamiaisten synnyinpaikka. 

Pixabay
    
Ensimmäiset säilyneet lähteet Venetsian karnevaaliperinteistä ovat jo vuodelta 1039. Naamioiden käyttöä ohjaavia lakeja tunnetaan 1200-luvulta alkaen. 

Naamioasut ja naamiaiset säätelivät Venetsian elämää vuosisatojen ajan, ja ne olivat erottamaton osa arkea. Venetsiahan oli hyvin varakas satamakaupunki jo keskiajalta lähtien, joten heillä oli varaa ja aihetta juhlia.

Niin kutsuttu bauta oli venetsialaisten puolivirallinen univormu - siis myös naamiaisten ulkopuolella. Bautaan kuului tumman univormun/viitan lisäksi hattu sekä naamio.

Pixabay


Venetsialaiset kantoivat naamiaisasua kaduilla ja julkisissa tilaisuuksissa hyvin luontevasti. Edes ruokaillessa ei tarvinnut riisua valkoista, pitkänokkaista volto-naamiota, joka leveni suun kohdalla niin, että ateriointi ja juominen oli mahdollista.

Asujen turvin saattoi liikkua vapaasti ja tunnistamattomana. Materiaalien laadusta oli toki mahdollista päätellä jotain kantajan taloudellisesta asemasta, muttei esimerkiksi sukupuolta tai henkilöllisyyttä.

Naamiointi tarjosi helpotusta etenkin ylimyksille, joiden oli muutoin harkittava tarkoin jokaista liikettään arkielämässä välttääkseen menettämästä asemaansa tai suosiotaan. Maskin takana saattoi rentoutua ja pitää hauskaa, juoruilla, pelata vaikka uhkapelejä. Tavallinenkin kansalainen saattoi kertoa mielipiteensä maskin takaa, ja jopa järjestystä valvova poliisi saattoi olla naamioitu. Ketään ei voitu tunnistamattomana pidättää ainakaan kovin kevein perustein.

Bautan ja Voltan rinnalle karnevaalikäyttöön tuli myös värikkäitä ja leikkimielisempiä naamiaisasuja sekä erilaisia naamioita, joilla oli omat nimensä ja merkityksensä.

Lähes kaikenlainen huvittelu olikin karnevaalien yhteydessä ikään kuin sallittua, kananmunien heittelystä eroottisiin ilakointeihin.

AI

AI

Venetsialaisnaiset suosivat muodikasta morettaa eli samettista, pyöreää, mustaa naamiota, jota pidettiin kasvoilla puristamalla sisäpuolella olevaa nappia hampaiden välissä. Naamiota kutsuttiin myös nimellä muta (mykkä), koska naamion kantaja ei voinut puhua. Morettaa pidettiin hyvin aistillisena ja arvoituksellisena. (Mun mielestä aika pelottava, mutta jollain tapaa tyylikäs! Vaikka olisi varmasti vaivalloista puristaa tuommoista koko päivän / illan ajan hampailla).


AI


AI


Koska naamioiden ja asujen käyttö osaltaan lisäsi kaikenlaista kurittomuutta uhkapelaamisesta prostituutioon, oli myös säädettävä naamiolakeja:

- 1268 Narreiksi naamioituneet eivät saa heitellä kananmunia (ok?)
- 1339 Yöaikaan ei saa liikkua naamioituneena
- 1458 Miehet eivät saa vierailla tyttöjen sisäoppilaitoksissa naisiksi pukeutuneina (eww)
- 1603 Naamioituneet eivät saa vierailla nunnaluostareissa
- 1608 Kirkkoihin ja pyhiin paikkoihin ei saa astua naamioituneena, eikä naamiota saa käyttää läpi vuoden.

Naamiaiset levisivät renessanssin aikaan aluksi Englantiin ja muualle Euroopan hoveihin, jossa mielellään järjestettiin erilaisia tanssiaisjuhlia. Tänäkin päivänä naamiaisjuhlat ovat osa länsimaista viihdekulttuuria.

Pixabay


Nykyisin Venetsian karnevaaleja vietetään virallisesti helmikuussa. Paikan päällä olisi kyllä joskus kiva käydä, joskaan korkealle kipuavat matkustamis/yöpymishinnat ja jäätävät turistilaumat eivät houkuttele.
Jotkut kunnon venetsialaistyyliset naamiaisetkin olisi mahtava joskus järjestää, mutta se vaiva, jonka sekä itseni että vieraiden pitäisi niiden asujen eteen nähdä olisi kyllä melkoinen :D


AI

Joskus nuorempana keräilin näitä venetsialaistyyppisiä naamioita ja käytin niitä sisustuksessani (säikäyttäen mm. eräät sukulaiseni), mutta olen sittemmin laittanut niitä eteenpäin, ja jättänyt itselleni vain nämä pari siroa mustaa silmikkoa:




Pixabay

Monelle tuttua, pitkänokkaista ruttonaamiota taas käyttivät ruttoepidemian aikaan ns. ruttotohtorit. Syy oli enemmänkin käytännöllinen kun visuaalinen; nokat oli täytetty erilaisilla tuoksuvilla yrteillä, jotta kalman haju tasoittuisi. Ulkoasulla pyrittiin myös toki suojautumaan ruttoa levittävältä paholaiselta. Yleensä ruttotohtorien "hoito"keinoista tosin oli potilaille rutkasti enemmän haittaa, kun hyötyä... Tämä linnunnokkainen ruttotohtorin naamiohan levisi sittemmin niin ikään karnevaalikäyttöön Euroopassa :p

Onko historiassa mielestäsi muita mainittavan arvoisia naamioita?


Lähteitä

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus! :) Mä oon kerran ollut Venetsiassa karnevaalien aikaan, ja se oli kyllä huikea kokemus! <3 Jos Venetsia kohteena kiinnostaa, niin suosittelen yöpymään vaikka Padovassa, sieltä on vain 30 min junamatka Venetsiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli varmasti aika huikea kokemus! Mun on pitänyt lähteä Venetsiaan käymään äitini kanssa, mutta katsotaan saadaanko aikaiseksi... Kiitos yöpymisvinkistä :)

      Poista
  2. Hauskaa historiatietoa, oli tosi kiva lukea tämä! 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Tajusin että tämä postaus on ollut mun luonnoksissa melkein sen 10 vuotta xD

      Poista